Sivu 1/1

Josephine Baker aikalaisten silmin

Lähetetty: 23.11.21 15:43
Kirjoittaja Ida Salonen
Hei!
Olen kirjoittamassa esseetä liittyen eurooppalaiseen tanssitaiteen kenttään maailmansotien välisenä aikana. Minua kiinnostaa se, kuinka tuon ajan modernissa tanssitaiteessa oli kiinnostavasti nähtävillä ajan keskeiset kulttuurivirtaukset, aatteet ja ihanteet. Tällä hetkellä olen tarkastelemassa erityisesti Ranskassa esiintyneen Josephine Bakerin (1906–1975) roolia omana aikanaan. Lukemani perusteella hän tuntuu esiintyvän aikalaiskirjoituksissa erityisesti ajalle tyypillisen nostalgian kohteena, vaikka myöhemmin hänen on todettu toimineen myös mm. abstraktin tanssin edelläkävijänä.

Minua kiinnostaisi tietää, onko jostain löydettävissä sellaisia aikalaiskirjoituksia, joissa Bakerin tanssia analysoidaan myös abstraktin tanssin näkökulmasta, tai muulla tavoin enemmän liikkeeseen, kuin ulkonäköön tai ihonväriin keskittyen? Vai nähtiinkö Baker omana aikanaan todella vain nostalgisesti "menneiden aikojen edustajana"? Olisi myös mukavaa kuulla vinkkejä laajemminkin varhaiseen moderniin tanssiin liittyvästä tutkimuskirjallisuudesta.

Re: Josephine Baker aikalaisten silmin

Lähetetty: 13.12.21 23:18
Kirjoittaja hajarvin
Hei,
tanssihistorian dosentti päivystää: Josephine Bakerista on kirjoitettu paljon, olennaista on tietenkin katsoa, kuka on kirjoittanut ja millaisten lähteiden perusteella. Sekundäärilähteistä näkee, mistä kokoelmista kannattaa etsiä esim. leikekirjoja. Historioitsijana suosittelen primäärilähteisiin Ranskan kansalliskirjaston Gallica-palvelua.
Uudemmista tutkijoista Joanna Dee Dasin artikkeli "Dance that 'Suggested Nothing but Itself'" korostaa Bakerin tanssissa abstraktion merkitystä, mutta ei sitä, että abstraktio oli ei-valkoisten ominaispiirre eikä siis toivottava ennen formalismin läpimurtoa 1930-luvun lopulla. Suosittelen silti lukemaan. Anne Anlin Cheng sen sijaan on tutkinut Bakeria nimenomaan postkolonialismin näkökulmasta (esim. kirjassaan Second Skin). Oikean kontekstin hahmottamiseksi suosittelen lukemaan ainakin Jayna Brownin kirjan Babylon Girls, ja Danielle Robinsonin teoksen Modern Moves, jotka auttavat kontekstualisoimaan mustan tanssin historiaa,
Jos haluat jutella tarkemmin aiheesta, minut tavoittaa Taideyliopistosta: hanna-dot-jarvinen-at-uniarts-dot-fi. Tsemppiä tutkimukseen!