irata
Viestit: 2
Liittynyt: 29.08.08 11:19

SKP perustaminen Moskovassa 90v.

Suomen Kommunistisen Puolueen perustamiskokouksessa Moskovassa, kaikki määräytyi bolshevikkien poliittisesta perimästä, proletariaatin diktatuurin valtiomuodosta, tilanteesta Venäjällä ja pyrkimyksistä Suomessa. Punaiset pakolaiset olivat enemmänkin kuin vain kuvannollisesti Venäjän Kommunistisen Puolueen »suojeluksessa». He olivat käytännössä täysin riippuvaisia bolshevikeista.

Puolueen perustamisesta olivat jo etukäteen käyneet keskusteluja Kuusinen ja Yrjö Sirola suoraan Leninin kanssa, mutta 29. elokuuta 1918 kävi Leninin puheilla vielä Kustaa Rovio. Sitten samana päivänä 29. elokuuta vietiin äänestykseen Rahjan teesit. Bolshevikkien »kummisetänä» kokouksessa istui tarkkailemassa äänestystä Jukan veli, Eino Rahja. Esitystä kannatti 74 kokousedustajaa, vastusti 16 ja äänestyksestä pidättyi 4. Vastaan äänestäneiltä otettiin bolshevikkien menettelytapojen mukaisesti osanottajakortit pois, joka merkitsi äänioikeuden menettämistä ja kokouksen ulkopuolelle sulkemista.

Eino ja Jukka Rahjan nauttima suosio bolshevikkijohdossa, Rahjojen häikäilemättömyys sekä heidän hyvä venäjäntaitonsa olivat kokousväen yleisessä tiedossa. Rahjoilta ei jäänyt huomaamatta myöskään heidän vastustajiensa heikkous ja Rahjat saivat kokouksen päättämään, että vastaan äänestäneet osanottajat voivat kirjallisesti ilmoittaa uhemiehistölle kannanmuutoksestaan ja anoa pääsyä jälleen kokouksen äänivaltaisiksi jäseniksi.

Kokouksen hyväksymät ohjelmateesit olivatkin vain yksi variaatio bolshevikkien toimintateemoista, joilla he olivat menetelleet suomalaistenkin silmissä kiistattoman onnistuneesti:

1) Työväen on tarmokkaasti valmistauduttava aseelliseen vallankumoukseen, eikä suinkaan pyrittävä palaamaan siihen
vanhaan eduskunnalliseen, ammatilliseen ja osuustoiminnalliseen taisteluun, jonka kannalla Suomenkin työväenjärjestöt olivat
ennen vallankumousta.

2) Ainoastaan sellainen työväenliike ja toiminta, josta on takeita, että se edistää kommunismin leviämistä sekä työväen tulevan
sosialistisen vallankumouksen voitolle pääsyä, on hyväksyttävä — toisenlaisella kannalla esiintyvää toimintaa työväen
keskuudessa on jyrkästi tuomittava, paljastettava ja vastustettava.

3) Vallankumouksen kautta on otettava työväenluokan omiin käsiin kaikki valta ja perustettava rautainen työväen diktatuuri —
on siis pyrittävä porvarillisen valtion hävittämiseen, eikä suinkaan kansanvaltaan, ei ennen vallankumousta, eikä
vallankumouksen kautta.

4) Työväen diktatuurivallan kautta on luotava kommunistinen yhteiskunta järjestys pakkoluovuttamalla kaikki maa ja kapitalistinen omaisuus sekä järjestyneen työväen omalla toiminnalla järjestettävä kaikki tuotanto ja tuotteiden jako — ei siis ole, ei vallankumouksen kautta, eikä ennen sitä, pyrittävä vain korjailemaan kapitalistista riistojärjestelmää siedettävämmäksi.

5) Työväen kansainvälisen vallankumouksen syntymistä ja voittoa on edistettävä mahdollisimman tarmokkaasti, sekä kaikin voimin tuettava Venäjän proletariaatin Sosialistista Neuvostotasavaltaa.

Aseellisen vallankumouksen tavoite saatettiin poistaa ohjelmasta vasta 11. edustajakokouksessa 2. kesäkuuta 1957.
Proletariaatin diktatuuri keinona sai puolestaan väistyä ohjelmasta vasta 15-edustajakokouksessa 5. huhtikuuta 1969.

