nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

historioija kirjoitti:Eiköhän tämä perinne
Onko missään osoitettu, vanhassa Ruotsin valtakunnassa ja sittemmin itsenäisessä Suomessa olisi vaikuttanut jokin perusluonteisesti erilainen "perinne" vai jääkö tämä(kin) pelkästään uskon asiaksi? Luulisi, että ensimmäisen maailmansodan kauhut olisivat nimenomaan brittiläiseen mentaliteettiin (tietenkin myös ranskalaiseen) jättäneet lähtemättömät jäljet; ymmärtääkseni tämä sota on yhäkin, pysyvästi, briteille The Great War. Luin kesällä aate- ja oppihistorian professori Petteri Pietikäisen kirjoittaman Hulluuden historian (Gaudeamus 2013). Kirjassa on muutama lyhyt mutta vaikuttava kuvaus ensimmäisten "kranaattikauhutapausten" diagnosoinnista. Minulla ei enää ole kirjaa, mutta muistaakseni Pietikäinen esitti asian siihen tapaan, että sellaisissa keskityksissä, joihin länsirintaman sotilaat altistettiin, millainen tahansa ja kenen tahansa psyykkinen rakenne voi murtua. Tämä ymmärrettiin (ja haluttiin ymmärtää) jo tuolloin Britanniassa.
historioija kirjoitti: ja myös miesvoiman vähäisyys suurvaltaa vastaan vaikuttanut vahvasti siihen, miten tiukka linja valittiin
Jatkosodastahan tässä on lähes kokonaan kyse. Miten niin vähäisyys - suurvaltaa vastaan? Vähän kieli poskessa voisi muistuttaa, mitä Suomen yleisradiossa luettiin illansuussa 26.kesäkuuta 1941 (ulkomuisista vedellen): "Tällä kerralla emme kuitenkaan ole yksin. Rinnallamme taistelevat Suur-Saksan sotavoimat nerokkaan johtajansa, valtakunnankansleri Adolf Hitlerin komennossa."

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 11:34

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

nylander kirjoitti:
historioija kirjoitti:Eiköhän tämä perinne
Onko missään osoitettu, vanhassa Ruotsin valtakunnassa ja sittemmin itsenäisessä Suomessa olisi vaikuttanut jokin perusluonteisesti erilainen "perinne" vai jääkö tämä(kin) pelkästään uskon asiaksi? Luulisi, että ensimmäisen maailmansodan kauhut olisivat nimenomaan brittiläiseen mentaliteettiin (tietenkin myös ranskalaiseen) jättäneet lähtemättömät jäljet; ymmärtääkseni tämä sota on yhäkin, pysyvästi, briteille The Great War. Luin kesällä aate- ja oppihistorian professori Petteri Pietikäisen kirjoittaman Hulluuden historian (Gaudeamus 2013). Kirjassa on muutama lyhyt mutta vaikuttava kuvaus ensimmäisten "kranaattikauhutapausten" diagnosoinnista. Minulla ei enää ole kirjaa, mutta muistaakseni Pietikäinen esitti asian siihen tapaan, että sellaisissa keskityksissä, joihin länsirintaman sotilaat altistettiin, millainen tahansa ja kenen tahansa psyykkinen rakenne voi murtua. Tämä ymmärrettiin (ja haluttiin ymmärtää) jo tuolloin Britanniassa.
historioija kirjoitti: ja myös miesvoiman vähäisyys suurvaltaa vastaan vaikuttanut vahvasti siihen, miten tiukka linja valittiin
Jatkosodastahan tässä on lähes kokonaan kyse. Miten niin vähäisyys - suurvaltaa vastaan? Vähän kieli poskessa voisi muistuttaa, mitä Suomen yleisradiossa luettiin illansuussa 26.kesäkuuta 1941 (ulkomuisista vedellen): "Tällä kerralla emme kuitenkaan ole yksin. Rinnallamme taistelevat Suur-Saksan sotavoimat nerokkaan johtajansa, valtakunnankansleri Adolf Hitlerin komennossa."
Perinteensä ja niiden tarkistukset kullakin. Saksalainen perinne nousi valkoisessa Suomessa kunniaan ja oman perinteen rinnalle vuoden 1918 aseveljeyden myötä, uskoisin edelleen.
"Rinnallamme taistelevat Suur-Saksan sotavoimat". Niin, rinnalla, mutta oma osuus ja rintama oli hoidettava ja estettävä maan sydänalueita joutumasta vieraan ja natsismin ohjattavaksi joutuneen - siksi vain pakosta siedetyn - sotavoiman käsiin. Siinä oli hyvä olla mahdollisimman monta miestä toimessa.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

