Markku Leppanen
Viestit: 66
Liittynyt: 07.02.06 09:19

Tampereen kaupunginarkiston 70-vuotishistoria

TAMPEREEN KAUPUNGINARKISTON 70-VUOTISHISTORIA

Tampereen kaupunginarkiston 70-vuotishistoria on julkaistu painosta. Suomen vanhimman kaupunginarkiston toiminta on kuvattu monipuolisesti ja yksityiskohtaisesti. Samalla kirjoittaja Pekka Kaarninen on hahmottanut Suomen kunnallisen arkistotoimen ja asiakirjahallinnon tehtävien, niiden organisoinnin ja toimintaympäristön yleiset kehitysvaiheet. Historiateos on kuvitettu värikkäästi ja sidottu arvokkaan näköiseksi.


MITEN TAMPERE SAI KAUPUNGINARKISTON ENSIMMÄISENÄ?


Tampere ei kaupunkina yllä likikään vanhimpien joukkoon Suomessa. Kustaa III allekirjoitti kaupungin perustuskirjan 1.10.1779. Kaupungin vanhimpia asiakirjoja säilytettiin 1920-luvulla raatihuoneessa, maistraatin ja raastuvanoikeuden yhteisessä arkistohuoneessa ja osittain kaupunginkirjastossa. Uudempia asiakirjoja oli virastoissa eri puolilla kaupunkia.

Ajatus Tampereen kaupunginarkiston perustamisesta esitettiin ilmeisesti ensimmäisen kerran vuonna 1928, kun Aamulehti haastatteli professori Väinö Voionmaata, joka kirjoitti parhaillaan Tampereen kaupungin historiaa. Hän ehdotti vanhojen asiakirjojen keskittämistä suunniteltavaan kaupungin virastotaloon.

Tampereen kaupunginvaltuusto päätti 1.10.1935 sijoittaa kaupunginarkiston Frenckellin entiseen teollisuuskiinteistöön, aivan kaupungin keskustaan. Arkiston toiminta käynnistyi kuitenkin vasta 15.3.1936, kun arkiston järjestäjäksi palkattu maisteri Unto Kanerva aloitti työnsä. Syksyllä 1938 kaupunginvaltuusto vakinaisti arkiston toiminnan ja nimitti Kanervan vuoden 1939 alusta lukien hoitamaan kaupunginaktuaarin virkaa. Kaupunginarkisto henkilöityi Kanervaan, joka johti arkistoa eläkkeelle jäämiseen eli vuoteen 1973 asti.

Tampere oli ollut jo 1920-luvulla ehdolla maakunta-arkiston sijoituspaikaksi, mutta Hämeenlinna veti välistä. Hämeenlinnan maakunta-arkisto aloitti toimintansa 1.7.1927. Ennen kuin Tampere oli saanut kaupunginarkistonsa, ehdittiin perustaa maakunta-arkistot vielä Turkuun ja Ouluun (1932) sekä Viipuriin (1934).

Tampere voitti kaupunginarkistoja koskevassa kilvoittelussa mm. Helsingin ja Turun. Yllättävää kyllä, Tukholmakin oli saanut oman kaupunginarkistonsa vasta vuonna 1930. Kun ensimmäinen arkistolaki Suomessa tuli voimaan 1939, Tampereella oli jo työt organisoitu ja kunnallisia asiakirjoja keskitetty asianmukaisiin tiloihin. Arkisto oli avoinna yleisölle päivittäin ja kaukolainaustakin harjoitettiin.


TOISARVOISTEN ASIAKIRJAIN "POISTOSUUNNITELMAT"

Tampereen kaupunginarkisto työsti ensimmäiset asiakirjojen poistosuunnitelmat vuonna 1937. Unto Kanervan esityksestä kaupunginhallitus päätti 1.3.1937 vapauttaa kaupunginarkiston toisarvoisesta materiaalista. Näitä olivat esim. eräät tiliasiakirjat. Kanerva olisi mieluusti hävittänyt myös kunnallisverotuksen tuloilmoitukset, joiden hirmuinen vuosikasvu uhkasi vallata koko arkiston.

