Juha Vahe kirjoitti: ↑02.12.06 18:29
VTT Markku Jokisipilä kysyy HS:ssä 1.12., onko 20. Pr:n tappioita tutkittu innottomasti, ja mitä muuta vastaavaa olisi löydettävissä. Päädyin 26.11. samantapaisiin ajatuksiin. Viipurin menetys tuskin on ollut puolustusvoimiin kuuluvan sotahistorian toimiston / laitoksen mieluisimpia tutkimusaiheita. Erikoista vain, ettei ole tutkittu aihetta, josta tosiaan olisi mahdollista jotain oppiakin.
Sitten tappiolukuihin. Olen itse jossain vaiheessa pyrkinyt kyseenalaistamaan suomalaistietojen luotettavuuden venäläisten tappioista. Olen saanut vastauksen, että kyseessä ovat ns. viralliset tilastot. Vastaus on lähes yhtä syvällinen kuin alikersantti Lahtisen ilmaisu “ herrat lyövät semmosen rätingin eteesi, jossa todistetaan, ettei sinulla voi olla nälkä”.
Täytyy myöntää, että en ole osannut epäillä, että suomalaisten omat tappiot saattaisivat olla noin väärin ilmoitettuja. Mikäli halutaan varmistaa se, että Lappeenrannassa ei mitään teloittelujen suomalaissotilaitten hautoja löydy, järkevintä olisi käydä tappiolukuja läpi laajemminkin. Siinä yhteydessä voitaisiin selvittää eräitä muitakin asioita.
Ennen kuin alettiin epäillä 20. Pr:n kadonneitten olevan Huhtiniemessä, kyseisen prikaatin veteraanit olivat vuosikymmeniä joutuneet kärsimään vihjailuista, että Viipuri luovutettiin helpohkosti yhdessä päivässä 5000-miehisen prikaatin tappioitten ollessa 20 kaatunutta.
Edellisessä viestissäni mainitussa Kalevi Sassin kirjassa Lehmänkalliolta Härkävuorelle s. 111 on käsitelty 20. Pr/III pataljoonan (prikaatissa oli neljä pataljoonaa) tappioita ajalla 19.-25.6.1944. Ko. aikana pataljoona menetti 30 miestä kaatuneina, yli 100 haavoittuneina ja 20 kadonneina. (Minimi muuten olisi, että luvut ilmoitettaisiin summittaisesti. On turha takertua 419 kadonneeseen, jos luku on pielessä 350 henkilön verran.)
Kokonaistappiot ovat n. 170 miestä pataljoonassa, jonka vahvuus ennen Viipurin taistelun alkua oli noin 800 miestä. Tämä luku viittaa vahvasti siihen, että 20. Pr taisteli Viipurin edessä, itse kaupungissa ja Viipurin takana päättäväisesti ja raskain tappioin. Sillä, kulkiko rintamalinja tarkalleen kaupungin edessä vai sen takana, ei ole muuta kuin symbolista merkitystä. Olennaista oli se, että vastarinta alkoi VKT-aseman tasalla muuttua jäykän torjuvaksi. Tämä kokonaisuus on olennaisempi kuin itse Viipurin menetys. Maasto Viipurin takana oli puolustukselle edullisempi.
Tosin on lisättävä, että jo Kuuterselässä 14.6. 1944 II/ JR 53 kärsi 300 miehen kokonaistappiot ja PsD:n tappiot olivat seuraavana päivänä yli 1000 miestä. Käsitys Kannaksen läpijuoksusta on nojannut väärille mielikuville.
