Arvostelut kirjasta Finland's holocaust

[nylander]

Yksi Finland's Holocaustin kiinnostavimpia artikkeleita on Hana Worthenin kirjoitus Arvi Kivimaasta. Worthen käy yksityiskohtaisesti läpi kivimaan kirjaa Eurooppalainen veljeskunta , joka käsittele Kivimaan matkaa Saksaan 1942 ja Weimarin kirjailijakokousta. Kirjassa Kivimaa suoraan propogoi natsien rotuajattelua ja katsoi juutalaisten vain joutuvan "sovittamaan syntejään".

Artikkelin kiinnostavin kohta on, moten Kivimaan onnistui sodan jälkeen brändätä itsensä epäpoliittiseksi humanistiseksi ja saada useampi hänestä kirjoittanut tutkija tämän hyväksymään. Minäkin olin selvillä Kivimaan myönteisestä kannasta Natsi-Saksaan jo pelkästään hänen 30-luvun artikkeliensa perusteella. (Kivimaata ei puolustaa sllä, ettei hän olisi tuntenut Saksan olosuhteita, sillä hän toimi silloin yliopistonopettajana Saksassa.)

Tähän voidaan ottaa vertailun vuoksi ote prof. Pirkko Kosken Arvi Kivimaata koskevasta artikkelista Suomen kansallisbiografiassa (julk. 2005):

Kivimaan suhteesta kansallissosialistiseen Saksaan on keskusteltu sodan jälkeen, ja eräissä arvioissa hänet on liitetty sen politiikan kiihkeisiin kannattajiin. Kivimaan kiinnostusta saksalaiseen kultuuuriin ei voi väheksyä, mutta sen rinnalle ja kenties edellekin nousi kiintymys Ranskaan. Kivimaa tuskin asettui maiden välisessä sodassa Saksan kannattajaksi: poliittista hänen suhtautumisessaan oli kommunismin pelko. Kansallisteatterin sotavuosien ohjelmisto sisälsi silmiinpistävän vähän klassillistakaan saksalaista dramatiikkaa ja uutta saksalaista draamaa sitäkin vähemmän. Kivimaan toiminnasta löytyy jopa suoranaista kansallisosialistien vastustusta.

[Emma-Liisa]

Tähän voidaan ottaa vertailun vuoksi ote prof. Pirkko Kosken Arvi Kivimaata koskevasta artikkelista Suomen kansallisbiografiassa (julk. 2005):

Kivimaan suhteesta kansallissosialistiseen Saksaan on keskusteltu sodan jälkeen, ja eräissä arvioissa hänet on liitetty sen politiikan kiihkeisiin kannattajiin. Kivimaan kiinnostusta saksalaiseen kultuuuriin ei voi väheksyä, mutta sen rinnalle ja kenties edellekin nousi kiintymys Ranskaan. Kivimaa tuskin asettui maiden välisessä sodassa Saksan kannattajaksi: poliittista hänen suhtautumisessaan oli kommunismin pelko. Kansallisteatterin sotavuosien ohjelmisto sisälsi silmiinpistävän vähän klassillistakaan saksalaista dramatiikkaa ja uutta saksalaista draamaa sitäkin vähemmän. Kivimaan toiminnasta löytyy jopa suoranaista kansallisosialistien vastustusta.

Worthen analysoi myös näitä vöitteitä. Kivimaan "viettymys Ranskaan" oli sellaista, että hän tuomitsi 20-luvun degeneroituneena, kun Pariisissa eli neekereitä ja muita ei-ranskalaisia, jotka sumensivat "todellisen ranskalaisuuden". Eli tässäkin oli rotuajattelua.

(Tämä on siinä mielessä hyvä esimerkki, että ei pitäisi puhua yleisesti viehtymyksestä Saksaan/Ranskaan/Venäjään, vaan selvemmin "viehtymys keisarin Saksaan/Weimarin tasavallan Saksaan/Natsi-Saksaan". Tai vielä selvemmin mihin piirteiseen Saksassa oli kiintynyt.)

Kansallissosialismin vastustus taas perrustui Kivimaa omaan kertomukseen, kun hän kertoi että häntä oli keväällä 1944 yritetty olla ottamatta Kansan näyttämölle Kaj Munkin näytelmää, jolloin hän oli vastannut, että ottaa määryksiä vain Suomen viranomaisilta, vihjaten siis että kyseessä oli saksalainen, mutta kertomatta kuka. Asiassa lienee sen verran totta, että jatkosodan lopussa Kivimaa oli ilmeisesti havainnut, että hän pitää ottaa etäisyyttä entisiin mielipiteisiinsä.

