Oliko koulujen historianopetus suomettunutta 1970-luvulla?

[Tapio Onnela]

Turkulainen filosofian maisteri, Maija-Leena Kero toimi historian ja yhteiskuntaopin lehtorina vuosina 1966-2003.
Hän kirjoitti Turun Sanomissa 1.4. historian opetuksen suomettumisesta:

****
katkelma kirjoituksesta:

Maija-Leena Kero:

”Koulujen historian opetus suomettui 1970- ja 1980-luvuilla
Leninistä tehtiin pyhimys ja yya-sopimuksesta mantra

Historianopettajan työ Suomen koululaitoksessa 37 vuoden ajan on antanut minulle mielenkiintoisen mahdollisuuden tarkastella sitä, miten viranomaiset ovat halunneet opettajien ainettaan opettavan. Erityisen tärkeäksi yhteiskunnallisten näkemysten muotoutumiselle historia ja yhteiskuntaoppi koettiin 1970- ja 1980-luvuilla.

Kansioissani on ohjeita ja materiaalia, joita kouluhallitus lähetti näinä vuosikymmeninä. Neuvostoliitto oli silloin "suuri ja mahtava", ja suomalaiset - ainakin eräiden tutkijoiden mukaan - olivat "rähmällään" itään. Silloin syntyi myös suomettumiskäsite.

Kun kouluhallitukseen perustettiin nippu virkoja ja siitä tehtiin uraihmisten virkahissi, alkoi opettajille tulla ehdotuksia teemapäiviksi runsaan materiaalin kera. Jonkun suunnittelijan täyttymyksen vuosi täytyi olla vuosi 1970. Hänen ilokseen tuli saada koko Suomen koululaitos juhlimaan V. I. Leninin syntymän 100-vuotisjuhlaa. Materiaalia tuli kouluhallituksesta Lenin-aiheiseen essee-kilpailuun, eikä kouluhallitus unohtanut tutkielmien ja juhlienkaan virikeaineistoa.

Alle 16-vuotiaille varhaisnuorille tuli järjestää tietokilpailuja Leninistä. Ajateltiin, että lapset lukisivat mielellään hänestä, koska oheistekstin mukaan "Leninin huolenpito lapsista oli aivan erityinen. Usein Leninille lähetetyt lahjat löysivät tiensä lastenkoteihin ja tarhoihin sekä kouluihin. Hän ei myöskään koskaan jättänyt tilaisuutta jutella lasten kanssa. Kuuluisaksi on tullut Sokolnikin kuusijuhla, johon Lenin hankki tarvikkeet ja jossa hän yhdessä lasten kanssa leikki piirileikkejä sekä kissaa ja koiraa."

Leninistä tehtiin "pyhimys"

Kouluhallitus oli siis tekemässä Leninistä ensimmäistä "pyhimystä" luterilaiseen Suomeen. Pyhimyksen sädekehä sai uutta loistoa, kun Suomi vuonna 1977 vietti itsenäisyytensä 60-vuotisjuhlaa. Koulut saivat käyttöönsä juhlia varten tehdyn elokuvan, jonka nimenä oli Luottamus.

Elokuvan nähtyään Suomen nuoriso tiesi, ketä meidän itsenäisyydestämme tuli kiittää, ja mikä yhteiskuntajärjestelmä ainoana kannatti kansojen itsemääräämisoikeutta. Suomen itsenäisyyden juhlinta oli hyvän naapuruuden juhlintaa.

Historianopettajan lähdemateriaaliksi kouluhallitus suositteli suomeksi vuonna 1970 julkaistua Smirnovin kirjoittamaa kirjaa Leninistä. Siinä on laaja luku Leninin muisto elää, ja luvussa vakuutetaan muun muassa seuraavaa: "Ihmisen nimi jää elämään hänen kuoltuaankin... Leninin nimi elää tänä päivänä Suomessakin. Siitä muistuttaa Suomen tasavallan syntyhistoria, suomalais-neuvostoliittolaisten suhteiden historia ja niiden nykyhetki... Leniniä kunnioittavat työväenliikkeen toimihenkilöt ja maan muut edistykselliset voimat. Suomen kansa muistelee miestä, joka laski tasavertaisuuden ja yhteistyön perustan kansojemme välille."