Melkoinen verilöyly olisi seurannut Suomea näiden Kansanvaltuuskunnan "demokrattien" toimesta mikäli heidän manipuloimansa kapina olisi onnistunut.

Ciccio
Viestit: 918
Liittynyt: 13.12.06 23:36
Paikkakunta: Ruotsinpyhtää

SKP:n laiton ja laillinen toiminta Suomessa

Moskovasta käsin SKP yritti 1920-23 toimia Suomen sosialistisena työväenpuolueena ja 1924-1930 kommunistilakeihin päättyen
Sosialistisena työväen ja pienviljelijöiden vaalijärjestönä.

Rauhattoman välirauhan aikana 1940 keväästä joulukuuhun 1940 SKP toimi
SN-Seura 1.:n peitteellä ja
1944:kin SN-Seura 2.:n toiminta käynnistyi nopeimmin, mistä seurasi SKP-SKDL:n sisäisiä ristiriitoja sodan ajan turvasäilössä istuneiden ja Moskovasta johdetun SKP:n saamien määräysten johdosta - sotakorvaustoimituksia Neuvostoliitolle ei saanut häiritä.

Hackzellin ja U.Castrénin hallituksissa kommunisteja ei ollut ja
Paasikiven hallituksessakin Yrjö Leino oli jonkinlainen salkuton 2. sosiaaliministeri, Paasikiven seuraavassa hallituksessa Y.Leino oli sisäministeri ja Paasikiven hallitusten oikeusministerinä oli Urho Kekkonen,
jota
ei hyväksytty Mauno Pekkalan hallitukseen 26/3 1946 - 29/7 1948 -
M.Pekkalan hallituksen ministereiden n. 110 vuoden vankilatuomiomäärä osoittaa SKP:n ja "SKP-ryömäläisten" osuuden hallituksessa.

Neuvostoliiton Valvontakomissiolla sotakorvaustoimitusten valvojana näyttää siten olleen ratkaiseva merkitys ja vaikutus, ei SKP-SKDL:llä
"vaaran vuosina" ?
Stalin oli tehnyt rauhan myöhemmin "sotapoliitikoiksi" nimettyjen kanssa ja
sotakorvaustoimitukset olivat NL:lle tärkeämpiä, SKP:n vallankumouksellisuus olisi ollut häiriöksi.

Unkarin kansannousun 1956 ja Urho Kekkosen presidentiksi valinnan jälkeen SKP
ilmeisestikin Moskovan käskystä luopui aseellisen vallankumouksen tavoitteestaan ja
Tsekkoslovakian miehitys 1968 jakoi SKP:n kahteen leiriin.

SKP:toiminnan suurin vaikutus näyttäisi olleen vasemmistoradikalismin käynnistäjänä 1960-luvulta alkaen Suomessa ?

Veikko Palvo

ekyto
Viestit: 596
Liittynyt: 27.03.07 15:33

Re: SKP perustaminen Moskovassa 90v.

irata kirjoitti:Kokouksen hyväksymät ohjelmateesit olivatkin vain yksi variaatio bolshevikkien toimintateemoista, joilla he olivat menetelleet suomalaistenkin silmissä kiistattoman onnistuneesti:

1) Työväen on tarmokkaasti valmistauduttava aseelliseen vallankumoukseen, eikä suinkaan pyrittävä palaamaan siihen
vanhaan eduskunnalliseen, ammatilliseen ja osuustoiminnalliseen taisteluun, jonka kannalla Suomenkin työväenjärjestöt olivat
ennen vallankumousta.

2) Ainoastaan sellainen työväenliike ja toiminta, josta on takeita, että se edistää kommunismin leviämistä sekä työväen tulevan
sosialistisen vallankumouksen voitolle pääsyä, on hyväksyttävä — toisenlaisella kannalla esiintyvää toimintaa työväen
keskuudessa on jyrkästi tuomittava, paljastettava ja vastustettava.

3) Vallankumouksen kautta on otettava työväenluokan omiin käsiin kaikki valta ja perustettava rautainen työväen diktatuuri —
on siis pyrittävä porvarillisen valtion hävittämiseen, eikä suinkaan kansanvaltaan, ei ennen vallankumousta, eikä
vallankumouksen kautta.