[nylander]

Asiassa lienee sen verran totta, että jatkosodan lopussa Kivimaa oli ilmeisesti havainnut, että hän pitää ottaa etäisyyttä entisiin mielipiteisiinsä

Nimenomaan tästä näyttää olleen kysymys. Minulla ei ole kirjaa, vain muutamilta sivuilta ottamiani kännykkäkuvia: "With the military failure of the Third Reich, in 1943 - 44, however, Kivimaa worked to affirm his humane public persona. Breaking from the conception of the New Europe, he acquired a kind of 'contingent' humanism; contingent in the sense that its values could be linked to both his 1920s aspirations and to the humanist universalism of the Western Allies - -".

Yleisemminkin vuoden 1944 alkutaite, kun itärintama siirtyi Narvan tasalle, näyttää olleen se ajankohta, jolloin Suomessa alettiin vähin erin muuttaa sitkaan pidettyä kurssia: Lehdistössä aletaan bolsevikkien (ellei sitten "ryssien") sijasta puhua venäläisistä. "Johtajan päämajan" tiedotukset vaihtuvat uutisiksi Berliinistä. Vielä myöhäissyksyllä 1943 Suomen oikeistolehdistön venäläisiä etnisesti halventava propaganda oli Heikki Luostarisen mukaan ollut "likaisempaa" kuin Hitlerin Saksan ulkomaanpropaganda.

[Tapio Onnela]

Aiheeseen liittyvä kiinnostava tilaisuus on tulossa:
Hitler’s Scandinavian Legacy
http://agricola.utu.fi/ajankohtaista/ta ... htuma/815/

Welcome to an open lecture event & book launch organised by the Network for European Studies (NES) and Centre for Nordic Studies (CENS).

Speakers:
John Gilmour (University of Edinburgh): Hitler’s Legacy in Scandinavia in Comparative Perspective

Juhana Aunesluoma (University of Helsinki): The Second World War in Finnish Historical Culture

Oula Silvennoinen (University of Helsinki): Finland and the Holocaust

Simo Muir (University of Helsinki): Presenting the book Finland’s Holocaust
Followed by discussion

****
Time and venue: 8 April 2014, 2-4 pm
Lecture hall 10, Main Building, New side (Fabianinkatu 33)

[Emma-Liisa]

Luen parhaillaan Tellervo Krigeruksen mammuttimaista elämäkertaa Matti Kuusesta Sanottu. Tehty (Siltala 2014). Siinä Krogerus analysoi mm. Kuusen runoja osoittaen, miten niitä aikoinaan tulkittiin vain hänen AKS-läisyytensä valossa.

Muutenkin teos on hyvä osoitus siitä, että ihmiset eivät ole yksiniitisiä vaan heissä on monta puolta. Puhumattakaan sitten kaunokirjallisuutta ei voida lukea kirjaimellisesi, vaan on otettava huomioon esim. ironia.

[Tapio Onnela]

Antero Leitzinger:Suomi ja holokaustin kriteerit. Arvostelu teoksesta: Finland's Holocaust. Silences of History. Edited by Simo Muir and Hana Worthen. Palgrave Macmillan 2013. (Agricolan kirja-arvostelut 11.4.2014)

Mistään yksittäisestä Suomen ulkomaalaishistorian tapahtumasta ei ole kirjoitettu yhtä paljon kuin kahdeksan - tuoreimpien tutkimusten mukaan ehkä 10-11:n - juutalaisen maasta poistamisesta marraskuussa 1942. Tämän teeman ympärille on koottu Simo Muirin johdolla artikkelikokoelma, joka heikoimmillaan on vain Elina Sanan harhaisten väitteiden toistoa englanniksi.

Finland's Holocaust - Silences of History artikkelikokoelma kuuluu brittikustantajan sarjaan The Holocaust and its Context Series. Kätevästä taskukoostaan, kovista kansistaan, muutamista mustavalkokuvistaan ja osin mielenkiintoisista artikkeleistaan huolimatta se jää roikkumaan tieto- ja pamflettikirjallisuuden rajamaille, varsinkin ulkomaisen lukijakunnan kannalta turhan yksipuoliseksi julistukseksi, jonka mukaan Suomikin oli osallisena holokaustissa - mutta mikäpä maa ei ollut, jos kriteerit venytetään yhtä väljiksi? Parhaimmillaan kirja herättää ajatuksia valmiiksi valistuneessa lukijassa, mutta pahimmillaan se vähättelee kansallissosialistisen Saksan rikoksia marssittamalla suomalaisetkin pikaoikeuden eteen.