Eräät peruskoulun historian oppikirjojen tekijät sisäistivät kouluhallituksen Lenin-kuvan niin täydellisesti, että heidän oppikirjoissaan käsiteltiin kymmenien sivujen verran Leniniä ja vuoden 1917 vallankumouksia.

Pari vuosikymmentä myöhemmin juhlitun Leninin patsaat kaadettiin ympäri maailman, joten se siitä "pyhimyksestä"!

Neuvostoliiton sädekehää kirkastivat myös eräät historianopettajien koulutuspäivillä pidetyt luennot, joissa nuoret historiantutkijat todistelivat, että Suomi oli syyllinen ja aloitteen tekijä ei vain jatko- vaan myös talvisotaan. Toki myös kuulimme argumentteja vastakkaisista käsityksistä.

Ystävyyden tukipilari oli yya-sopimus, joka sai mantran luonteen. Kouluhallitus lähetti jatkuvasti yya-materiaalia, ja kouluissa opetettiin otsa rypyssä, milloin sopimus uusittiin, montako vuotta ennen edellisen umpeutumista. Mitä useampi vuosi ennen, sitä rajummasta ystävyydestä se kertoi.

Ystävyyteen kuului luonnollisesti oleellisena asiana kaupallinen kanssakäyminen. Koulut saivat valmiit materiaalit ystävien kaupankäynnistä: runkosopimukset, 5-vuotissopimukset ja tavaranvaihtopöytäkirjat." (katkelma kirjoituksesta)

Kirjoitus on luettavissa kokonaan täällä.

Kirjoitus julkaistiin 1.4.2006 Turun Sanomissa

[Klaus Lindgren]

Ryhmässä sfnet.keskustelu.filosofia on käyty keskustelua saman artikkelin pohjalta ja tulos on nmielenkiintoinen: suurin osa 1970- luvun lopulla ja 1980-luvulla koulunsa käyneistä keskustelijoista ei ollenkaan tunnista tuosta omaa kouluaan!

Minun omatkin koulumuistoni 1970-luvulta ovat samansuuntaisia: toki 1970-luvun alussa perustettiin kouluneuvostot ja poliittiset nuorisojärjestöt -kaikki, perustuslaillisista kommunisteihin- hyökkäsivät apajalle, mutta ennen pitkää niiden kiinnostus laantui ja aikanaan nuo kouluneuvostotkin lakkautettiin. Edelleen Pirkkalan monisteesta nousi hirmuinen kohu kun Helsingin Sanomat uutisoi siitä koko sivun jutulla, erittäin näkyvästi, ja teilasi sen tyystin. Syntyneessä keskustelussa ei muistaakseni monisteen tekijöille paljon armoa annettu, ja kokeilumoniste jäi kokeilumonisteeksi, minne lie kaappiin pölyttymään. Minnelkän Suomen historian kouluopetuksen valtavirtaan se moniste ei siis päätynyt. Kukakohan siinä loppujen lopuksi haki sananvapauden rajoja?

[Lauri Kentta]

Edelleen Pirkkalan monisteesta nousi hirmuinen kohu kun Helsingin Sanomat uutisoi siitä koko sivun jutulla, erittäin näkyvästi, ja teilasi sen tyystin. Syntyneessä keskustelussa ei muistaakseni monisteen tekijöille paljon armoa annettu, ja kokeilumoniste jäi kokeilumonisteeksi, minne lie kaappiin pölyttymään. Minnelkän Suomen historian kouluopetuksen valtavirtaan se moniste ei siis päätynyt. Kukakohan siinä loppujen lopuksi haki sananvapauden rajoja?

Niinpä, mutta olisipa kiinnostavaa saada jostakin käsiin tuo legendaarinen moniste! Vapaa sana sivustolla kirjoittaa joku nimimerkki Pirkkalan monisteesta näin:

"Pirkkalassa toteutettiin ”kokeilu”, jota johtivat Opetusministeriö, Kouluhallitus, Tampereen Yliopisto ja Tampereen Yliopiston Psykologian Laitos.
Opetusministeriössä toimivat silloin (1974) pääjohtaja ERKKI AHO ja kokeilua johti Projektiryhmä , jonka pysyvä asiantuntija oli nuorempi hallitussihteeri PENTTI ARAJÄRVI.
Erkki Aho oli nostettu opetushallituksen pääjohtajksi juuri SOS.DEM.ien herrahissillä.
Kokeilussa opetettiin Suomen Historiaa opetusmonisteella, joka oli suora kopio Karjalan autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan kulttuuriministeriön 1960 painetusta Yleinen Historia nimisestä oppikirjasta. Jopa kuvat olivat kopioita siitä.
Monisteen tekijää ja alkuperää ei mainittu, mutta se selvisi myöhemmin.
Tuntuisi, että historian kirjan tekee Historian laitos, mutta tässä tapauksessa paremmin aivopesun hallitsi tietenkin Psykologian laitos.
Opetusmoniste tuntuu hävinneen kaikkialta Suomesta, edes internetistä sitä ei löydä, historin tekijät ovat hyvin pyyhkineet jälkensä.

Mikähän mahtaa olla totuus asiassa, eli oliko todellakin tuo moniste Karjalassa painetusta kirjasta. Mikähän mahtoi olla todellinen motiivi monisteen teolle? Vilpitöntä psykologien hölmöilyä vai ääriainesten salaliitto?
Lauri

[Jyrki Ilva]

Niinpä, mutta olisipa kiinnostavaa saada jostakin käsiin
tuo legendaarinen moniste!

"Pirkkalan kokeilumoniste" löytyy ainakin Helsingin yliopiston
kirjaston kokoelmista, todennäköisesti muistakin vapaakappale-
kirjastoista. Fennica-tietokanta kertoo monisteesta
seuraavaa:

Tekijä(t): Penttilä, Antti
Teoksen nimi: Historia : 5. luokka : ihmiskunnan kehityksen
yleispiirteet vanhimmista ajoista nykypäiviin saakka / [Antti Penttilä]
Julkaisija: Tampere : Tampereen yliopiston psykologian laitos, [1974]
Ulkoasu: 95 lehteä : kuv., kartt. ; 4:o

Aineisto: kirja
ISBN: (nid.)
Luokka: UDK:93/99 (07)
Kokoelma: KANSALLISKOKOELMA (käyttö vain lukusalissa)
Sijainti: 1973- Ga

Täytyy myöntää, etten ole itse käynyt koskaan katsomassa
ko. läpyskää, eikä minulla ole tarkkaa käsitystä sen konkreettisista
taustoistakaan.

Monisteen merkityksestä olen joka tapauksessa hyvin pitkälle
samaa mieltä Klaus Lindgrenin kanssa. Kyseessä oli lopulta vain
yksittäinen kokeilu, joka päättyi julkisen kohun myötä hyvin
lyhyeen, eli se ei vielä riitä todisteeksi historian kouluopetuksen
yleisestä suomettuneisuudesta. Tämä ei silti tarkoita sitä, etteikö
historiantutkimuksen ja -opetuksen sisältöön (ja etenkin Neuvos-
toliitosta ja sen historiasta annettuun kuvaan) olisi kohdistunut
1970-luvulla runsaasti intohimoja sekä poliittisen vasemmiston
että oikeiston suunnalta.

Vaikka monisteen julkaisija oli Tampereen yliopiston psykologian
laitos, teoksen kirjoittajaksi merkitty Antti Penttilä oli käsittääkseni
opiskellut historiaa Helsingin yliopistossa. Helsingin yliopiston
historian laitoksen opettajakunta oli 1970-luvulla keskimäärin
varsin konservatiivista, mutta opiskelijoiden keskuudessa aikakauden
vasemmistolaisilla liikkeillä oli runsaasti kannatusta. Opiskelijajärjestöt
esittivätkin ärhäkkää kritiikkiä suomalaisen historiantutkimuksen
ja -opetuksen valtavirtaa kohtaan ja vaativat etenkin Neuvostoliittoa
koskevan "oikean tiedon" levittämistä.

Ohessa vielä esimerkkinä aikakauden retoriikasta valtakunnallisen
historian opiskelijain liiton Fakta-lehden numerossa 1/1973
julkaistu kannanotto. Tekstissä kritisoidaan tosin lähinnä yliopistojen
opetuksessa käytettyä kirjallisuutta, mutta kouluopetusta koskevat
näkemykset olisivat tuskin olleet kovin erilaisia.

[Lauri Kentta]

Monisteen merkityksestä olen joka tapauksessa hyvin pitkälle
samaa mieltä Klaus Lindgrenin kanssa. Kyseessä oli lopulta vain
yksittäinen kokeilu, joka päättyi julkisen kohun myötä hyvin
lyhyeen, eli se ei vielä riitä todisteeksi historian kouluopetuksen
yleisestä suomettuneisuudesta.

Mutta eihän Pirkkalan moniste ollut ainoa. Kerohan toteaa kirjoituksessaan mm näin:

Kansioissani on ohjeita ja materiaalia, joita kouluhallitus lähetti näinä vuosikymmeninä.

ja jatkaa

Kun kouluhallitukseen perustettiin nippu virkoja ja siitä tehtiin uraihmisten virkahissi, alkoi opettajille tulla ehdotuksia teemapäiviksi runsaan materiaalin kera. Jonkun suunnittelijan täyttymyksen vuosi täytyi olla vuosi 1970. Hänen ilokseen tuli saada koko Suomen koululaitos juhlimaan V. I. Leninin syntymän 100-vuotisjuhlaa. Materiaalia tuli kouluhallituksesta Lenin-aiheiseen essee-kilpailuun, eikä kouluhallitus unohtanut tutkielmien ja juhlienkaan virikeaineistoa.

Hän muistuttaa Luottamus-elokuvasta joka esitettiin kaikissa Suomen kouluissa ja lisää oppikirjoista:

Eräät peruskoulun historian oppikirjojen tekijät sisäistivät kouluhallituksen Lenin-kuvan niin täydellisesti, että heidän oppikirjoissaan käsiteltiin kymmenien sivujen verran Leniniä ja vuoden 1917 vallankumouksia.

Historianopettajan lähdemateriaaliksi kouluhallitus suositteli suomeksi vuonna 1970 julkaistua Smirnovin kirjoittamaa kirjaa Leninistä. Siinä on laaja luku Leninin muisto elää, ja luvussa vakuutetaan muun muassa seuraavaa: "Ihmisen nimi jää elämään hänen kuoltuaankin... Leninin nimi elää tänä päivänä Suomessakin. Siitä muistuttaa Suomen tasavallan syntyhistoria, suomalais-neuvostoliittolaisten suhteiden historia ja niiden nykyhetki... Leniniä kunnioittavat työväenliikkeen toimihenkilöt ja maan muut edistykselliset voimat. Suomen kansa muistelee miestä, joka laski tasavertaisuuden ja yhteistyön perustan kansojemme välille."

Kyllä tästä ainakin sen kuvan saa, että painostusta oli.
Lauri

[Jyrki Ilva]

Mutta eihän Pirkkalan moniste ollut ainoa.

Pirkkalassa kokeiltu historian opetusmoniste oli 1970-luvun
puolivälissäkin ääri-ilmiö, josta riitti poliittiselle oikeistolle iloa
pitkäksi aikaa.

Se, mitä kouluissa keskimäärin todella opetettiin on sitten toinen
juttu. Historianopettajia ei erotettu eikä lähetetty uudelleen-
koulutusleirille, eli kouluhallituksen suunnalta tulleella materiaalilla
ei todennäköisesti ollut kovin radikaalia vaikutusta. Maija-Leena
Kero näyttää olevan tästä asiasta samaa mieltä (ks. artikkelin
täydellinen versio).

Kentälle kouluhallituksen ohjeet eivät kuitenkaan
sellaisina menneet. Historianopettajan saama koulutus
kriittisyyteen joutui kovaan käyttöön.

1970-luvun keskusteluilmapiiri oli varsin toisenlainen kuin
nykyään, ja virallisen ulkopolitiikan mantrojen toistamisen
myötä julkiseen keskusteluun ja poliittiseen elämään hiipi
ilmiöitä, jotka tuntuvat nykynäkökulmasta vierailta. Tästä
on kuitenkin vielä pitkä matka siihen, että esim. taistolaisten
esittämät historianäkemykset olisivat jotenkin päässeet
dominoimaan koulujen historianopetusta.

