Arkistolaitoksen jatkosodan aikaisten armeijan asiakirjojen käyttökiellosta
Lähetetty: 29.12.11 11:48
Arkistolaitoksen AARRE-arkistorekisterissä kerrotaan armeijan jatkosodan asiakirjoista käyttäjälle seuraavaa:
“Osa Aarteessa olevista aineistoista on kunnostettavana ja sen vuoksi käyttökiellossa. Tällä hetkellä kunnostuksen kohteena on osia jatkosodan aineistoja sisältävästä T-sarjasta (pääosin väliltä T 3041-4150).”
Olisi varsin tavanomaista, hyvää asiakaspalvelua, Arkistolaitoksen mainita samassa lyhyessä tiedotteessaan, milloin po. asiakirjat on laitettu käyttökieltoon, missä asiakirjat ovat kunnostettavina ja milloin kunnostuksella perusteltu armeijan jatkosodan asiakirjojen käyttökielto päättyy?
Yksi vaihtoehtohan on, että puolustusministeriö katsoo (kuten on katsonut jo 70 vuotta) ettei ministeriöllä olekaan varoja (6 milj.euroa) yksityiselle kunnostajalle (Elinkeinoelämän Keskusliitto ry-nimisen yhdistyksen arkisto Mikkelissä) ostosopimuksen mukaan maksettaville korvauksille ja jatkosodan asiakirjat jäävät velkojen pantiksi.
Toinen mahdollisuus on tietysti tulipalo Mikkelissä.
Tunnetustihan tulipalot ovat Suomessa vaivanneet esimerkiksi vakuutettuja sahoja taloudellisissa laskusuhdanteissa.
Kuopiossa paloi vuonna 1977 Saastamoinen Oy:n saha. Kun sahan johtaja soitteli sahan työmiehille ja pyysi heitä saapumaan palokunnan avuksi, vastaus oli tilanteen mukainen:
“Kun seuraavan kerran laitatte sahan palamaan, niin ilmoittakaahan etukäteen.”
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia