Paleface herätti kommentointia

[skrjabin]

Ei "vapaussodan" muistin paikkoja näinä uuspatriottisuuden aikoina toki ole unohdettu: vuonna 2010 ilmestyi Aapo Roseliuksen väitöstutkimus Kiista, eheys, unohdus. Vapaussodan muistaminen suojeluskuntien ja vetaraaniliikkeen toiminnassa 1918 - 1944.. Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk 186.
.

Juu mutta tuossa on turhaan pysähdytty vuoteen 1944, kiinnostavampaa minusta olisi aikaväli 1944-2012.

[MM]

Kansallisesti voidaan ajatella, että Tampereella oleva Mannerheimpatsas on jäänyt edustamaan tätä toista, vähemmän sankarilliseksi muistettua puolta hänen elämäntyössään. Vaikka "voittajapatsaaksi" sekin pystytettiin.

[Emma-Liisa]

Jostain syystä (olisiko pinnallinen historiantuntemus) Svinhufvudin patsasta ei ehdoteta siirrettäväksi, vaikka nimenomaan S:n senaatti oli vastuussa vankileireistä kesällä 1918, M:n jo erottua. Sekä sitoutumisesta Saksaan.

Mäntsälän kapinan kukistajana S:llekin jäi päällimmäiseksi hyvä puoli.

Edukuntatalon edessä ja siten ikään kuin kansakunnan isinä ovat Ståhlberg ja Svinhufvud.

[Emma-Liisa]

Voidaan tietysti katsoa ettei joitain puolia historiassa voida sikäli hyväksyä että niiden patsaiden annettaisiin olla tallella, ei sekään kuitenkaan välttämättä tarkoita mitään amneesiaa.

Eivät välttämättä, mutta venäläisten muistojen poistamisella oli nimenomaan tällainen merkitys.

Matti Klinge näkyy Pääkaupungissa olevan edelleen tuohtunut siitä, että Aleksanteri I:n rintakuva vietiin pois yliopiston juhlasalista, vaikka keisari oli oikeastaan yliopiston toinen perustaja.

[Emma-Liisa]

paraatipaikka on paraatipaikka ja väistämättä se varastaa keskeisen huomion.

Mitä sitten tilalle?

Tämä liittyy paitsi siihen, mikä olisi tarpeeksi tärkeä aihe tai henkilö. myös siihen että nykyiset muistomerkkityyli ei oikein vetoa ns. tavalliseen kansaan. Tai jos käytetään perinteistä kuten uuden Viron Voitonpyhän muistomerkissä, se on moderneille silmille kökköä.

[Jussi Jalonen]

Ehkei niissä piireissä missä Hännikäinen liikkuu.

Tämä on nyt ilmeisesti se samainen Hännikäinen, joka tuli Savukeitaan pirskeissä hoilanneeksi oman kertomansa mukaan kevyessä laitamyötäisessä Vöyrin marssia jonkun kaverinsa kanssa. Mikä nyt sinänsä on toki aivan rentoa menoa.

Päätellen siitä että miehen seuralainen kruunasi esityksen Sieg Heil -tervehdyksellä, kyse ei kuitenkaan liene ollut varsinaisesti suojeluskuntanostalgiasta, vaan aivan jostain muusta.



Kevättä,

J. J.

[Sami Liuhto]

Ehkei niissä piireissä missä Hännikäinen liikkuu.

Tämä on nyt ilmeisesti se samainen Hännikäinen, joka tuli Savukeitaan pirskeissä hoilanneeksi oman kertomansa mukaan kevyessä laitamyötäisessä Vöyrin marssia jonkun kaverinsa kanssa. Mikä nyt sinänsä on toki aivan rentoa menoa.

Päätellen siitä että miehen seuralainen kruunasi esityksen Sieg Heil -tervehdyksellä, kyse ei kuitenkaan liene ollut varsinaisesti suojeluskuntanostalgiasta, vaan aivan jostain muusta.



Kevättä,

J. J.

Moi,

koska olin tuolla Savukeitaan ja kolmen runoilijan 140-vuotisjuhlissa 17.3.2012 niin vähän tarkennan jo legendaksi muodostunutta Vöyrin marssia, minkä esittivät Timo Hännikäinen ja hänen runoilijaystävänsä. Se oli Hännikäisen osalta suojeluskuntanostalgiaa, eikä mitään muuta, ja ystävänsä puolelta kännistä sekoilua, siis se lopun kädennosto.