[Liina Länsiluoto]

Maija-Leena Kero kirjoitti:

Eräät peruskoulun historian oppikirjojen tekijät sisäistivät kouluhallituksen Lenin-kuvan niin täydellisesti, että heidän oppikirjoissaan käsiteltiin kymmenien sivujen verran Leniniä ja vuoden 1917 vallankumouksia.

Sama suomettunut asenne päti myös yleisemmin Neuvostoliiton kuvaukseen esimerkiksi Historia ja me -oppikirjoissa, joissa Neuvostoliittoa käsiteltiin hyvin myönteiseen sävyyn kautta linjan.

Analysoin 1970-luvun Historia ja me -kirjasarjan oppikirjoja tehdessäni seminaarityötä Venäjä-kuvasta suomalaisissa keskikoulun ja peruskoulun historian oppikirjoissa 1950-, 1970- ja 1990-luvuilla. Ainakin tässä suppeassa vertailussa 1970-luvun oppikirja todella näytti suomettuneelta. Leninin ihailun lisäksi myös koko Neuvostoliiton järjestelmää kuvailtiin ihaillen mm. seuraavasti: "Perustuslaki -- takaa kaikille kansalaisille laajat sosiaaliset, poliittiset ja henkilökohtaiset oikeudet. Kaikille on taattu oikeus työhön (työttömyyttä ei tunneta lainkaan), lepoon, vanhuudenturvaan, turvaan sairauden sattuessa ja sivistykseen. Miehillä ja naisilla on samat oikeudet ja samat mahdollisuudet yhteiskunnassa. Perustuslaki takaa omantunnon-, sanan-, paino- ja kokoontumisvapauden.”

Neuvostoliiton politiikkaa kylmän sodan aikana kuvataan mm. seuraavasti: ”Stalin pyrki kylmän sodan aikana ennen muuta turvaamaan Neuvostoliiton saavuttamat asemat. Uudet kansandemokratiat -- muodostivat suojavyöhykkeen kapitalistisia maita vastaan.”
”Stalinin kuoleman jälkeen Neuvostoliitto on noudattanut rauhanomaisen rinnakkaiselon politiikkaa. Se on tukenut taloudellisesti ja aseita lähettämällä Aasian ja Afrikan vapautusliikkeitä ja eräitä arabimaita, mutta ei ole ottanut osaa mihinkään sotaan toisen maailmansodan jälkeen. NL on toiminut välittäjänä useissa maailmanrauhaa uhanneissa kriiseissä. YK:ssa se on tukenut kehitysmaita näiden pyrkiessä parantamaan taloudellista asemaansa."
Kun negatiiviset maininnat jäävät kirjasta lähes kokonaan pois, tuntuu kirjan esitys suomettuneelta.

On toki eri asia, mitä luokassa sitten todella opetettiin. Opettajan harkinnasta riippuu, miten hän täydentää oppikirjan antamaa kuvaa. Täten vaikkapa koulumuistot voivat olla hyvin erilaisia, kuin mitä Opetushallituksen ja oppikirjojen "virallinen" linja on ollut.

[Jyrki Ilva]

Aihepiiriä sivutaan myös Janne Holménin tuoreessa väitöskirjassa,
"Den politiska läroboken: Bilden av USA och Sovjetunionen i norska,
svenska och finländska läroböcker under Kalla kriget".

Ks. linkit
- Tutkija Janne Holmén: Neuvostoliittoa käsiteltiin oppikirjoissa myötäsukaisesti
(Helsingin Sanomat 6.5.2006)
- Väitöskirjan tiivistelmä Uppsalan yliopiston palvelimella

[Lauri Kentta]

Aihepiiriä sivutaan myös Janne Holménin tuoreessa väitöskirjassa,
"Den politiska läroboken: Bilden av USA och Sovjetunionen i norska,
svenska och finländska läroböcker under Kalla kriget".

Ks. linkit
- Tutkija Janne Holmén: Neuvostoliittoa käsiteltiin oppikirjoissa myötäsukaisesti
(Helsingin Sanomat 6.5.2006)
- Väitöskirjan tiivistelmä Uppsalan yliopiston palvelimella

Markku Jokisipilä referoi Holmenin väitöskirjaa blogissaan http://www.jokisipila.blogspot.com/ mm seuraavasti:

Jo kursorisen suomalaiseen oppimateriaaliin keskittyvän tarkastelun perusteella hän vaikutta tehneen myös mielenkiintoisia löytöjä, kuten esimerkiksi, että

- 1960-luvulla ilmaantuu koulukirjoihin näkemys, että talvisota vain "puhkesi"

- samoihin aikoihin osassa suomalaisia kirjoja nimetään Kylmän sodan syyksi länsivaltojen maailmanvallankumouksen pelko ja uhka kapitalistisesta interventiosta Neuvostoliittoon

- 1970-luvulla valtaosasta suomalaisia oppikirjoja alettiin väittää, että maatalouden kollektivisointi Neuvostoliitossa oli tapahtunut täysin vapaaehtoisesti ja ilman konflikteja

- edelleen korostettiin, kuinka Neuvostoliitossa ryhdyttin heti luonnonsuojelutoimiin kun havaittiin saastumista yms., olivathan luonnonvarat koko kansan omaisuutta, toisin kuin USA:ssa, jossa ympäristöongelmat olivat räjähtämässä käsiin

- 1970-luvun oppikirjoissa keskusjohtoinen suunnitelmatalous esitettiin pelkästään positiivisena asiana, kapitalismista sen sijaan varjopuolia löydettiin

- Leninille ja bolshevikkivallankumoukselle uhrattiin valtavasti sivuja, mutta kritiikille ei tilaa löytynyt

- Stalinin kuoltua Neuvostoliitto lakkasi olemasta diktatuurivaltio

- Neuvostoliiton valtiollisia oloja kuvataan maan perustuslain ja virallisten lähteiden perusteella, jolloin niistä saadaan korostetun positiivinen kuva

- Prahan kevään 1968 eli Tshekkoslovakian reformiliikkeen nujertamiseen syyksi esitettiin "vastavallankumouksen uhka" ja Länsi-Saksan uhkaava politiikka

- Neuvostoliiton eri kansallisten ryhmittymien, erityisesti balttien, itsenäistymispyrkimykset ja kritiikki Moskovan keskushallintoa kohtaan mainitaan suomalaissa oppikirjoissa ensimmäistä kertaa vasta 1990, neuvostoyhteyskunnan sosiaalisia ongelmia sen sijaan ei käsitellä vielä tällöinkään

Jokisipilä toteaa vielä mm näin:

”Lähes 400 sivun mittaisen kirjan mielenkiintoisinta antia on vertailla Suomea Norjaan ja Ruotsiin. Tämän vertailun perusteella 1970-luku erottautuu suomalaisen kouluopetuksen synkkänä vuosikymmenenä, jolloin oppimateriaalisisällöt seurasivat erityisen uskollisesti maan virallisen ulkopolitiikan mukaista näkemystä suurvaltasuhteista ja historiasta, ja osittain pistivät siitä vielä paremmaksi/pahemmaksi.”

[histseura]

Hei,

kävin kouluni 70-luvulla eikä minulla ole mielikuvaa, että tuota materiaalia olisi meillä hissan tunneilla tyrkytetty. Suomettumisaste ei kuoluluokkatasolla meidän koulussa ainakaan ollut kovin räikeä, mahtoiko olla kovin monessa muussakaan paikassa.

suomalaiset tavallisesti ajattelevat myös itse, siksi mikron käyttöohjeessakaan ei tarvi varoittaa kissan kuivaamisesta...

t
julia

[sorsa]

Liina Länsiluoto kirjoitti:
"On toki eri asia, mitä luokassa sitten todella opetettiin. Opettajan harkinnasta riippuu, miten hän täydentää oppikirjan antamaa kuvaa. Täten vaikkapa koulumuistot voivat olla hyvin erilaisia, kuin mitä Opetushallituksen ja oppikirjojen "virallinen" linja on ollut."

