Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

Jukka Kemppinen kirjoittaa blogissaan tänään 3.9.13:

"Suomen armeijan kenraalikunnassa eli keskeisissä johtotehtävissä viime sotien aikana oli joukko vaarallisia raivohulluja. Jos ilmaus tuntuu ikävältä, sanotaan että maanikkoja. Jos sekin tuntuu turhan ankaralta, sanotaan sitten että henkisesti tasapainottomia ja toisten ihmisten hengestä ja hyvinvoinnista oudon välinpitämättömiä miehiä."

Sota-ajan kirjoituksissa ja muistelmissa puhutaan silmiinpistävän vähän henkilötappioista eli ihmisten kuolemisesta. Mainintoja alkaa näkyä tiheämmin loppusotaa kuvattaessa eli vuoden 1944 taisteluista.

"Vielä nytkään, lähes 70 vuoden kuluttua, ei pidetä sopivana kirjoittaa ”miesten tapattajista”. Ei minullakaan ole siihen uskallusta.

Viittaan vain siihen, että hiukan alempia upseereita nuhdeltiin ja jopa erotettiin liiasta pehmeydestä. Miesten mielipiteen kuuntelemista pidettiin ”törkeän epäsotilaallisena”.

Luultavasti joukon viisain, Heinrichs, ilmaisi ongelman sanomalla, että sotilaan on noudatettava käskyä eläytyen ja sen antajan tarkoitusta etsien, vaikka käsky olisi epäviisas. Käskyn antamiseen asti saa keskustella eli väittää vastaan, sen jälkeen se on myöhäistä ja väärin. Perustelu on, että se on vastuussa, joka käskee."

http://kemppinen.blogspot.fi/

Ilmo Kekkonen
Viestit: 678
Liittynyt: 16.12.07 09:09

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

Emma-Liisa kirjoitti:"Suomen armeijan kenraalikunnassa eli keskeisissä johtotehtävissä viime sotien aikana oli joukko vaarallisia raivohulluja. Jos ilmaus tuntuu ikävältä, sanotaan että maanikkoja. Jos sekin tuntuu turhan ankaralta, sanotaan sitten että henkisesti tasapainottomia ja toisten ihmisten hengestä ja hyvinvoinnista oudon välinpitämättömiä miehiä."Sota-ajan kirjoituksissa ja muistelmissa puhutaan silmiinpistävän vähän henkilötappioista eli ihmisten kuolemisesta. Mainintoja alkaa näkyä tiheämmin loppusotaa kuvattaessa eli vuoden 1944 taisteluista."Vielä nytkään, lähes 70 vuoden kuluttua, ei pidetä sopivana kirjoittaa ”miesten tapattajista”. Ei minullakaan ole siihen uskallusta.Viittaan vain siihen, että hiukan alempia upseereita nuhdeltiin ja jopa erotettiin liiasta pehmeydestä. Miesten mielipiteen kuuntelemista pidettiin ”törkeän epäsotilaallisena”.Luultavasti joukon viisain, Heinrichs, ilmaisi ongelman sanomalla, että sotilaan on noudatettava käskyä eläytyen ja sen antajan tarkoitusta etsien, vaikka käsky olisi epäviisas. Käskyn antamiseen asti saa keskustella eli väittää vastaan, sen jälkeen se on myöhäistä ja väärin. Perustelu on, että se on vastuussa, joka käskee."http://kemppinen.blogspot.fi/
Kemppisen tekstiin on paikallaan tehdä muutama huomautus.

Kaikissa armeijoissa oli sodissa ns."kovia" kenraaleita, joita usein syytetään turhasta miesten tapattamisesta. On vain vaikea sanoa, mitkä tappiot sodassa ovat turhia, mitkä välttämättömiä.
Voidaan tietysti osoittaa esimerkiksi hyökkäyksiä, joissa tappiot ovat tuloksiin nähden kohtuuttomia. Taas se, mikä sodassa on kohtuus, on vaikea määrittää.

Kyllä viime sotien tappioita on käsitelty, jos ei muistelmissa, niin ainakin elämäkerroissa, historioissa ja esimerkiksi joukko-osastojen ja yhtymien historiikeissa. Esimerkiksi Jatkosodan historian 6.osassa ja Jatkosodan Pikku Jättiläisessä on tappioita eritelty sekä aikajaksoilla että rintamasuunnittain ja yhtymittäin. Harrastajankin on helppo ymmärtää. miksi jotkut kenraalit sai epiteetikseen "Verinen".