[nylander]

Koska kirja Finland's Holocaust. Silences of History ei hieman hankalan saatavuutensa vuoksi ilmeisesti ole ollut palstaa seuraavien käsillä laajemmalti, kerrattakoon tässä ihan teknisessä mielessä teoksen koko kirjoittajakunta:

Malte Gasche, post-doc-tutkija Helsingin yliopistossa; Karin Kvist Geverts, Uppsalan yliopiston historian laitoksen ja Hugo Valentin -keskuksen opettaja ja tutkija; Antero Holmila, post-doc-tutkija Jyväskylän yliopistossa; Simo Muir, juutalaisuuden tutkimuksen ylimääräinen professori Helsingin yliopistossa; Ilona Salomaa, monia uskontotieteen oppihistoriaa ym. käsitteleviä tutkimuksia kirjoittanut fil. tri; Oula Silvennoinen, Suomen ja natsi-Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyöstä väitellyt fil. tri; John Sundholm, Karlstadin yliopiston elokuvatutkimuksen professori; Jouni Tilli, luterilaisen papiston roolista jatkosodassa väitellyt fil. tri; Hana [näin, ei "Hanna"] Worthen, New Yorkin Columbia Universityn teatteritutkimuksen ym. apulaisprofessori.

(Mahdolliset - ja todennäköisetkin - käännösvirheet ja väärinymmärrykset titteleissä menevät täysin tämän kirjoittajan tiliin.)

Nimetty joukko on siis laatinut käyttämästään (ilmeisesti näennäisestä?) viiteapparaatista huolimatta puheenalaisen, "tieto- ja pamflettikirjallisuuden rajamaill[a] horjuvan teelmän, jossa osin toistetaan Elina Sanan "harhaisia väitteitä" ja suoranaisia "valheita". Niinhän se meni - vai?

[Emma-Liisa]

Olin tuolla yliopiston tilaisuudessa ja sain myös lainaksi toisen tilaisuudessa käsitellyn kirjan Hitler's Scandinavian legacy.

Käsittääkseni kyse on kahdesta erilaisesta narraatiosta. Kansallisen narraation edustajalle kyse on Suomen selviytymisestä, joten hän ei voi lähtökohtaisesti ymmärtää transnationaalia narraatiota, jossa keskeistä on holokausti yleiseurooppalaisena tapahtumana. Vaikka saksalaiset toki olivat päävastuussa, operaatio vaati joka maassa yhteistoimintamiehiä.

Sinänsä kyllä Kauppilan kirjan puuttuminen on puute. Samaten epäilemättä olisi hyödyllistä verrata juutalaisten kohtelua muihin maahanmuuttajaryhmin. Mutta eihän se, että muitakin sorettiin, ole mikään puolustus, vaan päinvastoin osoitus rasismista, mikä sitten ilmeisesti vaikutti sota- ja siviilivankien kohteluun.

Leitzinger puolestaan jättää sanomatta, että kyse ei ollut vain luovutetuista pakolaisista, vaan myös Einsatzgrupp Finnlandin Suomen maaperällä murhaamista (ainakin) tuhannesta, mihin Valpon edustajat osallistuivat.

[Emma-Liisa]

Leitzinger kertoo, ettei tunne Arvi KIvimaata. Tämä kyllä osoittaa, ettei hän tunne Suomen kulttuurihistoriaa, sillä Kivimaa oli pitkään Suomen kansallisteatterin johtaja ja tunnettu esseisti. Myös 30-40-luvun aatehistorian tutkijan kuuluu tietää Kivimaan osuus, sillä hän oli 30-luvulla yliopiston lehtorina Natsi-Saksassa, jota hän esitteli artikkeleissaan myönteisesti. Weimarin kirjallisuuskokouksesta 1942 ja samanaikaisesta Saksasta kirjoitettu Eurooppalainen veljeskunta on samaa sävyä. KIvimaa kuvaili, miten keltaista tähteä kantavat juutalaiset (joita toki oli Saksassa enää vähänn, suurin osahan oli kuljetettu itään syksyllä 1941) saavat maksaa heimolaistensa synneistä.

Syy, miksi Hana Worthen on ottanut esimerkiksi juuri Kivimaan, on siis tämän avoimessa natsimyönteisyydessä, minkä lisäksi Kivimaan onnistui sodan jälkeen brändätä itsensä humanistiksi jopa kansainvälisissä teatteripiireissä.