1970-luvulla kouluhallituksen linja vastasi Suomen valtion ulkopolitiikassaan käyttämää virallista linjaa, joka muistini mukaan oli aivan toinen kuin "kansan" ajattelutapa. Pirkkalan moniste ja oppikirjoihin liitetyt Neuvostoliiton saavutuksia ylistävät kappaleet eivät olleet mitään totuuksia, joita kateedereilta pauhattiin. Em. moniste oli sisällöltään niin turski, että tuskin tiukimmatkaan taistolaiset opettajat julkesivat käyttää sitä ainoana oikeana tiedonlähteenä.
Itsekin työni koulumaailmaassa 1970-luvulla aloittaneena voin helposti vakuuttaa, että historian opettajain joukossa yllä kuvatun opetusmateriaalin käyttö oli minimaalista. Esimerkiksi Pirkkalan monistetta esiteltiin joko närkästyneenä tai sitten naureskellen ja kehotettiin oppilaita kriittiseen ajatteluun. Opettajien suhtautuminen ylläkuvatun kaltaiseen opetusmateriaalin oli tuolloin hyvin krittinen jo yksistään heidän poliittisen aatemaailmansa perusteella. Valtaosa historian opettajista edusti tuolloin (ja varmaan tänäänkin) varsin oikeistolaista poliittista katsantokantaa.
Suurimman hyödyn monisteesta korjasi poliittinen oppositio, joka sai siitä erinomaisen astalon hallituksen ja eritoten kammoksutun peruskoulun "isän" Erkki Ahon nuijimiseen.

[Anu Lahtinen]

Menee 1970-lukua myöhemmäksi ja omakohtaiseksi mutuiluksi, mutta menköön...

Itselleni jäi ala-asteen peruskoulun historian opetuksen itä-suhteista erityisesti mieleen se, miten ala-asteen opettaja kertoi YYA-juhlapäivänä, että suomalaiset poliitikot pelästyttivät sotaisilla puheillaan Neuvostoliiton hyväksymään YYA-sopimuksen muodossa, joka oli Suomelle edullinen. Henkisen maanpuolustuksen sankareina olivat Helsingin vanhat veijarit, Paasikivi ja kumppanit. Toiminee esimerkkinä siitä, millaisin sävyin YYA-sopimuksesta saatettiin kertoa. Nykyäänkin varmaan esim. Eurooppa-tunneilla (en muista oikeaa termiä) annetaan monenlaista kuvaa EU:sta, vaikka jaettu opetusmateriaali sanoisi mitä.

Olisi toki kärjistettyä luoda kaikista opettajista kuvaa sankariveijareina, jotka käänsivät opetushallinnon "juonet" "suomalaistulkinnan" "voitoksi". Kaikenlaisiin itään ja länteen kallistuvia tulkintoja varmasti tuli opetuksessa esiin, mutta kun nykymaailma ei niitä enää tue, ovat ne päässeet unohtumaan. (Jotain ristiriitaisista vaikutelmista, erilaisten voitonjuhlien sekaannuksesta, voi kertoa se, että ala-asteella YYA- ja itsenäisyys- ja kalevalaisuusjuhlien pyörteissä sain käsityksen, että punaiset voittivat Suomelle itsenäisyyden vuonna 1918.)

Pääsimme historiatunnilla Mainilan laukauksiin juuri sinä vuonna, kun niiden virallisesti todettiin olleen provokaatiota ja kun muutkin lisäpöytäkirjat ja todisteet tulivat päivänvaloon, mutta esimerkiksi oppikirjamme (Historian tiet 8) ilmaisi asian sangen varovaisesti. Vuodet 1989-1991 olivat sikäli jännittäviä aikoja opiskella historiaa, että uusissa tulkinnoissa riitti keskustelua, ja voitiin kuvitella että nyt koittaa vapauden aika ja totuus tulee julki...

[Korjattu 30.5. illalla:] Pohdin alkuperäisen viestini lopussa suomettumisen ja muiden, kotimaisten paineiden vaikutusta siihen, miten Suomen sisällissotaa kuvattiin oppikirjassa. Muistikuvieni mukaan kirjassa lähinnä siteerattiin työläisnuoren päiväkirjaa ja sotaa koskevia runoja. Kotiin päästyäni totesin kuitenkin, että ilmeisesti omallakin kohdallani oli toteutunut opettajaystävien valitus, että "human interest" -asiat jäävät lasten päähän ja faktat ei. Eli muistin vain ne päiväkirjamerkinnät ja runot, vaikka siellä kirjassa oli paljonkin tietoa sodan kulusta (jota kutsuttiin kansalaissodaksi), jotenkin oli jäänyt mielikuva että kaikki valkeni vasta kun lukiossa tuli vastaan Tie Tampereelle.

