Kremlin arkiston venäläisraportissa uutta tietoa kesäkuun 1944 Kannaksen suurhyökkäyksen mainingeista
Lähetetty: 26.12.11 17:38
Helsingin Sanomissa on 23.12. pääkirjoitustoimittaja Kaija Virran juttu Venäjästä.
Jutun alussa Virta mainitsee kuulun joulukuisen 1991 tilaisuuden Kremlissä, jossa Neuvostoliiton viimeinen presidentti Mihail Gorbatshov luovutti uuden Venäjän presidentille Boris Jeltsinille ydinaseiden koodisalkun ja Kremlin salaisen arkiston avaimen. Moskovan televisio näytti ydinasesalkun ja Kremlin arkiston avaimen luovutukset suorana koko maailmalle.
Virta jättää kuitenkin omasta jutustaan pois maininnan Kremlin arkiston avaimen luovuttamisesta - kuten sadat suomalaiset toimittajat ovat tehneet jutuissaan jo 20 vuotta. Miksi?
Tapahtumia Moskovassa omakohtaisesti joulukuussa 1991 eläneenä ja luovutuksia koskevia suomalaisten toimittajien uutisia tarkkaan lukeneena, oudoksuin ja ihmettelin jo silloin, miksi kaikki Suomen toimittajat kirjoittavat ja kommentoivat - yksinomaan ja ainoastaan - vain ydinasesalkun luovutuksesta?
Kremlin arkistosta vaiettiin totaalisesti - mutta vain Suomessa.
Moskovassa,Venäjällä ja läntisessä mediassa, jopa Ruotsissa, Kremlin arkistosta kirjoitettiin palstakilometrejä ja pohdittiin, mitä Jeltsin tulee arkistolla ja sen salaisilla asiakirjoilla tekemään?
Hesarin silloinen Moskovan-kirjeenvaihtaja Martti Valkonen lienee ainut suomalainen toimittaja, joka rohkeni kysyä, että mikä ihmeen Kremlin arkisto?
Esitän, että me sotiemme varjopuolien jatkoselvittelyjä pohtivat keskustelijat teemme poistovaatimuksen Helsingin hallinto-oikeudelle Kremlin salaisen arkiston laajaa Suomi-aineistoa vuosina 1992-93 tutkineen ja selvitelleen venäläisen tutkijaryhmän raportin vastaanottamisen suomalaisesta salaamispäätöksestä ja itse raportin salaamispäätöksen poistamiseksi ja raportin julkistamiseksi.
Venäjän presidentti Boris Jeltsin, saatuaan kesällä 1992 Suomen valtiovierailunsa yhteydessä Suomen poliittisella johdolta rukkaset esitykselleen yhteisen suomalais-venäläisen historiantutkijoiden komissio perustamiseksi selvittämään Kremlin salaisesta arkistosta Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden historian epäselvyyksiä ja saloja, antoi komissioasiassa tutkimusmääräyksensä heti Suomen vierailunsa jälkeen ja mainittu tutkimuskomissio perustettiin Suomen hallituksen kielteisen kannan takia ilman suomalaisia Kremlin salaisen arkiston tutkimus- ja selvittelytyöhön jo ilmoittautuneita historiantutkijoitamme.
Kremlin arkiston suomalais-neuvostoliittolaisen aineiston venäläisen tutkimuskomission perustamisen uutisoi Moskovassa mm. Kommersant-lehti ja Helsingissä Helsingin Sanomat 27.8.1992.
Kremlin salaista arkistoa tutkivat erikseen presidentti Jeltsinin antamilla tutkimusmääräyksillä vuosina 1992-94 venäläinen historoitsija, kenraali Dmitri Volkogonov ja kirjailija Edvard Radzinski.
Volkogonov tutki ja selvitti Kremlin arkistosta Neuvostoliiton toisen mailman sodan aikaisen sotakabinetin määräyksiä. Radzinski keräsi arkistosta aineistoa Stalinin elämänkertaa varten.
Joulukuussa 1991 Moskovan televisio näytti, miten Neuvostoliiton viimeinen presidentti, Mihail Gorbatshov, luovutti uuden Venäjän tuoreelle presidentille, Boris Jeltsinille, muun muassa Kremlin salaisen arkiston avaimen.
