henrik kirjoitti:Jouko Heyno kirjoitti:Toinen, äännelaillisesti perusteltu ja kirjallisten lähteiden tukema ratkaisu on, että se on skyyttalainen laina, ja samaa kantaa kuin nykysuomessa käytetty "kaani". Sana on lainautunut samaan aikaan, n. 500 e.Kr. tienoilla, sekä itämerensuomeen että germaanikieliiin. Tila tässä ei riitä esittämään koko kehitystä.
Uskon kyllä, että tila riittäisi aivan mainiosti. Luulen, että kaikki keskustelijat toivovat - oletettavasti modejen ja ylläpidon siunauksella - että esität juuri tämän skyyttaisen lainasanan historiallisen kehityksen.
En voi keksiä yhtään järkevää syytä ola sitä esittämättä. Paitsi se, että kirjoittaja ei halua, uskalla tai kehtaa julkistaa sitä.
Ja kuten muistetaan, tällä foorumilla kysymyksiin vastaamista pidetään hyveenä ja puheenaiheen vaihtamista paheena.
Ei se todellakaan mahdu. Eikä puheenaiheen vaihtaminen sinänsä tietenkään ole pahe, vaan puheenaiheen vaihtaminen vastaamisen välttämiseksi. On valitettavaa, ettet keksinyt järkevää syytä, mutta eiköhän se seuraavassa ilmene, sekin. "Kuninkaasta" siis:
Kuten aiemmin totesin, kielellisten muutosvaikutusten analysoinnissa ja todentamisessa, niin lainasanojen kuin muidenkin vaikutusten, on huomioitava seuraavat edellytykset:
1) Muutoksen aiheuttaneen kontaktin on oltava osoitettavissa ns. äännelailliseksi, ts. se on pystyttävä osoittamaan tilastollisesti merkittäväksi historialliseksi, ajassa tapahtuneeksi muutosilmiöksi. Äännelakien tilastollinen luonne edellyttää paralleeliesimerkkien esittämistä.
Äännelaillisuuden yksi keskeinentekijä on oletetun kantakielen/lähtökielen foneettisen järjestelmän rekonstruktio ja ymmärtäminen. Esittämäni kantaturkin foneemien rekonstruktio on 14 sivua pitkä, joten se todellakaan ei mahdu änne.
Rekonstruktion *kuningaz ongelma on suffiksi -az. Sitä ei pystytä todentamaan mihinkään germaanikieliseen sanaan, vaan ainoa "näyttö" on, että itämerensuomessa sana päättyy -as, ja koska perusoletus on, että kyseessä on germaanilaina, on -az pakko olettaa kantagermaaniseen alkumuotoon. Selityksenä on ollut pohjoisgermaanin maskuliinin -r, mutta toisaalta -az suffiksia ei voida rekonstruoida kaikkiin sanoihin, joissa -r on esiintynyt, joten se ei täytä äännelaillisuuden ehtoa. Muu selitys on siis paikallaan, jos sellainen on annettavissa.
2) Lainasanojen kohdalla on kyettävä osoittamaan semanttinen yhteys, olkoon se miten epäloogisen/irrationaalisen tuntuinen tahansa. Joka tapauksessa on oltava semanttinen sisältö, jonka on oltava jotenkin johdonmukaisesti (ei välttämättä nykyihmisen mielestä järkevästi) selitettävissä.
Termi tarkoittaa semanttisesti "johtajaa" "päällikköä" tms., joten ehto täyttyy.
3) Kielikontaktille on oltava osoitettavissa vaikutussuhteessa olevien kielten puhujien historiallinen fyysinen kontakti. Tämä koskee ennen muuta esikirjallista aikaa, mutta on sovellettavissa myös kirjalliseen kontekstiin. Jos fyysistä kontaktia ei ole osoitettavissa, on vaikutussuhde vähintäänkin epävarma. Toisaalta tätä ei saa sotkea muutokselle esitettyä ajoitusta myöhempiin todistettaviin kontakteihin, ei varsinkaan nykyisin vallitseviin.
Gradussani olen esittänyt sekä skyyttieliitin puhuman kielen kantaturkkilaisuuden että väestän asuma-alueen, joka osoittaa tuon fyysisen kontaktin. Gradun tämä osa on 184 sivua pitkä, joten se ei todellakaan mahdu tänne.
4) Lisäksi on huomioitava periaate, että tarjolla olevista vaihtoehdoista on valittava yksinkertaisin.