Meillä jotkut korkeat komentajat olivat ns. "sankarikenraaleja", jotka kunnostautuivat varsinkin hyökkäystaisteluissa. Heidän joukkonsa kärsivät myös raskaimmat tappiot.
Heihin myös Kemppinen viitannee.
Tunnetuimpia ovat ehkä Paavo Talvela, Hjalmar Siilasvuo ja Ruben Lagus. Luetteloa voi tietysti jatkaa. Jokainen voi tykönään miettiä, olivatko he "vaarallisia raivohulluja tai maanikkoja". Epäilemättä ainakin sotilaallista kunnianhimoa riitti.

Heinrichs voi hyvinkin olla "joukon viisain", mutta Talvisodan Kannaksen Armeija ja jatkosodan Karjalan Armeija kärsivät hänen johdossaan erittäin raskaita miestappioita.

Todettakoon vielä, että Mannerheim teki tiettävästi 14 rintamavierailua, joista ainakin jotkut ulottuivat aivan etulinjaan ja ainakin kerran hän joutui tulen alle.

Mannerheim muuten kantoi erityistä huolta tappioista.Tuttu lienee hänen toteamuksensa varsinaisen hyökkäysvaiheen jälkeen: "Minä en enää hyökkää, olen menettänyt liikaa väkeä".

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 11:34

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

Emma-Liisa kirjoitti:Jukka Kemppinen kirjoittaa blogissaan tänään 3.9.13:

"Suomen armeijan kenraalikunnassa eli keskeisissä johtotehtävissä viime sotien aikana oli joukko vaarallisia raivohulluja. Jos ilmaus tuntuu ikävältä, sanotaan että maanikkoja. Jos sekin tuntuu turhan ankaralta, sanotaan sitten että henkisesti tasapainottomia ja toisten ihmisten hengestä ja hyvinvoinnista oudon välinpitämättömiä miehiä."

Sota-ajan kirjoituksissa ja muistelmissa puhutaan silmiinpistävän vähän henkilötappioista eli ihmisten kuolemisesta. Mainintoja alkaa näkyä tiheämmin loppusotaa kuvattaessa eli vuoden 1944 taisteluista.

"Vielä nytkään, lähes 70 vuoden kuluttua, ei pidetä sopivana kirjoittaa ”miesten tapattajista”. Ei minullakaan ole siihen uskallusta.

Viittaan vain siihen, että hiukan alempia upseereita nuhdeltiin ja jopa erotettiin liiasta pehmeydestä. Miesten mielipiteen kuuntelemista pidettiin ”törkeän epäsotilaallisena”.

Luultavasti joukon viisain, Heinrichs, ilmaisi ongelman sanomalla, että sotilaan on noudatettava käskyä eläytyen ja sen antajan tarkoitusta etsien, vaikka käsky olisi epäviisas. Käskyn antamiseen asti saa keskustella eli väittää vastaan, sen jälkeen se on myöhäistä ja väärin. Perustelu on, että se on vastuussa, joka käskee."

http://kemppinen.blogspot.fi/
"Perustelu on, että se on vastuussa, joka käskee."
Onhan se noinkin, mutta minusta parempi peruste olisi tässä tottelemisongelman yhteydessä edellinen käännettynä: "Se saa ja sen pitää käskeä, jolla vastuu on."

Sotilasjohtajat ovat luonnostaan tapattajia. Jos jotakin tavoitetta pidetään tärkeänä, siihen on vastaavasti oltava valmiit uhraamaankin paljon. Tappiot kuuluvat sotaan, se on selviö. Johtaja saa pyrkiä minimoimaan tappiot, mutta tämä ei saa olla päällimmäinen huoli. Se on ilman muuta tehtävän läpivieminen mahdollisimman tuloksellisesti. Luonnollisesti johtajia on aina erilaisia, joukossa jopa "tapattajia", joilla päämäärät korostuvat liikaa. Myös pehmeitä, joilla alaisten hyvinvointi ja turvallisuus on noussut jopa määräävään asemaan.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

Kemppinen kirjoittaa myös:

