Internetistä löytyy yhtä ja toista, mutta kun ko. sivuilla esitetään myös väitteitä, että Venäjän vallankumouksen takana oli "juutalaisten salaliitto" yms., niin niitä on vaikea ottaa vakavasti.
Yksi hyöty tutustumisesta Tylsimykseen on ollut: olen alkanut ymmärtää, miksi tietoja Gulagista uskottiin aikoinaan niin nihkeästi. Yksi syy lienee ollut, että esittäjät olivat Tylsimyksen kaltaisia, eli mikä tahansa huhu kelpasi.
-
Emma-Liisa
- Viestit: 4991
- Liittynyt: 30.01.07 17:25
-
tsadilainen
- Viestit: 119
- Liittynyt: 19.06.07 14:37
Kun Tylsimyksestä ei saa mitään lähteitä irti, niin:
Wikissä (caveat lector) on tällaista sodan jo alettua tapahtuneesta joukkomurhasta: http://en.wikipedia.org/wiki/Bromberger_Blutsonntag .
Artikkelin pohjalta voisi arvata Tylsimyksen perimmäisen lähteen olevan sodanaikainen natsipropaganda - ainakin väite uhrien lukumäärästä näyttäisi olevan samaa luokkaa.
Puolalaiseksi keskitysleiriksi voisi sanoa tätä paikkaa:
http://en.wikipedia.org/wiki/Detention_ ... a_Kartuska , jossa Wikin mukaan oli jopa satoja poliittisiin ääriliikkeisiin kuuluneita vankeja, ja jossa teloitettiin peräti kaksitoista saksalaista desanttia.
Näitäkö Tylsimys tarkoitti?
Wikissä (caveat lector) on tällaista sodan jo alettua tapahtuneesta joukkomurhasta: http://en.wikipedia.org/wiki/Bromberger_Blutsonntag .
Artikkelin pohjalta voisi arvata Tylsimyksen perimmäisen lähteen olevan sodanaikainen natsipropaganda - ainakin väite uhrien lukumäärästä näyttäisi olevan samaa luokkaa.
Puolalaiseksi keskitysleiriksi voisi sanoa tätä paikkaa:
http://en.wikipedia.org/wiki/Detention_ ... a_Kartuska , jossa Wikin mukaan oli jopa satoja poliittisiin ääriliikkeisiin kuuluneita vankeja, ja jossa teloitettiin peräti kaksitoista saksalaista desanttia.
Näitäkö Tylsimys tarkoitti?
Katso aiempi viestini. Siellä ihmetellään Wikin kallistumista puolalaisten valehtelijoiden kelkkaan. Kun Wiki paljastui perustajansa diktatuurisesti johtamaksi sivustoksi, niin en enää ihmettele yhtään sen propagandistisuutta.
Siis Wiki väittää saksalaisten väittäneen Brommbergissä murhatun 55000 ihmistä. Todellisuudessa nimenomaan kansainvälisen tutkimuskomission jäsen vahvisti tämän luvun murhatun Puolan käytävässä. Saman verranhan saksalaiset onnistuivat pelastamaan Puolan rikollishallinnon käsistä. Wikipedia sanoo Brommbergissa murhatun 1000 saksalaista. Saman vahvistaa samainen tutkija. Kupungin ympäristössä oli lisäksi murhattuja saman tutkijan mukaan niin, että 5500 tuli täyteen. Saksalaiset eivät siis valehdelleet tässä, kuten eivät Katynin murhistakaan eivätkä Nemmersdorfista. Vakuuttavinta oli seurata kv-tutkimuskomission totuutta. Nemmersdorfiin tosin keksittiin olemattomia silminnäkijöitä, koska nuorten tyttöjen vuodatukset ovat vetoavampia. Sotilaat olivat ainoat silminnäkijät, koska kaikki tapettiin yhtä lasta lukuunottamatta, joka pelastui ihmeen kaupalla pitkään sairastettuaan (luoti läpi pään).
Wiki väittää puolalaisten vastanneen saksalaisten kapinaan. Tällaisesta kansannoususta Brommbergissä ei ole mitään näyttöä, vaan kyseessä on puolalaisvenäläinne rikollinen valhe. Saksalaiset selvinneet kiistävät jyrkästi kapinoinnin ja todellakaan todisteita ei ole kapinoinnista missään muuallakaan. Ennen näitä kauheuksiahan miljoonat saksalaiset oli karkotettu tai he olivat paenneet sotien välisenä aikana Posenin alueelta ja Sleesiasta ym.
Suositeltavaa kirjallisuutta:
Lindenblatt: Brommberger Blutsonntag
Richthofen: Die Polnische Legende
Schultze-Rhonhoff:1939-Der Krieg der viele Väter hatte
Joachim Nolywaika: Polen - nicht nur Opfer Die Verschwörung des Verschweigens (Tylsimys:huomatkaa nimi!)
Walendy: Wahrheit für Deutschland
ja monet muut
Puolalaisen historioitsijan Janusz Pielkakiewiczin mukaan Brommbergissä murhattiin 5000-6000 saksalaista siviiliä (J Pielkakiewicz: Polenfelzug, s. 9, Gustav Lübb, Bergish-Gladbach 1982) (tieto kirjassa Rose-Kosiek:Der Grosse Wendig 1, s. 685). Luku on sama kuin natsien ilmoittama. Tri Gerhart Panning puhui tuhansista uhreista raportissaan kaupungista. Miksi Wikissä puhutaan vain 1000 uhrista?
Murhat alkoivat 3.9.1939, illalla samana päivänä, kun Englanti ja Ranska olivat julistaneet sodan Saksalle.
Saksan ulkoministeriön arkistossa on luku 5437.
Siis Wiki väittää saksalaisten väittäneen Brommbergissä murhatun 55000 ihmistä. Todellisuudessa nimenomaan kansainvälisen tutkimuskomission jäsen vahvisti tämän luvun murhatun Puolan käytävässä. Saman verranhan saksalaiset onnistuivat pelastamaan Puolan rikollishallinnon käsistä. Wikipedia sanoo Brommbergissa murhatun 1000 saksalaista. Saman vahvistaa samainen tutkija. Kupungin ympäristössä oli lisäksi murhattuja saman tutkijan mukaan niin, että 5500 tuli täyteen. Saksalaiset eivät siis valehdelleet tässä, kuten eivät Katynin murhistakaan eivätkä Nemmersdorfista. Vakuuttavinta oli seurata kv-tutkimuskomission totuutta. Nemmersdorfiin tosin keksittiin olemattomia silminnäkijöitä, koska nuorten tyttöjen vuodatukset ovat vetoavampia. Sotilaat olivat ainoat silminnäkijät, koska kaikki tapettiin yhtä lasta lukuunottamatta, joka pelastui ihmeen kaupalla pitkään sairastettuaan (luoti läpi pään).
Wiki väittää puolalaisten vastanneen saksalaisten kapinaan. Tällaisesta kansannoususta Brommbergissä ei ole mitään näyttöä, vaan kyseessä on puolalaisvenäläinne rikollinen valhe. Saksalaiset selvinneet kiistävät jyrkästi kapinoinnin ja todellakaan todisteita ei ole kapinoinnista missään muuallakaan. Ennen näitä kauheuksiahan miljoonat saksalaiset oli karkotettu tai he olivat paenneet sotien välisenä aikana Posenin alueelta ja Sleesiasta ym.
Suositeltavaa kirjallisuutta:
Lindenblatt: Brommberger Blutsonntag
Richthofen: Die Polnische Legende
Schultze-Rhonhoff:1939-Der Krieg der viele Väter hatte
Joachim Nolywaika: Polen - nicht nur Opfer Die Verschwörung des Verschweigens (Tylsimys:huomatkaa nimi!)
