Kaisa Kylakoski
Viestit: 591
Liittynyt: 01.12.05 08:46
Paikkakunta: Helsinki
Viesti: Kotisivu

Millaista on historian tutkiminen?

09.02.15 11:14

Heikki Ylikankaan uutta kirjaa ”Mitä on historia ja millaista sen tutkiminen” en vielä ole saanut käsiini.

Alkupalana on verkossa tarjolla
* Yle Areenan pätkä aamu-tv:stä.
* Ylen areenassa pätkä Puheen iltapäivästä
* Ylikankaan puheteksti julkistustilaisuudesta

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 12:34

Re: Millaista on historian tutkiminen?

09.02.15 13:10

On myös painotettava sitä seikkaa, että lähteet eivät voi käytännössä koskaan tallentaa ja säilyttää kuin osan todellisuudesta, milloin suuremman, milloin pienemmän. Tästä luonnollisesti seuraa, että mm. satunnaisuus luo virhemahdollisuuksia. Samaten on lähteiden katvekohtiin voinut unohtua jopa ratkaisevia tapahtumia ja tekijöitä.

Eihän nykyhetkestäkään voida koskaan päästä yksimieliyyteen, vaikka itse elämme siinä ja meidän siis pitäisi ajallisella paikallistuntemuksellamme pysytä sanomaan, millaisessa maailmassa elämme, mitä oikein tapahtuu ja mitä pitäisi tehdä.

Veikko I Palvo
Viestit: 1137
Liittynyt: 04.03.13 23:09

Re: Millaista on historian tutkiminen?

09.02.15 16:08

Heikki Ylikangas kirjoittaa: "Suomessa annetaan pitkään vaikuttava paino aikalaispäättäjien selityksille, sanokaamme esim. Mannerheimin, Rytin ja Tannerin muistelmille."

"Aikalaispäättäjien lausunnoissa eletylle kriisivaiheelle - vaikkapa hävitylle sodalle - annetaan niin hyväksyttävä selitys kuin suinkin kyetään."

"Dokumentit pysyvät muuttumattomina ajasta toiseen, kun taas kuva menneestä muuttuu silloinkin, kun saatavissa ei ole uusia lähteitä."

Tommi Rintala: Ohto Mannisen ja Heikki Ylikankaan talvi- ja jatkosotanäkemyksien erot ja taustat https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/ ... sequence=1 jakaa Talvi- ja jatkosotatutkimuksen:
1. perinteiseen näkemykseen
2. venäläiseen näkemykseen
3. uudempaan näkemykseen ja sanoo: "Inhimillisten tekijöiden ja mielikuvien vaikutusta ei missään tapauksessa voida sulkea pois tulkintojen ja tutkimustulosten taustalta, vaikka tutkimuksen tarkoituksena onkin käsitellä menneisyyttä mahdollisimman objektiivisesti."
Ja "Ohto Manninen perustaa tutkimuksensa virallisten arkistojen aineistoon, kun taas Heikki Ylikangas turvautuu tulkinnoissaan enemmän elämänkertoihin, henkilökohtaisiin arkistoihin ja muistitietoon."
Heikki Ylikangaskin
kirjoittaa: "Niinpä tutkimuksen tuloksena on joukko tulkintoja totuudesta. Se mikä tulkinnoista on kelvollisin eli käytännössä uskottavin ja vakuuttavin, ratkaisevat tutkimusten lukijat."
Olisiko tuossa sanottu "historiallinen totuus"?

Veikko Palvo

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Millaista on historian tutkiminen?

05.07.15 17:48

Veikko I Palvo kirjoitti: Tommi Rintala: Ohto Mannisen ja Heikki Ylikankaan talvi- ja jatkosotanäkemyksien erot ja taustat https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/ ... sequence=1 jakaa Talvi- ja jatkosotatutkimuksen:
1. perinteiseen näkemykseen
2. venäläiseen näkemykseen
3. uudempaan näkemykseen
Gradu ei tehnyt suurempaa vaikutusta.

Jo itse kolmijako on liian simppeli eikä siinä lainkaan huomioda esim. Juhani Suomen varsin kriittista talvisotatutkimuksia eikä sitä ulkomainen tutkimus vaikutti ajopuuterorian kumoamiseen.
Ja "Ohto Manninen perustaa tutkimuksensa virallisten arkistojen aineistoon, kun taas Heikki Ylikangas turvautuu tulkinnoissaan enemmän elämänkertoihin, henkilökohtaisiin arkistoihin ja muistitietoon."
Tämäkään ei ole olennaista, vaan (kuten Ylikangas itse kirjassaan sanoo), mitä kysymyksiä lähteille tehdään, on ratkaisevaa sille mitä vastauksia saadaan.

