Historiankirjoituksen poliittinen tehtävä
Lähetetty: 06.06.08 23:26
Oheinen keskustelu on siirretty tähän säikeestä "Miksi lasten ja nuorten sotakokemuksista vaiettu?" Yst. terv. Annastiina
Olen aina välillä laiskahkosti miettinyt TO:n esiinnostamaa kysymystä neuvostoliittolaisen dissidentin Roy Medvedevin kirjan nimen valossa. Kirjan nimihän on ”Let history judge” - antaa historian tuomita. Kantaa en ole ottanut TO:n esiinnostamaan kysymykseen mutta itsestäänselvyytenä en tämän tarjoaamaa vastausta pidä.
Eikö siis historiantutkimuksellla ja -kirjoituksella ole yhteiskunnassa restitutiivista funktiota, eikö eräänä sen tärkeänä yhteiskunnallisena funktiona ole juuri maineen palautus esittämäällä jälkikäteen totuus (wie es eigentlich gewesen), siis eräänlainen rehabilitaatio. Tämänlaatuiset vaatimukset nähdäkseni ohjaavat tutkimuksen kuluttajien (voidaanko puhua tutkimuksen kuluttajista, kaipa) preferenssejä, eli synnyttää kysyntää. Luullakseni luokkasota (vuoden 1918 tapahtumat) on hyvä esimerkki siitä, että tutkimus on johtanut tuloksiin. Tietääkseni kuva tästä sodasta on huomattavasti muuttunut siitä, mikä se oli aiemmin, vielä jopa 70-luvulla. Nuo tapahtumat ovat tavallaan kuolleita ne kun eivät enää mahdu miesmuistiin. Sen historia ei ole, kuten tavataan sanoa, (enää) voittajien (eli valkoisten) kirjoittama. Se, johtuuko tämä sitten ehkä siitä että punaiset saivat tavallaan revanssinsa 1944 kun Suomi hävisi sodan NL:a vastaan ja jaettiin Euroopan etupiirijaossa NL:n alueisiin on vaikea sanoa. Merkityksetöntä tämä ei varmaankaan ollut. Mutta kuten mainitsin: en minä tiedä olenko ottanut huomioon edes pääargumentteja TO:n esittämää mielipidettä ajatellessani. Mitä nyt olen itsekseni laiskasti mietiskellyt.
Toisaalta: luin äskettäin erään kirjoituksen, jossa esitettiin seuraavaa (tätä lukevaa kehoitetaan jatkossa annettujen vihjeiden perusteella selvittämään - ainakin mielessään - 1) mistä maista vihjeissä puhuva voisivat mahd. olla ja ennen kaikkea miettiä ketkä henkilöt sopisivat vihjeisiin, siis siiihen 2) kenestä vihjeissä on puhe. Tarkka oikea vastaus ei kuitenkaan selviä vihjeiden perusteella – kysytään vaan mitä vaihtoehtoja tulee mieleen. Oikea vastaus seuraa alempana vihjeiden jälkeen. Lukemani esitys kuului seuraavasti (vihjeiden numerointi minun, lukemani esitys oli nimittäin "yhtä pötköä" - puhujat olivat elossa minkä vuoksi "on"-muoto eikä "oli"-muoto, kuten nykyisin sanottaisiin):
Tässä vihjeet:
Upseeri lausui:[justify]
[1.”Hän on härski valtapoliitikko ja itsevaltias, joka pyrkii esittämällä vaatimuksia hankkimaan maalleen kohtuuttomia etuja.
2.Hän on hirmuhallitsija joka ahnehtii vain valtaa.
3.Hän on julma ja muista täysin piittaamaton, häikäilemätön kaikkia kohtaan.
4.Kun ensimmäiset vaatimukset oli esitetty näille pienille maille tulivat seuraavat vaatimukset ja näin jatkui kunnes armeijat lopulta saivat käskyn puuttua peliin, vyöryä sotatantereelle, jos puolustajat edes kykenivät puolustautumaan.
5.Näin hän toimi konsessiokysymyksessä isänmaatani vastaan.