Walendy: Wahrheit für Deutschland
ja monet muut
Puolalaisen historioitsijan Janusz Pielkakiewiczin mukaan Brommbergissä murhattiin 5000-6000 saksalaista siviiliä (J Pielkakiewicz: Polenfelzug, s. 9, Gustav Lübb, Bergish-Gladbach 1982) (tieto kirjassa Rose-Kosiek:Der Grosse Wendig 1, s. 685). Luku on sama kuin natsien ilmoittama. Tri Gerhart Panning puhui tuhansista uhreista raportissaan kaupungista. Miksi Wikissä puhutaan vain 1000 uhrista?
Murhat alkoivat 3.9.1939, illalla samana päivänä, kun Englanti ja Ranska olivat julistaneet sodan Saksalle.
Saksan ulkoministeriön arkistossa on luku 5437.
Viimeksi muokannut Tylsimys, 29.06.07 20:43. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Udo Walendy, hänen nimellään kannattaa kyllä googlata, ensimmäisenä wikipedian näkemys:Tylsimys kirjoitti:Walendy: Wahrheit für Deutschland
http://de.wikipedia.org/wiki/Udo_Walendy
Mutta kiinnostavat hänen näkemyksensä muitakin kuin Tylsimystä, tässä pari innokasta propagoijaa:
http://www.heretical.com/main.html#directory
http://www.radioislam.org/historia/ihr/05.htm
"Louis, I think this is the beginning of a beautiful friendship."
- Humphrey Bogart, elokuvassa Casablanca
Puolan lähettiläs Potocki 12.1.1939 Varsovaan hallitukselle USA:n sisäpoliittisesta tilanteesta:
"Washington 12.1.1939
Puolan tasavallan kirjeenvaihtaja Washingtonissa Salainen!
Nr. 3/SZ-tjn-3
Aihe: Sisäpoliittinen tilanne USA:ssa (Saksan vastaisuus, juutalaiskysymys)
Herra ulkoministerille Varsovassa
Mieliala, joka USA:ssa vallitsee, näyttäisi koko ajan syvenevältä vihalta fasismia kohtaan, etenkin kansleri Hitlerin persoonaa ja kaikkea, mitä kuuluu kansallissosialismiin. Propaganda on ennen kaikkea juutalaisten tuottamaa, sillä heidän käsissään on lähes 100 %:sti radio, elokuvat, sanomalehdistö ja aikakauslehdet. Vaikka propaganda on erittäin karkeaaja Saksa esitetään niin kammottavana kuin vain voi, on suuri yleisö täällä täysin tietämätöntä eikä sillä ole aavistustakaan tilanteesta Euroopassa. Juuri nyt enimmät amerikkalaiset pitävät Hitleriä ja kansallissosialismia suurimpana Pahana ja vakavimpana uhkana, joka maailmaa vavisuttaa.
Tilanne tarjoaa loistavan foorumin kaikille kansankiihottajille ja emigranteille Tshekkoslovakiasta ja Saksasta, jotka eivät säästä sanojaan, vaan syytävät panetteluita ja solvauksia kiihottaen yleisöä vihaan. He ylistävät amerikkalaista vapautta totaalisten valtioiden vastakohtana. On hyvin mielenkiintoista, että tämä selvästi laskelmoitu kampanja on suuntautunut selvästi kansallissosialismia vastaan eikä kohdistu lainkaan Neuvostoliittoon. Jos se mainitaan, siitä puhutaan ystävällisesti ja asiat esitetään siten, että sen katsotaan kuuluvan demokraattisten maiden puolelle. Samanlainen propaganda on saanut amerikkalaiset asennoitumaan myönteisesti myös punaisen Esoanjaan. Tämä propaganda pyrkii sotapsykoosiin. Se esittää, että rauha Euroopassa on enää hiuskarvan varassa jaettä sota on väistämätön. Samoin tehdään selväksi, että USA.n on kriisin sattuessa mentävä demokratian puolelle puolustamaan maailman vapautta. Roosevelt oli ensimmäinen, joka toi vihan fasismia vastaan tietoisuuteen. Hän tavoittelee kahta asiaa:
1. Hän yrittää saada amerikkalaisten huomion pois sisäpoliittisista ongelmista, etenkin rahan ja työn puutteesta.
2. Sotamielialan hankinta ja huhut Eurooppaa uhkaavasta vaarasta saavat amerikkalaiset hyväksymään jättimäisen varusteluohjelman, joka ylittää pelkän maan puolustamisen tarpeen.
Ensimmäiseen kohtaan on sanottava, että työttömiä on jo 12 miljoonaa. Vain valtavat avustussummat työttömyyskorvauksiin estävät levottomuudet osassa maata. On vain lakkoja monilla alueilla ja yleinen pelko. Ei voi sanoa, kuinka kauan maa kestää tällaista menoa. Yleisen mielipiteen kiihtymys ja pahat konfliktit valtavien trustien ja yksityisomistuksen ja toisaalta työvoiman välillä ovat hankkneet Rooseveltille monia vihollisia ja unettomia öitä.
Toiseen kohtaan voin vain sanoa, että Roosevelt on lahjakas poliittinen peluri ja amerikkalaisen psyyken tuntija, joten hän voinee saada yleisen huomion siirtymään ulkopoliittisiin asioihin. Tapa on yksinkertainen: Toisaalta lietsotaan sodan uhkaa, joka johtuisi Hitleristä, toisaalta on sataav syy, jotta USA:n hyökkäys totaalivaltioita vastaan olisi oikeutettu. Tällainen olkinukke tuli Münchenin sopimuksesta Rooseveltille kuin tiulauksesta. Hän esittää sopimuksen Ranskan ja Englannin antautumisena taisteluhalukkaan Saksan militarismin edessä. Täällä sanotaan, että Hitler osoitti Chamberlainia aseella rintaan. Ei olisi ollut muuta vaihtoehtoa muka, kuin solmia häpeällinen rauhansopimus.
Laajemmin tulee vielä juutalaisten brutaali esiintyminen Saksaa vastaan, missä kaikkea, mikä kansallissosialismiin sisältyy ja yhdistyy, vihataan raivoisasti. Tähän osallistuvat juutalaiset intellektuellit, esim. B Baruch, New Yorkin kuvernööri Lehmann, uusi korkeimman oikeuden johtaja Felix Frankfurter, finanssiministeri Morgenthau ja muut, jotka ovat Rooseveltin henkilökohtaisia läheisiä ystäviä. He haluavat uskonnonvapauden ja sananvapauden puolustamista, presidentistä ihmisoikeustaistelijaa, jonka on rangaistava levottomuuksien aiheuttajia. Nämä ihmiset esiintyvät "oikean amerikkalaisuuden edustajina" ja "demokratian puolustajina", mutta oikeasti he edustavat täysin kansainvälistä juutalaisuutta. Tämä juutalainen internationaali, joka ajaa ennen kaikkea rotunsa etuja, on tehnyt mestarillisen sakkisiirron esittämällä suuren vaikutusvallan omaavan presidentin ihmisyyden puolustajana. He ovat tällä tavalla sytyttäneet vaarallisen vihan kipinän ja jakaneet maailman kahteen leiriin. Koko toiminta on mestarillinen, sllä Rooseveltille on tarjoutunut mahdollisuus harjoittaa haluamaansa ulkopolitiikkaa ja hankkia valtava asevarasto tulevaa sotaa varten, sotaa, jota nämä juutalaiset tavoittelevat. Sisäpoliittisesti on mukavaa kiinnittää huomio Amerikassakin esiintyvästä antisemitismista puhumalla uskosta ja inhimillisestä vapaudesta, jota uhkaavaa fasismia vastaan puolustaudutaan.
Jerzy Potocki, Puolan tasavallan suurlähettiläs"
(Rose/Kosiek: Der Grosse Wendig 1, ss. 601-602)
"Washington 12.1.1939
Puolan tasavallan kirjeenvaihtaja Washingtonissa Salainen!
Nr. 3/SZ-tjn-3
Aihe: Sisäpoliittinen tilanne USA:ssa (Saksan vastaisuus, juutalaiskysymys)
Herra ulkoministerille Varsovassa
Mieliala, joka USA:ssa vallitsee, näyttäisi koko ajan syvenevältä vihalta fasismia kohtaan, etenkin kansleri Hitlerin persoonaa ja kaikkea, mitä kuuluu kansallissosialismiin. Propaganda on ennen kaikkea juutalaisten tuottamaa, sillä heidän käsissään on lähes 100 %:sti radio, elokuvat, sanomalehdistö ja aikakauslehdet. Vaikka propaganda on erittäin karkeaaja Saksa esitetään niin kammottavana kuin vain voi, on suuri yleisö täällä täysin tietämätöntä eikä sillä ole aavistustakaan tilanteesta Euroopassa. Juuri nyt enimmät amerikkalaiset pitävät Hitleriä ja kansallissosialismia suurimpana Pahana ja vakavimpana uhkana, joka maailmaa vavisuttaa.
Tilanne tarjoaa loistavan foorumin kaikille kansankiihottajille ja emigranteille Tshekkoslovakiasta ja Saksasta, jotka eivät säästä sanojaan, vaan syytävät panetteluita ja solvauksia kiihottaen yleisöä vihaan. He ylistävät amerikkalaista vapautta totaalisten valtioiden vastakohtana. On hyvin mielenkiintoista, että tämä selvästi laskelmoitu kampanja on suuntautunut selvästi kansallissosialismia vastaan eikä kohdistu lainkaan Neuvostoliittoon. Jos se mainitaan, siitä puhutaan ystävällisesti ja asiat esitetään siten, että sen katsotaan kuuluvan demokraattisten maiden puolelle. Samanlainen propaganda on saanut amerikkalaiset asennoitumaan myönteisesti myös punaisen Esoanjaan. Tämä propaganda pyrkii sotapsykoosiin. Se esittää, että rauha Euroopassa on enää hiuskarvan varassa jaettä sota on väistämätön. Samoin tehdään selväksi, että USA.n on kriisin sattuessa mentävä demokratian puolelle puolustamaan maailman vapautta. Roosevelt oli ensimmäinen, joka toi vihan fasismia vastaan tietoisuuteen. Hän tavoittelee kahta asiaa:
1. Hän yrittää saada amerikkalaisten huomion pois sisäpoliittisista ongelmista, etenkin rahan ja työn puutteesta.
2. Sotamielialan hankinta ja huhut Eurooppaa uhkaavasta vaarasta saavat amerikkalaiset hyväksymään jättimäisen varusteluohjelman, joka ylittää pelkän maan puolustamisen tarpeen.
Ensimmäiseen kohtaan on sanottava, että työttömiä on jo 12 miljoonaa. Vain valtavat avustussummat työttömyyskorvauksiin estävät levottomuudet osassa maata. On vain lakkoja monilla alueilla ja yleinen pelko. Ei voi sanoa, kuinka kauan maa kestää tällaista menoa. Yleisen mielipiteen kiihtymys ja pahat konfliktit valtavien trustien ja yksityisomistuksen ja toisaalta työvoiman välillä ovat hankkneet Rooseveltille monia vihollisia ja unettomia öitä.
Toiseen kohtaan voin vain sanoa, että Roosevelt on lahjakas poliittinen peluri ja amerikkalaisen psyyken tuntija, joten hän voinee saada yleisen huomion siirtymään ulkopoliittisiin asioihin. Tapa on yksinkertainen: Toisaalta lietsotaan sodan uhkaa, joka johtuisi Hitleristä, toisaalta on sataav syy, jotta USA:n hyökkäys totaalivaltioita vastaan olisi oikeutettu. Tällainen olkinukke tuli Münchenin sopimuksesta Rooseveltille kuin tiulauksesta. Hän esittää sopimuksen Ranskan ja Englannin antautumisena taisteluhalukkaan Saksan militarismin edessä. Täällä sanotaan, että Hitler osoitti Chamberlainia aseella rintaan. Ei olisi ollut muuta vaihtoehtoa muka, kuin solmia häpeällinen rauhansopimus.
Laajemmin tulee vielä juutalaisten brutaali esiintyminen Saksaa vastaan, missä kaikkea, mikä kansallissosialismiin sisältyy ja yhdistyy, vihataan raivoisasti. Tähän osallistuvat juutalaiset intellektuellit, esim. B Baruch, New Yorkin kuvernööri Lehmann, uusi korkeimman oikeuden johtaja Felix Frankfurter, finanssiministeri Morgenthau ja muut, jotka ovat Rooseveltin henkilökohtaisia läheisiä ystäviä. He haluavat uskonnonvapauden ja sananvapauden puolustamista, presidentistä ihmisoikeustaistelijaa, jonka on rangaistava levottomuuksien aiheuttajia. Nämä ihmiset esiintyvät "oikean amerikkalaisuuden edustajina" ja "demokratian puolustajina", mutta oikeasti he edustavat täysin kansainvälistä juutalaisuutta. Tämä juutalainen internationaali, joka ajaa ennen kaikkea rotunsa etuja, on tehnyt mestarillisen sakkisiirron esittämällä suuren vaikutusvallan omaavan presidentin ihmisyyden puolustajana. He ovat tällä tavalla sytyttäneet vaarallisen vihan kipinän ja jakaneet maailman kahteen leiriin. Koko toiminta on mestarillinen, sllä Rooseveltille on tarjoutunut mahdollisuus harjoittaa haluamaansa ulkopolitiikkaa ja hankkia valtava asevarasto tulevaa sotaa varten, sotaa, jota nämä juutalaiset tavoittelevat. Sisäpoliittisesti on mukavaa kiinnittää huomio Amerikassakin esiintyvästä antisemitismista puhumalla uskosta ja inhimillisestä vapaudesta, jota uhkaavaa fasismia vastaan puolustaudutaan.
Jerzy Potocki, Puolan tasavallan suurlähettiläs"
(Rose/Kosiek: Der Grosse Wendig 1, ss. 601-602)
Eipä ihme että herra Potockin sanomisia on ahkerasti kierrätetty juutalaisvihaajien toimesta aina vuodesta 1939 saakka:Tylsimys kirjoitti:Puolan lähettiläs Potocki 12.1.1939 Varsovaan hallitukselle USA:n sisäpoliittisesta tilanteesta:
"Washington 12.1.1939
Puolan tasavallan kirjeenvaihtaja Washingtonissa Salainen!
Nr. 3/SZ-tjn-3
Aihe: Sisäpoliittinen tilanne USA:ssa (Saksan vastaisuus, juutalaiskysymys)
(...) Nämä ihmiset esiintyvät "oikean amerikkalaisuuden edustajina" ja "demokratian puolustajina", mutta oikeasti he edustavat täysin kansainvälistä juutalaisuutta. Tämä juutalainen internationaali, joka ajaa ennen kaikkea rotunsa etuja, on tehnyt mestarillisen sakkisiirron esittämällä suuren vaikutusvallan omaavan presidentin ihmisyyden puolustajana. (...)
http://www.stormfront.org/posterity/13t ... 51-900.htm
http://www.jewwatch.com/jew-references- ... quotes.htm
Ja kas, eikös hän ole päässyt islamistienkin listoille:
http://www.radioislam.org/quotes/q851-900.htm
...jotka ovatkin näemmä panneet aateveljiään uusnatseja ja fundamentalistikristittyjä paremmaksi ja koonneet peräti 1000 sutkausta! Thumps up, boys!
Koskas tässä Tylsimys päästään siihen miten juutalaiset myrkyttivät kaivoja ja joivat kristittyjen lasten verta pääsiäisenä? Ja Kristuksen murhaaminen, pirskatti soikoon, siinä vasta konnantyö!