Myöhemmin Jeltsin kertoi tukkansa nousseen pystyyn, kun hän ryhtyi avustajineen tutkimaan Kremlin salaisen, kolme suurta huonetta lattiasta kattoon, käsittäneen arkiston asiapapereita.
Jeltsin avustajineen löysi Kremlin arkistosta myös Molotovin-Ribbentropin sopimusten salaiset lisäpöytäkirjat ja Neuvostoliiton sota-aikaisen valtiojohdon kaikkien jäsenten allekirjoittaman käskyn 23.000 puolaisen sotavangin murhaamiseksi Katynin metsään.
Neuvostoliiton viimeinen presidentti Mihail Gorbatshovhan julisti aiemmin vuonna 1989 Kremlissä kansanedustajien kongressissa edustajille, ettei lisäpöytäkirjoja ole tehty, koska todisteita ei löydy!
Toimittaja Martti Valkonen kertoo kirjassaan “Suomettaminen jatkuu yhä” (Tammi, 1998) varsin seikkaperäisesti Kremlin salaisesta arkistosta ja sitä koskevista Suomen poliittisen eliitin toimista tilanteessa kun Venäjän halllitus vuonna 1992 esitti Suomen hallitukselle Kremlin salaisen arkiston tutkimista ja salojen (rikosten) julkistamista.
Valkosen kirjassa kansliapäällikkö Jaakko Kalela kertoo vuoden 1998 haastattelussaan, miten presidentti Jeltsinin Kremlin arkiston salojen julkistaminen yritettiin Suomen puolelta estää.
Valkonen mainitsee kirjassaan kirjailija Edvard Radzinskin kertoneen syksyllä 1996 Helsingissä tutkineensa Kremlin arkistoa useita kuukausia ja tutustuneensa siellä luvuttomaan määrään asiakirjoja ja nähneensä arkistossa paljon aineistoa Suomesta.
Venäläis-suomalaisia suhteita koskevaa aineistoa tutkinut venäläisten historiantutkijoiden komissio sai tutkimustyönsä valmiiksi syksyllä 1993 ja luovutti 700-sivuisen raporttinsa ja johtopäätöksensä presidentti Jeltsinille.
Presidentti Boris Jeltsin toimitutti samantien syksyllä 1993 komission tutkimusraportin tiedoksi Suomen hallitukselle.
Tulkinta, että Venäjän hallitus olisi salannut raportin Suomelta, ei ole totta.
Suomessa viljelty väite, ettei Kremlin arkiston laajassa Suomi-aineistossa ole mitään salaista tai yllätyksellistä, ei varmuudella ole totta.
Toisaalla pelkästään kansallisen historiatutkimuksen tarpeet edellyttävät Suomen julkista rahoitusta ja suomalaisten tutkijoiden panosta Kremlin arkiston laajan Suomi-aineiston selvittämiseksi ja tutkimiseksi.
Venäläisten tutkijoiden mukaan Kremlin arkiston valtaisassa Suomi-aineistossa on runsaasti mm. Neuvostoliiton kesäkuun 1944 Kannaksen suurhyökkäystä koskevia asiakirjoja ja tuhansien Suomessa eri leireillä olleiden Neuvostoliiton kansalaisten kuulustelupöytäkirjoja.
On todennäköistä, että Kremlin arkistossa on myös Lappeenrannassa kesäkuussa 1944 vankeina olleiden neuvostoliittolaisten sotilaiden kuulustelukertomuksia.
Lappeenrannassa kesällä 1944 eläneet lukuisat aikalaistodistajat ovat kertoneet (mm. Etelä-Saimaa 23.1.2005) omakohtaisia näkemisiään, joidenka mukaan sotavangit pantiin kaivamaan kesäkuussa 1944 hautoja Huhtiniemessä ja Vanhan Lavolan tien varressa ammutuille partaisille suomalaisille nuorille miehille.
Toisaalla tiedämme ettei salaaminen mitenkään sopinut jo Stalinin terrorissa lähisukulaisiin menettäneen presidentti Jeltsinin vuosien 1992-94 avoimeen Kremlin arkiston aineistoa koskevaan toimintatapaan. Jeltsin itse puhuikin NKP:n ja KGB:n rikosten arkistosta.