6.Mutta ajat muuuttuvat. Vielä hänet murskataan. Maailmanhistoria tulee tuomitsemaan hänet.”[/justify]
Kuka siis puhui? Kenestä puhuttiin? Kovin tarkasti arvausleikissä ei toki menesty eikä ole tarkoituskaan – mutta johtiko mahdollisesti puhujan maininta konsessioista lukijan ajatuksen vuoden 1941 erimielisyyksiin NL:n ja Suomen välillä Petsamon nikkelikonsessioista? No, oikea vastaus kuuluu: puhuja oli – hups, englantilainen! Se henkilö josta puhuttiin oli Napoleon Bonaparte ja kuuntelija oli Venäjän tsaari, jota puhuja yritti tarinssa houkutella sotaan Englannin rinnalle Ranskaa vastaan. Tarina on sitaatti dialogista C.S.Foresterin seikkailukirjassa [sic], ”Komentajakapteeni Hornblower” ( joka oli mielilukemistani aikoinaan poikavuosina ja jonka luin uudestaan äskettäin kun sattumalta törmäsin siihen) esittämästä fiktiosta Hornblowerista.
Lukiessani tuon tekstin häkellyin itse sitä, kuinka vihjeet johtavat ajatuksen joko suomalaiseen upseerin joka tavisodasta turhautuneena esittää mielipiteensä Stalinista jolloin vuosi olisi 1940 loppuvuodesta tai 1941 (jolloin nikkelikonsessioriidat oli kuumimillaan), tai sitten joku vaikkapa norjalainen joka puhuu puolestaan Führeristä.
Tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan häiritä lukijaa arvausleikeillä tai nuorten klassisilla seikkailukirjoilla, vaan kiinnittää huomio omaan häkellykseeni, siihen, kuinka samankaltaisia puheet vastapuolesta olivat silloin kuin nyt - historia toistaa itseän. Samat sanakäänteet, eri sisältö. Propaganda oli silloin samanlaista kuin II msodassa - samaa roskaa esitettiin "omien" hyvyydestä (merellä, ilmassa ja maalla mutta ennen kaikkea moraalisesti).
Napoleon kaiketi oli aikalaistensa mielestä hyvin huonossa maineessa – Napoleon-sodathan loppuivat tämän tuomioon ja karkotukseen loppuiäksi St Helenalle ja Elballe. Toisaalta kun II maailmansota loppui niin 16 pääsyytettyä hirtettiin Nürnbergissä, ja satoja muualla eikä lässytys-karkotuksiin tyydytty vaan miehisesti vain nirri pois – olisiko tämä muuten jokin yleisempikin trendi.
Napoleonsodista on nyt jo noin 200 vuotta – ja mikä on historian Bonapartelle langettama tuomio, joka ei kai enää hirveästi muutu? Kaiketi aika lievä – en tosin tunne historiankirjoituksen Napoleon-kuvaa kummoisestikaan mutta ainakin jos Foresterin päähenkilön Hornblowerin suuhun laittamiin puheisiin on uskomista tuntuu historian tuomio sangen lievältä. En toki tutki historian tapahtumia todellakaan seikkailukirjoista mutta sillä varauksella voitaneen tehdä se johtopäätös, että vain vähintään sadan vuoden ikäisiä tapahtumia tutkittaessa ovat tilanteet rauhoittuneet niin että alustavasti historian (oikeasta) tuomiosta edes voidaan puhua. Sitä ennen vallitsee käymistila (ainakin edellyttäen että kyse on suurtapahtumista jotka ovat kuohuttaneet tunteita).
Johtopäätös: epäilen vahvasti historiantutkimuksen kykyä täyttää tehtävä "Let history judge". Sellainen "historiankirjoitus" ei sitä suoritettaessa ole neutraalia "historintutkimusta" eikä "-kirjoitusta" vaan vanhojen frustraatioiden kaivelemistä. Kun tämä vaihe lakkaa, on historiankirjoituksen toimiminta jonain "tuomioistuimena" vailla mieltä - se ei hyödytä enää yhtään ketään ainakaan tunnetasolla. Se on puisevaa tosiasioiden pänttäämist – mutta ehkä tämä juuri onkin historientutkimusta ja -kirjoitusta. .