Siis olemme jo niin diktatuurissa, että lausuntoa eivät uskalla muut esittää. Kohta sen esittäminen varmasti kriminalisoidaankin. Puolalla ei ole kuitenkaan esittää mitään toista diplomatian arkistoaan. Kyllä saksalaisten haltuunsa saamat ovat ihan aitoa materiaalia. Vastaavat aineistothan löytyvät esim. USA:n arkistoista. Ilmeisesti lausunto kertoo aiak paljon USA:sta, sillä eihän suurlähettiläs satuja kerro. Se kertoo myös ehkäpä jotain Puolan asennoitumisesta juutalaisiin.
Hans Meiser ketoo Kosiekin/Rosen kirjassa Grosse Wendig, että Puolassa pogromit tapahtuivat usein spontaanisti, kun taas Saksassa ne olivat ylhäältä johdettuja. Yksin vuosina 1935/36 pahoinpideltiin 1200 juutalaista ja muutamia tapettiin. Pilsudski ehdotti jo I msodan jälkeen juutalaisten ajamista pois maasta. Juutalaiset eivät päässeet lukuisiin ammatteihin eivätkä yhdistyksiin. Emmanuel Ringelblumin mukaan heidän kauppojaan saatiin ryöstää ja tuhota vapaasti, ilman rangaistusta. Pogromeja järjestettiin usein. Jo 1920 tuhansia sotavankeja ennätti nääntyä antisemitistisen puolalaiskomentajan näännyttämänä.
Amerikkalainen historioitsija Hoggan sanoo, että Puolasta lähti vuoteen 1938 mennessä 575 000 juutalaista pakoon, kun Saksasta vain 170 000. Ennen vuotta 1933 oli Puolasta paennut Gert Schultze-Rhonhofin mukaan (dvd Wollte A Hitler den Krieg?) 750 000 juutalaista, lähinnä Saksaan.
Potocki uskalsi kuitenkin ehdottaa Rooseveltille 1938, että juutalaisten maastapoistumista lisättäisiin huomattavasti. Majuri Lepecki lähetettiin Madagaskarille tutkimaan mahdollisuutta siirtää juutalaiset sinne. Maaliskuussa 1938 kiellettiin kosher-lihan syönti ja rajoitettiin heidän paluumuutto-oikeuttaan viemällä ulkomaille muuttaneilta tarvittaessa kansalaisuus.
Jüdische Zeitung Breslaussa kertoi 16.4.1937 juutalaisen maailmankongressin ottaneen kantaa Puolassa meneillään olleeseen "juutalaisvastaiseen sotaretkeen". William Zuckermann, itsekin juutalainen kirjoitti 2.4.1938, että Puolan antisemitismi on ainutlaatuista Euroopassa. Edes natsi-Saksa ei yllä siihen. Juutalaiset kärsivät päivittäin väkivaltaisista hyökkäyksistä, kun taas Saksassa kansa ei järjestä pogromeja.
Madagaskar-suunnitelma oli Puolan aloite. Itse ajatus oli peräisin brittiläisiltä antisemiiteilta (Leese/Beamish) ja hollantilaiselta (Van Winghene). Se ei ole siis mikään Saksan omituisuus, vielä vähemmän mikään naamio tai peite, vaan myös Saksa suunnitteli vielä 1940 lopussa vakavasti juutalaisten siirtämistä sinne. Sitä ennen heitä oli vain siirretty pois maasta ja sitten saksalaisten valtaamilta alueilta. Ajatus sai ymmärrystä Englannista ja Ranskasta, koska maiden hallitus halusi rauhoittaa Eurooppaa ja poistaa juutalaiset siksi Puolasta ja Saksasta. Euroopassa ajatus juutalaisten siirtämisestä pois Euroopasta oli hyvin laajalle levinnyt.
1937 Ranska hyväksyi Puolan suunnitelman jutalsiten asuttamisesta Madagaskarille. Englanti ja jopa Joint Distribution Committee hyväksyivät juutalaisten siirron Madagaskarille. Komissio tutki asiaa. Lepicki ja Salomon Dyk ajattelivat 40 000 - 60 000 asukkaan siirtämistä, mutta Leon Alter piti mahdollisena vain 2000 juutalaisen siirtämistä. 1938 Puolassa alettiin vaatia kovasti kaikkien juutalaisten ajamista pois Palestiinaan tai Afrikkaan siirtomaihin, minne vain. Puola kääntyi Kansainliiton puoleen, joka järjesti asiasta kongressin. Ranskalaiset olivat tukeneet Madagaskar-suunnitelmaa auliisti. Englanti tuki siirtoa Rhodesiaan tai Guayanaan. Evianin kongressissa Roosevelt tuki koko Itä-Euroopan juutalaisten siirtoa Euroopasta pois ja niin 32 maan kongressissa 1938 heinäkuussa päätettiin juutalaiset siirtää pois Euroopasta. Roosevelt ehdotti Italialle jotain Italian siirtomaata.
Päivä Kristalliyön jälkeen ruotsalainen sanomalehti Svenska Dagbladetin pääkirjoitustoimittaja Fredrik Böök kirjoitti, että olisi parasta, että juutalaiset jättäisivät Saksan kaikessa rauhassa ja että suuret siirtomaavallat olivat velvollisia asettamaan jonkin maan heille.
Juutalaisten omaisuus aiheutti kiistaa. Puola halusi, että se jää Puolaan. Kongressi päätti, että omaisuus seuraa mukana. Saksa oli aktiivinen maasta siirtäjä tuolloin. Sillä oli sopimuksia jo aiemmilta vuosilta, jolloin se maksoi paljon siirrosta ja juutalaiset saivat omaisuutensa mukanaan. Myös juutalaisetn maailmanyhteisö osallistui rahoitukseen. Saksa myönsi lainoja. Kongressin jälkeen syntyi kiistaa, koska Englanti ja Ranska pyysivät mahdottomia hintoja siirroista. Kiristyvä kv tilanne jäädytti siirrot pian. Puola sai kuitenkin vaatimuksensa juutalaisten poisviennistä läpi liittoutuessaan Englannin kanssa 1939 keväällä. Harmi, että siirto ei ennättänyt toteutua. (Grosse Wendig: 494-497 Hans Meiser, 537-538 Rolf Kosiek)
Hans Meiser ketoo Kosiekin/Rosen kirjassa Grosse Wendig, että Puolassa pogromit tapahtuivat usein spontaanisti, kun taas Saksassa ne olivat ylhäältä johdettuja. Yksin vuosina 1935/36 pahoinpideltiin 1200 juutalaista ja muutamia tapettiin. Pilsudski ehdotti jo I msodan jälkeen juutalaisten ajamista pois maasta. Juutalaiset eivät päässeet lukuisiin ammatteihin eivätkä yhdistyksiin. Emmanuel Ringelblumin mukaan heidän kauppojaan saatiin ryöstää ja tuhota vapaasti, ilman rangaistusta. Pogromeja järjestettiin usein. Jo 1920 tuhansia sotavankeja ennätti nääntyä antisemitistisen puolalaiskomentajan näännyttämänä.
Amerikkalainen historioitsija Hoggan sanoo, että Puolasta lähti vuoteen 1938 mennessä 575 000 juutalaista pakoon, kun Saksasta vain 170 000. Ennen vuotta 1933 oli Puolasta paennut Gert Schultze-Rhonhofin mukaan (dvd Wollte A Hitler den Krieg?) 750 000 juutalaista, lähinnä Saksaan.
Potocki uskalsi kuitenkin ehdottaa Rooseveltille 1938, että juutalaisten maastapoistumista lisättäisiin huomattavasti. Majuri Lepecki lähetettiin Madagaskarille tutkimaan mahdollisuutta siirtää juutalaiset sinne. Maaliskuussa 1938 kiellettiin kosher-lihan syönti ja rajoitettiin heidän paluumuutto-oikeuttaan viemällä ulkomaille muuttaneilta tarvittaessa kansalaisuus.
