Re: Suomen ja Saksan voimasuhteet 1941
Lähetetty: 06.01.09 08:44
Minä en puolestani kerta kaikkiaan ymmärrä käsitystä, jonka mukaan Suomi ei olisi Välirauhan aikana voinut ilmoittaa Saksalle, että "Me teemme siten kuin meille sopii emmekä suurvaltoja kuuntele!". Tosin tämä pitää tällöin siten tarkentaa, että totta kai Suomen oli oman etunsa vuoksi ollut otettava huomioon Saksan toivomukset, ja asiasta riippuen. On tietenkin naivia otaksua, että jokin valtio olisi ulkopolitiikassaan vapaa tekemään mitä sitä huvittaa. Aina on jokin osapuoli, jonka reaktiot on otettava huomioon.Seppo Jyrkinen kirjoitti:En kerta kaikkiaan ymmärrä käsitystä, jonka mukaan Suomi olisi Välirauhan aikana voinut ilmoittaa Saksalle, että "Me teemme siten kuin meille sopii emmekä suurvaltoja kuuntele!"
Minusta on lisäksi sinänsä täysin hölmöä edes esittää mitään noin ylimalkaista joka ylimalkaisuutensa vuoksi ei merkitse yhtään mitään. Ainoa merkittävä poliittinen erimielisyys Moskovan rauhan jälkeen ja ennen Operaatio Barbarossan alkua suomalaisten ja saksalaisten välillä oli tietääkseni Petsamon nikkeliä koskeva suomalaisten kannanotto tilanteessa, jossa suomalaisten oli luovittava kolmen tahon (Saksan, Neuvostoliiton ja Englannin) välillä. Silloin Saksa antoi periksi Neuvostoliiton vaatimuksille. Muissa merkittävissä kysymyksissä suomalaiset ja saksalaiset pääsivät tiettävästi yleensä ottaen yksimielisyyteen.
Siksi jää kysymään, tarkoittaako tuo siteerattu lause jotain ja jos tarkoittaa, niin mitä? Minä en ainakaan keksi sille mitään konkreettista merkitystä. Se on samanlainen ilmaisu, jota populistisesti käytettiin aikanaan (ja käytetään edelleen) EU:ta vastustettaessa, kun sanottiin, että ”isot” valtiot tulevat määräämään. Kokemuksesta tiedämme, että EU:n sisällä ristiriidat eivät noudata akselia ”iso” - ”pieni” vaan asiakysymyksiä, maantieteellisiä erimielisyyksiä, byrokraattisia erimielisyyksiä, kotimaista hyvin tunnettuja poliittisia erimielisyyksiä jne.
Saksa toivoi suomalaisilta ennen jatkosotaa mobilisaatiota. Moskova puolestaan esitti rauhantunnusteluja elokuussa. Miksi ihmeessä Suomi olisi siis ollut pakotettu johonkin. Ei sen enempää Saksa kuin Neuvostoliitto esittäneet Suomea kohtaan vaatimuksia maaliskuun 1941 jälkeen. Ei ole mitään syytä, miksi Neuvostoliitto tai Saksakaan sen puoleen, olisi suhtautunut kielteisesti puolueettomaan Suomeen tai vaatinut sen mukaantuloa omalle puolelleen sodassa.
Suomi ei liioin sijaitse missään kohdassa lukuun ottamatta pohjoisinta Suomea – toisin kuin Baltian maat – Neuvostoliiton ja Saksan välissä. Ei ole kuitenkaan mitään syytä, miksi Saksan olisi välttämättä halunnut hyökätä ilman suomalaisten apua Muurmanskiin ja rautatietä kohti. Jos Suomen aluetta olisi ollut puolustautuvia suomalaisia vastaan käyttää hyökkäystienä Muurmanskiin olisi lysti todennäköisesti arvioitu liian kalliiksi, varsinkin kun Norjan länsirannikko oli pidettävä miehitettynä Englannin maihinnousun varalta ja kaikille irrotettavissa oleville joukoille oli käyttöä päärintamalla. Saksalaisia osallistui 1941 Operaatio Platinakettuun kolmen divisioonan voimalla, kun taas suomalaisia joukkoja oli tunnetusti 16 divisioonaa joista vain kaksi pohjoisessa. Kun hyökkäys Muurmanskiin ei ollut läpivietävissä tuolloin 1941 viidellä divisioonalla ei se olisi riittänyt lainkaan jos Neuvostoliiton lisäksi olisi ollut alueensa puolueettomuudesta kiinni pitävä Suomi. Koko Operaatio Platinakettu olisi ilmeisesti jäänyt tekemättä. Hyökkäys Muurmanskiin ei ollut saksalaisille välttämätön, ja sen hinta olisi ollut 1941 toteutetussa muodossa (muuttuvia muuttaen) aivan liian korkea, jos Suomi olisi taistellen pitänyt kiinni puolueettomuudestaan. Suomen aluetta ei Moskovan rauhan jälkeen liioin tarvittu Leningradin saartamiseksi.
Saksa tarvitsi divisiooniaan – joita oli 166 Neuvostoliiton 190 vastaan – kipeästi muualla eikä sille olisi ollut juuri hyötyä hyökkäyksestä Suomeen. Neuvostoliitto olisi tietysti nähnyt puolueettoman Suomen pelkästään etuna, niistä syistä johtuen, jotka toteutuivat historiassa. Saksassa ei puolestaan eletty sen mukaan, että Suomi olisi jostain syystä velvollinen osallistumaan sen sotaan Neuvostoliittoa vastaan. On siis vaikea nähdä miksi Suomen olisi ollut valittava ”pirun ja perkeleen” välillä.
Sen sijaan pitää paikkansa, että Neuvostoliiton politiikka Suomea kohtaan teki Suomen aseman hankalaksi ja vaikeutti Neuvostoliiton omia etuja. Suomen pysyminen puolueettomana kaksi kuukautta pitempään olisi voinut pelastaa Suomen (ja Neuvostoliiton) sodalta Neuvostoliiton kanssa. Mikäli Suomi olisi elokuussa suostunut Neuvostoliiton rauhanehdotukseen olisi saavutettu ehkä paras ratkaisu suomalaisten kannalta. Suurin piirtein vanhat rajat takaisin, neljä kaupunkia takaisin, teollisuuslaitokset takaisin – ja olisi lopullisesti luovutettu Neuvostoliitolle se kirottu osa kannasta, joka oli aiheuttanut jo kaksi sotaa Neuvostoliiton kanssa. Naapurisopuakin olisi voinut kehittyä.
Sitä, mikä olisi ollut Saksan reaktio tällaiseen kuviteltuun erillisrauhaan elokuussa -41 on epäselvää: ehkä seuraus olisi ollut taloudellinen painostus ja sen seurauksena Suomen taloudellinen romahdus. Samalla on muistettava, että suomalaiset uskoivat vielä elokuussa Saksan voittoon, joten erillisrauha ei senkään vuoksi ollut mahdollinen. Suomi oli täysipainoisesti Saksan liittolainen revanssisodassaan Neuvostoliittoa vastaan. Seuraukset tästä sotapolitiikasta ovat tunnetut: suomettuminen 45 vuodeksi.