historioija kirjoitti: "Rinnallamme taistelevat Suur-Saksan sotavoimat". Niin, rinnalla, mutta oma osuus ja rintama oli hoidettava ja estettävä maan sydänalueita joutumasta vieraan ja natsismin ohjattavaksi joutuneen - siksi vain pakosta siedetyn - sotavoiman käsiin. Siinä oli hyvä olla mahdollisimman monta miestä toimessa.
Ai tykinruokana? Eiköhän 1941 mobilisoitu kosolti "Riita-ojia", joista ei rintamalla ollut hyötyä vaan pelkkää haittaa. Ja kyseessä oli sentään parikymppisten asevelvollisten yksikk, hehät yleensä ovat "parhaita" sotilaita. Kuten Ville Kivimäki osoittaa (tieto on SK:n artikkelista) psyykkisesti murtuneissa oli enemmistö vanhempia miehiä.

Argumenttisi osoittaa, että uskot ihmisten olevan kansaa ja valtiota varten eikä eikä päinvastoin. Ja siinä juuri oli Suomen ero anglosaksisiin maihin, jotka perinteisesti ovat kunnioittaneet yksilön oikeuksia (ainakin ennen 11.9.).

Valitettavasti ei myöskään voi jättää pois sitä, että vuoden 1918 valkoinen terrori oli raaistanut ajattelutapaa.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 11:34

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

Emma-Liisa kirjoitti:
historioija kirjoitti: "Rinnallamme taistelevat Suur-Saksan sotavoimat". Niin, rinnalla, mutta oma osuus ja rintama oli hoidettava ja estettävä maan sydänalueita joutumasta vieraan ja natsismin ohjattavaksi joutuneen - siksi vain pakosta siedetyn - sotavoiman käsiin. Siinä oli hyvä olla mahdollisimman monta miestä toimessa.
Ai tykinruokana? Eiköhän 1941 mobilisoitu kosolti "Riita-ojia", joista ei rintamalla ollut hyötyä vaan pelkkää haittaa. Ja kyseessä oli sentään parikymppisten asevelvollisten yksikk, hehät yleensä ovat "parhaita" sotilaita. Kuten Ville Kivimäki osoittaa (tieto on SK:n artikkelista) psyykkisesti murtuneissa oli enemmistö vanhempia miehiä.

Argumenttisi osoittaa, että uskot ihmisten olevan kansaa ja valtiota varten eikä eikä päinvastoin. Ja siinä juuri oli Suomen ero anglosaksisiin maihin, jotka perinteisesti ovat kunnioittaneet yksilön oikeuksia (ainakin ennen 11.9.).

Valitettavasti ei myöskään voi jättää pois sitä, että vuoden 1918 valkoinen terrori oli raaistanut ajattelutapaa.
"...uskot ihmisten olevan kansaa ja valtiota varten eikä eikä päinvastoin".
En minä täällä omaa idologiaani julista, vaan kerron näkemyksiäni ja oletuksiani historiasta. Siis sitä, mitä uskon aikalaisten ajatelleen, tunteneen ja kokeneen. Tosin edellinen saattaa vaikuttaa jälkimmäiseen, kuten aina historiankirjoituksessa ja -tarkastelussa.

Hyvä, että otit huomioon tuon 11.9.-varauksen, sillä yksilöiden oikeuksia kunnioitetaan vain siinä määrin, kuin siihen katsotaan olevan varaa. Varsinkin Yhdysvalloilla sitä vahvana ja syrjäisenä maana oli runsaasti toisen maailmansodankin aikana. Kuitenkin katsottiin olevan pakko käyttää kovia keinoja saksalais- ja varsinkin japanilaisperäisiä omiakin kansalaisia vastaan. Olisi myös mielenkiintoista perehtyä siihen, millainen tilanne Iso-Britanniassa oli kesän 1940 kriittisinä aikoina.

Suomen johtajat ilmeisesti katsoivat puolustustaistelunsa olevan niin tärkeän ja ankaran, että senkin vuoksi oli pidettävä ohjakset tiukalla. Jälkikäteen meillä sen sijaan on varaa olla sitä mieltä, että sotilaiden psyykkiset tekijät ja vammat olisi ehkä voitu huomioida paremmin.

