Ylikankahan Heikki tuloo taas!

[Jussi Jalonen]

Tämä kuuluisi oikeastaan tuonne uutisten puolelle, mutta menköön nyt tänne.

Kustannusosakeyhtiö Otava on ilmoittanut verkkosivuillaan, että kauan odotettu Heikki Ylikankaan teos olisi nyt tulossa painosta ulos. Syksyllä saamme siis viimeinkin kuulla lopullisen sanan kesän 1944 tapahtumien suhteen.

Teoksen otsikko, "Yhden miehen jatkosota", on allegorisena hyvin enteellinen. Ilkeämielisempi voisi kysäistä, onko Ylikangaskin nyt ehkä palailemassa omasta jatkosodastaan verissä päin, toiveet uusista aluevalloituksista haudanneena ja osan omista alueistaankin iäksi menettäneinä. Itse tykkään tietysti kaikkein eniten tuosta kustantamon lupaamasta Ylikankaan selostuksesta siitä, miten historiaa pitää tutkia.

Everstiluutnantti Jarmo Nieminen on jo vetänyt liikkuvat taakse, joten luvassa pitäisi olla taas ihan hyvä show. Jäädään odottelemaan.


Cheers,


J. J.

[laitman]

Nyt kun Heikki Ylikankaan uusi kirja on ilmestynyt voi olettaa, että keskustelu lähtee taas käyntiin. Ensinnäkin minun täytyy sanoa, että arvostan suuresti Jukka Kulomaan ja Jukka Lindstedtin tekemiä tutkimuksia. Minulla ei ole mitään tarvetta takertua niissä esiintyviin detaljivirheisiin, mutta se on kai kaikille täysin selvä asia, että nämä aiheet liittyvät niin valtavaan kokonaisuuteen, että perusteellinen ja kattava tutkimus olisi yhdelle henkilölle ylivoimainen tehtävä. Se olisi yhdelle tutkijalle jo suuri haaste selvittää nämä asiat perusteellisesti yhden ainoan rykmentin, puhumattakaan divisioonan osalta. Jo asemasodan aikana niin mm Maa.R:n sotapoliisit valittivat ( T 13578/9 ) että heidän vastuullaan on yhtä paljon miehiä kuin keskikokoisessa kaupungissa ja rikollisuutta esiintyy vähintään yhtä paljon ja heillä ei ole mitään mahdollisuuksia tutkia kaikkia asioita.

Otetaan yksi esimerkki, joka osoittaa miten paljon olisi selvitettävää: Kulomaa kirjoittaa mm sivulla 312 ( "Käpykaartiin") näistä ongelmapataljoonista ( mm III/JR 5 ja III/JR 12 ) ja siitä, että näitä miehiä siirrettiin erilaisiin työkomppanioihin ja sitten hän jatkaa "Uusia karkaamisia ja kieltäytymisiä esiintyi, mutta ei yleensä enää laajemmassa mitassa". Siirrettiin ja siirettiin! Otetaan vaikkapa 503. TyöK. yksikkö 5580 ja katsotaan mitä oikeasti tapahtui. Mainitsen tämä yksikön sen takia, että on ollut liikkeellä huhuja yhdestä ampumistapauksessa tässä komppaniassa - korostan että kyseessä on ollut huhuista. Eero A. Wuori on kuitenkin tästä välikohtauksesta lähettänyt kirjeitä PlM:lle (T 23828 ) mutta tapauksen yksityiskohdista minulla ei ole tietoja.

Siis, Kulomaan sanat "siirrettiin" eivät kerro paljon todellisuudesta. Tämän komppanian kirjeistö ( T 7827 ) kertoo nimittäin, että aika paljon näistä siirretyistä eivät koskaan ilmaantuneet tähän komppaniaan. Komppania oli laatinut pitkiä nimilistoja (noin 50 nimeä) joiden kohdalla luki "komppaniaan siirretyt, jotka ovat edelleen karkuteillä". Näitä poistettiin komppanian kirjoista sitä mukaa kuin tuli tietoja kyseisen henkilön kuolemasta.

Tämän kirjoitin sen takia, että ymmärrettäisiin miten laajasta asiasta on kysymys.