Hauskaa oli, että tässä "piirissä" ollut Kauko Röyhkä, joka taannoin julistautui satanistiksi, pahastui kovin kädennostosta. Niin se aika muuttuu, kun ikää kertyy. Onko Paleface 2010-luvun Kauko Röyhkä? Kumpaakaan kun ei lukeneisuus näytä pakottavan.

Itsekin olen kerran tulkinnut runoyleisölle Vöyrin marssia, viime vuonna, ihan vain runopojille vittuillakseni, mutta Savukeitaan & runoilijoiden syntymäpäivien jälkeen ei enää tee mieli, kun ns. edistymieliset pitävät komeaa kappaletta "natsilaisena" ja ns. konservatiiviset... "natsilaisena". Siinä meni taas yksi hyvä asia tunkiolle.

Kehotan muuten lukemaan Hännikäisen ja Tommi Melenderin Liberalismin petoksen, siinä on hyvä kirja.

Cheers (Vichyllä) ,
Kevättä sinnekin, mutta kolea on yhä keli Turussa.

[Jussi Jalonen]

Se oli Hännikäisen osalta suojeluskuntanostalgiaa, eikä mitään muuta, ja ystävänsä puolelta kännistä sekoilua, siis se lopun kädennosto.

Kiitoksia tarkennuksesta. Omasta puolestani kuulin asiasta suullisesti toista kautta - toki tuossa kirjoitinkin, että kädennostoa ei tehnyt itse Hännikäinen, vaan tuo hänen kumppaninsa.

Vöyrin marssi on sellaisenaan nähdäkseni harmiton perinnelaulu, joka heijastelee omaa historiallista ajankohtaansa. En vain ole erityisemmin koskaan pitänyt siitä, että esimerkiksi suomalaiset perinnemarssit pyritään omimaan äärioikeistolle ja niihin liitetään eleitä ja symboleita, jotka eivät niihin kuulu.

Hännikäisen omalaatuisin reunaehdoin määrittelemä versio "konservatismista" ei sekään minusta oikein soinnahda järin aidolta. Mutta väliäkö tuolla.


Kevättä,

J. J.

[Niitä sun näitä]

Taiteilija, jolta ilmestyy huhtikuun lopulla vallan ja diktatuurin merkitystä käsittelevä levy

Minusta on aivan sama mitä joku Karri Miettinen sanoo lehdille tai medialle.

Tavoitteena kun on vain hänen oman levymyyntinsä edistäminen syntyneen kohun ja julkisuuden myötä. Miksi lehdet, (ensin kuitenkin lähinnä iltapäivälehdet) menevät tällaiseen höpötykseen mukaan kerta toisensa perästä? No saadakseen isoja lööppejä ja lisätäkseen omaa myyntiään. Molempi pahempi. Sitten tulevat muut valtakunnan lehdet perässä. Kaleva kirjoittaa 30.4.2012 lähes koko sivun verran, STT:n Antti Eerolan jutussa, Karri Miettisen vaikutteita musiikista ja pienenä kainalojuttuna on STT:n Mannerheim ja tennistossut -juttu. Siinäkin on Miettisen tennareilla suurempi osuus kuin Mannerheimilla patsaineen.

Saadakseen julkisuutta haluttuna ajankohtana oli ennen aikaan tapana sohia Jeesusta, siis "Juhannustanssin malliin pitämällä Maa syntisenä lauluna". Nykyisin monet tunnetut julkut järjestävät kerta toisensa perään "parisuhdedraaman" aina uuden levyn tai produktion julkaisun ollessa tulollaan. Vakava sairastumisen epäilykin hoitaa saman asian: "Masennuin syvästi... Luulin kuolevani... Tuttuja otsikoita.

Nyt typerimmät "räppipäät" koettavat Mannerheimin patsaan jalustan kovuutta. Viimeksihän sitä mitattiin Kiasman paikasta väännettäessä.

Kiasmasta puheenollen: Missään muualla et varmasti näe niin paljoa tyhjän panttina seisovia vahtimestareita. Itse kävin siellä keväällä 2012 ja lähes jokaisessa huoneessa, kerroksesta riippumatta, oli kärsimättömän näköisenä jalkaansa vaihtavia virkapukuisia miehiä ja naisia. Heitä oli kymmenittäin. He vahtasivat luultavasti sitä, että harvalukuisen yleisön taidenautinto sujuu säädyllisesti... Valistunut arvio onkin, että Kiasman näyttely- / käyttökuluista valtaosa onkin pelkkiä henkilöstökuluja. Tai sitten ei. Monikohan heistä oli ns. työllistämisvaroin seisoskelemaan komennettuja ns. 6kk:n pätkätyöllistettyjä. Tai sitten Kiasmalla on rutkasti TAIDErahaa!