Lemmi kirjoitti:
Luulen ettei Natolla ole ydinaseita, mutta Nato-mailla on ja ne käyttävät ydinaseita oman harkintansa mukaisesti. Voin olla väärässäkin, mutta sellainen käsitys minulla on.
NATO:lla oli ja on yhtenäinen johto, aivan kuten Varsovan liitollakin oli.
Berliinin kriisin ja ilmasillan 6.1948 - 5.1949 loppuvaiheessa solmittiin 4.4.1949 Pohjois-Atlantin liiton sopimus: Länsi-Euroopan maiden ja USAn joukkojen suunniteltiin aloittavan taistelun Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan Länsi-Saksan alueella puna-armeijaa viivyttäen ja NATOn hallussa tuli pitää tärkeitä alueita Britannian saarilla, Iberian niemimaalla ja Pohjois-Afrikassa.
Noilta alueilta olisi aloitettu vastahyökkäykset puna-armeijaa vastaan Naton liittolaisvahvennusten saavuttua. Ydinaseita olisi käytetty Neuvostoliiton kohteita vastaan massiivisen kostoiskun doktriinin mukaisesti.
Berliinin kriisi 1959 - 1961 ja Kuuban ohjuskriisi 1962 osoittivat selvää varovaisuutta ydinaseiden käytössä kummankin osapuolen taholla.
Varsovan liiton rivien kokoamisen voinee katsoa alkaneen 1968 Tsekkoslovakian miehityksestä?
Ja sotilaallista yhteistoimintaa Neuvostoliitto alkoi kehitellä Suomenkin suunnalla. Kekkonen ja Gretshko tekivät mm. sopimuksen suomalaisen upseeriryhmän lähettämisestä 1971 Frunzen sotilasakatemiaan. ( Pentti Syrjä, Gruppa Finlandija, WSOY 1986 )( pres. M.Koivisto närkästyi suuresti
kenr.maj. Syrjän muistelmien julkaisemisesta. )
Frunzen diplomityönä oli puna-armeijan divisioonan hyökkäyksen suunnittelu ja johtaminen Hollannin rajalle:
"Hyökkäys suoraan liikkeestä on tämän päivän neuvostodoktriinin mukaan hyuökkäyksen normaalimuoto. Sillä vähennetään vihollisen mahdollisuuksia tuottaa suuria tappioita - nimenomaan ydinasein - hyökkäykseen valmistautuville omille joukoille."
mm. "Olennainen edellytys systeemin onnistumiselle on se, että ajoneuvot voivat ajaa maastossa melkein mielin määrin tiestöstä riippumatta.
Operointi Länsi-Saksan aluetta kuvaavilla neuvostovalmisteisilla kartoilla oli helppoa. Niissä oli tietoja huomattavasti enemmän kuin vastaavissa
meikäläisissä 1:100000-mittakaavaisissa topografikartoissa. Muun muassa panssarien käytön suunnittelu sujui nopeasti, kun jokien kohdalla oli merkitty niiden keskisyvyys, pohjan laatu, kahluupaikat, veden virtausnopeus ja siltojen kantokyky, kun metsien osalta oli tiedot puuston laadusta, runkojen keskimääräisestä paksuudesta, puiden välimatkoista jne."
"Neuvostoliitto oli todella hyvin varautunut nimenomaan läntisiin sotatoimiin."
"Kolmantena hyökkäyspäivänä saavutimme Osnabryckin kaupungin. Kolmikymmenvuotisen sodan päättänyt Westfalenin rauha solmittiin
Osnabryckissä 1648."
"Huolehtien sivustavarmistuksen pitävyydestä jatkoimme hyökkäystä. Hyökkäysaikataulumme ei sallinut vitkastelua. Lopullinen tavoite oli vielä
120 km päässä ja vihollisen ( NATOn ) vastarinta oli sitkeätä."
"Kartalla käytävässä leikkisodassa kaikki on mahdollista. Meidän hyökkäyksemme onnistuminen oli päätetty jo puoli vuotta aikaisemmin Frunzen akatemian johtajan hyväksyessä Shubinin harjoitussuunnitelman."
"Niinpä hyökkäyksemme saavutti määräajassa Hollannin rajan ja hyökkäys pysäytettiin täydennystä ja huoltoa varten."
"Kuusi päivää ja 250 km!"
"Käytännössä meiltä kului siihen joka ainut arkipäivä kahdeksan viikon ajan. Eipä ihme, että ( hyökkäys- ) harjoituksen opit ovat vieläkin, toistakymmentä vuotta kurssin jälkeen, kirkkaana mielessa," kirj. kenr.maj. Pentti Syrjä vuonna 1986.
Davy Crocket-atomisingot yms. lienevät olleet puolustajan propaganda-aseitakin hyökkäävää Varsovan liiton panssariarmeijaa vastaan.
Neuvostoliiton on kirjoitettu hyökkäyssuunnitelmiinsa sisällyttäneen taktisten ydinaseiden käytön, P.Syrjä mainitsee vain puolustajan, Naton,
ydinaseiden oletetun käytön hyökkääjiä vastaan.
Ja presidentti M.Koivisto räjähti moisten suunnitelmien julkaisemista muistelmissa, ei se sopinut YYA-politiikkaan lainkaan.
Marsalkka Ustinov ehdotteli Urho Kekkoselle kesällä 1978 yhteisiä Suomen ja Neuvostoliiton sotaharjoituksiakin. Yhteisistä sotaharjoituksista ei tullut mitään ja Neuvostoliittokin aloitti 1979 lopussa 10 vuotta kestäneet sotaharjoitukset Afganistanin suunnalla. Mutta neuvostoliiton armeijalle vuoristoisen karussa Afganistanissa kävi yhtä huonosti kuin USAn armeijalle Etelä-Vietnamin viidakoissa kommunistihyökkäystä torjuttaessa.
Mauno Koivisto fundeerasi mikä onkaan riittävä tuho, seitsemän kertainenko? Ydinaseita on sittemmin Neuvostoliiton romahduksen jälkeen vähennetty, mutta 1-2 kertainen maapallon tuho lienee yhä mahdollista eli MAD-oppi on voimissaan?
Ja erityisesti Venäjä näyttäisi olevan ydinaseidensa varassa, tavanomaisten aseiden suhteen se ei ilmeisesti kykene kilpailemaan NATOn kanssa -
tai Kiinan?
Veikko Palvo