Huomasin, että Ilmo Kekkonen oli jossain blogissa sanonut, että lukuisat puolustusvoimien upseerit ovat ottaneet yhteyttä häneen ja jyrkästi tuominneet Ylikankaan väitteet. Kekkonen lukee varmasti tämän kirjoituksen joten hän voi varmasti kertoa ketkä nämä ovat ja mitä kaikkea he tuomitsevat tässä "Yhden miehen jatkosota" kirjassa. Eli lentääkö koko kirja roviolle, vai mitkä ovat ne detaljit, jotka saavat ankaran tuomion.

Laitman

[Emma-Liisa]

Markku Jokisipilä kirjoittaa blodissaan näin:

"Ylikankaan Heikki näkyy uuden kirjansa perusteella tehneen jonkinlaisen historiantutkimuksen Suomen ennätyksen suivaantumisessa, syyttäen kaikkea mikä liikkuu ja viskoen tikareita ympäriinsä kädet propelleina heiluen. Ensin ajattelin, että kirjan nimi "Yhden miehen jatkosota" on pilke silmässä valittu, mutta jo esipuheesta kävi ilmi, etteivät Stalinin Neuvostoliiton syyttäjäviranomaisetkaan onnistuisi löytämään huumoria tästä eteläpohjalaisen nuijan heilumisesta. Makuasioista ei tietysti passaa kiistellä, mutta kyllä ainakin minulle sävellaji oli tällä kertaa väärä. No, jos on kauhalla annettu, ei tietysti voi lusikalla ammentaa. "

http://jokisipila.blogspot.com/2009/11/ ... -bear.html

[nylander]

Markku Jokisipilä kirjoittaa blodissaan näin:

"Ylikankaan Heikki näkyy uuden kirjansa perusteella tehneen jonkinlaisen historiantutkimuksen Suomen ennätyksen suivaantumisessa, syyttäen kaikkea mikä liikkuu ja viskoen tikareita ympäriinsä kädet propelleina heiluen. Ensin ajattelin, että kirjan nimi "Yhden miehen jatkosota" on pilke silmässä valittu, mutta jo esipuheesta kävi ilmi, etteivät Stalinin Neuvostoliiton syyttäjäviranomaisetkaan onnistuisi löytämään huumoria tästä eteläpohjalaisen nuijan heilumisesta. Makuasioista ei tietysti passaa kiistellä, mutta kyllä ainakin minulle sävellaji oli tällä kertaa väärä. No, jos on kauhalla annettu, ei tietysti voi lusikalla ammentaa. "

Luettuani vastikään Ylikankaan uusimman kirjan minun on pakko laittaa kommentti edellisen johdosta. Tässähän luodaan tarkoituksellisesti kuvaa Ylikankaasta täysin malttinsa menettäneenä, ympärilleen sohivana hurjimuksena. Jokisipilä tuntuu puhuvan omassa asiassaan joutuessaan Ylikankaan uudessa kirjassa kritiikin kohteeksi HS:iin taannoin kirjoittamansa arvioinnin vuoksi, jossa hän varauksettomasti asettui tukemaan "kuusikon" kantaa. Se ei todellakaan ole sama asia kuin "syyttää kaikkea mikä liikkuu".

Ylikangas pääkritiikki kohdistuu luonnollisesti hänen Romahtaako rintama? -teoksensa teilanneeseen "kuusikkoon" (ennen muuta hankkeen primus motorina pitämäänsä Ohto Manniseen) ja sen julkaisemaa "vastakirjaan". Totta on, että Ylikankaan uusi kirja on poleeminen, "joukkovastakirjan vastakirja". Odottiko joku jotain muuta kaiken tapahtuneen ja sanotun jälkeen? Kirjassaan Ylikangas esittää ainakin omasta mielestään perustellut vaihtoehtoiset tulkinnat keskeisistä kiistakysymyksistä: kesäkuun 19. päivän vihollistilannekatsauksen merkityksestä, asevelvollisten poliittisesta karsinnasta sotien välillä sekä tietysti teloitettujen/ammuttujen lukumäärästä sekä tämän lukumäärän selvittämiseksi relevantista metodista. Lisäksi hän ottaa selväpiirteisen kannan siihen, voidaanko jatkosodan aikaista ja vähän sen jälkeistäkin Suomea pitää oikeusvaltiona oikeuslaitoksen toiminnalla mitattuna.

Lukevan yleisönkin kannalta olisi toivottavaa, että Ylikankaan nyt esittämiä tulkintoja koetettaisiin kumota asiaperusteisin vasta-argumentein. Toinen vaihtoehto, yleisen sättimisen jälleen käynnistäminen, on kovin epämielekäs (joskin ehkä todennäköisin) vaihtoehto.

Ylikankaan uuden kirjan selvimmät miinuspuolet ovat tämän kirjoittajan mielestä seuraavat: Selvimmin kirjansa alkupuolella kirjoittaja on valinnut tyylilajikseen jotenkin pinnistetyltä ja teennäiseltä vaikuttavan yli-ironian. Se tuntuu paikoin syövän kirjan sanoman uskottavuutta. Ja toiseksi: Ylikangas jatkaa historiasta kirjoittavien ivallista luokittelua sen mukaan, mikä sattuu olemaan kirjoittajan oppiarvo. Tällöin kohtuuttomankin ryöpytyksen kohteksi joutuu ennen muita Tapio Nurminen.

[Jussi Jalonen]

Lukevan yleisönkin kannalta olisi toivottavaa, että Ylikankaan nyt esittämiä tulkintoja koetettaisiin kumota asiaperusteisin vasta-argumentein. Toinen vaihtoehto, yleisen sättimisen jälleen käynnistäminen, on kovin epämielekäs (joskin ehkä todennäköisin) vaihtoehto.

Ylläolevassa toiveessa on hienoista ironiaa, varsinkin kun pitää mielessä seuraavassa kappaleessa olevan analyysin:

Ja toiseksi: Ylikangas jatkaa historiasta kirjoittavien ivallista luokittelua sen mukaan, mikä sattuu olemaan kirjoittajan oppiarvo. Tällöin kohtuuttomankin ryöpytyksen kohteksi joutuu ennen muita Tapio Nurminen.

... ehkäpä tuo ylläoleva neuvo siitä, miten "yleisen sättimisen käynnistämistä" tulisi vältää, olisikin siis kannattanut esittää emeritusprofessorille? Valitettavasti näissä keskusteluissa nyt vain tapaa olla niin, että sitä saa mitä tilaa.

Kirja on lukematta, mutta olen kuullut, että Ylikangas on niinsanotusti hieman vaihtanut maalitolppia viime opuksestaan. Mitenkäs on?


Cheers,

J. J.

[Ilmo Kekkonen]

Laitmanille totean, että en ylipäätään ole kommentoinut Ylikankaan viimeisintä opusta. Olen kyllä tuonut esille, että yksikään upseeri ei ole hyväksynyt Ylikankaan väittämiä salaisista ja laittomista teloituksista. En ryhdy selostamaan näiden henkilöiden nimiä ja mielipiteitä. Tämä riittäköön.

Sotapoliisien määrästä totean, että divisioonassa oli parinkymmenen miehen sotapoliisijoukkue eli kesällä -44 noin 1 poliisi 700 miestä kohti. Armeijakunnassa ja ryhmässä oli kuitenkin 1-2 komppaniaa eli 100-200 poliisimiestä lisää. Oli tietysti lisää joukkoakin, joten suhde oli ehkä 1:150 ja usein huonompikin.

On huomattavaa, että kurinpito kuului myös esimiehille, joita upseeritasolla oli suunnilleen 1:20. Pataljoonassa ja rykmentissä oli sivutoiminen oikeusupseeri ja divisioonassa sotilashallinnollinen toimisto. Henkilötäydennyskeskuksissa oli yleensä sotilaspoliisien miehittämä karkureiden kokoamiselin, joka suoritti myös alustavat kuulustelut muissakin rikosasioissa. Kotiseudulla toimi rykmentintasoinenn ( 1500 miestä) Erillinen sotyapoliisiosasto. Siis kurinpitäjiä ja kuulustelijoita oli muitakin kuin yhtymien sotapoliisit.

Pari asiaa työkomppanioista. Nämä yksiköt olivat tilapäisiä, joten täsmällisiä tietoja ei aina ole. Halukkaat siirtyivät takaisin taisteluyksiköihin. Lisäksi edelleen toimittiin sotatoimialueella tykistötulen ja lentopommitusten alla. Kaatumisia siis tuli.
Varmasti näistä yksiköistä karattiin uudelleen.Miehiä siirrettiin myös sotasairaaloihin, varsinkin ns. tärähtäneitä eli kranaattikauhua potevia.

[nylander]

... ehkäpä tuo ylläoleva neuvo siitä, miten "yleisen sättimisen käynnistämistä" tulisi vältää, olisikin siis kannattanut esittää emeritusprofessorille? Valitettavasti näissä keskusteluissa nyt vain tapaa olla niin, että sitä saa mitä tilaa.

Kirja on lukematta, mutta olen kuullut, että Ylikangas on niinsanotusti hieman vaihtanut maalitolppia viime opuksestaan. Mitenkäs on?

Ylikankalta ilmestyi syyspuolellla vuotta 2007 kirja Romahtaako rintama?, jossa ei ymmärtääkseni hyökätty kenenkään kimppuun vaan esitettiin ainakin kirjoittajansa mielestä perusteltuja arvioita eräistä jatkosodan loppuvaiheeseen littyvistä tapahtumista. Mitä sen jälkeen tapahtui, voi helposti tarkastaa vaikkapa Agricola-verkon sivuistoilta loppuvuodesta 2007 alkaen.

Kysymykseen maalitolppien siirtelystä en ota mitään kantaa kuten en ottanut itse substanssikysymyksiin aikaisemmassakaan viestissäni. Totean vain, että Ylikankaan keskeiset väittämät teloitettujen/ammuttujen määrästä (erityisesti mukaan lukien tapaus Vihma) ja sotienvälisenä aikana poliittisista syistä raakattujen lukumäärästä näyttävät pysyneen ennallaan. Jätän tarkempien maalitolppafinessien selvittämisen suosiolla tutkijoiden, vaikkapa Jussi Jalosen, tehtäväksi.

[Jussi Jalonen]

Ylikankalta ilmestyi syyspuolellla vuotta 2007 kirja Romahtaako rintama?, jossa ei ymmärtääkseni hyökätty kenenkään kimppuun vaan esitettiin ainakin kirjoittajansa mielestä perusteltuja arvioita eräistä jatkosodan loppuvaiheeseen littyvistä tapahtumista.

Satun tietämään. Oletko kiinnittänyt huomiota esimerkiksi everstiluutnantti Niemisen kommentteihin, jotka voi lukea tuon linkitykseni kautta?

Tullessani Maanpuolustuskorkeakouluun sotahistorian laitoksen johtajaksi ulkopuolelta tavallisena riviupseerina (lue: ei varsinaista historiatutkimusta takana) jouduin keskelle sellaista, jota minun oli vaikea ymmärtää. Luulin, että historiatiede on jotakin ylevää, missä oppineet ja viisaat miehet ja naiset väittelevät sivistyneesti tutkimustuloksistaan. Luulin, että yhteisin ponnisteluin viedään eteenpäin syventyvää tietoisuutta menneisyydestämme.

Petyin todella pahasti. Huomasin olevani keskellä henkilökohtaisten intressien ja blokkien välistä taistelukenttää, jossa kaikki keinot ovat sallittuja henkilökohtaisen hyvän saavuttamiseksi.

Enää en ole sinisilmäinen edellä kertomastani. Nyt todella ymmärrän miten laskelmoivan harkittua kirjoitusvirheitä myöden on eräiden toiminta. Mikään ei ole heillä vahinkoa, eikä sattumaa.

Sekä:

Aikoinaan kovasti arvostamani professori Ylikangas alkoi kiinnostaa enemmänkin kun tapasin hänet Sota-arkistossa, keskustelimme Viipurista ja Huhtiniemestä. Neljä kuukautta myöhemmin hän julkaisi kirjan, jossa hän kirjoitti mitä kirjoitti minusta ja johtamastani Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian laitoksesta ja taatusti muuta kuin mitä puhuimme. Tai hän kyllä kirjoitti keskustelujemme pohjalta aivan muuta kuin mitä olin kertonut. Olin lentää persuksilleni. Ihmettelin, että voiko professori kirjoittaa noin. Nyt en enää ihmettele. Nyt tiedän minäkin. Ylikangas kyllä tietää syyn, miksi annoin hänelle vastineeni Romahtaako rintama julkistamistilaisuudessa.

Valitettavasti Ylikankaalla ei tunnut enää olevan paluuta tieltä, jonka hän itse on määrittänyt, sen verran kovaa on hänen revittelynsä ollut. Homma on hänen osaltaan huonossa jamassa.

Ikävä kyllä sen perusteella, mitä minulle tutkijayhteisössä ja muualtakin on Ylikankaan persoonallisuudesta ajan saatossa kerrottu monelta eri taholta, minun on varsin helppo uskoa Niemisen arviointia, ja pystyn rivien välistä aavistamaan varsin hyvin, mitä oikein on tapahtunut.

Kysymykseen maalitolppien siirtelystä en ota mitään kantaa.

Sepä ikävää, sillä minulle on kerrottu, että Ylikangas olisi tarkoituksellisesti tosiaan hieman ex post facto muutellut lähtöargumenttiaan voidakseen turvallisesti väittää olleensa itse asiassa oikeassa koko ajan. Olisin mielihyvin kuullut arvion joltakulta, joka on jo lukenut kirjan, koska itse olen maantieteellisen sijaintini vuoksi jokseenkin estynyt.

Jätän tarkempien maalitolppafinessien selvittämisen suosiolla tutkijoiden, vaikkapa Jussi Jalosen, tehtäväksi.

Otaksun, että Tapio Nurminen tulee kommentoimaan tätä aihetta. Omaa spesialiteettiani on 1800-luku ja ensimmäinen maailmansota, joten tämä ei ole minun heiniäni - ja näyttää pahasti siltä, ettei se taida olla myöskään emeritusprofessori Ylikankaan.


Cheers,

J. J.

[Ilmo Kekkonen]

Kuulun itse niihin Ylikankaan "maalitolppiin", joten en halua aloittaa väittelyä alusta.

Totean vain, että Ylikangas ei tässä viimeisessä tuotteessaan puhu enää mitään edellisen kirjan keskeisestä väitteestä. Siinähän oli kyse, että "10 km päivässä vetäytyvä armeija pysäytettiin rintamakarkurien salaisilla ja laittomilla teloituksilla". Ja nämä toimenpantiin henkilötäydennyskeskusten yhteyteen perustetuissa "elimissä". Yhtään faktaa ei ollut esittää väitteen tueksi.

Tästä ei nyt puhuta, vaan käsitellään laajalti "omien asein ammuttuja" eli on lähdetty kokonaan eri asiaan, kuin alunperin.

Minun mielestäni Ylikangas ei myöskään kykene aiempaa paremmin kumoamaan sen enmpää Tapio Nurmisen kuin kenenkään muunkaan "kuusikon" jäsenen esittämiä faktoja. Erityisen kuvaavaa on, että hänellä ei ole vähääkään käsitystä Sotahistorian laitoksesta, sen johtajasta, aiemmista laitoksen tekemisistä tai tämän päivän toimenkuvasta. Kirous laitoksen ylle sen sijaan langetetaan voimallisena.Lakkauttamista myöten.

[laitman]

Kiitos Ilmo Kekkonen! Ymmärrän nyt että kommentit koskivat sitä edellistä ei tätä uutta kirjaa.Toivon mukaan siitä viriää asiallinen keskustelu, jossa tartutaan asiallisesti Ylikankaan esittämiin perusteluihin.

