Re: Suomalaisten SS-miesten fasistisuutta on tahallaan vähätelty
Lähetetty: 18.10.18 14:17
Näin siis Oula Silvennoinen HS:n arvostelussaan:I Palvo kirjoitti: ↑18.10.18 13:50
Andre Swanström syyttää rof. Jokipiitä jopa tilastollisesta valehtelusta, arvelleen Jokipiillä olleen poliittinen motiivi tutkimusta v. 1968 tehdessään.
( YLEllä 6.10.2017 ) Oula Silvennoinen näyttää väittävän Andre Swaströmin löytäneen nuo "säröttömän myytin" murtamiseen tarvittavat tiedot, vaikkei niitä esitetäkään, vain arveluita ja olettamuksia.
SS-VAPAAEHTOISPATALJOONAN sotanäyttämö, Saksan itärintama, oli toisen maailmansodankin mittapuulla ennennäkemättömän raaka juutalaisten ja romanien kansanmurhan, julman partisaanisodan, joukkomurhien ja terrorin tapahtumapaikka. Puolustuskyvyttömän siviiliväestön murhaaminen oli harkittu, ennalta suunniteltu, ohjelmallinen ja elimellinen osa Saksan sotatoimia.
Kasautuva tutkimusnäyttö on yksi kerrallaan murskannut myöhemmin kehitellyt erillissotateoriat. Itärintamalla kukaan ei ollut sivullisen asemassa.
Synkkämaineisten SS:n Einsatz-yksiköiden rinnalla joukkomurhien toteuttamiseen osallistuivat niin tavalliset poliisijoukot ja SS-kenttäsantarmit, erilaiset varmistusjoukot, Waffen-SS:n taisteluyksiköt ja aivan tavalliset Saksan armeijan joukot, aselajiin katsomatta.
Miten siis suomalaiset, ainoina Waffen-SS:n ulkomaalaisista vapaaehtoisista olisivat voineet pysytellä tietämättöminä tai syrjässä aatteellisen ja rodullisen tuhoamissodan käytännön toteutuksesta?
***Suomalainen SS-liike syntyi keväällä 1941 värvätyn SS-vapaaehtoispataljoonan ympärille, mutta se oli pataljoonaa paljon laajempi ilmiö. Siihen kuului alun perin salainen värväysorganisaatio, jossa valtion viranomaiset valtiollisen poliisin kautta olivat tiiviisti mukana. Lisäksi siihen kuuluivat SS-vapaaehtoistoimikunnan edustama kotimainen värväys-, täydennys- ja ylläpitotoiminta, Berliinin ja Helsingin SS-yhteysesikuntien edustama suomalais-saksalainen organisaatio ja epävirallinen, lopulta maanalainen SS-yhteistyö.
SS-yhteistyötä suomalaiset aktiivit jatkoivat vielä aselevon jälkeen Suomen ja Saksan jouduttua keskenään sotatilaan.
SWANSTRÖM PIIRTÄÄ osittain aiemmin käyttämättömän lähdeaineiston avulla kovin toisenlaisen kuvan suomalaisesta SS-liikkeestä ja -pataljoonasta kuin Jokipiin silotteleva magnum opus. Hän romuttaa Jokipiin sievistelevät arviot pataljoonan miesten poliittisesta suuntautuneisuudesta sekä Jokipiin ja myöhempien SS-muistelijoiden yritykset kirjoittaa pataljoonan historiaa puhumatta sen yhteydessä holokaustista ja muista itärintaman sotarikoksista.