Erityisesti täällä Agricolassa ilmenee jo pelkistä puheenaiheista että jos niiden perusteella pitäisi päätellä mitä sana ”historia” tarkoittaa luulisi, että sillä tarkoitetaan 1) Suomen 2) poliittisesti erimielisyyttä herättäneitä tapahtumia 3) lähinnä vuoden 1916 jälkeen. Sitä aikaisempi historia on kuollutta eikä enää kiinnosta kuin harvoja. Siihen ei liity intohimoja. Eniten minua kuitenkin häiritsee se, että vaikka kaikkein tärkein kaikessa kantaa ottavassa päättelyssä on ns. kontradiktoorinen periaate se syrjäytetään hunningolle (kontradiktorinen periaate = lyhyesti kaikkia osapuolia on saatava ainakin halutessaan tulla kuulluksi) Kontradiktorisen periaatteen syrjäyttämistä ei Suomessa minulle tutummissa tuomioistuimissa tapauhdu ja jos poikkeuksellisti niin tapahtuisi (tällöin tod.näk. jonkin emämunauksen vuoksi) voidaan tuomio purkaa tapauksesta riippuen jopa vielä kymmeniä vuosia myöhemmin). Ehkä TO tarkoittikin olevansa tyytymätön täällä esiintyvää syyttelevää keskustelua vastaan, kun keskustellaan kuin politiikan olutkellarissa? Jopa NL:ssa Stalinin aikana kontradiktorista periaatetta tietääkseni pääsääntöisesti noudatettiin, myös poliittisluonteisissa oikeudenkäynneissä. Tuomioiden lopputulokset varmistettiin muilla keinoilla, pääasiassa siirtämällä tuomiovaltaa sisäasiainministeriölle ja tehden siten "oikeuslaitoksen" hampaamattomaksi (kun se ei enää ollut mikään itsenäinen oikeuslaitos vaan koostui hallituksen - ja siis viime kädessä Stalinin itsensä alaisista - virkamiehistä.
Mutta palatakseni Medvedevin kirjan nimeen "Let history judge" ja ajatuksiin historiantutkimuksen yhteiskunnallisesta funktiosta rehabilitoinnissa: antavatko ne aihetta lisänäkemyksiin?
Terv.
//Heikki Jansson
JK. "Vihjeet" yllä ovat vain muistinvarainen lainaus sillä jouduin palauttamaan kirjan kirjastoon minkä tiedon - sinänsä epätodennäköisten jälkipuheiden - välttämiseksi vielä lisään tähän.
Rohkenen epäillä tämän Tapio Onnelan esittämän näkemyksen itsestäänselvyyttä.Tapio Onnela kirjoitti:Samaa mieltä. Tämä tuntuu olevan varsin vaikeaa niille jotka olettavat, että historia ja historiantutkimus on jonkilainen tuomioistuin, joka jälkikäteen päättää ketkä olivat oikeassa ja jakaa sitten tuomioita.
Olen aina välillä laiskahkosti miettinyt TO:n esiinnostamaa kysymystä neuvostoliittolaisen dissidentin Roy Medvedevin kirjan nimen valossa. Kirjan nimihän on ”Let history judge” - antaa historian tuomita. Kantaa en ole ottanut TO:n esiinnostamaan kysymykseen mutta itsestäänselvyytenä en tämän tarjoaamaa vastausta pidä.
Eikö siis historiantutkimuksellla ja -kirjoituksella ole yhteiskunnassa restitutiivista funktiota, eikö eräänä sen tärkeänä yhteiskunnallisena funktiona ole juuri maineen palautus esittämäällä jälkikäteen totuus (wie es eigentlich gewesen), siis eräänlainen rehabilitaatio. Tämänlaatuiset vaatimukset nähdäkseni ohjaavat tutkimuksen kuluttajien (voidaanko puhua tutkimuksen kuluttajista, kaipa) preferenssejä, eli synnyttää kysyntää. Luullakseni luokkasota (vuoden 1918 tapahtumat) on hyvä esimerkki siitä, että tutkimus on johtanut tuloksiin. Tietääkseni kuva tästä sodasta on huomattavasti muuttunut siitä, mikä se oli aiemmin, vielä jopa 70-luvulla. Nuo tapahtumat ovat tavallaan kuolleita ne kun eivät enää mahdu miesmuistiin. Sen historia ei ole, kuten tavataan sanoa, (enää) voittajien (eli valkoisten) kirjoittama. Se, johtuuko tämä sitten ehkä siitä että punaiset saivat tavallaan revanssinsa 1944 kun Suomi hävisi sodan NL:a vastaan ja jaettiin Euroopan etupiirijaossa NL:n alueisiin on vaikea sanoa. Merkityksetöntä tämä ei varmaankaan ollut. Mutta kuten mainitsin: en minä tiedä olenko ottanut huomioon edes pääargumentteja TO:n esittämää mielipidettä ajatellessani. Mitä nyt olen itsekseni laiskasti mietiskellyt.