"Kenraalien riitoja paljon tutkinut tohtori Lasse Laaksonen ei ole (esim. ”Eripuraa ja arvovaltaa, 2004) sanonut aiheesta ainakaan viimeistä sanaa. Selvittäessään herrojen toimia ja tulehtuneita välejä hän mielestäni unohtaa välillä sodan ja liiketoiminnan johtamisen yhden perussäännön: suurin loogikko on todellisuus. Tapahtumilla on musertava vaikutus. Valitusoikeutta ei ole. Sanoakseni asian tekotieteellisesti: kontingenssit vaikuttavat aina. Vähemmän hienosti sanottuna kontingenssi on suunnilleen sama asia kuin satunnaisuus ja epävarmuus. Tästä voi muodostaa sievän kehäpäätelmän. Hyvä johtaja on se, joka on nopein kääntämään takkinsa, reivaamaan ja luovimaan vallitsevien tuulten mukaan. Sodassa ja liiketoiminnassa on täysi aihe kavahtaa periaatteen miehiä ja naisia.

Tässä asiassa Mannerheim ja Kekkonen ovat kuin kauan kateissa olleita kaksoisveljiä. Vaikka molemmat tunnetaan nyt historiassa jo tapahtumahetkellä vanhentuneista ajatuskaavoistaan ja despootin otteistaan, molemmat olivat epätavallisen nopeita ottamaan huomioon muuttuneet olosuhteet. Molemmat olivat vainoharhaisuuteen asti epäluuloisia myös suhteessa luotettuihin alaisiinsa.

Vähän tunnettu esimerkki. Kun Mannerheim (ei siis Ryti) oli varmistanut sotilaallisen yhteistoiminnan saksalaisten kanssa marraskuussa 1940, Suomen armeija oli puolustusryhmityksessä vielä kahta päivää ennen hyökkäyksen alkamista. Niinpä monikin muistelee loputtomia marsseja sekä sinne tänne että edestakaisin kumina kesä- ja heinäkuun päivinä 1941. Siinä siirryttiin hyökkäysryhmitykseen. Mannerheim ei luottanut ennen siihen, ettei Saksa tee jälleen oharia ja jätä suomalaisia selviytymään Neuvostoliitosta omin neuvoin. Toinen kauhuskenaario olisi ollut suomalaisten hyökkäyttäminen Leningradiin, ja se olisi ollut itsemurha. Vaikka puna-armeija kärsi hurjia tappioita Saksalle, toisen pääkaupungin puolustukseen kapealla Karjalan kannaksella sillä olisi riittänyt kohtalokkaan paljon väkeä ja rautaa silloin, sodan alkuvaiheessa. Joten suomalaiset hyökkäsivät viekkaasti Laatokan taitse Syvärille – miksi, se on vieläkin hiukan epäselvää."

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 11:34

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

Hyvä johtaja on se, joka on nopein kääntämään takkinsa, reivaamaan ja luovimaan vallitsevien tuulten mukaan.

Reaktionopeutta vielä parantaa, jos pyrkii ja osaa nähdä ennalta, mihin tuuli tulee kääntymään. Tai ainakin ottaa ennalta huomioon kaikki mahdollisuudet ja varautuu niihin mahdollisuuksien mukaan. On kuitenkin huomioitava todennäköisyydet, sillä varautuminen voi olla poissa muusta tärkeästä tekemisestä tai resursseista.

On kuitenkin ensi sijassa pyrittävä saattamaan nimenomaan vastapuoli tosiasioiden ja mainitun "suurimman loogikon", todellisuuden eteen. Toisin sanoen on aktiivisuudella otettava tilanteen hallinta käsiinsä, jolloin vastustajan mahdollisuudet käännellä "tuulta" käyvät pienemmiksi, mutta eivät tietenkään olemattomiksi.

Sotahan on kuin varjonyrkkeilyä, ellei sitten itsellä satu olemaan poikkeuksellisen hyviä tietoja vastustajan vahvuudesta ja aikeista.

Veikko I Palvo
Viestit: 1404
Liittynyt: 04.03.13 22:09

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

Ilmo Kekkonen kirjoitti:
Mannerheim muuten kantoi erityistä huolta tappioista.Tuttu lienee hänen toteamuksensa varsinaisen hyökkäysvaiheen jälkeen: "Minä en enää hyökkää, olen menettänyt liikaa väkeä".
Ja näin siitä huolimatta, että Mannerheim lienee Tsaari-Venäjän armeijassa Japanin sodassa ja Galitziassa tottunut ja ollut koulutettu ensimmäisen maailmansodan ihmisaaltohyökkäyksiin?
"Human wave-taktiikka" lienee ollut käytössä kaikkien ww1:n osapuolien armeijoissa.
Ja
olen lukenut, miten esim. joku yksittäinen brittikenraali on saanut lisänimen "butcher".

