Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Tiilipalapeli keskiajalta loksahti kohdalleen


Kuva: Ilari Aalto, Mullan alta blogi
Mullan alta blogissa Ilari Aalto kertoo Aboa Vetuksen kesän kaivauksista ja hauskasta löydöstään kun tiilipalapeli oli loksahtanut paikoilleen:
...
Viime vuoden kaivauskertomusta selaillessani tajusin, että erään vuosi sitten löytyneen tiilen murtuma myötäilee tänä vuonna löydettyä. Kaivoin tiilen varastosta, ja tadaa!

Kuten olen kirjoitellut, on kaivauksella tullut vastaan paitsi tassunjäljellisiä, myös merkattuja tiiliä. Viime vuoden kummastuksen aihe olivat kaksi roomalaisella numerolla VII merkattua tiiltä, joita kummasteltiin kansainvälistenkin tiilitutkijoiden voimin. Markus Hiekkanen ehdotti jo ennen kaivausten jatkumista tänä vuonna, että kyseessä olisi numeron sijaan kirves. Olin vähän skeptinen, koska paremmin säilyneessä tiilessä V:n viivat eivät näyttäneet jatkuvan murtumapintaan asti. Mutta väärässä olin!

Toisin sanoen kellarissa on ainakin kaksi tiiltä, joihin tiilen tekijä on kuutisensataa vuotta sitten raapustanut merkkinään kirveen terän. Merkki on ollut muillakin tiilimaakareilla käytössä, ja esimerkiksi Hämeen linnan kokoelmassa on hauska tiili, jota vasten joku on painanut ihan oikean kirveen.
...
* Lue koko juttu: Tiilipalapeli keskiajalta Mullan alta blogi (29.8.2013)

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”