Suomi lienee ensimmäinen ja ainoa maa - vieläpä perinteisesti ystävällisimielinen Venäjän rajanaapuri, jonka johtajat eivät halua avata Kremlin arkiston salaisuuksia.
Kun syksyllä 1993 Venäjän hallitus toimitti Suomen hallitukselle tutkimusraportin venäläisten tutkijoiden Kremlin arkiston Suomi-aineiston tulkinnoista, Suomen poliittinen eliitti päätti salata raportin historiantutkijoilta, julkisuudelta ja kansalta.
Avoimen toimintatapansa mukaisesti Jeltsin toimitutti eri maiden hallituksille (mm. Ruotsille, Saksalle, Ranskalle, Tsekille, Slovakialle, Unkarille, Japanille, Isolle-Britannialle ja Irlannille) niiden pyytämiä arkiston asiakirjoja. Ystävällismielinen Venäjän naapurimaa Suomi ei voinut olla poikkeus.
Hyviä kysymyksiä luonnollisesti ovat:
1) Mikä julkinen viranomainen vastaanotti Suomessa syksyllä 1993 presidentti Jeltsinin perustaman historiakomission venäläis-suomalaisia suhteita ja salaisuuksia koskevan raportin?
2) Mikä julkinen viranomainen Suomessa teki syksyllä 1993 salassa ensiksi päätöksen venäläisten historiantutkijoiden raportin vastaanottamisen salaamisesta ja sitten erikseen päätöksen itse raportin salaamisesta?
Venäläisten historiantutkijoiden vuoden 1993 salattua raporttia voisi hyvin kutsua Tiitisen lista nro 2:ksi.
Toistaiseksi yksikään Agricolassa pohtiva, asiaansa uskova vakaumuksellinen kansalainen, tutkiva toimittaja tai tietokirjailija ei ole kyseenalaistanut Helsingin hallinto-oikeudessa raportin vastaanottamista ja itse raportin salaamista koskevia viranomaispäätöksiä ja vaatinut niiden poistamista ja raportin julkistamista.
Professori Heikki Ylikankaan sanoin:
“Mikään ei ole kuitenkaan salattua muutoin kuin tullakseen lopulta julki.”
Martti Tapio Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
Jutun alussa Virta mainitsee kuulun joulukuisen 1991 tilaisuuden Kremlissä, jossa Neuvostoliiton viimeinen presidentti Mihail Gorbatshov luovutti uuden Venäjän presidentille Boris Jeltsinille ydinaseiden koodisalkun ja Kremlin salaisen arkiston avaimen. Moskovan televisio näytti ydinasesalkun ja Kremlin arkiston avaimen luovutukset suorana koko maailmalle.
Virta jättää kuitenkin omasta jutustaan pois maininnan Kremlin arkiston avaimen luovuttamisesta - kuten sadat suomalaiset toimittajat ovat tehneet jutuissaan jo 20 vuotta. Miksi?
Tapahtumia Moskovassa omakohtaisesti joulukuussa 1991 eläneenä ja luovutuksia koskevia suomalaisten toimittajien uutisia tarkkaan lukeneena, oudoksuin ja ihmettelin jo silloin, miksi kaikki Suomen toimittajat kirjoittavat ja kommentoivat - yksinomaan ja ainoastaan - vain ydinasesalkun luovutuksesta?
Kremlin arkistosta vaiettiin totaalisesti - mutta vain Suomessa.
Moskovassa,Venäjällä ja läntisessä mediassa, jopa Ruotsissa, Kremlin arkistosta kirjoitettiin palstakilometrejä ja pohdittiin, mitä Jeltsin tulee arkistolla ja sen salaisilla asiakirjoilla tekemään?
Hesarin silloinen Moskovan-kirjeenvaihtaja Martti Valkonen lienee ainut suomalainen toimittaja, joka rohkeni kysyä, että mikä ihmeen Kremlin arkisto?
Esitän, että me sotiemme varjopuolien jatkoselvittelyjä pohtivat keskustelijat teemme poistovaatimuksen Helsingin hallinto-oikeudelle Kremlin salaisen arkiston laajaa Suomi-aineistoa vuosina 1992-93 tutkineen ja selvitelleen venäläisen tutkijaryhmän raportin vastaanottamisen suomalaisesta salaamispäätöksestä ja itse raportin salaamispäätöksen poistamiseksi ja raportin julkistamiseksi.