Eikö Talvisodan loppuvaihe Kannaksella ollut sekin hyökkääjän ihmisaalto-taktiikkaa, viimeinen joukko menee läpi?

Iranin basijien kirjoitetaan olleen Irakin-Iranin -sodassa samanlaisia "miinanpolkijoita" ja Irak käytti myrkkykaasuja, kuten sariinia iranilaisia vastaan.
"Bosnian teurastajaa",
psykiatri Radovan Karadzicia ei ehkä voine lukea sotilasjohtajaksi?

Veikko Palvo

Ilmo Kekkonen
Viestit: 678
Liittynyt: 16.12.07 09:09

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

Emma-Liisa kirjoitti:Vähän tunnettu esimerkki. Kun Mannerheim (ei siis Ryti) oli varmistanut sotilaallisen yhteistoiminnan saksalaisten kanssa marraskuussa 1940, Suomen armeija oli puolustusryhmityksessä vielä kahta päivää ennen hyökkäyksen alkamista. Niinpä monikin muistelee loputtomia marsseja sekä sinne tänne että edestakaisin kumina kesä- ja heinäkuun päivinä 1941. Siinä siirryttiin hyökkäysryhmitykseen. Mannerheim ei luottanut ennen siihen, ettei Saksa tee jälleen oharia ja jätä suomalaisia selviytymään Neuvostoliitosta omin neuvoin.
Ollaan näköjään reippasti ulkona itse teemasta. Jospa ylläpito siirtäisi nämä johtamispuheenvuorot omaan säikeeseen?

Käsittääkseni Mannerheim sai suuren varmuuden tulevasta konfliktista vasta Heinrichsin tammikuun -41 vierailun tiedoista.

Yhteistoiminta Saksan kanssa lyöiin lukkoon pääasiassa Helsingissä 3. kesäkuuta.

Voimassa tosiaan oli puolustussuunnitelma sodan alkuun asti. Marssit johtuivat ennen kaikkea siitä, että kenraali Erfurth taivutteli Mannerheimin siirtämään hyökkäyksen painopisteen Kannakselta Laatokan itäpuolelle. Välivaiheena oli hyökkäys Laatokalle.

Se on totta, että Mannerheim oli varovainen ja epäluuloinen, eikä aina luottanut lähimpiin alaisiinsakaan.Sen saivat kaikki kokea ehdottoman lojaalia Heinrichsia myöten.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

Puhis kirjoitti:Sodassa sotilaiden taistelumotivaatioon vaikuttavat kolme tärkeintä asiaa ovat: toveruus, yhteenkuuluvuus, johtajuus.

Sotilaat taistelevat, koska eivät halua pettää tovereitaan. Sotilaat taistelevat, koska muutkin samassa ryhmässä/joukkueessa taistelevat. Sotilaat taistelevat, koska heidän lähimmät johtajansa taistelevat ja ovat ansainneet miesten kunnioituksen. Koti, uskonto ja isänmaa ovat täyttä kukkua, jota hoettiin kaukana rintamalta.

Itse asiassa tämä tuli ilmi myös Kivimäen tutkimuksissa. Syy miksi iältään vanhemmat täydennysmiehet tai ryhmän ulkopuolelle jääneet olivat alttiimpia psyykkisille vammoille löytyy toveruudesta ja yhteenkuuluvuudesta, tai siis niiden puutteesta. Sotaa on vaikea kestää, jos ei tunne kuuluvansa joukkoon. Yritys saada sotilaat taistelemaan tehokkaasti pakottamalla tai uhkailemalla on tuhoontuomittu ja takapajuinen ajatustapa, joka varsin hyvin tiedettiin jo toisen maailmansodana aikana.
Kivimäen tutkimuksesta käy ilmi myös, että sotilaat eivät suinkaan tulleet ryhmään "tyhjänä tauluna" vaan heihin vaikuttivat tekijät, jotka jokaisessa yhteiskunnassa olivat jossain määrin erilaiset.