Kuuterselässä hyökkäsi PsD:n Jääkäriprikaati ja rynnäkkötykkikomppania. Panssariprikaati ei siellä hyökännyt. PsD:n sotapäiväkirjasta voidaan lukea Laguksen kirjoittamaa (sanelemaa) tekstiä: "Tällainen panssareiden ja jääkärien määrän ohjaaminen Kuuterselän tielle on äärimmäisen vastuutonta. Kun vihollinen näkee yli 20 kilometrin kolonnan marssilla, se iskee heti tielle jo Sahakylän-Metsäkylän alueella". Lagus pelkäsi vaivalla hanittujen panssareiden olevan vaarassa jo keskitysmarssilla. Puhumattakaan siitä vaarasta, mikä panssareita uhkasi Kuuterselän tulihelvetissä. Pappa Laatikainen IV AK:n komentaja hyväksyi asian.
Lagus halusi komentaa vastahyökkäystä, mutta niin halusi Pajarikin. Kenraalit keskittyivät ratkomaan tätä tärkeää asiaan kuudeksi (6) tunniksi. Jääkärit ja rynnäkkötykit pääsivät matkaan vasta klo 17. Neuvostoliittolaiset olivat sitä ennen jo kuulleet Suomen viestimistä, että valioyksikkö lähtee vastahyökkäykseen. Keskittivät joukkojaan Kuuterselän harjanteelle puolustukseen.
Jääkäri tja rynnäkkötykit etenivät aluksi määrätietoisesti. Löivät Kuuterselästä etenemään lähteneen neuvostoliittolaisrykmentin. Yksi jääkäripataljoonista pääsi VT-linjaan. Mutta ilmassa oli liikaa rautaa. Jääkärit perääntyivät. Kaatuneita oli 626. Alussa vahvuus oli ollut 3000 jääkäriä. Jos jääkäriprikaatilla olisi ollut panssarinyrkkejä ja -kauhuja, ja edes panssariprikaatin raskas komppania tukenaan, jääkärien hyökkäys olisi saattanut olla tuloksekkaampi.
Vastahyökkäystä tukeneelta tykistöryhmä Nuolelta loppuivat ammukset aamulla n. klo 5. Pyysivät täydennystä. Mutta IV AK:n tykistökomentaja eversti Sippola kieltäytyi edes keskustelemasta asiasta, koska oli saanut tiedon, että Kuuterselkä oli jo vallattu takaisin.
Vastasi kuitenkin puhelimeen. Vielä Valkeasaaren taistelujen aikaan IV AK:n esikunnan rauhaa ei saanut häiritä yöllisillä puhelinsoitoilla.
Päämajoitusmestari Airo oli erityisen tyytyväinen siitä, että Suomi Ryti-Ribbentrop-sopimuksen perusteella sai Saksalta 70 000 tykistön ammusta. Kuittaantuivat ne 30 000 ammusta, jotka perääntymisvaiheessa jäivät neuvostoliittolaisten haltuun.
Tilanne oli siis varsin kaoottinen kaikin puolin. Oman tykistön tulituen puuttuminen ja puutteellinen panssarintorjunta-aseistus vaikuttivat rivimiesten moraaliin. Pakokauhuja esiintyi runsaasti. Karkurien teloituksiin liittyvissä asiapapereissa oli myötämöisiään merkintä: Poltettava, kun on luettu. Polttamatta jääneiden asiakirjojen hävittäminen myöhemmin ei välttämättä ollut mikään suuri operaatio.
Karkurit ehtivät varsin kauas. Niiden etsimiseen mobilisoitiin kotirintaman kaikki voimat. Keräyspaikkoja olivat Mikkeli ja Lappeenranta. Karkurilta kysyttiin: "Palaatko rintamalle"? Jos tämä vastasi. "En palaa". Häneltä kysyttiin uudelleen: "Palaatko rintamalle"? Jos karkuri vielä vastasi: "En palaa", hänet teloitettiin.
Näissä oloissa teloituksia on voinut kertyä paljon. Kaatuneet on kuitenkin pitänyt tilastoida. Omaksi kategoriakseen heitä ei ole voinut luokitella. N. tuhat kaatunutta on upotettu Suomen pitämään tilastoon suomalaisista sotavangeista Neuvostoliitossa (
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalais ... toliitossa)