Ennen hävitystä oli tarkastettava, olivatko asiakirjat "käytännöllisen elämän kannalta arvottomia ja mikä merkitys niillä saattoi olla tutkimukselle". Kanerva kääntyi käytännön miesten eli kaupungin virkamiesten puoleen. Asiakirjojen tieteellistä merkitystä oli tiedusteltava Valtionarkistolta. Tämä tiedusteli asiakirjojen tutkimusarvoa professori Väinö Voionmaalta ja tohtori Heikki Warikselta.

Valtionarkisto neuvoi, että jokaisesta asiakirjasarjasta tuli jättää talteen pieni osa, joka "antaisi jälkimaailmalle kuvan sarjan ulkonaisesta asusta, merkintätavoista y.m. seikoista, jotka sekä hallintoteknilliseltä kannalta että kulttuurihistoriallisesti saattavat olla kiintoisia". Valtionarkisto edellytti, että tuloilmoituksista on säilytettävä joka viidennen vuoden ilmoitukset. Muut saattoi hävittää.

Kanerva toimi seulontarintamalla aktiivisesti tulevinakin vuosina. Tampereen kaupunginarkistosta virtasi Valtionarkistoon seulontaesityksiä, joihin Valtionarkisto ei aina vastannut myöntävästi. Kanerva joutui ihmettelemään, miksi Valtionarkisto halusi säilyttää tutkijoille kaupunginkirjaston lainaajakortit ja kirjojen kannessa olevat kortit. Kortteja oli vuonna 1940 jo kuusi hyllymetriä. Valtionarkisto perusteli kantaansa lainakorttien hävittämiskiellolle: korttien tiedoilla oli "merkityksensä asianomaisten henkilöiden henkisten harrastusten suunnan osoittajina ja koska kasvamassa oleva sosiaalisten kysymysten tutkimusharrastus saattaa kaivata näitä pohjaksi esim. määrättyjen yhteiskuntaluokkien henkisen elämän piirteiden selvittämiseksi, jolloin tyypillisen teollisuuskaupungin Tampereen aines saattaa olla korvaamatonta".

UNTO KANERVA – MIES MUKANA MONESSA

Tampereen kaupunginarkiston pystyttänyt Unto Kanerva (s. 1910) oli tamperelainen neljännessä polvessa. Hän valmistui 1935 filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta. Ura Tampereen kaupunginarkistossa alkoi vuonna 1936 ja hän pysyi uskollisena työnantajalleen vuoteen 1973, jolloin koittivat eläkepäivät.

Kanerva oli myös tutkija, poliitikko, järjestöaktiivi ja kulttuurimies. Tampereen kaupungin poliittisessa toiminnassa Kanervalla oli oppositiomiehen rooli. Hän oli Tampereen työväenyhdistyksen johtokunnan jäsen 1940-1984 ja puheenjohtaja 1957-1984. Hän edusti Tampereen sosiaalidemokraattisessa ryhmässä vähemmistöfraktiota. Kaupunginvaltuustossa hän istui vuosina 1951-1972.

Kanerva toimi johtotehtävissä Tampereen Historiallisessa Seurassa, Tampere-seurassa ja päätoimittajana Tammerkoski-lehdessä. Hän kirjoitti useita laajoja historiateoksia mm. tamperelaisten tehdastyöläisten elämästä ja kulttuuriharrastuksista. Tampereen Työväenteatterin hallituksen puheenjohtajana hän vaikutti kymmeniä vuosia.

Pekka Kaarnisen mukaan Kanervan aktiivinen toiminta kunnallispolitiikassa ei häirinnyt arkistotyötä. Kaupunginarkiston toiminnan aktiivista kehittämistä arvostettiin Valtionarkistossakin, joka kutsui Kanervan valtakunnallisiin kehittämishankkeisiin. Tampereen kaupunginarkistossa Kanervan perintö näkyy vieläkin, ainakin hänen yksityisarkistossaan.