Maatalousvaltaisessa Suomessa esim. uskonnon merkitys oli suuri, mikä käy ilmi esim. Mauno Koivoston muistelmista Koulussa ja sodassa. Isänmaallisuus oli vaistomaista, ja juuri siksi ylhäältäpäin tullut propaganda koettiin loukkaavana.

Kaikkein vähiten voi väheksyä kodin merkitystä. Yksilöllisellä tasolla äidin merkitys kannattelijana korostui nuorilla ja naimattomalla, kun taas naimisissa olevat vanhemmat miehet eivät voineet samalla tavalla näyttää heikkouttaan vaimolleen - paradoksaalisesti edelliset kestivät paremmin.

Kivimäen kirjan suuria ansioita on, että hän tajuaa, että jälkikäteen ihminen ei muistele tiettyjä asioita, koska ne eivät sovi nykyisyyteen, ja siksi on käytettävä aikalaisläheitä. Myös täysin vastakkaiset asiat (esim. naiskuva) voivat olla totta.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 11:34

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

Emma-Liisa kirjoitti: Kivimäen kirjan suuria ansioita on, että hän tajuaa, että jälkikäteen ihminen ei muistele tiettyjä asioita, koska ne eivät sovi nykyisyyteen, ja siksi on käytettävä aikalaisläheitä. Myös täysin vastakkaiset asiat (esim. naiskuva) voivat olla totta.
Muisteluista ja todistuksista puheenollen historiaihmisten on syytä pitää mielessä näitä ilmeisiä tosiasioita: http://www.tieteessatapahtuu.fi/037/alho.pdf
Aikalaistenkin kertomukset voivat siis olla myös muistivirheiden "saastuttamia", jos ne kohdistuvat ajassa vähänkin taaksepäin.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

Emma-Liisa kirjoitti: Kaikkein vähiten voi väheksyä kodin merkitystä. Yksilöllisellä tasolla äidin merkitys kannattelijana korostui nuorilla ja naimattomalla, kun taas naimisissa olevat vanhemmat miehet eivät voineet samalla tavalla näyttää heikkouttaan vaimolleen - paradoksaalisesti edelliset kestivät paremmin.
Korjaus: Kivimäki toteaa toisaalla, että naimattomuudesta/naimisissa olosta ei voi tehdä suoria johtopäätöksiä, koska "psyykkisesti murtuneet" olivat keskimäärin vanhempia (Kivimäen vertauskohteena ovat kaatuneet) ja vanhemmat miehet tietenkin olivat useammin naimisissa kuin nuoremmat. Asemasotavaiheessa naimisissa olo oli "suojeleva" tekijä.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

historioija kirjoitti:
Emma-Liisa kirjoitti: Kivimäen kirjan suuria ansioita on, että hän tajuaa, että jälkikäteen ihminen ei muistele tiettyjä asioita, koska ne eivät sovi nykyisyyteen, ja siksi on käytettävä aikalaisläheitä. Myös täysin vastakkaiset asiat (esim. naiskuva) voivat olla totta.
Muisteluista ja todistuksista puheenollen historiaihmisten on syytä pitää mielessä näitä ilmeisiä tosiasioita: http://www.tieteessatapahtuu.fi/037/alho.pdf
Aikalaistenkin kertomukset voivat siis olla myös muistivirheiden "saastuttamia", jos ne kohdistuvat ajassa vähänkin taaksepäin.
Jospa lukisit ensin Kivimäen kirjan. Siinä aikalaisaineistojen kohdalla on kyse muusta kuin "kertomuksista", joten lähdekritiikkikin on luonteeltaan erilaista.

Vetehinen
Viestit: 2704
Liittynyt: 18.06.07 23:35

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

Emma-Liisa kirjoitti:
Emma-Liisa kirjoitti: Kaikkein vähiten voi väheksyä kodin merkitystä. Yksilöllisellä tasolla äidin merkitys kannattelijana korostui nuorilla ja naimattomalla, kun taas naimisissa olevat vanhemmat miehet eivät voineet samalla tavalla näyttää heikkouttaan vaimolleen - paradoksaalisesti edelliset kestivät paremmin.
Korjaus: Kivimäki toteaa toisaalla, että naimattomuudesta/naimisissa olosta ei voi tehdä suoria johtopäätöksiä, koska "psyykkisesti murtuneet" olivat keskimäärin vanhempia (Kivimäen vertauskohteena ovat kaatuneet) ja vanhemmat miehet tietenkin olivat useammin naimisissa kuin nuoremmat. Asemasotavaiheessa naimisissa olo oli "suojeleva" tekijä.
Pitää olla tarkkana, ettei sekoita korrelaatiota ja kausaalisuutta keskenään. Kahden muuttujan välinen korrelaatio ei merkitse kausaalisuutta.