Venäjän presidentti Boris Jeltsin, saatuaan kesällä 1992 Suomen valtiovierailunsa yhteydessä Suomen poliittisella johdolta rukkaset esitykselleen yhteisen suomalais-venäläisen historiantutkijoiden komissio perustamiseksi selvittämään Kremlin salaisesta arkistosta Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden historian epäselvyyksiä ja saloja, antoi komissioasiassa tutkimusmääräyksensä heti Suomen vierailunsa jälkeen ja mainittu tutkimuskomissio perustettiin Suomen hallituksen kielteisen kannan takia ilman suomalaisia Kremlin salaisen arkiston tutkimus- ja selvittelytyöhön jo ilmoittautuneita historiantutkijoitamme.
Kremlin arkiston suomalais-neuvostoliittolaisen aineiston venäläisen tutkimuskomission perustamisen uutisoi Moskovassa mm. Kommersant-lehti ja Helsingissä Helsingin Sanomat 27.8.1992.
Kremlin salaista arkistoa tutkivat erikseen presidentti Jeltsinin antamilla tutkimusmääräyksillä vuosina 1992-94 venäläinen historoitsija, kenraali Dmitri Volkogonov ja kirjailija Edvard Radzinski.
Volkogonov tutki ja selvitti Kremlin arkistosta Neuvostoliiton toisen mailman sodan aikaisen sotakabinetin määräyksiä. Radzinski keräsi arkistosta aineistoa Stalinin elämänkertaa varten.
Joulukuussa 1991 Moskovan televisio näytti, miten Neuvostoliiton viimeinen presidentti, Mihail Gorbatshov, luovutti uuden Venäjän tuoreelle presidentille, Boris Jeltsinille, muun muassa Kremlin salaisen arkiston avaimen.
Myöhemmin Jeltsin kertoi tukkansa nousseen pystyyn, kun hän ryhtyi avustajineen tutkimaan Kremlin salaisen, kolme suurta huonetta lattiasta kattoon, käsittäneen arkiston asiapapereita.
Jeltsin avustajineen löysi Kremlin arkistosta myös Molotovin-Ribbentropin sopimusten salaiset lisäpöytäkirjat ja Neuvostoliiton sota-aikaisen valtiojohdon kaikkien jäsenten allekirjoittaman käskyn 23.000 puolaisen sotavangin murhaamiseksi Katynin metsään.
Neuvostoliiton viimeinen presidentti Mihail Gorbatshovhan julisti aiemmin vuonna 1989 Kremlissä kansanedustajien kongressissa edustajille, ettei lisäpöytäkirjoja ole tehty, koska todisteita ei löydy!
Toimittaja Martti Valkonen kertoo kirjassaan “Suomettaminen jatkuu yhä” (Tammi, 1998) varsin seikkaperäisesti Kremlin salaisesta arkistosta ja sitä koskevista Suomen poliittisen eliitin toimista tilanteessa kun Venäjän halllitus vuonna 1992 esitti Suomen hallitukselle Kremlin salaisen arkiston tutkimista ja salojen (rikosten) julkistamista.
Valkosen kirjassa kansliapäällikkö Jaakko Kalela kertoo vuoden 1998 haastattelussaan, miten presidentti Jeltsinin Kremlin arkiston salojen julkistaminen yritettiin Suomen puolelta estää.
Valkonen mainitsee kirjassaan kirjailija Edvard Radzinskin kertoneen syksyllä 1996 Helsingissä tutkineensa Kremlin arkistoa useita kuukausia ja tutustuneensa siellä luvuttomaan määrään asiakirjoja ja nähneensä arkistossa paljon aineistoa Suomesta.
Venäläis-suomalaisia suhteita koskevaa aineistoa tutkinut venäläisten historiantutkijoiden komissio sai tutkimustyönsä valmiiksi syksyllä 1993 ja luovutti 700-sivuisen raporttinsa ja johtopäätöksensä presidentti Jeltsinille.