VÄLÄHDYKSIÄ ARKISTON KASVUN VUOSILTA

Tampereen kaupunginarkiston tarkastuksessa vuonna 1950 esitettiin ajatus, että Tampereella ryhdyttäisiin harkitsemaan laajemman alueen tarvetta palvelevan keskusarkiston rakentamista esimerkiksi Näsilinnan kallion alla oleviin väestönsuojiin. Sellaista olisi tarvittu senkin vuoksi, että myös maistraatin ja raastuvanoikeuden arkistot tarvitsivat tilaa. Ei tullut Näsilinnan kallioon arkistoluolaa.

Arkistojen säilyttämisen ohella henkilökunta taltioi menneisyyttä erityisesti valokuvaamalla kaupunkia. 1950-luvun alussa yksi jos toinenkin kaupunginosa tallentui negatiiveille. Kaupunki hankki kuvia myös valokuvauskilpailulla, josta se lunasti kuvia. Tampereen kaupunginarkisto keräsi vuosikausia systemaattisesti myös lehtileikkeitä. Kaupunginarkisto oli velvoitettu myös työstämään tilastollisen vuosikirjan ja toimittamaan kunnalliskalenterin.

Kun Yhteiskunnallinen korkeakoulu siirrettiin Tampereelle, mistä oli tehty päätös vuonna 1956, ryhdyttiin Tampereella suunnittelemaan maakunta-arkiston siirtoa Hämeenlinnasta Tampereelle. Maakunta-arkistolle oli tiedossa jo paikkakin, jossa arkistotilat sijoittuisivat maan alle. Samaan paikkaan sijoitettaisiin myös Tampereen kaupunginarkisto. Suunnitelmat olivat jo pitkällä ja hankkeella oli Valtionarkistonkin tuki. Valtionarkiston ehdotuksesta hallitus esitti vuodelle 1962 määrärahaa hanketta varten, mutta eduskunta ei hyväksynyt esitystä, vaan edellytti sijoituskysymyksen ja taloudellisten näkökohtien edelleen selvittämistä. Hanke raukesi tälläkin kertaa.

Hämeenlinnan maakunta-arkiston siirto Tampereelle oli esillä myös 1960-luvun lopulla. Tampere tarjosi arkistolle tonttia ensin Koljontieltä ja sitten Hervannasta, jonne oli alettu rakentaa laajaa asuinaluetta. Vuonna 1970 kaupunginhallitus tarjosi tonttia Pyynikintien varrelta. Siellä arkistotilat olisivat sijainneet kallion sisällä. Jälleen Valtionarkisto tuki maakunta-arkiston siirtoa Tampereelle. Maakunta-arkiston perustaminen Tampereelle olisi helpottanut myös kaupunginarkiston tilaongelmia. Jälleen eduskunta harasi siirtoa vastaan. Hanke raukesi ja Hämeenlinna tarjosi maakunta-arkistolle teollisuuskiinteistön.

Vuosina 1974-1975 kaupunginarkisto pääsi muuttamaan uuteen virastotaloon, jossa arkistolle oli varattu 6 000 hyllymetriä ajanmukaista arkistotilaa. Vanhoja tiloja Frenckellin kiinteistöstä jäi edelleen käyttöön aina vuoteen 2000.

Arkiston työskentelyolosuhteet eivät aina olleet helpot. Kanerva kuvaili vuonna 1962 kirjoituksessaan kaupunginvirastojen asiakirjojen käsittelyä likaiseksi: monet vastaanotetut arkistot on pakko puhdistaa perusteellisesti. Kaupunginvirastojen arkistotiloina saattoivat olla pimeät ja pölyiset ullakkotilat, jotka eivät paloturvallisuuden puolestakaan täyttäneet Valtionarkiston vaatimuksia.