Toisaalta: luin äskettäin erään kirjoituksen, jossa esitettiin seuraavaa (tätä lukevaa kehoitetaan jatkossa annettujen vihjeiden perusteella selvittämään - ainakin mielessään - 1) mistä maista vihjeissä puhuva voisivat mahd. olla ja ennen kaikkea miettiä ketkä henkilöt sopisivat vihjeisiin, siis siiihen 2) kenestä vihjeissä on puhe. Tarkka oikea vastaus ei kuitenkaan selviä vihjeiden perusteella – kysytään vaan mitä vaihtoehtoja tulee mieleen. Oikea vastaus seuraa alempana vihjeiden jälkeen. Lukemani esitys kuului seuraavasti (vihjeiden numerointi minun, lukemani esitys oli nimittäin "yhtä pötköä" - puhujat olivat elossa minkä vuoksi "on"-muoto eikä "oli"-muoto, kuten nykyisin sanottaisiin):
Tässä vihjeet:
Upseeri lausui:[justify]
[1.”Hän on härski valtapoliitikko ja itsevaltias, joka pyrkii esittämällä vaatimuksia hankkimaan maalleen kohtuuttomia etuja.
2.Hän on hirmuhallitsija joka ahnehtii vain valtaa.
3.Hän on julma ja muista täysin piittaamaton, häikäilemätön kaikkia kohtaan.
4.Kun ensimmäiset vaatimukset oli esitetty näille pienille maille tulivat seuraavat vaatimukset ja näin jatkui kunnes armeijat lopulta saivat käskyn puuttua peliin, vyöryä sotatantereelle, jos puolustajat edes kykenivät puolustautumaan.
5.Näin hän toimi konsessiokysymyksessä isänmaatani vastaan.
6.Mutta ajat muuuttuvat. Vielä hänet murskataan. Maailmanhistoria tulee tuomitsemaan hänet.”[/justify]
Kuka siis puhui? Kenestä puhuttiin? Kovin tarkasti arvausleikissä ei toki menesty eikä ole tarkoituskaan – mutta johtiko mahdollisesti puhujan maininta konsessioista lukijan ajatuksen vuoden 1941 erimielisyyksiin NL:n ja Suomen välillä Petsamon nikkelikonsessioista? No, oikea vastaus kuuluu: puhuja oli – hups, englantilainen! Se henkilö josta puhuttiin oli Napoleon Bonaparte ja kuuntelija oli Venäjän tsaari, jota puhuja yritti tarinssa houkutella sotaan Englannin rinnalle Ranskaa vastaan. Tarina on sitaatti dialogista C.S.Foresterin seikkailukirjassa [sic], ”Komentajakapteeni Hornblower” ( joka oli mielilukemistani aikoinaan poikavuosina ja jonka luin uudestaan äskettäin kun sattumalta törmäsin siihen) esittämästä fiktiosta Hornblowerista.
Lukiessani tuon tekstin häkellyin itse sitä, kuinka vihjeet johtavat ajatuksen joko suomalaiseen upseerin joka tavisodasta turhautuneena esittää mielipiteensä Stalinista jolloin vuosi olisi 1940 loppuvuodesta tai 1941 (jolloin nikkelikonsessioriidat oli kuumimillaan), tai sitten joku vaikkapa norjalainen joka puhuu puolestaan Führeristä.
Tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan häiritä lukijaa arvausleikeillä tai nuorten klassisilla seikkailukirjoilla, vaan kiinnittää huomio omaan häkellykseeni, siihen, kuinka samankaltaisia puheet vastapuolesta olivat silloin kuin nyt - historia toistaa itseän. Samat sanakäänteet, eri sisältö. Propaganda oli silloin samanlaista kuin II msodassa - samaa roskaa esitettiin "omien" hyvyydestä (merellä, ilmassa ja maalla mutta ennen kaikkea moraalisesti).
Napoleon kaiketi oli aikalaistensa mielestä hyvin huonossa maineessa – Napoleon-sodathan loppuivat tämän tuomioon ja karkotukseen loppuiäksi St Helenalle ja Elballe. Toisaalta kun II maailmansota loppui niin 16 pääsyytettyä hirtettiin Nürnbergissä, ja satoja muualla eikä lässytys-karkotuksiin tyydytty vaan miehisesti vain nirri pois – olisiko tämä muuten jokin yleisempikin trendi.