4) Työväen diktatuurivallan kautta on luotava kommunistinen yhteiskunta järjestys pakkoluovuttamalla kaikki maa ja kapitalistinen omaisuus sekä järjestyneen työväen omalla toiminnalla järjestettävä kaikki tuotanto ja tuotteiden jako — ei siis ole, ei vallankumouksen kautta, eikä ennen sitä, pyrittävä vain korjailemaan kapitalistista riistojärjestelmää siedettävämmäksi.

5) Työväen kansainvälisen vallankumouksen syntymistä ja voittoa on edistettävä mahdollisimman tarmokkaasti, sekä kaikin voimin tuettava Venäjän proletariaatin Sosialistista Neuvostotasavaltaa.
Epäilen (voin toki olla väärässäkin), etteivät heidän teesinsä ja toimintateemansa sanatarkasti noin ollut kirjoitettu, vaan että olet lisännyt joukkoon myös omia käsityksiäsi. Voisitko laittaa esille mahdolliset alkuperäiset tekstit, että jokainen voisi muodostaa oman mielipiteensä, eikä olla vain sinun mielipiteesi varassa?

irata
Viestit: 2
Liittynyt: 29.08.08 11:19

Re: SKP perustaminen Moskovassa 90v.

ekyto kirjoitti: Epäilen (voin toki olla väärässäkin), etteivät heidän teesinsä ja toimintateemansa sanatarkasti noin ollut kirjoitettu, vaan että olet lisännyt joukkoon myös omia käsityksiäsi. Voisitko laittaa esille mahdolliset alkuperäiset tekstit, että jokainen voisi muodostaa oman mielipiteensä, eikä olla vain sinun mielipiteesi varassa?
Kyseinen SKP;n perustamislausunto hyväksyttiin 4.9.1918 ja siitä tehtiin painotuote, joka tuli laajalti tunnetuksi melkein heti päätöksen jälkeen. Liite on SKP;n perustamisasiakirjojen mukanana Moskovassa.

Kannanotto on julkaistu Suomessa moninaisissa julkaisuissa vuosikymmenten aikana. Teksti on pilkulleen juuri tuo. Miksi epäilet sen aitoutta? Ilmeisesti järkytyit, etkä halua uskoa näiden demokratiamiesten pahuuteen, kansanmurhan valmisteluun!

ekyto
Viestit: 596
Liittynyt: 27.03.07 15:33

Re: SKP perustaminen Moskovassa 90v.

irata kirjoitti: Miksi epäilet sen aitoutta? Ilmeisesti järkytyit, etkä halua uskoa näiden demokratiamiesten pahuuteen, kansanmurhan valmisteluun!
Epäilin, koska viestistäsi muutoinkin huokui poliittinen kiihko ja asenteellisuus , tosin poliittisen spektrin toisesta laidasta. Nytkin puhut kansanmurhasta, vaikka ei sitä tuossa esittämässäsi ohjelmassa mainittu.

TTT
Viestit: 54
Liittynyt: 22.02.07 07:26
Paikkakunta: Vantaa

Re: SKP perustaminen Moskovassa 90v.

ekyto kirjoitti:Epäilen (voin toki olla väärässäkin), etteivät heidän teesinsä ja toimintateemansa sanatarkasti noin ollut kirjoitettu, vaan että olet lisännyt joukkoon myös omia käsityksiäsi. Voisitko laittaa esille mahdolliset alkuperäiset tekstit, että jokainen voisi muodostaa oman mielipiteensä, eikä olla vain sinun mielipiteesi varassa?
En olisi niinkään varma, Ekyto. Kirjoitus perustuu kirjoittajan anakronistiseen noin sata vuotta vanhan tekstin siteeraamiseen asiayhteydestään erillään. Sillä tavalla saa tekstin kuin tekstin näyttämään toiselta kuin mitä se aikalaisille merkitsi. Kaiken lisäksi monia tekstin termejä on käytetty jatkuvasti oikeistopropagandassa sosialismin mustamaalaamistarkoituksessa jolloin niiden merkityssisältö ja -väri ovat muuttumeet alkuperäisestä. Parempi lähdeviittaus kuin SKP:n perustamiskokouksen pöytäkirjaan Moskovassa olisi toki paikallaan (kun SKP:tä ei edes perustettu Moskovassa 1918 vaan SKP perustettiin Helsingissä 1944 jolloin kommunistien toiminta Suomessa sallittiin - sitä ennen toimi Neuvostoliitossa senniminen epävirallinen ryhmä) - enkä osaa näin ollen ottaa sen kummemmin kantaa tekstin aitouteen.