Kun Teiskon kunta liitettiin Tampereeseen vuonna 1972, siirrettiin Teiskon arkisto Tampereen kaupunginarkistoon. Teiskolla arkistotiloina oli käytetty mm. ullakoita ja osittain maapohjaista vanhasta navetasta erotettua suojaa. Ullakolle oli pääsy vain seinässä olevan paloluukun kautta. Oli selvää, että aineistot olivat menneet huonoon kuntoon puutteellisten säilytysolosuhteiden vuoksi.

Tampereen kaupunki hankki ensimmäisen tietokoneensa vuonna 1966. Sitä käytettiin erityisesti laskutuksessa. Keskussairaala sai ensimmäisen tietokoneensa marraskuussa 1967. Se oli pieni laite ja vain vuokralla. Siitä huolimatta siihen kävivät tutustumassa helsinkiläisetkin arkistokollegat. Tietokoneessa käytettiin esilävistettyjä reikäkortteja.

Vielä kerran nousi maakunta-arkiston siirtokysymys esille 2000-luvun alussa. Tampere tarjosi maakunta-arkistolle tonttia, johon oli määrä sijoittaa myös Tampereen kaupunginarkisto ja Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto. Sijoituspaikka olisi ollut lähellä yliopistoa. Hanke kariutui jälleen kerran. Valtioneuvosto päätti sijoittaa maakunta-arkiston Hämeenlinnaan rakennettavaan uudisrakennukseen.

KAUPUNGINARKISTO ANSAITSI KOMEAN HISTORIANSA

Tampereen kaupunginarkiston 70-vuotishistoria on seikkaperäinen kuvaus kansallisen asiakirjallisen kulttuuriperinnön säilyttämisestä vastaavan laitoksen kasvamisesta ja kehittymisestä 2000-luvun sähköisen asianhallinnan ja sähköisten asiakirjojen keskiössä aktiivisesti toimivaksi organisaatioksi.

Pekka Kaarnisen asiantuntevasti kirjoittaman teoksen sivuilta löytyy loputon määrä faktoja niin tekstinä kuin graafeinakin. Kaarninen on aiemmin kirjoittanut mm. Tampereen Sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön historian (1906-2006) ja yhdessä Kyösti Kiuasmaan kanssa Tampereen keskussairaalan historian (1962-1987).

Teokseen valitut kuvat tukevat oivallisesti arkiston "kehityskertomusta". Teoksen sivuilta löytyy mm. kuva kuningas Kustaa III:nnen allekirjoittamasta Tampereen kaupungin perustuskirjasta (1.10.1779) ja kuva arkiston vanhimmasta asiakirjasta vuodelta 1735: Tammerkosken kartanon isännän perunkirja. Toimistokuvat 1950-luvulta Remington-kirjoituskoneen vierestä ja 2000-luvulta tietokoneen vierestä todistavat arkiston siirtymistä kalkiopaperiajasta bittivirtojen ja –varastojen aikakauteen. Myös henkilöstöstä julkaistut valokuvat näyttävät tukevan "kehityskertomusta": Unto Kanervan yhden miehen arkistosta on siirrytty vaiheeseen, jossa arkistossa työskentelee kymmenkunta alan ammattilaista, kaikki naisia.

Teoksen bibliografiset tiedot:
Pekka Kaarninen, Haasteena menneisyys ja tulevaisuus – Tampereen kaupunginarkisto 70 vuotta. Tampere 2007. ISBN 978-951-609-343-0 (135 sivua).

Tampereen kaupunginarkiston kotisivut:
http://www.tampere.fi/arkistot/kaupungi ... index.html

Tampereen kaupungin perustuskirja verkko-osoitteessa:
http://www.tampere.fi/arkistot/kaupungi ... index.html

@RCHIVUM 6-2008

Markku Leppänen
Ylitarkastaja
Kansallisarkisto
PL 258, 00171 HELSINKI
Puh. (09) 2285 2233
markku.leppanen@narc.fi

Palaa sivulle “Uudet historia-aiheiset mediat”