Puhis
Viestit: 48
Liittynyt: 19.10.10 10:56
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

Sodassa sotilaiden taistelumotivaatioon vaikuttavat kolme tärkeintä asiaa ovat: toveruus, yhteenkuuluvuus, johtajuus.

Sotilaat taistelevat, koska eivät halua pettää tovereitaan. Sotilaat taistelevat, koska muutkin samassa ryhmässä/joukkueessa taistelevat. Sotilaat taistelevat, koska heidän lähimmät johtajansa taistelevat ja ovat ansainneet miesten kunnioituksen. Koti, uskonto ja isänmaa ovat täyttä kukkua, jota hoettiin kaukana rintamalta.

Itse asiassa tämä tuli ilmi myös Kivimäen tutkimuksissa. Syy miksi iältään vanhemmat täydennysmiehet tai ryhmän ulkopuolelle jääneet olivat alttiimpia psyykkisille vammoille löytyy toveruudesta ja yhteenkuuluvuudesta, tai siis niiden puutteesta. Sotaa on vaikea kestää, jos ei tunne kuuluvansa joukkoon. Yritys saada sotilaat taistelemaan tehokkaasti pakottamalla tai uhkailemalla on tuhoontuomittu ja takapajuinen ajatustapa, joka varsin hyvin tiedettiin jo toisen maailmansodana aikana.

Toisessa maailmansodassa Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian miestappiot olivat huomattavan pieniä suhteessa muihin maihin, vaikka molemmat maat osallistuivat merkittäviin sotilasoperaatioihin monella rintamalla. On olemassa sanonta, että sotaa voi käydä rahalla tai verellä. Neuvostoliitto ja Japani olivat esimerkkejä siitä, miten sotaa käytiin verellä. Teknisiä ja taktisia puutteita pyrittiin korvaaman miesvoimalla, monesti valtavin tappioin. Yhdysvallat oli toisen ääripään esimerkki: Yhdysvallat pystyi hyödyntämään valtavaa materiaalista etumatkaa, ja näin ollen miestappiot pysyivät pieninä (esim. Operaatio Cobra Normandiassa: 25. heinäkuuta 3000 pommikonetta lanasi Panzer Lehr -divisioonan ennen liittoutuneiden läpimurtoa).

Anglosaksiset sotilaat taistelivat tehokkaammin osaltaan siksi, että miehet tiesivät että yksilöillä on väliä. Haavoittuneet pyrittiin saattamaan viipymättä hoitoon; alas ammutut lentäjät pyrittiin pelastamaan vaikka keskeltä Tokionlahtea; yksiköitä pyrittiin kierrättämään, kauan taistelleet pääsivät lepäämään pois sota-alueelta jne. Miehet eivät olleet vain numeroita.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 11:34

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

Puhis kirjoitti: Anglosaksiset sotilaat taistelivat tehokkaammin osaltaan siksi, että miehet tiesivät että yksilöillä on väliä. Haavoittuneet pyrittiin saattamaan viipymättä hoitoon; alas ammutut lentäjät pyrittiin pelastamaan vaikka keskeltä Tokionlahtea; yksiköitä pyrittiin kierrättämään, kauan taistelleet pääsivät lepäämään pois sota-alueelta jne. Miehet eivät olleet vain numeroita.
Sama pätee suomalaisiin: "Kaveria ei jätetä." Ja nimenomaan suomalaiset miehet (ja naiset) olivat arvokkaita, koska heitä oli verraten vähän. Teknisiä puutteita korvattiin pidättyvyydellä ja varovaisuudella hyökkäyksissä, paitsi sikäli että intouduttiin alun perin hyökkäyttämään kauas vieraaseen maahan - tunnettiinhan Itä-Karjala tosin omaksi.