Jäljempänä yritän hiukan selvittää mitä tekstissä tarkoitettiin aikoinaan ja mitä taustaa vastaan se on ymmärrettävissä – teksti jää muuten mysteeriksi (yleensäkin sosialistien keskinäisen ideologisen väittelyn ymmärtäminen edellyttää perustietoja marxilaisuudesta, jota nimimerkki iratalla ilmeisesti ei ole), mutta selvää on kuitenkin, ettei mitään poliittista liikkettä voi arvioida pian sata vuotta vanhan julkilausuman perusteella:


1) Työväen on tarmokkaasti valmistauduttava aseelliseen vallankumoukseen, eikä suinkaan pyrittävä palaamaan siihen vanhaan eduskunnalliseen, ammatilliseen ja osuustoiminnalliseen taisteluun, jonka kannalla Suomenkin työväenjärjestöt olivat ennen vallankumousta.

Tämä on selvää kuin pläkki. Työväki oli virheellisesti (ennen 1918) keskittynyt politiikassaan vain eduskunnalliseen, ammatilliseen ja osuustoiminnalliseen taisteluun sen sijaan että se olisi keskittynyt vallankumouksen läpiviemiseen. Sen arvioitiin olleen (osa)syy siihen, että sisällissota oli hävitty. Tuolloin, kokouksessa 1918, tarkasteltiin asiaa itsekriittisesti ja todetiin, että vastedes on painopisteen oltava vallankumous-tavoitteessa, mikä ei tietenkään estä ajamasta kolmea ensiksi mainittua tavoitetta. - Kysymys oli pääerimielisyydestä sos.dem- ja kommunistipuolueiden välillä. Päättävä EI reformismille, siis! (mikä ei tietenkään tarkoita, että olisi kieltäydytty parlamentarismista eikä ammatillisesta tai osuustoiminnallisesta vaikuttamisesta). Siis työväenliikkeen keskinäisiä kahinoita.


2) Ainoastaan sellainen työväenliike ja toiminta, josta on takeita, että se edistää kommunismin leviämistä sekä työväen tulevan sosialistisen vallankumouksen voitolle pääsyä, on hyväksyttävä — toisenlaisella kannalla esiintyvää toimintaa työväen keskuudessa on jyrkästi tuomittava, paljastettava ja vastustettava.

Niin on myös sellainen uskonto, joka tunnustaa vääriä Jumalia jyrkästi tuomittava, paljastettava ja vastustettava. Tämä on yleinen käsitys kirkon piirissä. Kanssaihmisten sielujen pelastaminen on tärkeämpää.

Marxismi on oppi, eikä vääräoppisuutta hyväksytä, tietenkään, ei missään nimessä. Sehän olisi oman opin virheellisyyden tunnustamista, eikä sellainen sovi vallankumouksellisille. Vain toiminta, joka edistää yhteistä päämäärää, sosialismia, on hyväksyttävää. Tämä on pääsääntö jokaisessa ideologisessa puolueessa – myös porvarillisissa - eli että periaateohjelmaa on noudatettava eikä se, että on pysyttävä periaatteissa ole mikään kommunisteille erikoislaatuinen ilmiö vaan yleinen ilmiö.


3. Vallankumouksen kautta on otettava työväenluokan omiin käsiin kaikki valta ja perustettava rautainen työväen diktatuuri — on siis pyrittävä porvarillisen valtion hävittämiseen, eikä suinkaan kansanvaltaan, ei ennen vallankumousta, eikä vallankumouksen kautta.

Työväen diktatuuri oli arveltiin välttämätön valtataistelun väline vallankumouksessa ja oli sellaisena siis keino, ei mikään tavoite. Sen avulla taattiin vallankumouksen voitto ja siirtyminen sosialismin kautta kommunismiin, ts. luokattomaan yhteiskuntaan, jossa valtiovalta kuolee – kun herroja ei enää ole ei tarvita valtaapitäviäkään – lainkaan. Ylimenokautena tämän takaa se, että työväestön diktatuuri vallitsee. Näin uskottiin.