Huomasin jo, että tässä tartuttiin yhteen argumenttiin, eli siihen mitä Ylikangas sanoi oikeusvaltiosta. Lindstedtin argumentti "Suomi säilyi oikeusvaltiona" on hyvin ympäripyöreä. Koska Suomesta oli sitten tullut "oikeusvaltio" 1918 ja 1930-luvun alun tapahtumien jälkeen? Eikö "oikeusvaltio" kokenut haaksirikon heti sotien jälkeen kun tehtiin taannehtivia lakeja ja tuomittiin "sotasyyllisiä" ja asekätkijöitä? Entä onko Suomi oikeusvaltio tänä päivänä? Minulla on tuoreita omia kokemuksia, jotka heittävät varjon "oikeusvaltion" ylle.

Jos esimerkiksi katsotaan mitä Lindstedt sanoo väitöskirjassaan sivuilla 502-503 "Kuolemanrangaistusuhan sisältävästä lainmuutoksesta tiedotettiin myös tehokkaasti..." . Kaikille ei kuitenkaan kerrottu tästä lainmuutoksesta eikä sitä edes aina kysytty KeO:ssa eli olisivatko he karanneet uudelleen jos he olisivat tienneet. Sivulla 503 Lindstedt sitten kertoo tapauksista, joissa miehet vetosivat siihen että he eivät tienneet ja sen perusteella KeO alisti tuomion SYO:lle

Eli, jos nuorukainen on tuomiolla KeO:ssa ilman oikeusavustajaa ja ei ole edes tietoinen oikeuksistaan, eikä edes kysytä tätä, niin missä määrin kyseessä on oikeusvaltiosta? Seurauksena on silti kuolemantuomio jonka täytäntöönpano tapahtuu välittömästi. Tuskinpa oikeusvaltiona pysyminen ole tälläistä menettelyä edellyttänyt, vaan sotilaallinen tarkoituksenmukaisuus ja välttämättömyys.

Kiitos Nylanderille asiallisesta suhtautumisesta! Mutta eihän Ylikangas ole ensimmäinen joka on korostanut oppiarvoja!

Laitman

[Jussi Jalonen]

Tästä ei nyt puhuta, vaan käsitellään laajalti "omien asein ammuttuja" eli on lähdetty kokonaan eri asiaan, kuin alunperin.

Niin, siis nimenomaan juuri tätä tarkoitinkin "maalitolppien siirtämisellä". Tutkimustavoitteiden mielivaltaista muuttamista kesken kaiken siinä toivossa, että voisi esiintyä aivan kuin olisikin ollut oikeassa koko ajan. Kiitoksia.


Cheers,

J. J.

[TapioNurminen]

Satuin huomaamaan tämän keskustelun. Saatan kommentoida Ylikankaan kirjaa ja sen asevelvollisuutta koskevaa lukua jossain vaiheessa blogissani, mutta kovin suurta intoa minulla siihen ei ole. Kyseisen herran suhteellisuudentaju on pettänyt kauan aikaa sitten.

[Geoffrey Booza Pit]

Tutkimuksellisesti Heikki Ylikankaan uusi kirja "Yhden miehen jatkosota" ei tarjoa juurikaan uusia elementtejä. Uutena teema "Romahtaako rintama" kirjaan verrattuna voidaan mainita Ylikankaan pohdinnat eräistä sodanjälkeisistä esimiehen aseenkäyttöä koskeneista oikeudenkäynneistä (Kulmanen & Mäkilä). Tämän ja muiden (esim. Hytti/S.O. Lindgren) vastaavien oikeudenkäyntien (laillisuuden) arvioinnissa ei ole sinänäsä mitään vikaa, mutta Ylikankaalta vain valitettavasti puuttuvat tarvittavat tiedot asian kommentoimiseen. Ylikangas toistaa kirjassaan samat väärinkäsityksensä kuin jo aikoinaan blogiteksteissään. Ylikangas mm. ihmettelee KKO:n näkemystä, jonka mukaan Mäkilä ja Kulmanen olivat syyllistyneet jatkettuun karkaamiseen. Ylikankaan mukaan 1944 voimassa olleessa sotaväen rikoslaissa ei ollut sellaista rikosta kuin "jatkettu karkaaminen". Eikä siellä ollutkaan, koska ei voinut olla. Tämä johtuu siitä, että jatketun rikoksen käsite kuuluu rikosoikeuden systematiikassa ns. yleisiin oppeihin, joissa säädetään kaikkia rikoksia koskevista periaatteista. Ei siis ollut rikosta "jatkettu karkaaminen" tai "jatkettu varkaus", vaan rikokset "karkaaminen" ja "varkaus". Se, milloin kyse oli jatketusta karkaamisesta tai jatketusta varkaudesta, arvioitiin rikoslain yleisten oppien perusteella, ja nämä säädökset sijaitsivat siis toisaalla kuin yksittäisiä rikoksia koskevat säädökset.