Jüdische Zeitung Breslaussa kertoi 16.4.1937 juutalaisen maailmankongressin ottaneen kantaa Puolassa meneillään olleeseen "juutalaisvastaiseen sotaretkeen". William Zuckermann, itsekin juutalainen kirjoitti 2.4.1938, että Puolan antisemitismi on ainutlaatuista Euroopassa. Edes natsi-Saksa ei yllä siihen. Juutalaiset kärsivät päivittäin väkivaltaisista hyökkäyksistä, kun taas Saksassa kansa ei järjestä pogromeja.
Madagaskar-suunnitelma oli Puolan aloite. Itse ajatus oli peräisin brittiläisiltä antisemiiteilta (Leese/Beamish) ja hollantilaiselta (Van Winghene). Se ei ole siis mikään Saksan omituisuus, vielä vähemmän mikään naamio tai peite, vaan myös Saksa suunnitteli vielä 1940 lopussa vakavasti juutalaisten siirtämistä sinne. Sitä ennen heitä oli vain siirretty pois maasta ja sitten saksalaisten valtaamilta alueilta. Ajatus sai ymmärrystä Englannista ja Ranskasta, koska maiden hallitus halusi rauhoittaa Eurooppaa ja poistaa juutalaiset siksi Puolasta ja Saksasta. Euroopassa ajatus juutalaisten siirtämisestä pois Euroopasta oli hyvin laajalle levinnyt.
1937 Ranska hyväksyi Puolan suunnitelman jutalsiten asuttamisesta Madagaskarille. Englanti ja jopa Joint Distribution Committee hyväksyivät juutalaisten siirron Madagaskarille. Komissio tutki asiaa. Lepicki ja Salomon Dyk ajattelivat 40 000 - 60 000 asukkaan siirtämistä, mutta Leon Alter piti mahdollisena vain 2000 juutalaisen siirtämistä. 1938 Puolassa alettiin vaatia kovasti kaikkien juutalaisten ajamista pois Palestiinaan tai Afrikkaan siirtomaihin, minne vain. Puola kääntyi Kansainliiton puoleen, joka järjesti asiasta kongressin. Ranskalaiset olivat tukeneet Madagaskar-suunnitelmaa auliisti. Englanti tuki siirtoa Rhodesiaan tai Guayanaan. Evianin kongressissa Roosevelt tuki koko Itä-Euroopan juutalaisten siirtoa Euroopasta pois ja niin 32 maan kongressissa 1938 heinäkuussa päätettiin juutalaiset siirtää pois Euroopasta. Roosevelt ehdotti Italialle jotain Italian siirtomaata.
Päivä Kristalliyön jälkeen ruotsalainen sanomalehti Svenska Dagbladetin pääkirjoitustoimittaja Fredrik Böök kirjoitti, että olisi parasta, että juutalaiset jättäisivät Saksan kaikessa rauhassa ja että suuret siirtomaavallat olivat velvollisia asettamaan jonkin maan heille.
Juutalaisten omaisuus aiheutti kiistaa. Puola halusi, että se jää Puolaan. Kongressi päätti, että omaisuus seuraa mukana. Saksa oli aktiivinen maasta siirtäjä tuolloin. Sillä oli sopimuksia jo aiemmilta vuosilta, jolloin se maksoi paljon siirrosta ja juutalaiset saivat omaisuutensa mukanaan. Myös juutalaisetn maailmanyhteisö osallistui rahoitukseen. Saksa myönsi lainoja. Kongressin jälkeen syntyi kiistaa, koska Englanti ja Ranska pyysivät mahdottomia hintoja siirroista. Kiristyvä kv tilanne jäädytti siirrot pian. Puola sai kuitenkin vaatimuksensa juutalaisten poisviennistä läpi liittoutuessaan Englannin kanssa 1939 keväällä. Harmi, että siirto ei ennättänyt toteutua. (Grosse Wendig: 494-497 Hans Meiser, 537-538 Rolf Kosiek)
Oli puhetta Gleiwitzin provokaatiosta. Emma-Liisa kertoi "brittien taanneen reilun oikeudenkäynnin iskun tekijälle, joka antoi oikein valaehtoisen todistuksen". Olen löytänyt toisenlaista tietoa.
Gleiwitzin provokaatiosta ei puhuta mitään missään Hitlerin tai muidenkaan natsijohtajien puheessa. Siitä ei puhuta mitään Völkischer Beobachterin missään numerossa. Ei missään muussakaan julkaisussa. Koko juttu on vain yksi maininta 44 muun puolalaisten väitetyn rajaloukkauksen joukossa. Kuten kerroin, Wehrmachtin arkisto tuntee vain viisi rajavälikohtausta 30.8.-1.9.1939. Ei vaikuta siltä, että se olisi niin tärkeä, miksi voittajat sen tekivät Nürnbergin oikeudenkäynnissä. Ilmeisesti vain jokin tärkeysaste enemmän kuin aivan keksityllä rajavälikohtauksella, sillä siitä uutisoitiin radiossa. Mitään muita viitteitä ei ole tapaukseen, paitsi oikeusjuttu. Siinä väitettiin Sturmbannführer Alfred Naujocksin Heydrichin käskystä hyökänneen Gleiwitzin radioasemalle puolalaisissa univormuissa, ammuskelleen ja lukeneen puolankielisen jutun radioon, tappaneen mukanaan kuljettamansa rikollisen ja lähtenee pois. Tätä olisi suunniteltu jo elokuun alusta.
Koko juttu taitaa olla kuitenkin taas yksi Nürnbergin oikeudenkäynnin lavastuksista, kuten monet ovat selvityksissään päätelleet. Omitusta ja tuskin selitettävissä on se, että
1. Naujocks ei esittänyt 1945 SS-sotilasarvoaan, palveluspaikkaansa, eikä kuulumistaan SD:n osastoon VI.
2. Miksi Heydrich oli valinnut tehtävään juuri hänet, Naujocks ei koskaan kertonut.
3. Heydrich muka otti suoraan yhteyttä ohi alempien portaiden Naujocksiin ja antoi suullisesti ja puhelimitse käskyn, mistä ei ole jäänyt todisteeksi mitään paperia.
4. Yksikään SD-viranomainen alueella ja Naujocksin esimies ei tiennyt mitään asiasta.
5. Naujocksille ei toimitettu mitään aluekuvausta
6. Naujocks ei kyennyt nimeämään yhtään osastonsa miestä eikä heitä koskaan ole tunnistettu.
7. Naujocksin mukaan he eivät olleet SD-ihmisiä osastoista II ja VI, vaan erinäisiä Heydrich-viranomaisia.
8. Saksalainen propaganda ei maininnut mitään iskusta, vaan vain Valkoinen kirja sotaa edeltäneistä tapahtumista mainitsee tapauksen vain yhtenä 44 puolalaisesta rajaloukkauksesta.
9. Puolalainen lehdistö ei koskaan käsitellyt tapausta eikä pyrkinyt kiistämään sitä ja kertomaan asian oikeasta laadusta.
10. Gleiwitzin lähettimen työntekijät kertovat tapauksesta aivan eri tavoin ennen ja jälkeen 1945.
11. Gleiwitzin poliisipäällikköä Schadea ei kuultu Nürnbergin oikeudessa, vaikka häntä oli kuulusteltu monta kertaa N-liiton ja amerikkalaisten toimesta. Hänet tapettiin pian puolalaisella keskitysleirillä.
12. Kukaan syytetyistä Nürnbergissä ei tuntenut tapausta.
13. Spiegel-haastattelussa 13.11.1963 s.71 Naujocks väitti, että osaston miehet olivat itse kirjoittaneet tekstin, joka radiossa luettiin, koska siitä ei ollut tullut mitään ohjetta.