Täytyy muistaa, että tuohon aikaan oli yhteiskunnassa pääpiirteittäin vain kaksi luokkaa, vähäinen vähemmistö, herrat, ja valtava enemmistö, työväestö sekä maatyöläiset, torpparit yms. toisaalta. Siihen saakka olivat vähälukuisat herrat olleet vallassa ja pitäneet työväestöä rautasaappaansa alla – nyt oli työväestön vuoro ottaa valta eikä tarkoitus ollut jättää valtaa herroille jonkin kansanvallan tms. nimissä. Kysymyksessä ei ollut vallankumous vähälukuisille herroille vaan kansan valtavalle enemmistölle, työväestölle ja siten valtavan enemmistön valta, diktatuuri. Totta kai pieneläjät näkivät, että he tekivät kaikki työt mutta työn hedelmät korjasi - herrat!


4. Työväen diktatuurivallan kautta on luotava kommunistinen yhteiskunta järjestys pakkoluovuttamalla kaikki maa ja kapitalistinen omaisuus sekä järjestyneen työväen omalla toiminnalla järjestettävä kaikki tuotanto ja tuotteiden jako — ei siis ole, ei vallankumouksen kautta, eikä ennen sitä, pyrittävä vain korjailemaan kapitalistista riistojärjestelmää siedettävämmäksi.

Kaikki tuotantovälineet (lähinnä siis tehtaat) oli sosialisoitava ja suuremmat maaomaisuudet (kulakkien suurtilat) kollektivisoitava. Varsinkin Stalin pilasi viimeksi mainitun katsomalla, että tosiasiassa pientenkin tilojen omistajat olivat ”kulakkeja”. Tämä johti myöhemmin, Stalinin aikaan 1929 ja siitä eteenpäin NL:ssa valtaviin poliittisiin ristiriitoihin, kun tilanomistajat kieltäytyivät (luonnollisestikin) luovuttamasta omaisuuttaan valtiolle (kukapa luovuttaisi sikojansa tai karjaansa) vaan mieluummin teurastivat ne tai piilottivat ne seurauksin, että valtio vastasi tähän kohtaamaansa vastarintaan julistamalla (muun muassa) että varkaudesta valtiolta voitiin rangaista jopa kuolemalla. Tämä äärettömän kovaksi käyneen mittelön valtion kollektivisointia vastaan voitti lopulta valtio aivan valtavien kärsimysten kautta (vrt. Ukrainan nälänhätä 1934).

(Tässä kohdassa ohjelmaa on lisäksi hivenen makua sellaisesta käsityksestä, että kapitalismi tehdään tahallaan sietämättömäksi jotta työväestö olisi vallankumouksellisempi jättämällä uudistuksia ajamatta – se politiikka hylättiin sittemmin yksimielisesti tuhansia kertoja sosialistisessa työväenliikkeessä perusteena se, että sosialistiset ja kommunistiset puolueet päinvastoin voittavat työväestön luottamuksen järkähtämättömällä työväen etujen ajamisella eikä vallankumouskaan ole itsetarkoitus vaan välttämätön koska kapitalismi on sietämätön työväenpuolueiden yrityksistä huolimatta eikä niistä johtuen). Toisaalta asia ei ole yksiselitteisesti tuon tekstipätkän mukaan niin, vaan päinvastoin (sanotaanhan siinä myös, että maakin olisi pakkoluovutettava, vaikken koskaan aiemmin ole edes kuullut että tämä koskisi kaikkea maata, vain ns. kulakkeja, siis suurtiloja). Asiaa on varmaan pidetty itsestäänselvänä.


5) Työväen kansainvälisen vallankumouksen syntymistä ja voittoa on edistettävä mahdollisimman tarmokkaasti, sekä kaikin voimin tuettava Venäjän proletariaatin Sosialistista Neuvostotasavaltaa.
Uskottiin kansainväliseen vallankumoukseen, sosialismin voittoon kaikkialla ja sitä oli totta kai edistettävä. Mikä ettei, siihenhän uskottiin. Loppulause lienee tunnustus, kohteliaisuus tai kädenojennus ja kumarrus, mikä lie, bolshevikkiryhmittymälle Venäjällä.


Viittaus kansamurhaan on niin päätön kuin olla ja voi. On lupa hiukan ajatella ennenkuin kirjoittaa mitä tahansa.


Kokouksessa ei suinkaan muuten riistetty äänioikeutta tai osallistusmisoikeutta vähemmistöön jääneiltä 16 edustajalta vaan he poistuivat kokouksesta pitämään omaa kokoustaan, niinkuin niin usein oli tapana tuohon aikaan kun milloin bolshevikit ja menshevikit riitautuivat, milloin anarkosyndikalistit tai muut vallankumoukselliset liikkeet Venäjällä.

Toni TT.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: SKP perustaminen Moskovassa 90v.

TTT kirjoitti: kun SKP:tä ei edes perustettu Moskovassa 1918 vaan SKP perustettiin Helsingissä 1944 jolloin kommunistien toiminta Suomessa sallittiin - sitä ennen toimi Neuvostoliitossa senniminen epävirallinen ryhmä)
Ei se mikään epävirallinen ollut, vaan nimenomaan virallinen. Sillä oli keskuskomitea ja se oli Kominternin jäsen. Sitä paitsi SKP:n vaakunassa on nimenomaan vuosi 1918. Ja vuonna 1968 piti viettää 40-vuotisjuhlia, mutta ne peruttiin Tshekkoslovakian miehityksen vuoksi.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: SKP perustaminen Moskovassa 90v.

irata kirjoitti: 3) Vallankumouksen kautta on otettava työväenluokan omiin käsiin kaikki valta ja perustettava rautainen työväen diktatuuri — on siis pyrittävä porvarillisen valtion hävittämiseen, eikä suinkaan kansanvaltaan, ei ennen vallankumousta, eikä
vallankumouksen kautta.
Ainakin kohtan "eikä suinkaan kansanvaltaan" on varmuudella epäaitoa teksti, sillä "työväen diktatuuri" oli SKP:lle kansanvaltaa.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: SKP perustaminen Moskovassa 90v.

TTT kirjoitti: Työväki oli virheellisesti (ennen 1918) keskittynyt politiikassaan vain eduskunnalliseen, ammatilliseen ja osuustoiminnalliseen taisteluun sen sijaan että se olisi keskittynyt vallankumouksen läpiviemiseen. - - Sen arvioitiin olleen (osa)syy siihen, että sisällissota oli hävitty. Tuolloin, kokouksessa 1918, tarkasteltiin asiaa itsekriittisesti ja todetiin, että vastedes on painopisteen oltava vallankumous-tavoitteessa, mikä ei tietenkään estä ajamasta kolmea ensiksi mainittua tavoitetta. - Kysymys oli pääerimielisyydestä sos.dem- ja kommunistipuolueiden välillä. Päättävä EI reformismille, siis! (mikä ei tietenkään tarkoita, että olisi kieltäydytty parlamentarismista eikä ammatillisesta tai osuustoiminnallisesta vaikuttamisesta). Siis työväenliikkeen keskinäisiä kahinoita.
Nyt on vain niin, että SDP ei ennen vuotta 1918 ollut suinkaan reformistinen (bernsteinilainen) vaan harjoitti luokkataistelua kautskylaisessa mielessä eli ei ryhtynyt yhteistoimintaan porvariston kanssa.

Parlamentarismi tarkoittaa sitoutumista mm. siihen, että hallitus nauttii eduskunnan luottamusta ja vaihtuu joko epäluottamuslauseen tai vaalien tuloksen perusteella, mutta opposition oikeuksia toimia kunnioitetaan ja se puolestaan toimii lojaalina opposoitiona eikä pyri yksinvaltaan. Tähän SKP ei tietenkään voinut sitoutua.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: SKP perustaminen Moskovassa 90v.

TTT kirjoitti: Täytyy muistaa, että tuohon aikaan oli yhteiskunnassa pääpiirteittäin vain kaksi luokkaa, vähäinen vähemmistö, herrat, ja valtava enemmistö, työväestö sekä maatyöläiset, torpparit yms. toisaalta.
Tämä on täyttä höpinää. Suuri osa väestöstä oli itsenäisiä maanviljelijöitä, jotka eivät olleet mitään herroja. Tuo ryhmä lisääntyi pian Lex Kallion myötä. Sen lisäksi oli keskiluokkaa, joista suurin osa eli varsin vaatimattomasti.

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: SKP perustaminen Moskovassa 90v.

Emma-Liisa kirjoitti:
irata kirjoitti: 3) Vallankumouksen kautta on otettava työväenluokan omiin käsiin kaikki valta ja perustettava rautainen työväen diktatuuri — on siis pyrittävä porvarillisen valtion hävittämiseen, eikä suinkaan kansanvaltaan, ei ennen vallankumousta, eikä
vallankumouksen kautta.
Ainakin kohtan "eikä suinkaan kansanvaltaan" on varmuudella epäaitoa teksti, sillä "työväen diktatuuri" oli SKP:lle kansanvaltaa.
Jos tarkoitat, että kohta "eikä suinkaan kansanvaltaan" on jotenkin sormeiltua tekstiä, olet "varmuudella" väärässä. SKP:n perustavan kokouksen ohjelma löytyy painettuna useasta lähdekirjasta: esim. Ilkka Hakalehdon väitöskirjasta, Olavi Borgin 1960-luvulla julkaisemasta teoksesta Suomen puolueet ja puolueohjelmat tai vaikkapa kirjasta Suomen historian dokumentteja 2.

"Eikä suinkaan kansanvaltaan" on nähtävä oikeassa historiallisessa kontekstissaan. Suomalaisilla vasemmistoemigranteilla oli 1918 Neuvosto-Venäjällä edessään kuuluisa "nahanluonti". Heidän oli uudessa bolshevistisessa kotimaassaan täysin välttämätöntä jo oman turvallisuutensa vuoksi sanoutua irti Suomen vanhan, jakamattoman ja reformistisen työväenpuolueen menettelytavoista ja omaksua omaksua uusien isäntiensä oppi proletariaatin diktatuurista. (Varmaan suurella osalla vuoden 1918 emigranteista ei "kovan kokemuksen opetuksina" ollut mitään tätä vastaankaan.)

TTT
Viestit: 54
Liittynyt: 22.02.07 07:26
Paikkakunta: Vantaa

Re: SKP perustaminen Moskovassa 90v.

Emma-Liisa kirjoitti:[quote="TTT"Tämä on täyttä höpinää. Suuri osa väestöstä oli itsenäisiä maanviljelijöitä, jotka eivät olleet mitään herroja. Tuo ryhmä lisääntyi pian Lex Kallion myötä. Sen lisäksi oli keskiluokkaa, joista suurin osa eli varsin vaatimattomasti.
Lex Kallio hyväksyttiin vuonna 1922. Esität siis täyttä höpinää koska viestissäni, jonka väität koskeneen Lex Kallion aikaa,- koskee vuotta 1918. Lex Kallion seuraukset käytännössä näkyivät 10 vuodessa, siis viimeistään vuonna 1932, eivät vuonna 1918. Vuonna 1918 ne olivat unelma, joka oli sitä ennen esiintynyt juhlapuheissa. Jos Lex Kallio olisi säädetty esim. vuonna 1908 ei varmaankaan vuoden 1918 tapahtumia olisi edes ollut! Höpinää, totta tosiaan, tuo esityksesi!

Esityksesi, että olisi ollut keskiluokka, joka "eli varsin vaatimattomassti" pitää paikkansa vain sikäli, että sellainen oli syntymässä tuohon aikaan, mikä ei muuta mitään esittämästäni. Pääasia, mikä ilmeni myös viestistäni, on, että tällaiseksi - kansan polarisoitumiseksi kahteen osaan, herroihin ja köyhälistöön - tilanne nähtiin silloin Näin Venäjälle paenneet punaiset ajattelivat - eivät sinun 100 vuotta jlkiviisaisen silmin.





Toni TT
Viimeksi muokannut TTT, 31.08.08 22:56. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

TTT
Viestit: 54
Liittynyt: 22.02.07 07:26
Paikkakunta: Vantaa

Re: SKP perustaminen Moskovassa 90v.