Lisäksi kirjoittajan tulkinta, että Ylikankaan Mannisesta eroavat sotatulkinnat johtuvat siitä, että hän tuli aiheen pariin urallaan myöhään, on varsin naiivi. Iältäänhän Ylikangas (s. 1937) sijoittuu muiden "kuvainsärkijöiden" Osmo Jussilan (1938) ja Matti Klingen (s. 1938) joukkoon, jotka kokivat sodan lapsina ja aikuistuivat 50-luvun lopulla. Manninen (s. 1943) on nuorempi, mutta ei ilmeisesti mikään 60-luvun kapinallinen.

Ylikangas itse tulkitsee kirjassaan niin, että Kekkosen aikana historiantutkimus uskalsi kysyä "suuria kysymyksiä" (autonomia, 1918, sota), koska oikeiston monopoli ei enää rajoittanut vastauksia.

Ylikankaan mielestä nuoret historioitsijat valitsevat nykyisin "turvalllsia", mutta "pieniä" aiheita, jotta viran saanti ei vaikeutuisi. Poikkkeuksena ovat paradoksaalistä kyllä olleet valtion isot projektit kuten Sotavangit ja luovutetukset, joihin sysäys oli ulkomaiden kiinnostus ei-akateemiseen Elina Sanan kirjaan.

Tapio Onnela
Viestit: 4862
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Millaista on historian tutkiminen?

05.07.15 22:55

Ylikankaan teoksesta kirjoitti Agricolan kirja-arvosteluihin 16.6.2015 Henna Karppinen-Kummunmäki: Onko Suomi yhden historiallisen totuuden maa?
On totta, että tulkinnan on oltava hyvin perusteltu ja uskottava, mutta sitaatista jää kuva, että Ylikangas kannattaa edelleen kaikkitietävän tutkijan ideaalia, jossa tutkimuksen mahdolliset ongelmat ja epävarmuuskohdat siivotaan piiloon lukijalta. Eikö kuitenkin läpinäkyvyys ole tämän päivän historiantutkimuksen ydin? Jos ja kun joitain epävarmuuskohtia on, ne tuodaan julki rehellisesti.
Keskustelun herättäminen on hyvä asia ja sitä Ylikangas on todella saanut urallaan aikaan. Jäin kuitenkin kirjan luettuani pohtimaan, mitä ongelmaa hän todellisuudessa ajaa takaa? Onko Suomi yhden historiallisen totuuden maa, kartellaanko vaikeita aiheita tai erilaisia tulkintoja kuten hän väittää? Oma kokemukseni on, että useammalle kuin yhdelle tulkinnalle kyllä on historiantutkimuksen kentällä tilaa.

Veikko I Palvo
Viestit: 1137
Liittynyt: 04.03.13 23:09

Re: Millaista on historian tutkiminen?

05.07.15 23:19

Emma-Liisa kirjoitti:
Veikko I Palvo kirjoitti: Tommi Rintala: Ohto Mannisen ja Heikki Ylikankaan talvi- ja jatkosotanäkemyksien erot ja taustat https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/ ... sequence=1 jakaa Talvi- ja jatkosotatutkimuksen:
1. perinteiseen näkemykseen
2. venäläiseen näkemykseen
3. uudempaan näkemykseen
Gradu ei tehnyt suurempaa vaikutusta.

Jo itse kolmijako on liian simppeli eikä siinä lainkaan huomioda esim. Juhani Suomen varsin kriittista talvisotatutkimuksia eikä sitä ulkomainen tutkimus vaikutti ajopuuterorian kumoamiseen.
Niin, kyllähän minäkin kallistuisin "perinteiseen näkemykseen" talvi- ja jatkosodasta.
Tommi Rintala
kirj. s. 22 "J.K.Paasikiven 1950-luvulla julkaistuissa muistelmissa entinen presidentti suhtautui kriittisesti valtionjohdon valintoihin ennen Talvisodan alkamista."
J.K.P. on varmaankin kirjoittanut näin muistelmissaan vuosilta 1939 - 1941 kirjoitettuna UKK:n mukaan viimeisinä pres.vuosina ja julkaistu vuonna 1958.
Mutta
hieman epäilen J.K.P.:n "muistaneen" 1950-luvulla hieman väärin, koska 1985 julkaistuissa päiväkirjoissaan J.K.P. toistuvasti kirjoittaa "Talvisodasta vaikka meillä oli kolmenkertaiset sopimukset Neuvostoliiton kanssa."
mm. 21.3.1947
"Kommunistit tahtovat puhua ainoastaan viime sodasta. Mutta meillä oli myös talvisota, jota me emme aloittaneet ( meillä oli 3-kertaiset sopimukset Neuvostoliiton kanssa ), ja talvisota määräsi tapausten kulun. Ellei talvisotaa olisi ollut, olisivat tapaukset vuonna 1941 menneet toisin."
"Times 18.12.46 sanottiin, että se valtio, joka aloitti hyökkäyssodan 1939 voimassa ollutta kansainvälistä oikeutta vastaan, teki ei vain laittomuuden, vaan rikoksen."
kirjoitti Paasikivi
päiväkirjaansa 21.3.1947

Stalinin aikainen näkemys ei juurikaan asiaa muuksi muuta. Talvisota oli oikeutettu rajanoikaisu Karjalassa, Sallassa, Petsamossa ja Suuri isänmaallinen sota alkoi 1941.

Mitä uudemmista näkemyksistä sitten sanoisikaan, ehkä ne ovat noita "romahtaako rintama"-näkemyksiä?

Veikko Palvo

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Millaista on historian tutkiminen?

05.07.15 23:35

Tapio Onnela kirjoitti:Ylikankaan teoksesta kirjoitti Agricolan kirja-arvosteluihin 16.6.2015 Henna Karppinen-Kummunmäki: Onko Suomi yhden historiallisen totuuden maa?

On totta, että tulkinnan on oltava hyvin perusteltu ja uskottava, mutta sitaatista jää kuva, että Ylikangas kannattaa edelleen kaikkitietävän tutkijan ideaalia, jossa tutkimuksen mahdolliset ongelmat ja epävarmuuskohdat siivotaan piiloon lukijalta. Eikö kuitenkin läpinäkyvyys ole tämän päivän historiantutkimuksen ydin? Jos ja kun joitain epävarmuuskohtia on, ne tuodaan julki rehellisesti.

Karppinen-Kummunmäen viittamassa sitaatissa Ylikangas siis kirjoittaa:
”Olennaista tulisi aina olla, että tapahtuneesta muodostettuun käsitykseen ei jää aukkoja eikä avoimia kysymyksiä. Kuvan on oltava ehyt ja katettava kaikki tosiasiat.”
Ja mitähän vikaa tässäkin näkemyksessä nyt sitten oikein mahtaa olla? Kaikissa aikojen kuluessa silmäilemissäni metodioppaissa on ymmärtääkseni korostettu juuri eheän, rationaalisen tulkinnan merkitystä. Eiväkö esim. renvallilaiset "rakennekokonaisuudet" vastanneet tarkalleen Ylikankaan tarkoittamaa asiaa? Ja vaikkapa nykyinen emerituksen Kalervo Hovin muistan nuorena yliopistonopettajana tähdentäneen, ettei tulkintaan saa jäädä "törröttämään" siihen sopimattomia osia. Onko siis "tämän päivän historiantutkimus" edellä sanotuissa suhteissa muuttunut aivan perusluonteisella tavalla? - Ylikankaan uusimman kirjan heti tuoreeltaan kevättalvella lukeneena en miltään osin huomannut Ylikankaan tarkoittaneen mitään "lopullista", kiveen hakattua totuutta. Päinvastoin: hänen mukaansa objektiivinen totuus, se yksi ja ainoa, on olemassa (ja tätä itse saanen epäillä), mutta sitä ei kukaan tutkija pysty saavuttamaan.

Karppinen-Kummunmäki jatkaa:
Keskustelun herättäminen on hyvä asia ja sitä Ylikangas on todella saanut urallaan aikaan. Jäin kuitenkin kirjan luettuani pohtimaan, mitä ongelmaa hän todellisuudessa ajaa takaa? Onko Suomi yhden historiallisen totuuden maa, kartellaanko vaikeita aiheita tai erilaisia tulkintoja kuten hän väittää? Oma kokemukseni on, että useammalle kuin yhdelle tulkinnalle kyllä on historiantutkimuksen kentällä tilaa.
Oma kokemukseni lukijana viittaa tässäkin aivan päinvastaiseen kuin Karppinen-Kummunmäen edellä esittämä. Mielestäni suomalainen historiankirjoitus on eräiltä osin erittäin poliittista ja sellaisenaan, sanoisiko vinoutuneena, vailla sitä "moniperspektiivisyyttä", jonka merkitystä vaikkapa Jukka Rantala ja Sirkka Ahonen ovat toistuvasti korostaneet äskettäisessä kirjassaan Ajan merkit. Historian käyttö ja opetus (Gaudeamus 2015). En nyt ainakaan tässä vaiheessa rupea kuvailemaan esimerkkejä (sitä olen tehnyt tällä palstalla monien vuosien mittaan). Jos tämänkin tosiasian joku haluaa kiistää, niin mielestäni taatusti puhuu vastoin parempaa tietoaan.

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Millaista on historian tutkiminen?

06.07.15 10:03

nylander kirjoitti:
Tapio Onnela kirjoitti:Ylikankaan teoksesta kirjoitti Agricolan kirja-arvosteluihin 16.6.2015 Henna Karppinen-Kummunmäki: Onko Suomi yhden historiallisen totuuden maa?

On totta, että tulkinnan on oltava hyvin perusteltu ja uskottava, mutta sitaatista jää kuva, että Ylikangas kannattaa edelleen kaikkitietävän tutkijan ideaalia, jossa tutkimuksen mahdolliset ongelmat ja epävarmuuskohdat siivotaan piiloon lukijalta. Eikö kuitenkin läpinäkyvyys ole tämän päivän historiantutkimuksen ydin? Jos ja kun joitain epävarmuuskohtia on, ne tuodaan julki rehellisesti.
En ole Ylikankaan kanssa aina yhtä mieltä, mutta nimenomaan läpinäkyvyydestä hänelle täytyy antaa tunnustus. Harva tutkija avaa samalla tavalla päättelyketjunsa. Hän perustelee yksityiskohtaisesti, miksi hylkää tai hyväksyy jonkin selityksen.
Karppinen-Kummunmäen viittamassa sitaatissa Ylikangas siis kirjoittaa:
”Olennaista tulisi aina olla, että tapahtuneesta muodostettuun käsitykseen ei jää aukkoja eikä avoimia kysymyksiä. Kuvan on oltava ehyt ja katettava kaikki tosiasiat.”
Ja mitähän vikaa tässäkin näkemyksessä nyt sitten oikein mahtaa olla? Kaikissa aikojen kuluessa silmäilemissäni metodioppaissa on ymmärtääkseni korostettu juuri eheän, rationaalisen tulkinnan merkitystä. Eiväkö esim. renvallilaiset "rakennekokonaisuudet" vastanneet tarkalleen Ylikankaan tarkoittamaa asiaa? Ja vaikkapa nykyinen emerituksen Kalervo Hovin muistan nuorena yliopistonopettajana tähdentäneen, ettei tulkintaan saa jäädä "törröttämään" siihen sopimattomia osia.
Tämä on kyllä erittäin hyvä testi historiateosta lukiessa. Joskaan dekkareissakaan ei siihen enää pystytä.
Ylikankaan uusimman kirjan heti tuoreeltaan kevättalvella lukeneena en miltään osin huomannut Ylikankaan tarkoittaneen mitään "lopullista", kiveen hakattua totuutta. Päinvastoin: hänen mukaansa objektiivinen totuus, se yksi ja ainoa, on olemassa (ja tätä itse saanen epäillä), mutta sitä ei kukaan tutkija pysty saavuttamaan.
Hyvä periaate, jonka mukaan Ylikangas ei itse aina käyttäydy.
Karppinen-Kummunmäki jatkaa:
Keskustelun herättäminen on hyvä asia ja sitä Ylikangas on todella saanut urallaan aikaan. Jäin kuitenkin kirjan luettuani pohtimaan, mitä ongelmaa hän todellisuudessa ajaa takaa? Onko Suomi yhden historiallisen totuuden maa, kartellaanko vaikeita aiheita tai erilaisia tulkintoja kuten hän väittää? Oma kokemukseni on, että useammalle kuin yhdelle tulkinnalle kyllä on historiantutkimuksen kentällä tilaa.
Oma kokemukseni lukijana viittaa tässäkin aivan päinvastaiseen kuin Karppinen-Kummunmäen edellä esittämä. Mielestäni suomalainen historiankirjoitus on eräiltä osin erittäin poliittista ja sellaisenaan, sanoisiko vinoutuneena, vailla sitä "moniperspektiivisyyttä", jonka merkitystä vaikkapa Jukka Rantala ja Sirkka Ahonen ovat toistuvasti korostaneet äskettäisessä kirjassaan Ajan merkit. Historian käyttö ja opetus (Gaudeamus 2015). En nyt ainakaan tässä vaiheessa rupea kuvailemaan esimerkkejä (sitä olen tehnyt tällä palstalla monien vuosien mittaan). Jos tämänkin tosiasian joku haluaa kiistää, niin mielestäni taatusti puhuu vastoin parempaa tietoaan.
On myönnettävä, ettei NLn kukistumisen jälkeistä käännettä voi oikein tulkita muuten kuin politiikasta käsin.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”