14. Paikalla olleet eivät olleet kuulleet ammuntaa.
15. Naujocksia ei rangaistu millään tavoin, vaan hänet vapautettiin 1945.
16. Naujocksia ei ole koskaan viety tilille myöskään Saksan Liittotasavallassa.
Vuonna 1991 saatiin tietää, että alueen paramilitääristen joukkojen rajavahtipäälliköstä, Otto Radekista. Lähetin oli vain 7 km päässä rajasta, jota Radek vartioi. Kun hän kuuli iskusta Breslaun radion uutisista, hän riensi oitis lähettimelle. Siellä kaikki oli rauhallista. Kukaan siellä ei tiennyt mitään laukauksista. Vahtimiehet olivat kertoneet vain siviilipukuisista ss-miehistä, jotka olivat asianmukaisesti esittäneet ohjeensa. He olivat menneet lähettimelle ja pitäneet saksankielisen ja puolankielisen puheharjoituksen. Sitten he olivat poistuneet korrektisti. Alueen asukkaat eivät olleet havainneet mitään.
Kun Naujocks oli vankileirillä 1945, hän sanoi vankitoverien mukaan, että huomenna hän lähtee Etelä-Amerikkaan. Seuraavana päivänä hän lähti eikä hän palannut vankilaan.
Kun Naujocks antoi valaehtoisen lausunnon Nürnbergin oikeudelle, hänen asuinpaikkansa jätettiin kertomatta pöytäkirjaan. Häntä ei kuitenkaan pyydetty koskaan oikeuden istuntoon, vaan hän vain jätti valaehtoisen kirjelmän sen käsiteltäväksi. Kun hän tuli taas Saksaan, hän eli elämänsä loppuun asti rauhassa ja yllättävän vauraasti.
Vuonna 1995 Werner Woltersdorf julkaisi kirjan, jossa hän kertoi Naujocksin tapaamisesta 1966. He alkoivat puhua Gleiwitzistä. Naujocks odotti pidättyvänä, mitä häneltä kysyttäisiin. WW snoi, että oikeudenkäynneissä teloitettiin tai sai elinkautisen pienistäkin rikkeistä. WW ihmetteli, miksi mies, joka koulukirjojen mukaan oli valinnut keskitysleiriltä ihmisiä ja pukenut puolalaisiin univormuihin ja murhannut heidät (useissa historiakirjoissa tapahtumasarja on vielä näin dramaattinen, samoin tuolloisissa koulukirjoissa), kuitenkaan mieheltä ei oltu katkaistu hiustakaan. WW halusi tietää, miten tämän voi selittää. Naujocks vastasi: ”Te näette, että minä elän vielä, jopa hyvin; ja se on minulle pääasia”.
WW pätteli muiden keskustelussa mukana olleiden tapaan, että Naujocks on pelastanut henkensä allekirjoittamalla valheellisen tunnustuksen ja palkittu teoistaan Saksan mustamaalaamiseksi vapaudella ja ehkä rahallakin. Samaan suuntaan ajattelee myös Rolf Kosiek
Tiedot kirjasta Der Grosse Wendig 1 ss. 679-683 (Kosiek/Rose). Heidän lähteensä olivat kyllä tekstissä, mutta en ala niitä tähän laittamaan.
Gleiwitzin provokaatiosta ei puhuta mitään missään Hitlerin tai muidenkaan natsijohtajien puheessa. Siitä ei puhuta mitään Völkischer Beobachterin missään numerossa. Ei missään muussakaan julkaisussa. Koko juttu on vain yksi maininta 44 muun puolalaisten väitetyn rajaloukkauksen joukossa. Kuten kerroin, Wehrmachtin arkisto tuntee vain viisi rajavälikohtausta 30.8.-1.9.1939. Ei vaikuta siltä, että se olisi niin tärkeä, miksi voittajat sen tekivät Nürnbergin oikeudenkäynnissä. Ilmeisesti vain jokin tärkeysaste enemmän kuin aivan keksityllä rajavälikohtauksella, sillä siitä uutisoitiin radiossa. Mitään muita viitteitä ei ole tapaukseen, paitsi oikeusjuttu. Siinä väitettiin Sturmbannführer Alfred Naujocksin Heydrichin käskystä hyökänneen Gleiwitzin radioasemalle puolalaisissa univormuissa, ammuskelleen ja lukeneen puolankielisen jutun radioon, tappaneen mukanaan kuljettamansa rikollisen ja lähtenee pois. Tätä olisi suunniteltu jo elokuun alusta.
Koko juttu taitaa olla kuitenkin taas yksi Nürnbergin oikeudenkäynnin lavastuksista, kuten monet ovat selvityksissään päätelleet. Omitusta ja tuskin selitettävissä on se, että
1. Naujocks ei esittänyt 1945 SS-sotilasarvoaan, palveluspaikkaansa, eikä kuulumistaan SD:n osastoon VI.
2. Miksi Heydrich oli valinnut tehtävään juuri hänet, Naujocks ei koskaan kertonut.
3. Heydrich muka otti suoraan yhteyttä ohi alempien portaiden Naujocksiin ja antoi suullisesti ja puhelimitse käskyn, mistä ei ole jäänyt todisteeksi mitään paperia.
4. Yksikään SD-viranomainen alueella ja Naujocksin esimies ei tiennyt mitään asiasta.
5. Naujocksille ei toimitettu mitään aluekuvausta
6. Naujocks ei kyennyt nimeämään yhtään osastonsa miestä eikä heitä koskaan ole tunnistettu.
7. Naujocksin mukaan he eivät olleet SD-ihmisiä osastoista II ja VI, vaan erinäisiä Heydrich-viranomaisia.
8. Saksalainen propaganda ei maininnut mitään iskusta, vaan vain Valkoinen kirja sotaa edeltäneistä tapahtumista mainitsee tapauksen vain yhtenä 44 puolalaisesta rajaloukkauksesta.
9. Puolalainen lehdistö ei koskaan käsitellyt tapausta eikä pyrkinyt kiistämään sitä ja kertomaan asian oikeasta laadusta.
10. Gleiwitzin lähettimen työntekijät kertovat tapauksesta aivan eri tavoin ennen ja jälkeen 1945.
11. Gleiwitzin poliisipäällikköä Schadea ei kuultu Nürnbergin oikeudessa, vaikka häntä oli kuulusteltu monta kertaa N-liiton ja amerikkalaisten toimesta. Hänet tapettiin pian puolalaisella keskitysleirillä.
12. Kukaan syytetyistä Nürnbergissä ei tuntenut tapausta.
13. Spiegel-haastattelussa 13.11.1963 s.71 Naujocks väitti, että osaston miehet olivat itse kirjoittaneet tekstin, joka radiossa luettiin, koska siitä ei ollut tullut mitään ohjetta.
14. Paikalla olleet eivät olleet kuulleet ammuntaa.
15. Naujocksia ei rangaistu millään tavoin, vaan hänet vapautettiin 1945.
16. Naujocksia ei ole koskaan viety tilille myöskään Saksan Liittotasavallassa.
Vuonna 1991 saatiin tietää, että alueen paramilitääristen joukkojen rajavahtipäälliköstä, Otto Radekista. Lähetin oli vain 7 km päässä rajasta, jota Radek vartioi. Kun hän kuuli iskusta Breslaun radion uutisista, hän riensi oitis lähettimelle. Siellä kaikki oli rauhallista. Kukaan siellä ei tiennyt mitään laukauksista. Vahtimiehet olivat kertoneet vain siviilipukuisista ss-miehistä, jotka olivat asianmukaisesti esittäneet ohjeensa. He olivat menneet lähettimelle ja pitäneet saksankielisen ja puolankielisen puheharjoituksen. Sitten he olivat poistuneet korrektisti. Alueen asukkaat eivät olleet havainneet mitään.