Emma-Liisa kirjoitti:
TTT kirjoitti: kun SKP:tä ei edes perustettu Moskovassa 1918 vaan SKP perustettiin Helsingissä 1944 jolloin kommunistien toiminta Suomessa sallittiin - sitä ennen toimi Neuvostoliitossa senniminen epävirallinen ryhmä)
Ei se mikään epävirallinen ollut, vaan nimenomaan virallinen. Sillä oli keskuskomitea ja se oli Kominternin jäsen. Sitä paitsi SKP:n vaakunassa on nimenomaan vuosi 1918. Ja vuonna 1968 piti viettää 40-vuotisjuhlia, mutta ne peruttiin Tshekkoslovakian miehityksen vuoksi.
Suomessa "virallinen" tarkoittaa Suomen valtiovallan virallisten elinten tunnustamaa. !918 perustettu epävirallinen organisaatio oli nimeltään "Suomalaisten kommunistinen puolue". Mitä tekemistä Kominternilla on tämän kanssa?

Toni TT

TTT
Viestit: 54
Liittynyt: 22.02.07 07:26
Paikkakunta: Vantaa

Re: SKP perustaminen Moskovassa 90v.

Emma-Liisa kirjoitti:Nyt on vain niin, että SDP ei ennen vuotta 1918 ollut suinkaan reformistinen (bernsteinilainen) vaan harjoitti luokkataistelua kautskylaisessa mielessä eli ei ryhtynyt yhteistoimintaan porvariston kanssa.
Esittänet lähdeviittauksesi. Millä perusteella katsot, että kommunistinen ryhmittymä neuvostoliitossa - eikä erityisesti Jukka ja Eino Rahja - eivät katsoneet, että SDP:n virhe ei ollut ollut ajautuminen reformistiseen politiikkaan vaan ajautuminen kaytskyläiselle linjalle (jos nyt sitä tarkoitat?)..

Eron tekeminen Bernsteinin ja Kautskyn välille sen mukaan, mikä oli suhtautuminen yhteistyhän porvariston kanssa on liiallista yksinkertaistamista. Eroja (ja yhtäläisyyksiä) oli lukuisia, jotkut periaatteellisia, jotkut eivät.

Toni TT

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: SKP perustaminen Moskovassa 90v.

nylander kirjoitti:
Emma-Liisa kirjoitti:
irata kirjoitti: 3) Vallankumouksen kautta on otettava työväenluokan omiin käsiin kaikki valta ja perustettava rautainen työväen diktatuuri — on siis pyrittävä porvarillisen valtion hävittämiseen, eikä suinkaan kansanvaltaan, ei ennen vallankumousta, eikä
vallankumouksen kautta.
Ainakin kohtan "eikä suinkaan kansanvaltaan" on varmuudella epäaitoa teksti, sillä "työväen diktatuuri" oli SKP:lle kansanvaltaa.
Jos tarkoitat, että kohta "eikä suinkaan kansanvaltaan" on jotenkin sormeiltua tekstiä, olet "varmuudella" väärässä. SKP:n perustavan kokouksen ohjelma löytyy painettuna useasta lähdekirjasta: esim. Ilkka Hakalehdon väitöskirjasta, Olavi Borgin 1960-luvulla julkaisemasta teoksesta Suomen puolueet ja puolueohjelmat tai vaikkapa kirjasta Suomen historian dokumentteja 2.

"Eikä suinkaan kansanvaltaan" on nähtävä oikeassa historiallisessa kontekstissaan. Suomalaisilla vasemmistoemigranteilla oli 1918 Neuvosto-Venäjällä edessään kuuluisa "nahanluonti". Heidän oli uudessa bolshevistisessa kotimaassaan täysin välttämätöntä jo oman turvallisuutensa vuoksi sanoutua irti Suomen vanhan, jakamattoman ja reformistisen työväenpuolueen menettelytavoista ja omaksua omaksua uusien isäntiensä oppi proletariaatin diktatuurista. (Varmaan suurella osalla vuoden 1918 emigranteista ei "kovan kokemuksen opetuksina" ollut mitään tätä vastaankaan.)
Kiitos oikaisusta. Kummalliselta kuitenkin kuulostaa, että puolue hyväksyi näin vähän suuriin joukkoihin vetoavan kohdan. Sen ehkä selittää se, että SKP:tä ei ollut tarkoitettukaan joukkopuolueeksi.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”