Worthenin väistöskirja Playing 'Nordic' käsittelee Hella Wuolijoen Niskavuoren naisten esitystä Natsi-Saksassa, missä näytelmä väännettiin natsien rotu- ja Blut und Boden -teorian mukaiseksi. Tosin kiinnostavaa kyllä vanhaemäntä sai myös selvän (myönteisen) kristillisen sävyn. Näytelmän esitykset lopettetiin, kun suomalaiset Saksan-ystävät ilmiantoivat Wuoijoen poliittiset mielipiteet-

[Emma-Liisa]

Antero Leitzinger:Suomi ja holokaustin kriteerit. Arvostelu teoksesta: Finland's Holocaust. Silences of History. Edited by Simo Muir and Hana Worthen. Palgrave Macmillan 2013. (Agricolan kirja-arvostelut 11.4.2014)

Mistään yksittäisestä Suomen ulkomaalaishistorian tapahtumasta ei ole kirjoitettu yhtä paljon kuin kahdeksan - tuoreimpien tutkimusten mukaan ehkä 10-11:n - juutalaisen maasta poistamisesta marraskuussa 1942. Tämän teeman ympärille on koottu Simo Muirin johdolla artikkelikokoelma, joka heikoimmillaan on vain Elina Sanan harhaisten väitteiden toistoa englanniksi.

En malta olla kommentoimatta tätä aloitusta, koska tässä näkyy se sensitivisyyden puute, jota artikkelikokoelmassa suomalaisia arvostellaan: puhutaan vain uhrien määrästä. Tässä on vielä eufemismi "poistaminen maasta" ja yhteys on "Suomen ulkomaalaishistoria" - ikään kuin se olisi jotenkin erillinen toisesta maailmansodasta ja holokaustista.

Kuten kokoelmassa huomautetaan, se mikä normisuomalaisille on ollut pieni asia, on Suomen juutaisille ollut suuri asia. Ja samalla tavalla yleinen kansallinen kertomus on päättänyt alleen sen, että vaikkapa Suomen romaneilla tai Lapin asukkailla oli sodan aikana oma tarinansa.

Elina Sana on kokoelmassa tosiaan esillä peräti kahdessa artikkelissa, mutta siinä mielessä miten suhtautuminen hänen kirjaansa kertoo suomalaisesta historiakultuurista.

[skrjabin]

Kansallisen narraation edustajalle kyse on Suomen selviytymisestä, joten hän ei voi lähtökohtaisesti ymmärtää transnationaalia narraatiota, jossa keskeistä on holokausti yleiseurooppalaisena tapahtumana.

Voinee kai ajatella niinkin, että holokausti on ylikorostunut tuossa "transnationaalissa narraatiossa". Sehän kuitenkin oli vain yksi teema kolmannen valtakunnankin toimissa ja katsannoissa, eikä likikään kaikissa yhteyksissä edes mitenkään keskeinen, ei aina edes Hitlerin ajattelussa. Holokaustinkin voisi toisaalta asettaa laajempaan kontekstiinsa sen sijaan että se usein, erityisesti populaareissa esityksissä, tavataan esittää jonkinlaisena uniikkina ja kaikkein merkityksellisimpänä tapahtumana kolmannen valtakunnan historiassa jolle kaikki muu on alisteista. Aikalaisille se ei sitä ollut Saksassa eikä sen ulkopuolellakaan, vaan osa sotaa ja valloitus- ja väestöpolitiikkaa. Siinä mielessä Leitzingerin kärkevä kritiikki on osuvaakin, että asioita tarkastellaan aivan liiaksi jälkikäteen rakennetun holokaustinarraation kautta.

[nylander]

Tekisi vielä mieli heittää aivan yleisellä tasolla: Narraatioista en tiedä, mutta kun arvostelussa puhutaan siitä, miten Suomi kävi "omaa erillissotaansa" (vrt. mitä lähes kaikki varteenotettavat alan tutkijat kuten Jokisipilä, Meinanderkin selvin sanoin ja viimeksi Visuri) tai miten mm. Jari Hanski olisi monipuolistanut kuvaa (vrt. mitä esim. Jussi Jalonen Agricolassa Hanskin juutalaisvihatutkimuksen kritiikistä) tahi miten puhdas anglofilia edelleenkin elähdyttää aikakauden suomalaista sotilas- ja valtiojohtoa (vrt. mitä Jokisipilä & Könönen), niin kyllä jopa satunnainen historiantarkkailijakin on huomaavinaan, mistäpäin tuuli nyt puhaltaa.

[Emma-Liisa]

Kansallisen narraation edustajalle kyse on Suomen selviytymisestä, joten hän ei voi lähtökohtaisesti ymmärtää transnationaalia narraatiota, jossa keskeistä on holokausti yleiseurooppalaisena tapahtumana.

