jsn kirjoitti: ↑05.02.18 21:02
Hyviä pointteja Porin Pekalla. Samalla logiikallahan kuin sotakorvauksia, voisi ylistää talvi- ja jatkosotaa - niidenhän tuloksena saimme hyvät ja luottamukselliset suhteet Neuvostoliiton kanssa.
Sotakorvausmyytti liittyy yya-ajan idänkaupan ja idänsuhteiden menestyskertomukseen, nykyisin sanottaneen yleisesti Suomen selvinneen tuosta ajasta sittenkin?
Sotakorvausten suuruudeksi nykyarvossa on sanottu 3,5 - 4,5 miljardia €. Professori Ilkka Nummela, Inter arma silent revisores rationum, WW2:n aiheuttama taloudellinen rasitus Suomessa 1939 - 1952 laskee
https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/37687 vuonna 2007 sotakorvausten nykyarvoksi 50,7 miljardia € ja
Suomen aluemenetysten arvoksi 161,5 miljardia €. Karjalan, Sallan ja Petsamon laskennallinen arvo vaikuttaa pienehköltä, mutta onhan tuossa laskettu 10.0 : Sodan henkilövahingot taloudellisena arvona, sekä s. 219 - 237. Siirtoväestä aiheutuneet menotkin osin kaksinkertaisine evakkomatkoineen ja asuttautumisineen.
Maaliskuussa 1944 vaadittu sotakorvausmäärä oli 600 miljoonaa us$:a ja Moskovassa oli laskettu sotavahingoiksi 1200 miljoonaa us$.
Välirauhansopimuksen teon 19.9.1944 jälkeen sotakorvauksia määriteltiin Tornissa ja Gerasimov ilmoitti 7.10.1944 suomalaisille: "Pyrkimyksenä on aluksi luoda jonkinlainen yleiskuva Suomen teollisuuden tuotantokyvystä, jotta toimitukset voidaan määrätä."
Gerasimov halusi tietoja Metalliteolllisuusyhdistyksen G.v. Wrightilta ja puunjalostusteollisuuden J.O.Söderhjelmiltä. Helsinkiin saapui 17.10.1944 Borisovin johtama valtuuskunta ja sotakorvaustoimitusten rakenteesta ja tavaroiden hinnoitteluperusteista käytiin neuvotteluja ja Borisov vaati 2.10.-44 Moskovasta saamiensa ohjeiden mukaisesti toimituksiin sovellettavaksi v. 1938 hintatasoa.
Sotakorvaussumma nousi jonnekin yli 600 miljoonaan $:iin. Esim. ps-laiva Väinämöisestä suomalaiset halusivat 800 miljoonaa mk ja NL maksoi peruskorjatusta aluksesta 265 miljoonaa mk.
Zhdanov korotti v. 1938 pohjahintoja 15 %:a pääomatavaroiden ( laivat, met.teollisuustuotteet ) 175 miljoonan $:n osalta ja 10 % kulutustavarain ( mm. kuparikaapelit yms. ) 125 miljoonan $:n osalta. Sotakorvausperussopimus ja ens. vuoden toimitussopimus allekirjoitettiin Tornissa 17.12.1944, allekirjoittajina Zhdanov ja pääministeri Paasikivi.
Perussopimuksen mukaisesti Leningradissa 2.1945 mm. luovutettiin kauppalaivoja, 120:sta venäläiset hyväksyivät 105 alusta, mutta Suomi joutui luopumaan monesta alunperin suunnitelmaan kuulumattomasta arvokkaasta aluksesta.
Aulis Blinnikka, Valvontakomission aika, wsoy 1969
Kreml jatkoi sotakorvausaikaa 6 vuodesta 8 vuoteen 1945, luovutettavien sotakorvaustuotteiden lista oli niin pitkä, että se vaati kaksi lisävuotta ja noista lisävuosistakin sanottiin Suomen halunneen ne. Suomalaiset olisivat epäilemättä halunneet listaa karsittavaksi, eivätkä kahta lisävuotta "orjantyötä", joksi J.K.Paasikivi sotakorvauksia kutsui?
Ilkka Nummelan laskelmassa ovat Kansanhuollonkin kustannukset ja säännöstelyä ja korttiaikaa riittikin Helsingin olympialaisten 1952 jälkeenkin.
taulukko
http://prokarelia.net/fi/kuvat/sodankustannukset_i.jpg sodan kustannuksista, Talvisotaa ja jatkosotaa ei ole eritelty, mutta olisivatkohan v. 1939-1940 kustannukset Suomen kansantaloudelle noin 50 %:n luokkaa eli n. 250 miljardia € nykyarvona?
Palautukset Karjalaan, Hankoon ja Sallaan välirauhan 1940 aikana ovat noin 2 %:a laskelman kokonaisarvosta.
Ja
olisikohan Suomen talous noin 20 vuodessa saavuttanut 1938 tason, vuoden 1959 - 1961 tienoilla, yöpakkaskriisin ja noottikriisin aikoihin?
Maatalouden viljelysala esim. oli 1959 vuoden 1938 tasolla Suomen Pankin kertomuksen mukaan.
lisäys 21.2.: Prof Bruno Suviranta kirj. joulukuussa 1945
https://helda.helsinki.fi/bof/bitstream ... sequence=1 Suomen pankin taloudellisia selvityksiä 1945 sivuilla 5 - 17 sotakorvauksista:
s.9.: "Sen jälkeen kuin sotakorvausten hinnoittelu on määrätty kuten alla esitetään kokonaan toisten perusteiden mukaan, tällä kultalausekkeella ( 35 US $ ja vuoden 1938 kurssi ) tuskin kuitenkaan enää on reaalipoliittista merkitystä".
Sotakorvaustuotteista valvontakomissio oli 17.12.1944 sopimukseen laatinut tavaralistan hinnoitteluineen. Neuvostoliitolle merkittävä oli tavaralistan tuotteiden toimittaminen sotakorvauksina ja Suomi oli syksyllä 1944 turhaan yrittänyt puhua tietyn raha-arvon mukaisista sotakorvauksista.
Sotakorvausdollarin arvo oli hyvin epämääräinen ja venyvä käsite.
Metsäteollisuustuotteiden länsiviennillä oli ostettava "kalliiseen hintaan lännestä raaka-aineita ja puolivalmisteita", kirj. Br Suviranta 12.1945. Sotevalla oli omia osto- ja hankintakonttoreita Länsi-Euroopassa.
"Suomi menetti 1940 Moskovan rauhassa Karjalan ja luovutetut alueet olivat 10 % Suomen kansallisvarallisuudesta. Jatkosodan aikana Karjalaan investoitiin ja vajaa 300 000 muutti takaisin kotiseuduilleen jälleenrakentamaan ja 1944 oli jälleen lähdettävä evakkoon rakentamaan uutta tulevaisuutta läntisessä Suomessa.
Prof.- Ilkka Nurmela laskee kansantalouden pohjalta sodassa kaatuneet ja invalidisoituneetkin "menetetyksi työvoimaksi", mutta tuskinpa työvoimapula oli sotakorvaustoimituksia pienentämässä?
"Kivihiiltä ja koksia ei Br Suvirannan mukaan ollut 1945 rakentamiseen ( energiaa ei riittänyt sementin valmistamiseen ) ja voimanlisämahdollisuudet siirtyvät nekin epämääräiseen tulevaisuuteen, Karjalan mukana oli menetetty 25 % energialähteistä ( vesivoima tuolloin ), ensimmäinen sähkönsiirtolinja "Rautarouvakin" oli rakennettu Imatralta Turkuun itä-länsisuunnassa. Energiapula lienee haitannut sotakorvausteollisuutta?
"Sotakorvaukset oli suoritettava tarkoin määritettyinä tavaroina, joille ei ole kuin yhdet "markkinat" ja hintaperusteetkin Neuvostoliiton määrittelemiä etukäteen, noin 60 %:a tavaroita, joiden osuus normaalioloissa Suomen viennistä oli 4 %:a."
Tuohan sitten myöhemmin näkyi idänkaupassakin. Sotakorvausaikana Neuvostoliitto joutui toimittamaan omassa niukkuudessaan elintarvikkeita tulevan itä-blokin maille, mutta Suomi jo 1945 tavaranvaihtosopimuksissaan NL:n kanssa vaihtoi viljaa tavaroihin.
Vapaan länsiviennin osuus oli hyvin pieni.
Sotakorvausten tultua suoritetuiksi 1952, Br Suviranta kirjassaan laskee korvausten NL:lle olleen 1005 miljoonaa US $ vuoden 1944 arvossa ja "Veljenpoikakin" mainitsee tämän summan, UKK910942 todeten sotakorvausten todellisuudessa olleen hyvin epämäisen ja venyvän käsitteen.
Br Suviranta kirj Suomen Pankin kats. 12.1945 "sotakorvausten nousevan n. 15 %:iin Suomen kansantulosta". Kuuden vuoden mukaan ja 8 vuoteen jatkettu suoritusaika on hieman pienentänyt vuosittaista korvaussummaa, joka määrytyi NLn laatiman ja hinnoitteleman tavaralistan mukaan. "Orjantyöstä on päästävä eroon", kirjoitti J.K.Paasikivi.
Vertailun vuoksi Br Suviranta esittää Suomen 15 %:n korv. Suomen Pankin kirj. 12.1945 Saksan WW1 jälkeisen suuret sotakorvaukset:
vuonna 1925 1,69 %
1926 1,84 %
1927 2,18 %
1928 2,6 %
1929 3,24 %
1930 2,39 %
Weimarin Saksa ei kyennyt maksamaan noin `valtavia´ sotakorvauksia Hitlerin päästessä sen johdosta Saksan suurtyöttömyydessä valtaan.
Ja ensimmäisen maailmansodan voittajavaltioita on arvosteltu "liian suurten" sotakorvausten määräämisestä Saksalle.
Olisikohan Stalinkin odottanut - ainakin aluksi - sisäisiä levottomuuksia Suomessa ja kommunistien valtaan pääsyä?
Veikko Palvo