Europa Nostra Finland
Viestit: 13
Liittynyt: 19.03.15 09:51
Viesti: Kotisivu

Euroopan kulttuuriperintöpalkinnot haussa

Kuva
Palkintojuhla Turussa kesäkuussa 2017

Euroopan unionin ja Europa Nostran kulttuuriperintöpalkinnot ovat haettavissa ensimmäinen lokakuuta 2016 saakka. Palkinnot jaetaan Turussa kesäkuussa 2017.

Palkintoa voi hakea kulttuuriperintökohteen kunnostushankkeelle, merkittävälle tutkimus- tai digitointihankkeelle, yksilön tai yhteisön kulttuuriperintötyölle omistautuneelle toiminnalle ja koulutukselliselle tai kulttuuriperintötietoisuutta lisäävälle hankkeelle. Myös aineettoman kulttuuriperinnön hankkeet ovat ohjelmassa mukana.

Palkittujen 30 hankkeen joukosta valitaan seitsemän Grand Prix -voittajaa, jotka saavat 10 000 euron pääpalkinnon. Lisäksi yksi palkituista valitaan nettiäänestyksellä yleisön suosikiksi. Pääpalkinnon saajat ja yleisön suosikkikohde julkistetaan kesäkuussa 2017 Turussa järjestettävässä European Heritage Congressissa. Merkittävä eurooppalainen kulttuuriperintötapahtuma järjestetään Suomessa ensi vuonna ensimmäistä kertaa. Tapahtuma juhlistaa Suomen itsenäisyyden juhlavuotta ja tuo esiin suomalaista kulttuuriperintöä Euroopassa.

Palkinnon tarkoituksena on lisätä eurooppalaisten tietoisuutta kulttuuriperinnöstään, tuoda esiin hyviä malleja kulttuuriperinnön elävänä pitämiseksi ja tukea korkeatasoista konservointiosaamista.

Europa Nostra on eurooppalainen kulttuuriperintöä vaaliva kansalaisjärjestö ja kulttuuriperintöyhdistysten liitto, jolla on jäseniä 40 Euroopan maassa. Europa Nostra tekee läheistä yhteistyötä Euroopan unionin kanssa. Suomessa toimii järjestön paikallisyhdistys Europa Nostra Finland ry (EuNoF). Yhdistyksen toimisto on Suomen Kotiseutuliiton toimiston yhteydessä Helsingissä.

Suomenkielisiä ohjeita:
Palkinnosta on tietoa ja hakuohjeita Europa Nostra Finlandin nettisivuilla: http://www.europanostra.fi.

Ehdotuskaavakkeet Europa Nostran nettisivuilla:
http://www.europanostra.org/apply-for-an-award-2017

Lehdistökuva:
Painokelpoinen kuva palkintolaatasta 2016
http://www.kotiseutuliitto.fi/sites/def ... C04935.jpg

Lisätietoja:
Europa Nostran valtuuston jäsen ja Europa Nostra Finlandin puheenjohtaja, arkkitehti Tapani Mustonen puh. 050 5695 704, etunimi.sukunimi @europanostra.fi

Apunanne myös:
Anna-Maija Halme
Europa Nostra Finland
Kalevankatu 13 A 5, 00100 Helsinki
+358 40 536 8188
anna-maija.halme (at)europanostra.fi
info (at)europanostra.fi
http://www.europanostra.fi
http://www.facebook.com/eunof
Twitter: @annamaijahalme

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”