Voinee kai ajatella niinkin, että holokausti on ylikorostunut tuossa "transnationaalissa narraatiossa". Sehän kuitenkin oli vain yksi teema kolmannen valtakunnankin toimissa ja katsannoissa, eikä likikään kaikissa yhteyksissä edes mitenkään keskeinen, ei aina edes Hitlerin ajattelussa. Holokaustinkin voisi toisaalta asettaa laajempaan kontekstiinsa sen sijaan että se usein, erityisesti populaareissa esityksissä, tavataan esittää jonkinlaisena uniikkina ja kaikkein merkityksellisimpänä tapahtumana kolmannen valtakunnan historiassa jolle kaikki muu on alisteista. Aikalaisille se ei sitä ollut Saksassa eikä sen ulkopuolellakaan, vaan osa sotaa ja valloitus- ja väestöpolitiikkaa. Siinä mielessä Leitzingerin kärkevä kritiikki on osuvaakin, että asioita tarkastellaan aivan liiaksi jälkikäteen rakennetun holokaustinarraation kautta.

Tarkoitetaanko aikalaisella tavista, joka oli oman maansa sotapropgandan varassa? Ja joka edelleen haluaa pitää kiinni eikä halua että mitkään uudet tiedot ja tulkinnat vaarantaisivat kansallista omahyväisyyttä?

"Holokaustinarratiivin" sijasta pitäisi ehkä puhua universaalisesta narratiivista. Sen leviämiseen ovat tietenkin vaikuttanut EU, joka vaatii uudenlaista identiteettiä. Tämä taas edellyttää, että myös toisen maailmansodan tutkimuskysymykset muuttuvat.

[skrjabin]

Tarkoitetaanko aikalaisella tavista, joka oli oman maansa sotapropgandan varassa?

Tuossa edellä tarkoitin aikalaisella lähinnä holokaustista jollain tapaa jo tuolloin perillä olleita tahoja, joille sen merkitys ei ollut niin mittava kuin usein erityisesti populaareissa esityksissä annetaan ymmärtää. Ei "juutalaiskysymys" ollut aina ja kaikkialla saksalaistenkaan poliittisten tai sotilaallisten toimijoiden ydinkysymys, ei edes monissa tapauksissa mitenkään erikoisen oleellista, vaan korkeintaan osa muita, usein merkittävämmiksi katsottuja teemoja. Kaikkia juutalaisiinkaan liittyviä päätöksiä ei voi tarkastella vain holokaustin perspektiivistä.

[Emma-Liisa]

Tarkoitetaanko aikalaisella tavista, joka oli oman maansa sotapropgandan varassa?

Tuossa edellä tarkoitin aikalaisella lähinnä holokaustista jollain tapaa jo tuolloin perillä olleita tahoja, joille sen merkitys ei ollut niin mittava kuin usein erityisesti populaareissa esityksissä annetaan ymmärtää. Ei "juutalaiskysymys" ollut aina ja kaikkialla saksalaistenkaan poliittisten tai sotilaallisten toimijoiden ydinkysymys, ei edes monissa tapauksissa mitenkään erikoisen oleellista, vaan korkeintaan osa muita, usein merkittävämmiksi katsottuja teemoja. Kaikkia juutalaisiinkaan liittyviä päätöksiä ei voi tarkastella vain holokaustin perspektiivistä.

Viimeinen lause on tyypillinen tapa, jolla asiaa vähätellään. Natsien (eiköhän sanaa ole syytä käyttää saksalaisten asemasta) kannalta oli täysin yhdentekevää, mikä oli esim. suomalaisten viranomaisten motiivi. Ja jälkimmäiset eivät voi piiloutua byrokratia- ym. motiiviensa taakse, vaan olennaista on, tiedettiinkö mitä luovutetuille todenäköisesti tapahtuisi. Ainakaan Valpo ei kerta kaikkiaan voinut olla tietämätön, jollei se sitten hoitanut perustehtävänsä (tiedustelua) luokattomasti.

Mitä sitten tulee yleiseen asiaan, niin tässäkin syventymällä yksinomaan sodan kulkua koskeviin päätöksiin vältellään ydinkysymystä: Natsi-Saksan sodan päämäärä oli Lebensraumin perustaminen Itä-Eurooppaan, josta oli tuhottava rodulliset ja ideologiset vastustajat eli juutalaiset ja kommunistit ja muut kansallisuudet oli alistettava orjatyöläisiksi. Kun sota ei sitten mennytkään niin kuin toivottiin, niin Holokausti toteutui tavalla, jonka tunnemme.