Albert Ravila
Viestit: 263
Liittynyt: 22.10.08 18:14

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

puhis kirjoitti:Sotilaat taistelevat, koska eivät halua pettää tovereitaan. Sotilaat taistelevat, koska muutkin samassa ryhmässä/joukkueessa taistelevat. Sotilaat taistelevat, koska heidän lähimmät johtajansa taistelevat ja ovat ansainneet miesten kunnioituksen. Koti, uskonto ja isänmaa ovat täyttä kukkua, jota hoettiin kaukana rintamalta.
Tämä pitää varmasti paikkansa sitä suuremmalla todennäköisyydellä, mitä pienemmästä joukosta ja mitä lyhytkestoisemmasta konfliktista puhutaan. Ja edelleen yllä mainittu motivointitekijä lienee sitä merkittävämpi, mitä nuoremmista sotilaista (varusmiehistä) on kyse.

Sen sijaan kun sota ja taistelut jatkuvat pidempään, alkavat taistelutahtoon todennäköisesti vaikuttaa myös toisetkin tekijät. Esimerkiksi kysymys siitä miksi taistellaan. Millainen oikeutus sodalla/taistelulla on. Jatkosotaan lähdettiin Suomessa melkeinpä "koko kansan voimin". Sodan alussa taistelutahto oli esim. karkuruuden määrällä arvioituna hyvä, vaikka tappiot olivat suuret. Loppuvuodesta 1941 tilanne muuttui. Karkuruus ja kieltäytymiset alkoivat voimakkaasti lisääntyä, vaikka tappiot olivat pienemmät kuin kesän kiivaissa läpimurtotaisteluissa. Alkoi ilmaantua "joukkoesiintymisiä", joiden huipentumana voidaan pitää vaikkapa JR 26 "taistelulakkoa" Karhumäessä. Ryhmähenkeen ja koheesioon liittyvät selitykset eivät ehkä olekaan enää riittäviä tilanteissa, joissa kansakunta on aseissa 18-vuotiaasta 40-vuotiaisiin, ja joissa kokonaiset komppaniat ja pataljoonat alkoivat kieltäytyä. Sotilaat eivät enää halunneet taistella, kun melkeinpä kaikki ryhmässä, joukkueessa, pataljoonassa tai jopa rykmentissä alkoivat kysellä Kauko-Karjalan sotaretken tarkoitusperiä ja mielekkyyttä. Koti, uskonta ja isänmaa eivät varmaankaan olleet tärkeitä kysymyksiä, mutta sen sijaan "mitä me enää täällä teemme" sitä todennäköisesti oli.

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

historioija kirjoitti:Ja nimenomaan suomalaiset miehet (ja naiset) olivat arvokkaita, koska heitä oli verraten vähän. Teknisiä puutteita korvattiin pidättyvyydellä ja varovaisuudella hyökkäyksissä, paitsi sikäli että intouduttiin alun perin hyökkäyttämään kauas vieraaseen maahan - tunnettiinhan Itä-Karjala tosin omaksi.
Siis ketkä tunsivat Itä-Karjalan "omakseen"? Jatkosodan kenttäarmeijan miehistökö?

En ole juuri harrastanut sotahistoriaa, mutta silti meikäläiselläkin lienee nyt lupa palauttaa mieleen muutama perusfakta:

Vuoden 1941 hyökkäysvaiheen taisteluissa kuoli noin 27 000 suomalaista, siis enemmän kuin talvella 1939 - 40.

Kuten edellä jo viitattiin, eteneminen pitemmälle itään synnytti avointa vastarintaa, ja yli 2000 suomalaissotilasta kieltäytyi ylittämästä vuoden 1939 rajaa. Yleinen mielipide joukkojen keskuudessa oli valloitussotaa vastaan.

Myöhemmin, vuonna 1954, itse "kovan linjan" sotilaspsykiatri Sven E. Donnerkin myönsi, että vanhan rajan ylittämisellä ja sen takia alentuneella taistelumotivaatiolla oli merkitystä sotilaiden psyykkisten häiriöiden yleisyydelle vuonna 1941.
historioija kirjoitti:En minä täällä omaa idologiaani julista, vaan kerron näkemyksiäni ja oletuksiani historiasta. Siis sitä, mitä uskon aikalaisten ajatelleen, tunteneen ja kokeneen.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 11:34

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

nylander kirjoitti:
historioija kirjoitti:Ja nimenomaan suomalaiset miehet (ja naiset) olivat arvokkaita, koska heitä oli verraten vähän. Teknisiä puutteita korvattiin pidättyvyydellä ja varovaisuudella hyökkäyksissä, paitsi sikäli että intouduttiin alun perin hyökkäyttämään kauas vieraaseen maahan - tunnettiinhan Itä-Karjala tosin omaksi.
Siis ketkä tunsivat Itä-Karjalan "omakseen"? Jatkosodan kenttäarmeijan miehistökö?