Tämä on se osioi, joka mahtunee tänne, ylläpidon toivottavasti salliessa.
a) Perinteinen käsitys: Sana on kantagermaanista alkuperää. Nämä sanat ovat tulleet indoeurooppalaisiin kieliin aiemmin germaanisella kanta-alueella (käytännnössä Tanskan salmien ympäristö) puhutusta tuntemattomasta kielestä X. Tästä kielestä on peräisin noin 20-30% nykysaksan sanastosta, eikä kielestä ole muita jälkiä.
b) Yksinkertaisempi vaihtoehto: Skyyttalaisvaikutuksen (so. kantaturkin) levitessä Itämeren rannoille sen piiriin joutui myös se indoeurooppalaista kieltä puhuva väestö, joka asutti Tanskan salmien aluetta. Prestiisi-ilmiönä ("parempien ihmisten tapa puhua") väestön kieleen omaksuttiin vaikutteita (aivan samoin kuin vaikkapa myöhemmin "herrasväen tee" suomeen) kantaturkista, niin voimakkaasti, että seurauksena olivat Grimmin ja Vernerin lakeina tunnetut ilmiöt, jotka voidaan kokonaan selittää turkkilaiskielten vaikutuksena. Samoin turkkilaiskieisiksi lainoiksi voidaan osoittaa lähes koko tuo "kieli X".
Kun vaihtoeehtona ovat "tuntematon kieli X, josta ei mitään tiedetä" ja "tunnettu kieli, kantaturkki, joka pystytään alueelle sijoittamaan ja joka pystytään rekonstruoimaan", on jälkimmäinen vaihtoehto ehdottomasti yksinkertaisempi.
Itse "kuningas":
Sana on lainautunut skyyteiltä mainittuu varhaisgermaaniin. Skyytinkielinen muoto on ollut /xağan/, jonka takavokaali on ollut äärimmäisen takainen, "unkarilaismallinen" (unkarin /a/:n labiaalisuus on analysaattorilla osoitettavissa virhekäsitykseksi, kyseessä on suomen /a/:ta takaisempi ääntymäpaikka). /ğ/ on nk. "pehmeä g", joka on jäänyt lainatessa heikkona pois, koska se ei ole kuulunut lainaajan äännejärjestelmään. Velaarinen /x/ on substituoitu /k/:lla, josta /ktVn/. Lopun /-Vŋ/ on vanha kantaturkkilainen adjektiivisuffiksi. Näin on syntynyt laina /ktVnVŋ/, joka vastaa rekonstruoitavissa olevaa germaanisanaa ilman itämerensuomen "pakottamaa" -az -suffiksia. Itämerensuomen -as -suffiksi taas on yksinkertaisesti adjektiivijohdin, "jollakin on jotain", varakas, rahakas, karvas, kuning-as.
Vaihtoehto on selvästi perinteistä yksinkertaisempi; se on äännelaillisesti säännönmukainen eikä edellytä "avaruusukkojen kieltä", kieltä X.
Sitä, onko sana tullut itämerensuomeen germaanikielistä vai suoraan turkista, on varmasti mahdotonta sanoa. Suomen suurten vesistöjen "kieli x" -toponyymit, jotka on rekostruoitavissa kantaturkkilaisiksi lainoiksi, viittaa kuitenkin jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
Mielenkiintoista tässä on, että sana on kantaturkissakin laina, mikä näkyy foneemista /x/. Se on kuitenkin vanha laina, sillä se on käynyt läpi kaikki kantaturkista johdettavat äänteenmuutokset. Sana on lainaa suom-ugrilaisista kielistä, joissa se kuuluu samaan sanueeseen kuin "koko", "keko" jne. Sanan johdos on nykymarin "kuguša", keisari. Selitys täyttää siis myös kohdan 2 semanttisen ehdon.
SU-kielten ongelmana onkin usein juuri vokalismi, sillä niissä vokaalin vaihtelua on käytetty, ja käytetään osin edelleen, semanttisen merkityksen muuttamiseen; lituska, latuska, lätyslä tai litteä, lattea.
Toivottavasti tämä osittainen esitys kuitenkin vastasi edes jossain määrin enasetteluusi.
Muuten, graduni on edelleen tilattavissa kaukolainaksi, joten kuka halukas sitten ensimmäisenä ehtiikin; hauskoja lukuhetkiä.