Olennaista (ja tavallaan aika surullista) on huomata, että entinen oikeushistorian proffessori on täysin pihalla rikosoikeuden perusperiaatteista. Tämä ei totisesti ole hyvä lähtökohta tuomioiden (sekä sodanaikaisten että sodanjälkeisten) laillisuuden arvioinnille. Toisaalta on hyvä, että Ylikankaan rikosoikeudelliset tiedot ja taidot tulevat nyt kirjan muodossa dokumentoiduksi. Blogitekstinsä hän on jo poistanut

Ylipäätään Ylikankaan olisi kirjassaan ehdottomasti kannattanut panostaa itse asiaan perehtymiseen. Nyt energiaa kulutetaan tavattomasti muiden tutkijoiden sättimiseen ja erilaisten piilomotiivien esittelyyn. Kovimmat haukkumiset kirjassa saavat Jukka Lindstedt ja Tapio Nurminen. Heitä Ylikangas mätkii oikein kunnolla. Piilomotiivien esilletuomisesssa edustaa mielestäni huippua Ylikankaan näkemys siitä, miksi Markku Jokisipilä arvioi myönteiseen sävyyn "Teloitetun totuuden" ja tuli siinä samalla kritisoineeksi Ylikangasta. Tämä johtuu Ylikankaan mukaan siitä, että Jokisipilä pelkää oman tutkimuksensa joskus mahdollisesti joutuvan vastaavanlaisen "murska-aseen" (termi HY) eli joukkovastakirjan kritisoimaksi. Vastakirjan pelko oli siis syynä Jokisipilän kriittiseen näkemykseen Ylikankaan kirjasta. Näinköhän?

Merkille pantavaa mielestäni on, että Ylikankaan kirjaa ei sen ilmestymisen jälkeen ole Aamulehteä lukuunottamatta noteerattu lainkaan tiedotusvälineissä. Epäilen tämän johtuvan siitä, että tiedotusvälineissä ja laajemminkin on vähitellen herätty huomaamaan ne ongelmat, jotka liittyvät sekä Ylikankaan tutkimuksiin että hänen tapaansa käydä keskustelua. Mielestäni tämä on ollut järkevä ratkaisu. Ylikangasta tämä kuitenkin arvattavasti kovasti harmittaa. En siis lainkaan ihmettelisi, jos tälläkin palstalla nyt aloitetun keskustelun henkinen alkuunpanija olisi emeritusproffessori itse. Alkuperäinen aihe on toki Jussi Jalosen, mutta siihen ei aikoinaan tullut yhtään kommnenttia. Kun nyt asian on lämmittänyt uudelleen Ylikankaan uskollinen avustaja Sune Sahlstedt (aka "laitman"), ei voi välttyä ajatukselta, että taustalla on Ylikankaan turhautuminen kirjaansa liittyvään syvään hiljaisuuteen.

[Jussi Jalonen]

Ylikangasta tämä kuitenkin arvattavasti kovasti harmittaa. En siis lainkaan ihmettelisi, jos tälläkin palstalla nyt aloitetun keskustelun henkinen alkuunpanija olisi emeritusproffessori itse.

Ilmassa on siis oikein masinointia? Tykkään kovasti, tämähän on suorastaan jännittävää! : -) Mitä tähän taas tulee...

Alkuperäinen aihe on toki Jussi Jalosen, mutta siihen ei aikoinaan tullut yhtään kommenttia.

Postitin kommentin tuolloin tälle forumille lukaistuani uteliaisuudesta ja ohimennen everstiluutnantti Jarmo Niemisen blogia. Ajattelin, että aihe saattaisi kiinnostaa täälläkin.