Presidentti Boris Jeltsin toimitutti samantien syksyllä 1993 komission tutkimusraportin tiedoksi Suomen hallitukselle.
Tulkinta, että Venäjän hallitus olisi salannut raportin Suomelta, ei ole totta.
Suomessa viljelty väite, ettei Kremlin arkiston laajassa Suomi-aineistossa ole mitään salaista tai yllätyksellistä, ei varmuudella ole totta.
Toisaalla pelkästään kansallisen historiatutkimuksen tarpeet edellyttävät Suomen julkista rahoitusta ja suomalaisten tutkijoiden panosta Kremlin arkiston laajan Suomi-aineiston selvittämiseksi ja tutkimiseksi.
Venäläisten tutkijoiden mukaan Kremlin arkiston valtaisassa Suomi-aineistossa on runsaasti mm. Neuvostoliiton kesäkuun 1944 Kannaksen suurhyökkäystä koskevia asiakirjoja ja tuhansien Suomessa eri leireillä olleiden Neuvostoliiton kansalaisten kuulustelupöytäkirjoja.
On todennäköistä, että Kremlin arkistossa on myös Lappeenrannassa kesäkuussa 1944 vankeina olleiden neuvostoliittolaisten sotilaiden kuulustelukertomuksia.
Lappeenrannassa kesällä 1944 eläneet lukuisat aikalaistodistajat ovat kertoneet (mm. Etelä-Saimaa 23.1.2005) omakohtaisia näkemisiään, joidenka mukaan sotavangit pantiin kaivamaan kesäkuussa 1944 hautoja Huhtiniemessä ja Vanhan Lavolan tien varressa ammutuille partaisille suomalaisille nuorille miehille.
Toisaalla tiedämme ettei salaaminen mitenkään sopinut jo Stalinin terrorissa lähisukulaisiin menettäneen presidentti Jeltsinin vuosien 1992-94 avoimeen Kremlin arkiston aineistoa koskevaan toimintatapaan. Jeltsin itse puhuikin NKP:n ja KGB:n rikosten arkistosta.
Suomi lienee ensimmäinen ja ainoa maa - vieläpä perinteisesti ystävällisimielinen Venäjän rajanaapuri, jonka johtajat eivät halua avata Kremlin arkiston salaisuuksia.
Kun syksyllä 1993 Venäjän hallitus toimitti Suomen hallitukselle tutkimusraportin venäläisten tutkijoiden Kremlin arkiston Suomi-aineiston tulkinnoista, Suomen poliittinen eliitti päätti salata raportin historiantutkijoilta, julkisuudelta ja kansalta.
Avoimen toimintatapansa mukaisesti Jeltsin toimitutti eri maiden hallituksille (mm. Ruotsille, Saksalle, Ranskalle, Tsekille, Slovakialle, Unkarille, Japanille, Isolle-Britannialle ja Irlannille) niiden pyytämiä arkiston asiakirjoja. Ystävällismielinen Venäjän naapurimaa Suomi ei voinut olla poikkeus.
Hyviä kysymyksiä luonnollisesti ovat:
1) Mikä julkinen viranomainen vastaanotti Suomessa syksyllä 1993 presidentti Jeltsinin perustaman historiakomission venäläis-suomalaisia suhteita ja salaisuuksia koskevan raportin?
2) Mikä julkinen viranomainen Suomessa teki syksyllä 1993 salassa ensiksi päätöksen venäläisten historiantutkijoiden raportin vastaanottamisen salaamisesta ja sitten erikseen päätöksen itse raportin salaamisesta?
Venäläisten historiantutkijoiden vuoden 1993 salattua raporttia voisi hyvin kutsua Tiitisen lista nro 2:ksi.
Toistaiseksi yksikään Agricolassa pohtiva, asiaansa uskova vakaumuksellinen kansalainen, tutkiva toimittaja tai tietokirjailija ei ole kyseenalaistanut Helsingin hallinto-oikeudessa raportin vastaanottamista ja itse raportin salaamista koskevia viranomaispäätöksiä ja vaatinut niiden poistamista ja raportin julkistamista.
Professori Heikki Ylikankaan sanoin:
“Mikään ei ole kuitenkaan salattua muutoin kuin tullakseen lopulta julki.”
Martti Tapio Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia