Uutta valoa rajalle: tutkimus Väinö Voionmaasta poliitikkona ilmestynyt
Lähetetty: 25.05.14 18:38
Muutama päivä sitten julkaistiin Maria Lähteenmäen tutkimus Väinö Voionmaa. Puolue- ja geopoliitikko (SKS 2014). Kyseessä ei ole Voionmaan elämäkerta, ei edes poliittinen elämäkerta, koska tekijä Maria Lähteenmäki on tietoisesti sivuuttanut aihealueita, esim. Ahvenanmaan-kysymyksen, joita jo mm. Aimo Halila on vanhassa Voioinmaa-elämäkerrassaan (1969) perusteellisesti käsitellyt.
Oma tutustumiseni Lähteenmäen tutkimukseen on toistaiseksi jäänyt kursoriseksi sieltä täältä -silmäilyksi. Järjestelmällisesti olen kirjaa lukenut vasta muutamia kymmeniä sivuja. Silti tekee mieli jo kirjoittaa alustavia vaikutelmia.
Puhuin tämä ketjun otsikoinnissani "rajasta" sekä konkreettisessa että kuvaannollisessa mielessä. Maria Lähteenmäki esittelee tutkimustehtäväänsä näin:
* Väinö Voionmaa "suursuomalaisena" poliittisena teoreetikkona. Tulkoon jo tässä todetuksi, ettei Voionmaan Suur-Suomi-ajattelulla ollut kosketuskohtia sotienvälisen ajan AKS:läiseen ja muuhun oikeistohenkiseen sapelinkalisteluun, vaan sen lähtökohdat olivat kokonaan toisaalla: geopoliittisessa ajattelussa siinä merkityksessä kuin sanalla oli 1900-luvun alussa. Kjelléniläiseen geopolitiikkaan liitetään usein mielikuvia valtioiden elintilakamppailusta, mutta muistelen kirjaa selatessani nähneeni Maria Lähteenmäen luonnehtivan Voionmaan heimoaatteeseen vihkiytynyttä Suur-Suomi-kutsumusta luonteeltaan "rauhanomaiseksi".
* Voionmaan panoa Tarton rauhanneuvotteluissa edelliseen Suur-Suomi-problematiikkaankin liittyen saa kirjan pääluvussa II perusteellisen käsittelyn.
' Vuoden 1920 Tartosta hypätäänkin sitten jo huhtikuuhun 1938, Jartsev-neuvotteluihin ja sitä myöten vanhenevan Voionmaan "epätoivon ja [jatkosodan] häpeän vuosiin". Suomen poliittisen historian viime vuosikymmenten suurimpiin "sensaatioihin" kuuluvat (Paasikiven päiväkirjojen ohella) Linkomiehen muistelmat Vaikea aika ja Voionmaan pojalleen osoittamien kirjeiden kokoelma, jotka molemmat ilmestyivät 1970-luvun alkutaitteessa. Linkomiehen muistelmiin näkyy viitattavan jatkuvasti, mutta Voionmaan kirjeiden kitkerät kommentit Suomen sodanajan politiikasta on paljolti "unohdettu". Nyt tämä kokoelma muodostaa Maria Lähteenmäen tutkimuksessa harvinaisen kiinnostavan peilauspinnan. Joka tapauksessa on selvää, että Voinmaa oli natsi-Saksaan suuntautuneen politiikan johtavia sodanaikaisia vastustajia, olkoonkin että hänen roolinsa eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajanakin oli sodan ajan Suomessa lähinnä sivustaseuraajan.
* SDP:n sisäistä tilannetta ajatellen tutkimuksesta käy myös ilmi, kuinka selväpiirteisessä oppositioasemassa Voionmaa jo 20- ja 30-luvulla ja erityisesti sodan aikana oli suhteessa puolueen päälinjaan, siis Tanneriin (ja Hakkilaan ym.), oli haluamatta kuitenkaan tulla kuutosten lailla ikään kuin pudotetuksi puolueen laidan yli.
-----------------
Jos siis tohtisi alustavan tutustumisen perusteella jotain sanoa, niin päällimmäiseksi mielikuvaksi jää, että Maria Lähteenmäki on kirjoittanut erittäin kiinnostavalta vaikuttavan ja, niin kuin minusta näyttää, laadullisesti korkeatasoisen tutkimuksen. Näkökulmat ovat niin tuoreita, että pitkästä aikaa tuntee poliittisen historian tutkimusta lukiessaan saavansa jotain todella uutta ja olennaista antia. Tutkimus tuntuu lisäksi olevan täysin vapaa kaikenlaisesta "patrioottisesta" paisuttelusta, puolustelusta ja rationalisoinnista, minkä kaiketi pitäisi olla kaikenlaisen historiankirjoituksen perusedellytys mutta mikä ei omien havaintojeni mukaan suinkaan aina ole asianlaita.
Oma tutustumiseni Lähteenmäen tutkimukseen on toistaiseksi jäänyt kursoriseksi sieltä täältä -silmäilyksi. Järjestelmällisesti olen kirjaa lukenut vasta muutamia kymmeniä sivuja. Silti tekee mieli jo kirjoittaa alustavia vaikutelmia.
Puhuin tämä ketjun otsikoinnissani "rajasta" sekä konkreettisessa että kuvaannollisessa mielessä. Maria Lähteenmäki esittelee tutkimustehtäväänsä näin:
Huolimatta edelliseen sitaattiin sattumalta osuneista hieman kapulakielisistä vivahteista Lähteenmäen tutkimuksessa ei lainkaan ensivaikutelmien perusteella ole kyse mistään kuivakiskoisesta "politologisesta" käsite- ym. erittelystä, vaan kirjassa pureudutaan Suomen 1900-luvun alkupuolen poliittisen historian aivan olellisen keskeisiin kysymyksiin hyvin eloisalla tyylillä. Maria Lähteenmäki suuntaa tarkastelunsa mm. seuraaviin ongelmakokonaisuuksiin:Tässä kirjassa luodataan yksittäisen poliittisen henkilön, Karl Väinö Voionmaan (1869 - 1947) toimintaa aikaisemmissa Voinmaata käsitelleissä esityksissä varjoon jääneestä näkökulmasta eli esitellään ja arvioidaan Voionmaan raja- ja aluenäkemyksiä valaisevaa ajattelua, puhuntaa ja aktiviteetteja 1900-luvun alkupuoliskon poliittisessa, etenkin Voionmaan oman puolueeen SDP:n viitekehyksessä. Rajat ja alueet eivät tarkoita tässä yhteydessä yksinomaan fyysisiä (todellisia ja toivottuja) raja- ja maa-alueita, vaan myös abstraktimpia rajoilla olemisia ja toiminta-alueita.
* Väinö Voionmaa "suursuomalaisena" poliittisena teoreetikkona. Tulkoon jo tässä todetuksi, ettei Voionmaan Suur-Suomi-ajattelulla ollut kosketuskohtia sotienvälisen ajan AKS:läiseen ja muuhun oikeistohenkiseen sapelinkalisteluun, vaan sen lähtökohdat olivat kokonaan toisaalla: geopoliittisessa ajattelussa siinä merkityksessä kuin sanalla oli 1900-luvun alussa. Kjelléniläiseen geopolitiikkaan liitetään usein mielikuvia valtioiden elintilakamppailusta, mutta muistelen kirjaa selatessani nähneeni Maria Lähteenmäen luonnehtivan Voionmaan heimoaatteeseen vihkiytynyttä Suur-Suomi-kutsumusta luonteeltaan "rauhanomaiseksi".
* Voionmaan panoa Tarton rauhanneuvotteluissa edelliseen Suur-Suomi-problematiikkaankin liittyen saa kirjan pääluvussa II perusteellisen käsittelyn.
' Vuoden 1920 Tartosta hypätäänkin sitten jo huhtikuuhun 1938, Jartsev-neuvotteluihin ja sitä myöten vanhenevan Voionmaan "epätoivon ja [jatkosodan] häpeän vuosiin". Suomen poliittisen historian viime vuosikymmenten suurimpiin "sensaatioihin" kuuluvat (Paasikiven päiväkirjojen ohella) Linkomiehen muistelmat Vaikea aika ja Voionmaan pojalleen osoittamien kirjeiden kokoelma, jotka molemmat ilmestyivät 1970-luvun alkutaitteessa. Linkomiehen muistelmiin näkyy viitattavan jatkuvasti, mutta Voionmaan kirjeiden kitkerät kommentit Suomen sodanajan politiikasta on paljolti "unohdettu". Nyt tämä kokoelma muodostaa Maria Lähteenmäen tutkimuksessa harvinaisen kiinnostavan peilauspinnan. Joka tapauksessa on selvää, että Voinmaa oli natsi-Saksaan suuntautuneen politiikan johtavia sodanaikaisia vastustajia, olkoonkin että hänen roolinsa eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajanakin oli sodan ajan Suomessa lähinnä sivustaseuraajan.
* SDP:n sisäistä tilannetta ajatellen tutkimuksesta käy myös ilmi, kuinka selväpiirteisessä oppositioasemassa Voionmaa jo 20- ja 30-luvulla ja erityisesti sodan aikana oli suhteessa puolueen päälinjaan, siis Tanneriin (ja Hakkilaan ym.), oli haluamatta kuitenkaan tulla kuutosten lailla ikään kuin pudotetuksi puolueen laidan yli.
-----------------
Jos siis tohtisi alustavan tutustumisen perusteella jotain sanoa, niin päällimmäiseksi mielikuvaksi jää, että Maria Lähteenmäki on kirjoittanut erittäin kiinnostavalta vaikuttavan ja, niin kuin minusta näyttää, laadullisesti korkeatasoisen tutkimuksen. Näkökulmat ovat niin tuoreita, että pitkästä aikaa tuntee poliittisen historian tutkimusta lukiessaan saavansa jotain todella uutta ja olennaista antia. Tutkimus tuntuu lisäksi olevan täysin vapaa kaikenlaisesta "patrioottisesta" paisuttelusta, puolustelusta ja rationalisoinnista, minkä kaiketi pitäisi olla kaikenlaisen historiankirjoituksen perusedellytys mutta mikä ei omien havaintojeni mukaan suinkaan aina ole asianlaita.