Kun Naujocks oli vankileirillä 1945, hän sanoi vankitoverien mukaan, että huomenna hän lähtee Etelä-Amerikkaan. Seuraavana päivänä hän lähti eikä hän palannut vankilaan.
Kun Naujocks antoi valaehtoisen lausunnon Nürnbergin oikeudelle, hänen asuinpaikkansa jätettiin kertomatta pöytäkirjaan. Häntä ei kuitenkaan pyydetty koskaan oikeuden istuntoon, vaan hän vain jätti valaehtoisen kirjelmän sen käsiteltäväksi. Kun hän tuli taas Saksaan, hän eli elämänsä loppuun asti rauhassa ja yllättävän vauraasti.
Vuonna 1995 Werner Woltersdorf julkaisi kirjan, jossa hän kertoi Naujocksin tapaamisesta 1966. He alkoivat puhua Gleiwitzistä. Naujocks odotti pidättyvänä, mitä häneltä kysyttäisiin. WW snoi, että oikeudenkäynneissä teloitettiin tai sai elinkautisen pienistäkin rikkeistä. WW ihmetteli, miksi mies, joka koulukirjojen mukaan oli valinnut keskitysleiriltä ihmisiä ja pukenut puolalaisiin univormuihin ja murhannut heidät (useissa historiakirjoissa tapahtumasarja on vielä näin dramaattinen, samoin tuolloisissa koulukirjoissa), kuitenkaan mieheltä ei oltu katkaistu hiustakaan. WW halusi tietää, miten tämän voi selittää. Naujocks vastasi: ”Te näette, että minä elän vielä, jopa hyvin; ja se on minulle pääasia”.
WW pätteli muiden keskustelussa mukana olleiden tapaan, että Naujocks on pelastanut henkensä allekirjoittamalla valheellisen tunnustuksen ja palkittu teoistaan Saksan mustamaalaamiseksi vapaudella ja ehkä rahallakin. Samaan suuntaan ajattelee myös Rolf Kosiek
Tiedot kirjasta Der Grosse Wendig 1 ss. 679-683 (Kosiek/Rose). Heidän lähteensä olivat kyllä tekstissä, mutta en ala niitä tähän laittamaan.
Niin, mikähän siinä tosiaan on ettei Tylsimyksen "totuus" kiinnosta muita kuin mitä merkillisimpiä ääriryhmiä joita yhdistää vain antisemitismi?Tylsimys kirjoitti:Siis olemme jo niin diktatuurissa, että lausuntoa eivät uskalla muut esittää.
Ja aina kun näitä Tylsimyksen "lähteitä" kaivelee, on sama tunkio joka kerta edessä. Keitäs täällä tänään onkaan...Rolf Kosiek:
Darüber hinaus war bzw. ist er Mitglied im Beirat der rassistischen, von Jürgen Rieger geführten Gesellschaft für biologische Anthropologie, Eugenik und Verhaltensforschung (GbfAEV), aktiv tätig im revisionistischen Verein Kultur- und Zeitgeschichte - Archiv der Zeit, Mitglied im „Deutschen Seminar“, im Witikobund und im Führungsgremium der 2000 gegründeten ausländerfeindlichen Deutschen Studiengemeinschaft.
http://de.wikipedia.org/wiki/Rolf_Kosiek
Olaf Rosa: toisille sankari...
http://www.national-zeitung.de/Artikel_05/NZ33_4.html
(Pahus, parempaa Plötzenzötzenzumteufeln-parodiaa en olisi itsekään osannut kirjoittaa
)...ja toisille ei
http://no-racism.net/article/1531/
Gerd Schultze-Rhonhof:
Im Anhang werden insgesamt 178 Quellen- und Literaturverweise angegeben. Hierbei überwiegen revisionistische und rechtsextremistische Autoren (wie z.B. Gerhard Baumfalk, Hans Bernhardt, Friedrich Grimm, David L. Hoggan, Erich Kern, Paul Rassinier, Jacques Benoist-Méchin, Annelies von Ribbentrop, Heinrich Schulze-Dirschau), umstrittene Historiker, die die Präventivkriegsthese vertreten (wie z.B. Stefan Scheil, Werner Maser, Ernst Topitsch) und Publizisten aus dem rechtskonservativen Milieu (wie z.B. Franz Uhle-Wettler, Heinz Nawratil, Heinz Magenheimer, Dirk Bavendamm). Schultze-Rhonhof blendet in seiner Arbeit die geschichtswissenschaftliche Standardliteratur zum Ausbruch des Zweiten Weltkriegs aus. Eine Auseinandersetzung mit dem internationalen Forschungsstand erfolgt somit nicht. Lediglich einige Schulgeschichtsbücher dienen ihm als Referenzrahmen. Ansonsten baut er seine Argumentation auf einer selektiven Auseinandersetzung mit bereits publizierten Aktenreihen zur auswärtigen Politik der kriegführenden Staaten auf. Auf ungedruckte Quellen wird in Einzelfällen zurückgegriffen.
http://de.wikipedia.org/wiki/Gerd_Schultze-Rhonhof
Mutta muilla kuin revisionistihistorioitsijoillahan ei Tylsimykselle ole merkitystä.
Valoisat kesäyötkö ne saavat Tylsimyksen näin kirjoittelemaan?
Todellisuus jäljittelee taidetta, sanoi jo Oscar Wilde. Mikä mainio Plötzenzötzenzumteufeln-aihe tässäkin taas meni...
Hans Werner Woltersdorf taas... kas, hän näyttää ottavan vauhtia Siionin viisasten pöytäkirjoista asti:
http://vho.org/D/didnw/index.html
Jokos sinä VeikkoHako/Tylsimys/Vandaali/Kauheamies pian postaat sen Anne Frank -juttusi tännekin? Tai miksei saman tien vaikka kaikki blogisi horinat?
Tylsimys kirjoitti:WW pätteli muiden keskustelussa mukana olleiden tapaan, että Naujocks on pelastanut henkensä allekirjoittamalla valheellisen tunnustuksen ja palkittu teoistaan Saksan mustamaalaamiseksi vapaudella ja ehkä rahallakin. Samaan suuntaan ajattelee myös Rolf Kosiek
Todellisuus jäljittelee taidetta, sanoi jo Oscar Wilde. Mikä mainio Plötzenzötzenzumteufeln-aihe tässäkin taas meni...
Hans Werner Woltersdorf taas... kas, hän näyttää ottavan vauhtia Siionin viisasten pöytäkirjoista asti:
http://vho.org/D/didnw/index.html
Jokos sinä VeikkoHako/Tylsimys/Vandaali/Kauheamies pian postaat sen Anne Frank -juttusi tännekin? Tai miksei saman tien vaikka kaikki blogisi horinat?
Ehkäpä Wikin artikkelin tekijän poliittisesta näkemyksestä kertoo esim. Franz Uhle-Wettlerin leimaaminen "oikeistokonservatiiviksi" joka nyky-Saksan tiedostavassa emmaliisoittuneessa terminologiassa (Walter Lippman totesi, että amerikkalaisten voitto on täydellinen vasta sitten kun saksalaisiin on saatu juurrutettua amerikkalainen näkemys asoista) on vain piirun verran lievempi kuin termi kuin natsi . Kuitenkin kyseinen herra on eläkkeellä oleva Bundeswehrin kenraali ja nyky-Bundeswehr on taatusti puhdistettu epäkorrektisti ajattelevista aineksista. Aiheesta löytyy useita Sampo Ahdon kirjoituksia.
Janusz Piekalkiewicz taasen oli entinen Puolan vastarintaliikkeen taistelija, joten hänelläkään ei liene intressiä levittää yltiösaksalaista propagandaa.
Janusz Piekalkiewicz taasen oli entinen Puolan vastarintaliikkeen taistelija, joten hänelläkään ei liene intressiä levittää yltiösaksalaista propagandaa.