Mietin, että pitäisi kaivaa historiatunnin vihkomuistiinpanot esiin, sillä niissä varmaan selviäisi, mitä asioita opettaja itse painotti. Oppilaiden vihkot ja opettajien itse tekemät opetusmateriaalit voisivat ehkä tuodakin lisävaloa siihen, mitä kouluissa varsinaisesti kerrottiin.

[mjunila]

Liina Länsiluoto kirjoitti:

"1970-luvulla kouluhallituksen linja vastasi Suomen valtion ulkopolitiikassaan käyttämää virallista linjaa, joka muistini mukaan oli aivan toinen kuin "kansan" ajattelutapa. Pirkkalan moniste ja oppikirjoihin liitetyt Neuvostoliiton saavutuksia ylistävät kappaleet eivät olleet mitään totuuksia, joita kateedereilta pauhattiin."

Oppikoulujen ja lukioiden opettajakunta ei todellakaan jättänyt opetuksessaan kommentoimatta opetushallituksen linjauksia. Muistan elävästi maantiedon opettajan kehotuksen yliviivata oppikirjasta kohta, jossa YYA-sopimuksen todettiin kaventaneen Suomen puolueettomuutta. Jotenkin maininta oli päässyt lipsahtamaan kirjaan, ja se osoitettiin meille heti lukuvuoden alussa huomautuksella: "Tätä kohtaa te ette sitten saa lukea!" Se varmisti kiinnostuneiden kysymysten tulvan, ja antoi opettajalle tilaisuuden esittää oma tulkintansa. Ja omin luvin, kuten hän totesi.

Kirjallisten lähteiden valossa kouluopetus näyttäytyy siis varsin suomettuneena (vrt Holmen), mutta käytännön koulutyössä todellisuus saattoi olla kovin toisenlainen.

[puakki]

Täällä ovat jotkut olleet kiinnostuneita Pirkkalan monisteesta. Satuin saamaan sen käsiini viime talvena ja nyt viikonloppuna skannasin sen PDF-muotoon (koko vähän yli 5 megaa, laatu huonohko, koska alkuperäinen monistenippu on ollut aika aktiivisen kopioinnin esineenä vuosikymmenet). Voi olla, että joku yksittäinen sivu puuttuu, mutta se ei haittaa asian ytimen palauttamista mieleen.

Itse olen ylioppilas vm 1976 ja jouduin kokemaan keskikoulussa ja lukiossa tämän historiamme surullisen vaiheen kantapään kautta. Vasemmistopropagandaa piisasi tuutin täydeltä, mutta oppihan siinä elämää varten pitämään puolensa. Aika monet ennustukseni ovat toteutuneet, vaikka NL:n hajoamisesta puhumista jne pidettiinkin koulussa mielisairauden oireena. En tosin itsekään uskonut, että tämä muutos tapahtuisi näin pian ja näin verettömästi.

En ymmärtääkseni riko mitään tekijänoikeussääntöjä, jos annan halukkaille ilmaiseksi kopioita julkisesta dokumentista. Jos rikonkin, kirjoittajalla/muilla asianosaistahoilla on tuskin pokkaa ruveta oikeuksiaan peräämään. Jos pokkaa piisaa, edessä voi olla jännä prosessi ja julkisuus voi olla muille ikävämpää kuin minulle

Mikäli ylläpito katsoo, että toiminta on jotenkin laitonta, pyydän saada asiasta tiedon rekisteröitymistietojen yhteydessä ilmoittamaani sähköpostiosoitteeseen! Tällaisessa tapauksessa tietenkin tämä viestini on poistettava.

Halukkaat voivat laittaa minulle kopiopyyntöjä osoitteeseen
papadopoulos@suomi24.fi

Oman tiukan moraalikoodini vuoksi olen vaiti osoitetiedoista, joita saan tietooni ja hävitän aihetta koskevan sähköpostikirjeenvaihdon.

[Tapio Onnela]

Hei
Lisäsin nyt tämän ns. Pirkkalan monisteen Agricolaan, se löytyy osoitteesta:
http://agricola.utu.fi/hist/pirkkala/
Suuret kiitokset digitoijalle!
Parhain terveisin:
Tapio Onnela