Napoleonsodista on nyt jo noin 200 vuotta – ja mikä on historian Bonapartelle langettama tuomio, joka ei kai enää hirveästi muutu? Kaiketi aika lievä – en tosin tunne historiankirjoituksen Napoleon-kuvaa kummoisestikaan mutta ainakin jos Foresterin päähenkilön Hornblowerin suuhun laittamiin puheisiin on uskomista tuntuu historian tuomio sangen lievältä. En toki tutki historian tapahtumia todellakaan seikkailukirjoista mutta sillä varauksella voitaneen tehdä se johtopäätös, että vain vähintään sadan vuoden ikäisiä tapahtumia tutkittaessa ovat tilanteet rauhoittuneet niin että alustavasti historian (oikeasta) tuomiosta edes voidaan puhua. Sitä ennen vallitsee käymistila (ainakin edellyttäen että kyse on suurtapahtumista jotka ovat kuohuttaneet tunteita).
Johtopäätös: epäilen vahvasti historiantutkimuksen kykyä täyttää tehtävä "Let history judge". Sellainen "historiankirjoitus" ei sitä suoritettaessa ole neutraalia "historintutkimusta" eikä "-kirjoitusta" vaan vanhojen frustraatioiden kaivelemistä. Kun tämä vaihe lakkaa, on historiankirjoituksen toimiminta jonain "tuomioistuimena" vailla mieltä - se ei hyödytä enää yhtään ketään ainakaan tunnetasolla. Se on puisevaa tosiasioiden pänttäämist – mutta ehkä tämä juuri onkin historientutkimusta ja -kirjoitusta. .
Erityisesti täällä Agricolassa ilmenee jo pelkistä puheenaiheista että jos niiden perusteella pitäisi päätellä mitä sana ”historia” tarkoittaa luulisi, että sillä tarkoitetaan 1) Suomen 2) poliittisesti erimielisyyttä herättäneitä tapahtumia 3) lähinnä vuoden 1916 jälkeen. Sitä aikaisempi historia on kuollutta eikä enää kiinnosta kuin harvoja. Siihen ei liity intohimoja. Eniten minua kuitenkin häiritsee se, että vaikka kaikkein tärkein kaikessa kantaa ottavassa päättelyssä on ns. kontradiktoorinen periaate se syrjäytetään hunningolle (kontradiktorinen periaate = lyhyesti kaikkia osapuolia on saatava ainakin halutessaan tulla kuulluksi) Kontradiktorisen periaatteen syrjäyttämistä ei Suomessa minulle tutummissa tuomioistuimissa tapauhdu ja jos poikkeuksellisti niin tapahtuisi (tällöin tod.näk. jonkin emämunauksen vuoksi) voidaan tuomio purkaa tapauksesta riippuen jopa vielä kymmeniä vuosia myöhemmin). Ehkä TO tarkoittikin olevansa tyytymätön täällä esiintyvää syyttelevää keskustelua vastaan, kun keskustellaan kuin politiikan olutkellarissa? Jopa NL:ssa Stalinin aikana kontradiktorista periaatetta tietääkseni pääsääntöisesti noudatettiin, myös poliittisluonteisissa oikeudenkäynneissä. Tuomioiden lopputulokset varmistettiin muilla keinoilla, pääasiassa siirtämällä tuomiovaltaa sisäasiainministeriölle ja tehden siten "oikeuslaitoksen" hampaamattomaksi (kun se ei enää ollut mikään itsenäinen oikeuslaitos vaan koostui hallituksen - ja siis viime kädessä Stalinin itsensä alaisista - virkamiehistä.
Mutta palatakseni Medvedevin kirjan nimeen "Let history judge" ja ajatuksiin historiantutkimuksen yhteiskunnallisesta funktiosta rehabilitoinnissa: antavatko ne aihetta lisänäkemyksiin?
Terv.
//Heikki Jansson
JK. "Vihjeet" yllä ovat vain muistinvarainen lainaus sillä jouduin palauttamaan kirjan kirjastoon minkä tiedon - sinänsä epätodennäköisten jälkipuheiden - välttämiseksi vielä lisään tähän.