Lähetetty: 11.02.07 01:56
Olen samaa mieltä siitä, että jonkin lähteen käytön kieltäminen totaalisesti ei ole suotavaa, ja erityisesti historian alalla. Mutta toisaalta voisi opiskelijoiltakin toivoa jotain järjen käyttöä. (Itsekin olen siis opiskelija.)
Itse suhtaudun Wikipediaan hyvin käytännöllisenä pikkufaktojen, kuten vuosilukujen, tarkistamisvälineenä. Voin myös käydä lukaisemassa pikaselostuksen minulle tuntemattomasta henkilöstä tai tapahtumasta, lähinnä mielessä milloin, missä ja mitä teki. Eli mielestäni Wikipedia on hyvä lähde tiedossa, jossa ei voi kukaan olla eri mieltä.
Erityisesti historioitsijan kannalta Wikipedian ongelmallisuus tulee vastaan kaikessa, mikä ylittää ns. faktuaalisen tiedon, eli kaikessa missä täytyy tehdä edes jonkinasteista tulkintaa. Tietosanakirjat eroavat jo tässä suhteessa Wikipediasta siinä, että tietosanakirjan kohdalla voin tarkistaa ketkä ja minkä alan ihmiset tämän tiedon ovat kirjoittaneet, Wikipediassa minulla ei ole tätä mahdollisuutta. Historian alaan kuuluu ymmärtääkseni ainainen epävarmuus, ainainen tulkinta ja analyysi; historian tapahtuman tai henkilön voi nähdä niin monella tapaa kuin vain on katsojia. Tästä syystä nousee hyvin tärkeään asemaan se, että historioitsija voi tietää, kuka tämä katsoja on; kuka on tämä henkilö, joka tämän tietyn tulkinnan on tehnyt. Historia ei käsittääkseni tunne "varmaa tietoa". Siksi tieto, jonka lähdettä ei voi saada selville, on turhanpäiväistä tietoa, pelkkiä sanoja tietokoneen ruudulla.