Wikipediaan ei voi luottaa ollenkaan. Siionistiset orgiat siellä väittävät esim. DVU:n saarnaavan väkivaltaa ulkomalaisia vastaan. Jos siis ulkomaalaiskriittinen puolue tehdään tällaiseksi, niin helposti myös revisionistinen tutkija lipsahtaa myös ulkomaalaisvastaiseksi, "kun ne kuitenkin yleensä liityvät yhteen" tms. Eli aika röyhkeää valehtelua tämä Wikipedia harjoittaa. Juuri revisionistiset tutkijat ovat kiivaan panettelun kohteena.
Schultze-Rhonhof on myös entinen kenraali. Olaf Rosen "äärioikeistolaisuus" jäi niin ikään selvittämättä. Samoin "Deutsche Seminar"-opiskelijajärjestön luonne. Hans Magenheimer on tietääkseni Itävallassa varsin arvostettu. Stefan Scheil, kaikki nimet, miten he ovat äärioikeistolaisia? Perusteluja kaivataan.
Schultze-Rhonhof on myös entinen kenraali. Olaf Rosen "äärioikeistolaisuus" jäi niin ikään selvittämättä. Samoin "Deutsche Seminar"-opiskelijajärjestön luonne. Hans Magenheimer on tietääkseni Itävallassa varsin arvostettu. Stefan Scheil, kaikki nimet, miten he ovat äärioikeistolaisia? Perusteluja kaivataan.
Ihmettelen myös Heinz (ei Hans) Magenheimerin leimaamista, äijähän on jotakuinkin puhdas sotahistoriotsija, ei poliittinen sellainen.
Vähän tulee mieleen Mauno Jokipiin kommentti Panttipataljoonan uudessa painoksessa siitä, kuinka muutamat saksalaiset historioitsijat [epäilemättä Jurgen Habermasin lakeijat] paheksuivat hänen yhteistyötään Munin Verlag-kustantamon kanssa.
Vähän tulee mieleen Mauno Jokipiin kommentti Panttipataljoonan uudessa painoksessa siitä, kuinka muutamat saksalaiset historioitsijat [epäilemättä Jurgen Habermasin lakeijat] paheksuivat hänen yhteistyötään Munin Verlag-kustantamon kanssa.
Tulipa mieleen, että muutamien keskustelijoitten näkemykset ovat kuin suoraan William Shirerin roskaläjästä nimeltä Komannen valtakunnan nousu ja tuho. Ko. teoksesta Sampo Ahto kirjoitti v. 1995 osuvasti mm. näin:
-"Rasismi on näiden vuosien muotisanoja. Omaan kirjahyllyyni olen sijoittanut vierekkäin kaksi kirjaa, joita pidän rasistisen mielialan huippuna. Toinen on vuonna 1937 painettu natsilainen opus "Der Ewige Jude" eli pamfletti ikuisesta juutalaisesta, toinen on Shirerin teos.
Monien Hollywood-filmien tapaan Shirer on ensi näkemältä vain natsiovastainen. Vähänkin tarkempi lukeminen osoittaa kuitenkin, että poliittisesti hyväksyttävän kaavun suojassa Shirer onkin etupäässä kansallisuusvihan asialla, tässä tapauksessa saksalaisvihan."
-"Sama äänensävy löytyy Der Ewige Jude-kirjastakin kohteen vain ollessa toinen kuin Shirerillä."
-"Historiallisen totuuden suhteen Shirer menetteli kuten sotapropagandistit ovat aina menetelleet. Käytännössä se merkitsee sitä, että jos Shirerin teksti haluttaisiin oikaista, siihen tarvittaisiin toiset puolisentoistatuhatta sivua."
ja lopuksi
-"Sääliksi käy niitä puita, jotka on hakattu paperiksi Shirerin kirjan vuoksi."
-"Rasismi on näiden vuosien muotisanoja. Omaan kirjahyllyyni olen sijoittanut vierekkäin kaksi kirjaa, joita pidän rasistisen mielialan huippuna. Toinen on vuonna 1937 painettu natsilainen opus "Der Ewige Jude" eli pamfletti ikuisesta juutalaisesta, toinen on Shirerin teos.
Monien Hollywood-filmien tapaan Shirer on ensi näkemältä vain natsiovastainen. Vähänkin tarkempi lukeminen osoittaa kuitenkin, että poliittisesti hyväksyttävän kaavun suojassa Shirer onkin etupäässä kansallisuusvihan asialla, tässä tapauksessa saksalaisvihan."
-"Sama äänensävy löytyy Der Ewige Jude-kirjastakin kohteen vain ollessa toinen kuin Shirerillä."
-"Historiallisen totuuden suhteen Shirer menetteli kuten sotapropagandistit ovat aina menetelleet. Käytännössä se merkitsee sitä, että jos Shirerin teksti haluttaisiin oikaista, siihen tarvittaisiin toiset puolisentoistatuhatta sivua."
ja lopuksi
-"Sääliksi käy niitä puita, jotka on hakattu paperiksi Shirerin kirjan vuoksi."
Kyllä Shirerin ki´rja on täynnä suoria valheita, joiden kuittaamiseen riittää totuus. Erinäisistä matonpurennoista Hitlerin testamenttiin ja juuri Gleiwitzin lähettimen valtaukseen ym.
Magenheimer on kirjoittanut kirjan Kriegsziele und Strategie der Grossen Mächte, joka on arvostelujen ja referaattien mukaan kuin yli 200-sivuinen kooste Scheilin, Schultze-Rhonhoffin ja Postin teosten näkemyksistä. Eli hän katsoo kylmän viileästi myös länsimaiden ja Venäjän alastomia, valtapoliitisia tavoitteita. Samoin hän esittää rehellisesti sen, että Hitler joutui enemmän koko ajan reagoimaan toisten tekemisiin eikä hänellä ollut juuri kausakantoisia suunnitelmia, vaan hän pyrki rauhaan. Tämä on tietysti liikaa ja johtaa näiden tiedemiesten karkeaan mustaamiseen äärivasemmiston ja siionistien ym. taholta, johon ei juuri puututa. USA ja Englanti kun tulisi nähdä vain Hyvän puolustajina ja kaikki ylipäänsä puolustautujina fasismin aggressiota vastaan.
Mielenkiintoista on nähdä, että Roosevelt tuki antisemiittistä Puolaa ja sen juutalasten karkottamiseen politiikkaa vaatien jopa Italialta kohdemaata, kun taas hän mediassaan ja puheissaan kammoksui Saksan samanlaista politiikkaa ja katsoi sen olevan yhden sodan syistä.
Magenheimer on kirjoittanut kirjan Kriegsziele und Strategie der Grossen Mächte, joka on arvostelujen ja referaattien mukaan kuin yli 200-sivuinen kooste Scheilin, Schultze-Rhonhoffin ja Postin teosten näkemyksistä. Eli hän katsoo kylmän viileästi myös länsimaiden ja Venäjän alastomia, valtapoliitisia tavoitteita. Samoin hän esittää rehellisesti sen, että Hitler joutui enemmän koko ajan reagoimaan toisten tekemisiin eikä hänellä ollut juuri kausakantoisia suunnitelmia, vaan hän pyrki rauhaan. Tämä on tietysti liikaa ja johtaa näiden tiedemiesten karkeaan mustaamiseen äärivasemmiston ja siionistien ym. taholta, johon ei juuri puututa. USA ja Englanti kun tulisi nähdä vain Hyvän puolustajina ja kaikki ylipäänsä puolustautujina fasismin aggressiota vastaan.
Mielenkiintoista on nähdä, että Roosevelt tuki antisemiittistä Puolaa ja sen juutalasten karkottamiseen politiikkaa vaatien jopa Italialta kohdemaata, kun taas hän mediassaan ja puheissaan kammoksui Saksan samanlaista politiikkaa ja katsoi sen olevan yhden sodan syistä.