Naimisissa olevilla on usein myös lapsia. Entä jos isät suojautuivat paremmin kuin poikamiehet, joilla ei ollut lapsia?

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

Vetehinen kirjoitti: Naimisissa olevilla on usein myös lapsia. Entä jos isät suojautuivat paremmin kuin poikamiehet, joilla ei ollut lapsia?
Suojautumiseen vaikutti luultavasti myös ikä. Eihän nuori mies usko, että kuolema koskee myös häntä. Tämä näkyy nykyisinkin esim. liikenteessä.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 11:34

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

Emma-Liisa kirjoitti:
historioija kirjoitti:
Emma-Liisa kirjoitti: Kivimäen kirjan suuria ansioita on, että hän tajuaa, että jälkikäteen ihminen ei muistele tiettyjä asioita, koska ne eivät sovi nykyisyyteen, ja siksi on käytettävä aikalaisläheitä. Myös täysin vastakkaiset asiat (esim. naiskuva) voivat olla totta.
Muisteluista ja todistuksista puheenollen historiaihmisten on syytä pitää mielessä näitä ilmeisiä tosiasioita: http://www.tieteessatapahtuu.fi/037/alho.pdf
Aikalaistenkin kertomukset voivat siis olla myös muistivirheiden "saastuttamia", jos ne kohdistuvat ajassa vähänkin taaksepäin.
Jospa lukisit ensin Kivimäen kirjan. Siinä aikalaisaineistojen kohdalla on kyse muusta kuin "kertomuksista", joten lähdekritiikkikin on luonteeltaan erilaista.
Sallittaneen sellaisetkin välihuomautukset, jotka eivät kohdistu mihinkään erityiseen tutkimukseen, vaikka niistä juuri puhuttaisiin. Eikö kyseistä välihuomautustani tunnista historian yleisen lähdekritiikin näkökohdan tähdentämiseksi?

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 11:34

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

Tiedän mitä tiedän, muistan mitä muistan

Kun vielä otetaan huomioon ihmisen alttius väärinkäsityksille, niin täytyy ikäväkseen todeta, että käsityksemme maailmasta ja sen mukana toisista ihmisistä ja historiasta on todennäköisesti melkoisen vääristynyt. Tosin ei voi aina mitenkään määrittää sitäkään, mikä se puhdas totuus ja todellisuus olisi. Sitä paitsi ihmisen älyllinen perusta kehittyi vastaamaan elinympäristön välittömiin haasteisiin, ei totuuden etsimiseen ja elämän kokonaisuuden ymmärtämiseen. Tämähän käy selvästi ilmi esittelemäni kirjoituksesta muistin osalta.

Näihin näkökohtiin perustan käsitykseni historiantutkimuksen(kin) vahvasta suhteellisuudesta. Eivätköhän oppiriidatkin johdu etupäässä tästä, kun selvää oikeaa vastausta ei useinkaan voi löytää, niin subjektiiviset käsitykset joutuvat iskemään yhteen. Samalla tavoin kuin kunkin omat muistot tuntuvat tosilta ja oikeilta - ymmärrettävää, sillä virheet ja lisät ovat iskostuneet muistojemme kiinteiksi ja erottamattomiksi osiksi - pidämme omia näkemyksiämme helposti selviöinä ja ihmettelemme, miten muut eivät näe asioiden oikeaa laitaa.

Itsekritiikki ja -epäilys kuuluu siis historiantutkijankin menetelmiin. On vain yritettävä parhaansa menneisyyden sekavalta ja epävarmalta näyttävässä maailmassa. On tunnustettava ja tarpeen mukaan tuotava ilmi epävarmuus ja suhteellisuus.

En ole vielä osannut kiinnittää tuon nöyryyden ilmenemiseen historiallisissa tutkimuksessa ja kirjallisuudessa erityistä huomiota, joten en kykene arvioimaan tämän puolen toteutumista. Puutun tässä kuitenkin varmuuden vuoksi ongelmaan.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”