Palasin takaisin Varsovaan sattuman oikusta juuri lauantaina, ja tänä aamuna ehdin raapustaa aiheesta nopean
blogitekstin, valokuvien kera.
Kulttuuripalatsin edustalla allekirjoittaneellekin tosiaan annettin
Gazeta Prawna-lehden ilmainen erityisnumero
Prezydent nie żyje ("Presidentti ei elä"). Lehdessä on täydellinen luettelo uhreista valokuvineen kaikkineen. Katastrofin mittavuutta ja vaikutusta ei voi käsittää, ennen kuin sen gallerian tosiaan näkee ja lukee. Ohikulkijat pyysivät itselleen julkaisusta useampia kappaleita muistoksi.
Valtiovallan, armeijan, kirkon ja Katynin muistoyhdistysten edustajien ohella jopa Anna Walentynowicz, jonka erottamisesta koko Solidaarisuus-liike sai alkunsa, oli vainajien joukossa. Rinnastakaa huviksenne Suomeen ja ajatelkaa, mikä olisi reaktio jos sekä entinen että nykyinen presidentti, joukko hallituksen ministereitä ja korkeita virkamiehiä, eduskunnan varapuhemiehet, eduskuntaryhmien puheenjohtajat, epämääräinen joukko kansanedustajia, puolustusvoimain ja eri puolustushaarain komentajia sekä molempien valtiokirkkojen edustajia saisi yhdellä iskulla surmansa, ja samalla kuolisi vielä vaikkapa Hannu Rautkallio, Ohto Manninen ja Martti Turtola sekä vielä joitakin kansallissankarin asemassa olevia hahmoja, kuten vaikka viimeiset Mannerheim-ristin ritarit.
Siihen nähden tilanne on ulkopuolisen silmin kenties hämmentävänkin rauhallinen ja viileä. Ihmiset ilmaisevat osanottonsa hyvin hillitysti, rauhallisesti ja kauniisti, ja jatkavat siinä samalla arkisia puuhiaan aivan normaalisti. Vielä eilen lapsiperheet kuljettivat pieniä Puolan lippuja mukanaan.
Hallitus on niin ikään toiminut kriisin keskellä hyvin, mikä varmastikin lisää kansalaisten turvallisuuden ja luottamuksen tunnetta.
Cheers,
J. J.