Kuten ensimmäisen viestin linkityksen kautta voi havaita, olin myös ohimennen tullut itsekin kommentoineeksi aihetta siinä everstiluutnantin blogin viestiketjussa (ennen kuin linkitystä seuraa, kannattaa muuten vyöttää kupeensa; US-blogipalvelussa pyörii lievästi sanoen erikoisia persoonallisuuksia). Rivien välistä voi myös huomata, että olen kerran tavannut Niemisen, muutama vuosi sitten Maanpuolustuskorkeakoululla järjestetyssä Historia Militaris II-seminaarissa, jolloin teemana oli silloin julkaistu "Ihminen sodassa"-teos ja niinsanotun "uuden sotahistorian" esiinmarssi.

En tunne everstiluutnanttia sen paremmin, mutta mielestäni hän on hyvin sympaattinen. Varsinkin tuolloin hän oli myös erittäin avomielinen, ystävällinen ja rohkaiseva nuoremman polven tutkijoita kohtaan. Upseerin taholta se oli omissa silmissäni hieno asenne, varsinkin kun pitää mielessä kyseisen teoksen eräiden kirjoittajien hienoisen pasifistisen tendenssin. Omissa silmissäni tämä tekee hänestä Ylikangasta uskottavamman persoonan. Mutta muuten voin toki vakuuttaa, etten ole tässä minkäänlaisen agentin asemassa, enkä myöskään yritä provosoida siksi, että jotenkin rakastaisin kaaosta tai skismaa. Tarkoitukseni ei ole lietsoa kolmatta suomalaista historiasotaa : -)

Mitä taas tulee Ylikankaaseen, olen ilmaissut mielipiteeni hänen viimeisimmistä tulkintatavoistaan jo aiemmin, talvisodan rauhanteon syitä koskevan polemiikin yhteydessä, ollessani vielä nuori ja idealistinen maisterinplanttu. Nöyrä näkemykseni oli, että emeritusprofessorin ote oli alkanut silloin lipsua ja hän oli ensi kerran iskenyt harhaan. Tuolloinen episodi vielä päättyi suhteellisen asialliseen "agree to disagree"-lopputulokseen Ylikankaan ja muun tutkijakentän välillä, mutta tällä kertaa pitkän ja sinänsä tietysti kunnioitettavan uran tehnyt tutkija on näemmä maalannut itsensä nurkkaan ja mielestäni tuhonnut oman uskottavuutensa.

Kun nyt asian on lämmittänyt uudelleen Ylikankaan uskollinen avustaja Sune Sahlstedt (aka "laitman"), ei voi välttyä ajatukselta, että taustalla on Ylikankaan turhautuminen kirjaansa liittyvään syvään hiljaisuuteen.

Ai jaha, Sahlstedt on keskuudessamme? Tämä nyt ei liity asiaan kuin välillisesti, mutta olisiko mitään sellainen toivomus, että kaikki postittaisivat tänne omilla nimillään? Mikäli tämä olisi vaikka Suomen Kannabisyhdistyksen forum - jonne en siis postita - niin voisin jotenkuten ymmärtääkin nimimerkkien käytön, mutta kun aiheena on historia, se tuntuu aika hassulta.


Cheers,

J. J.

[TapioNurminen]

Ai jaha, Sahlstedt on keskuudessamme? Tämä nyt ei liity asiaan kuin välillisesti, mutta olisiko mitään sellainen toivomus, että kaikki postittaisivat tänne omilla nimillään?

Itse asiassa tämä salanimien spekulointihan on paljon jännittävämpää kuin Heikki Ylikankaan teokset moneen vuoteen! Jos oletamme, että Laitman on Sahlstedt niin tämä selittää myös blogiani kommentoineen Piisamirotan henkilöllisyyden. Sekä "Laitman" että "Piisamirotta" näyttävät käyttävän suomen "se"-pronominia paikoissa, joissa ruotsissa kirjoitetaan "det". Kommentit ovat lisäksi ilmestyneet samana päivänä eli sunnuntaina 8.11.

Det är väldigt spännande, den här historieforskningen.