En ole juuri harrastanut sotahistoriaa, mutta silti meikäläiselläkin lienee nyt lupa palauttaa mieleen muutama perusfakta:

Vuoden 1941 hyökkäysvaiheen taisteluissa kuoli noin 27 000 suomalaista, siis enemmän kuin talvella 1939 - 40.

Kuten edellä jo viitattiin, eteneminen pitemmälle itään synnytti avointa vastarintaa, ja yli 2000 suomalaissotilasta kieltäytyi ylittämästä vuoden 1939 rajaa. Yleinen mielipide joukkojen keskuudessa oli valloitussotaa vastaan.

Myöhemmin, vuonna 1954, itse "kovan linjan" sotilaspsykiatri Sven E. Donnerkin myönsi, että vanhan rajan ylittämisellä ja sen takia alentuneella taistelumotivaatiolla oli merkitystä sotilaiden psyykkisten häiriöiden yleisyydelle vuonna 1941.
historioija kirjoitti:En minä täällä omaa idologiaani julista, vaan kerron näkemyksiäni ja oletuksiani historiasta. Siis sitä, mitä uskon aikalaisten ajatelleen, tunteneen ja kokeneen.
Ajattelen tässä edelleen lähinnä sen tahon kannalta, josta tapahtumien suunta vielä vuonna 1941 ensisijaisesti riippui - ellei suurvaltapolitiikasta - eli Suomen silloisten johtajien ja koko eliitin. Rivimiesten enemmän tai vähemmän vahva vastahanka ei näköjään menoa haitannut. Olihan siinä Suur-Suomi-henki varmasti eräänä vaikuttimena. Minun omilla aivoituksillani asiasta ei tässä ole merkitystä. Kullakin ajalla on omat tapansa, joita on pyrittävä tajuamaan.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

historioija kirjoitti: En minä täällä omaa idologiaani julista, vaan kerron näkemyksiäni ja oletuksiani historiasta. Siis sitä, mitä uskon aikalaisten ajatelleen, tunteneen ja kokeneen. Tosin edellinen saattaa vaikuttaa jälkimmäiseen, kuten aina historiankirjoituksessa ja -tarkastelussa.
Ei oikein riiä, että uskot ja oletat jotain ihmisistä omassa päässäsi. Sinun pitäisi esittää, mihin nämä oletukset perustuvat.
historioija kirjoitti: Hyvä, että otit huomioon tuon 11.9.-varauksen, sillä yksilöiden oikeuksia kunnioitetaan vain siinä määrin, kuin siihen katsotaan olevan varaa.
Katsoahan voi mitä vain, mutta olennaista on ovatko toimeenpiteet perusteltuja vai hysteriaa.
historioija kirjoitti: Varsinkin Yhdysvalloilla sitä vahvana ja syrjäisenä maana oli runsaasti toisen maailmansodankin aikana. Kuitenkin katsottiin olevan pakko käyttää kovia keinoja saksalais- ja varsinkin japanilaisperäisiä omiakin kansalaisia vastaan.
Sivuutat jälleen ydinkohdan: japanilaisten ja saksalaisten erilainen kohtelu osoittaa, että kyse oli rasismista eikä turvallisuudesta.
historioija kirjoitti: Olisi myös mielenkiintoista perehtyä siihen, millainen tilanne Iso-Britanniassa oli kesän 1940 kriittisinä aikoina.
Juu, nimenomaan siihen, että leiriin pantiin myös juutalaiset miehet, joista natsit siellä kiusasivat. Ja eikö viranomaisten mieleen juolahtanut, että naisetkin voivat olla vakoojia ja sabotöörejä?
historioija kirjoitti: Suomen johtajat ilmeisesti katsoivat puolustustaistelunsa olevan niin tärkeän ja ankaran, että senkin vuoksi oli pidettävä ohjakset tiukalla. Jälkikäteen meillä sen sijaan on varaa olla sitä mieltä, että sotilaiden psyykkiset tekijät ja vammat olisi ehkä voitu huomioida paremmin.
Esittämäsi syy ei ole riittävä peruste, koska tylyä kohtelua jatkettiin sodan jälkeen, jolloin miehiä ei enää tarvittu armeijaan.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

historioija kirjoitti: Ja nimenomaan suomalaiset miehet (ja naiset) olivat arvokkaita, koska heitä oli verraten vähän. Teknisiä puutteita korvattiin pidättyvyydellä ja varovaisuudella hyökkäyksissä,
Ei pidä yleistää eikä ihannoida. Oli Suomessakin komentajia, jotka eivät todellakaan olleet pidättyviä ja varovaisia vaan päivänvastoin tuhlasivat miehiä, kun itse saivat ylenyksiä ja kunniamerkkejä.

Myöskään siviileistä ei aina välitetty. Esim. eristyneisiin kyliin jätettiin asukkaat partisaanien armoille.

Tleisellä tasolla elintarvikkeiden jako näyttää konkreettisesti, että tietyt suomalaiset eivät olleet arvokkaita.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 11:34

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

Emma-Liisa kirjoitti:
historioija kirjoitti: Ja nimenomaan suomalaiset miehet (ja naiset) olivat arvokkaita, koska heitä oli verraten vähän. Teknisiä puutteita korvattiin pidättyvyydellä ja varovaisuudella hyökkäyksissä,
Ei pidä yleistää eikä ihannoida. Oli Suomessakin komentajia, jotka eivät todellakaan olleet pidättyviä ja varovaisia vaan päivänvastoin tuhlasivat miehiä, kun itse saivat ylenyksiä ja kunniamerkkejä.

Myöskään siviileistä ei aina välitetty. Esim. eristyneisiin kyliin jätettiin asukkaat partisaanien armoille.

Tleisellä tasolla elintarvikkeiden jako näyttää konkreettisesti, että tietyt suomalaiset eivät olleet arvokkaita.
Tarkkoja jakaumia, täsä tapauksessa komentajien tavoista, ei ole aina käytettävissä, joten on tyydyttävä yleiseen tasoon ja keskimääriin. Siinäkin kyseessä on vain vaikutelmani historiallisesta ja muistelmakirjallisuudesta.

Samalla tasolla ollaan ja mahdollisesti mustamaalaamassa, jos sanotaan, että psyykkisesti järkkyneitä sotilaita kohdeltiin ja käsiteltiin Suomessa liian ankarasti ja väärin. Kukapa tätäkään edes pystyy mittaamaan ja vertaamaan muiden maiden käytäntöihin. Potilasluvutkaaan eivät kerro sotimisen rasittavuudesta eivätkä tarkasti ylirasituksen yleisyydestäkään sinänsä.

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

historioija kirjoitti:Samalla tasolla ollaan ja mahdollisesti mustamaalaamassa, jos sanotaan, että psyykkisesti järkkyneitä sotilaita kohdeltiin ja käsiteltiin Suomessa liian ankarasti ja väärin.
Tietenkin kannanotoissa tämäntyyppisiin asioihin aina liikutaan ikään kuin anakronismin veitsenterällä. Silti mielestäni on vain hyväksi ja virkistävää, että tutkimus on viime sotien tarkastelussa alkanut avata sen tavallisen (sankari)tarinan sijasta tai ainakin rinnalla myös muita näkökulmia, esimerkiksi sodan kokemushistoriaa niiden tasolla, jotka sodan fyysisen ja psyykkisen ankaruuden joutuivat konkreettisimmin kokemaan. Juuri tästähän Ville Kivimäenkin tutkimuksessa osaltaan on kyse.

Totta on sekin, että hyvin monet kokevat "mustamaalauksena" kaikki sellaiset teemat, jotka rikkovat heidän sisäänrakentunutta ideaalikuvaansa. Kun esim. Lars Westerlund osoitti muutama vuosi sitten, että venäläisten sotavankien huikean korkeiden kuolleisuuslukujen taustalla oli suomalaisen sotavankihuollon piittaamattomuus ja tahalliset laiminlyönnit aina ylimmästä sodanjohdosta alkaen, kiivas torjuntareaktio (ainakin Agricola-pastalla) oli aivan odotuksenmukainen. Nimimerkki "historioijakin" voisi kuitenkin objektiiviseksi nimettynä tarkkailijana miettiä, eikö tosiasioiden tunnustaminen ole historiassakin jos ei viisauden niin kuitenkin kaiken mielekkyyden alku. Mitä mieltä olisikaan koko "historialla-askaroimisessa", jos historiankirjoituksen ainoana tehtävänä olisi vaalia ja vartioida muuttumatonta menneisyyskuvaa!

