Veikko I Palvo
Viestit: 1404
Liittynyt: 04.03.13 22:09

Arkeologia valloitusvaatimuksen perusteluna

Willem Barentsz antoi v. 1596 löytämälleen saaristolle nimeksi "Spitsbergen" arvattavasti korkeiden vuorenhuippujen mukaan.

Versaillesin rauhankonferenssissa "Spitsbergen" päätettiin v. 1920 antaa Norjan suvereenitettiin, määräysvaltaan ja ehtona oli, ettei saarilla saa olla tulevaisuudessakaan minkäänlaista sotilaallista toimintaa.
Neuvostoliiton edustajia Pariisissa ei v. 1920 ollut ja NL:kin perustettiin vasta 30.12.1922, mutta myöhemmin Moskovan hallitus hyväksyi Norjan suvereeniteetin "Svalbardissa" ja allekirjoitti sopimuksen muiden valtioiden tavoin.
Hollantilainen yhtiö alkoi 1920 louhia kivihiiltä Rijpsbur´ksi nimeämässään paikassa ja myi 1932 hiilikaivoksen rakennuksineen neuvostoliitolle,
joka nimitti paikan Barentsburg´ksi, jonne on nyttemmin turistejakin varten perustettu pomori-museo, jossa ilmoitetaan "me venäläiset olimme täällä ensiksi."
http://highnorthnews.com/en/spitsbergen ... nd-history

Norja alkoi 1925 alkaen käyttää nimeä "Svalbard" norjalaisten 1400-luvun saagojen mukaan.

"Neuvostoliiton arkeologit alkoivat 1970-luvulla kaivaa vanhoja venäläisten metsästäjä-kalastajien leiripaikkoja Svalbardissa tavoitteenaan löytää todisteita siitä, että venäläiset löysivät Svalbardin ensimmäisen kerran 1500-luvun alussa ennen hollantilaista Willem Barentszia ja tuolle ajalle arkeologiset löydöt ajoitettiinkin."

Virallisesti Venäjän ulkoministeri "Svalbardin" sop. 100-vuotispäivänä 9.2.2020 kirjeessään Norjan ulkoministerille käytti nimiä
"Spitsbergen" ja "saaristo."
Norja tarjosi 2020 öljynetsintälisenssejä, mutta Venäjä ei ollut niistä kiinnostunut kenties resurssipulassa.
Mutta Venäjän ulkoministeriön mukaan öljynetsintälisenssejä ei saisi antaa Svalbardin rannikolta kenellekään, sillä Venäjä vastustaa Norjan öljynetsintää Huippuvuorten vesillä.

Norja on maailman kolmanneksi suurin maakaasun tuottaja ja kahdeksanneksi suurin öljyntuottaja, Venäjän kilpailija markkinoilla.
Norjassa kaikki poliittiset puolueet ovat öljyntuotannon lisäämisen kannalla.
mm. helmikuun 2021 tuotanto: http://npd.no/en/facts/news/Production- ... uary-2021/
Norjan kaasun ja öljyntuotanto kasvaa neljässä vuodessa vuoteen 2023 mennessä 40% suuremmaksi ja 2020-2021 myönnetyistä öljynetsintälisensseistä puolet sijaitsee Barentsin meren pohjoisosassa.

YLEssäkin otsikolla "Ilmastonmuutos tuhosi haaveet kaasu- ja öljyrikkauksista arktisella alueella", http://yle.fi/uutiset/3-11845941 mutta mitenkähän lienee tuon Neuvostoliiton ja Venäjän arkeologialla tuetun ja perustellun vaatimuksen laita Svalbardissa?

Veikko Palvo

Veikko I Palvo
Viestit: 1404
Liittynyt: 04.03.13 22:09

Re: Arkeologia valloitusvaatimuksen perusteluna

Adolf Erik Nordenskiöld teki ensimmäisen matkansa Huippuvuorille vuonna 1858 ensimmäisenä noin kymmenestä arktisesta tutkimusmatkastaan http://ub.uit.no/northernlights/eng/northeast02.htm .Geologinakin Adolf Erik N. havaitsi 1864 fosforiittiesiintymän Isfjordenin rannalla Pyramiden-vuoressa ja 1872 keinolannoitteen louhinta oli määrä aloittaa, rakennettiin Huippuvuorten vanhin rakennuskin Svenskehuset.
Ruotsalainen AB Spitsbergens Svenska Kolfält aloitti kivihiilen louhinnan 1910 ja lopetti 1927 ,kaivosmiehiä on ollut 300 - 600 tietolähteestä riippuen. Ruotsalaisyhtiö myi tuon nimenomaisen kaivosvaltauksensa ja kaivoksen Neuvostoliitolle 1927. Neuvostoliitto louhi Isfjordenin varren Pyramiden-kaivoksessa kivihiiltä vuodesta 1955 - 1998 ja Pyramiden-asutuksessa on ollut enimmillään noin 1000 neuvostolaista.

Kartta Isfjordenin lukuisista kaivoksista http://mindat.org/loc-14287.html ( Muuten, Skånen Höganäs´ssakin näyttää toimineen kivihiilikaivos vuosina 1797 - 1961. Ja Longyearbyenin lämpötila on 2020 kesällä ollut ennätykselliset 21,7 ast.C ja kaivos 7:ään on tulvinut yläpuolisen jäätikön sulamisvesiä. Svalbardin lämpötila on 1970-luvulta lähtien noussut 4 ast.c. ,talvilämpötila on noussut 7 ast.c. ja "ikiroudan" varaan perustetut talot ovat alkaneet painua ja nyt L.:n talot on perustettava maahan lyötyjen teräspaalujen varaan. )

Adolf Erik Nordenskiöld purjehti vuosina 1828 - 1879 ensimmäisenä Tromsöstä Koillisväylän kautta Tyynelle merelle Vega-aluksella.
Olikohan seuraavana Koillisväylän käyttäjänä sitten saksalainen Komet-apuristeilijä, jonka jäänsärkijät Stalin ja Lenin auttoivat v. 1940
Englannin kauppamerenkulun kimppuun Tyynellä merellä?
A.E.Nordenskiöld ei kuitenkaan 1879 esittänyt Koillisväylästä valtausvaatimusta sen löytäjänä.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on 12.2019 antanut ukaasin, jonka mukaan Koillisväylällä on vuoteen 2025 mennessä oltava rahtiliikennettä vähintään 80 miljoonaa tonnia vuodessa.
Putin on myös antanut uuden arktisen lain, jonka mukaan arktiselle alueelle investoidaan seuraavien 15 vuoden kuluessa
216 miljardin €uron investoinnit offsore-öljynporaukseen, nesteytetyn LNG-maakaasun tuotantoon, petrokemialliseen teollisuuteen
( polyeteeni- ja polypropeenituotantoa Jamalin niemimaalla ) ja mineraalien louhintaa mm. Novaja Zemljan suljetulla sotilasalueella.
https://www.rcinet.ca/eye-on-the-arctic ... nvestment/ 20.12.2019 Putins new arctic law paves way for biggest ever industrialization in icy north oil taxes lng natural resources investment.
myös rcinet, search: "Putin signs Arctic master plan"

Myös uutinen Venäjän uusien Kinzhal-(ydin)ohjusten ( Iskanderin ilmasta laukaistava versio ) laukaisutesteistä Svalbardin alueellekin ulottuvine kantamineen. Laukaisut Mig-31K- hävittäjälentokoneista, ohjusten sanotaan olevan ballistisia ja hyvin nopeita ja kenr. Valery Gerasimov vahvistaa epäsuorasti Kinzhal-ohjustestit arktisella alueella, ohjuksia tarvittaneen Venäjän ydinsukellusveneidenkin suojaamiseen Kuolan niemimaalla ja Arkangelin suunnalla, sekä ydinsukellusveneiden arktisten merireittien suojaamiseen.
Venäjän ydinsukellusveneiden on esitetty harjoitelleen arktiksessa myöskin paksun jään läpi pintautumista ydinohjusten laukaisemista varten.

Venäjän uuden "arktisen lain" mukaisesti kivihiilentuotantoa ei kuitenkaan ilmeisesti olla uudelleen aloittamassa Svalbardin Pyramiden-kaivoksessa. Isfjordenkin on kuulemma viimeiset 10 vuotta ollut jäätön, kivihiiltä saattaisi kuljettaa ympäri vuoden.

Veikko Palvo

Palaa sivulle “Kysymyksiä historiasta”