nelimjaa kirjoitti:Pipomies, kuten niin hämmästyttävän moni muukin tällä sivustolla tuo esiin tuon kummallisen, perusteettoman väittämän: ruotsalaiset saapuivat tähän maahan valloittajina. Ei pidä paikkaansa se!
Ruotsalaiset, ja heidän kielensä, saapuivat tänne aivan luonnollisella tavalla, kuten kaikkialla muuallakin on tapahtunut, kuten suomenkielisetkin saapuivat.
Kyllä minä niin mieleni pahoitan joka kerta kun tähän asiaan törmään.
Puoliksi lienet oikeassa.
Rautakaudella ajatellaan vallinneen sellainen normikäytäntö, että kuka vain pystyi, eli toisten kustannuksella. Näin on tulkittu mm. eräät varhaiset maininnat siitä, että se ja se svealainen kuningas tai päällikkö alisti valtansa alle kuurilaiset tai milloin ketkäkin.
Toimi näin:
1. Kerää kokoon muutama laivallinen äkäisiä ukkeleita.
2. Ottakaa mukaan muonaa vain sen verran kuin tarvitsette sopivien tuulten odotteluun.
3. Suunnatkaa toisheimoisten alueille ja etenkin sinne, missä vastarinta on heikkoa (joku kuuluisa soturi/päällikkö on kuollut tai vallassa on joku nössö nahjus).
4. Kiskokaa pää täyteen simaa rohkeuden esiin kaivamiseksi, rantautukaa ja rynnätkää kylään villisti karjuen ja kirveitä kilpiinne paukutellen.
5a. Jos kylä on varautunut, teidät ajetaan takaisin ja teidän pitää etsiä uhriksi toinen kylä, jotta saatte kustannettua kotona muistokivet Egilille ja Öyvindille, jotka kaatuivat takahikiäläisten nuolisateessa oltuaan liian kännissä jaksaakseen pitää kilpeä edessään.
5b. Jos kylä ei ole varautunut tai ei halua taistella, se nössö päällikönnahjus tulee teitä vastaan aseettomana arvokkaita turkiksia ja koruja kanniskellen. Rajoittakaa verilöyly minimiin, niin saatte ensi kerrallakin saalista yhtä helposti, eikä motivaatiota vastarintaan nousemiseksi synny. Tämä on helpoin ratkaisu kaikille: omaisuus tasataan kivuttomasti rikkailta köyhemmille. Kekkereissä syötte napanne täyteen ja otatte vielä rutkasti evästä paluumatkaa varten. Älkää juoko liikaa ettei käy ohraisesti ja omaisuus palaudu alkuperäisille omistajilleen, leskienne jäädessä järsimään kuivia luita.
6. Toista sama seuraavana keväänä.
Vielä varhaiskeskiajalla ennen rahatalouden vakiintumista verot nautittiin luontaistuotteina: piispatkin kiersivät vuorollaan kussakin talossa nauttimassa veronsa.
Tulivatko ruotsalaiset sitten valloittajina? Aluksi eivät: 1100-luvulla ruotsalaisasutus levisi Varsinais-Suomen saaristoon "luonnollisesti", kuten Nelimjaa kirjoitti. 1200-luvulla, kun Ruotsin valtakunnan eli Sveanmaan ja Götanmaan sisäiset kahinat oli saatu suunnilleen selvitettyä, alkoi kuitenkin pontevampi valloitustyö.
Miksi sitten on paikallaan puhua valloituksesta? Siksi, että Lounais-Suomessa oli jo sekä kristittyjä että oma hallintorakenteensa: pitäjätasolla oli yhteistoimintaa, ja maakuntatasolla ainakin paikoittain puolustautumisessa (Vanajaveden linnavuoriketju, mahdollisesti Varsinais-Suomen saariston "bálagardrssidan" tjs.). Heimoilla oli myös erilliset, maakuntatasolla yhteiset etnonyymit (suomalainen, hämäläinen, karjalainen). Yhteiskunnallisia instituutioita olivat hiisi (uhrilehto), moisio (hämäläisillä pitäjänpelto vakkoja varten, virolais-suomalaisilla päällikönkartano) ja vakat (yhteisön riittijuhla); virkanimikkeitä olivat kuningas, kupias, vanhin ja (vakan) vartija.
Itsenäisten maakunta"valtioiden" valtarajat olivat jo vakiintuneet: Muinais-Hämeen ja Varsinais-Suomen välillä oli muinaislinnojen ketju. Epäilemättä taisteluja silti käytiin, eikä mitään yhtenäistä kansallistunnetta heimojen välillä tietenkään ollut. Tilanteesta riippuen liittouduttiin vihollisen vihollisen kanssa, ja seuraavana vuonna ehkä jo toisin päin.
Tällaisessa tilanteessa Muinais-Ruotsin vahvistuneen keskusvallan pyrkimys saattaa lounaissuomalaiset omaan verotuspiiriinsä 1200-luvulla on selvästi katsottavissa valloitukseksi. Tämä tehtiin lähetystyön verukkeella, ja verukkeeksi sen osoittavat paavien kirjeet ja muut varhaiskeskiajan lähteet.
1. Ensinnäkään Suomen piispaa ei mainita Ruotsin piispojen joukossa, vaan tämä oli paavin Vanhan-Liivinmaan legaatin (Riian arkkipiispa) alainen 1200-luvun alussa.
2. Toiseksi ruotsalaisten häikäilemättömästä toiminnasta on maininta Henrikin Liivinmaan kronikassa: nämä hyökkäsivät 1220 Länsi-Viron Lihulaan ja kastoivat uudestaan sikäläiset, jotka jo olivat saksalaisten kastamia. Ainoa peruste tälle oli saada alueen verotulot Uppsalan arkkipiispalle. Virolaiset kuitenkin surmasivat ruotsalaisten talvehtimaan jättämän osaston (Egilin ja Öyvindin) ja kylä palautui saksalaisille.
Vaikka siis ruotsalaisia alkuaan levisi nykyiseen Suomeen "luonnollisesti", heitä jatkossa tuotettiin tänne tarkoituksella sitä mukaa kuin valloitus eteni: Hämeen valloittamisen jälkeen 1249 ruotsalaisia asettui keskiselle Uudellemaalle saakka, ja Viipurin ristiretken jälkeen 1293 etelärannikon itäisellekin osalle.
Valloittamisesta puhuminen on siis täysin perusteltua, mutta on muistettava, että se ei suoranaisesti liity ruotsalaisasutuksen leviämiseen maahamme.