Äskettäin lehdessä on aiheesta kirjoitettu mielestäni naulan kantaan osuen (HS 28.8.2013):
Historioitsija Oula Silvennoisen mukaan ei ole niinkään kyse kielletyistä aiheista kuin siitä, että monista asioista on muodostunut tietynlainen kuva, joita ei saisi rikkoa tai muuttaa. "Varsinkin toisesta maailmansodasta on luotu kertomus, johon ei saisi kajota. Jos tarina suomalaisten 'omasta', kansallissosialistisen Saksan pyrkimyksistä täysin irrallaan olevasta sodasta haastetaan, heti tulee sanomista."

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

historioija kirjoitti: Samalla tasolla ollaan ja mahdollisesti mustamaalaamassa, jos sanotaan, että psyykkisesti järkkyneitä sotilaita kohdeltiin ja käsiteltiin Suomessa liian ankarasti ja väärin. Kukapa tätäkään edes pystyy mittaamaan ja vertaamaan muiden maiden käytäntöihin. Potilasluvutkaaan eivät kerro sotimisen rasittavuudesta eivätkä tarkasti ylirasituksen yleisyydestäkään sinänsä.
No tuolla perusteella ei sitten voi tutkia juuri mitään. Tai ainakaan oman maan historiaa.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 11:34

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

nylander kirjoitti:
historioija kirjoitti:Samalla tasolla ollaan ja mahdollisesti mustamaalaamassa, jos sanotaan, että psyykkisesti järkkyneitä sotilaita kohdeltiin ja käsiteltiin Suomessa liian ankarasti ja väärin.
Tietenkin kannanotoissa tämäntyyppisiin asioihin aina liikutaan ikään kuin anakronismin veitsenterällä. Silti mielestäni on vain hyväksi ja virkistävää, että tutkimus on viime sotien tarkastelussa alkanut avata sen tavallisen (sankari)tarinan sijasta tai ainakin rinnalla myös muita näkökulmia, esimerkiksi sodan kokemushistoriaa niiden tasolla, jotka sodan fyysisen ja psyykkisen ankaruuden joutuivat konkreettisimmin kokemaan. Juuri tästähän Ville Kivimäenkin tutkimuksessa osaltaan on kyse.

Totta on sekin, että hyvin monet kokevat "mustamaalauksena" kaikki sellaiset teemat, jotka rikkovat heidän sisäänrakentunutta ideaalikuvaansa. Kun esim. Lars Westerlund osoitti muutama vuosi sitten, että venäläisten sotavankien huikean korkeiden kuolleisuuslukujen taustalla oli suomalaisen sotavankihuollon piittaamattomuus ja tahalliset laiminlyönnit aina ylimmästä sodanjohdosta alkaen, kiivas torjuntareaktio (ainakin Agricola-pastalla) oli aivan odotuksenmukainen. Nimimerkki "historioijakin" voisi kuitenkin objektiiviseksi nimettynä tarkkailijana miettiä, eikö tosiasioiden tunnustaminen ole historiassakin jos ei viisauden niin kuitenkin kaiken mielekkyyden alku. Mitä mieltä olisikaan koko "historialla-askaroimisessa", jos historiankirjoituksen ainoana tehtävänä olisi vaalia ja vartioida muuttumatonta menneisyyskuvaa!

Äskettäin lehdessä on aiheesta kirjoitettu mielestäni naulan kantaan osuen (HS 28.8.2013):
Historioitsija Oula Silvennoisen mukaan ei ole niinkään kyse kielletyistä aiheista kuin siitä, että monista asioista on muodostunut tietynlainen kuva, joita ei saisi rikkoa tai muuttaa. "Varsinkin toisesta maailmansodasta on luotu kertomus, johon ei saisi kajota. Jos tarina suomalaisten 'omasta', kansallissosialistisen Saksan pyrkimyksistä täysin irrallaan olevasta sodasta haastetaan, heti tulee sanomista."
Puhuin mustamaalauksesta mahdollisuutena, Emma-Liisan mainitseman ihannoinnin vastakkaisena sellaisena. Varmasti sodistamme olisi vieläkin ikävältä tuntuvaa kerrottavaa piilossa, mutta niinhän on kaikista historian vaiheista ja osallistujista, jopa voittaja- ja menestyjäpuolilta.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”