Sisäministeri Heikki Ritavuoren murha
Lähetetty: 20.08.07 00:37
J. H. Vennolan hallituksen sisäministeri Heikki Ritavuoren murhan
14. 2. 1922 välitön syy oli hallituksen kieltäytyminen Ritavuoren vaatimuksesta millään tavoin avustaa vuoden 1921 Aunuksen- retkelle lähtijöitä.
Tarton rauha oli solmittu 1920 ja osa aktivisteista nimitti sitä
"häpeärauhaksi".
Ritavuori kuului tasavaltaisen edistyspuolueen vasemmistosiipeen ja
hänen toimensa olivat herättäneet heimoaktivisteissa suurta tyytymättömyyttä.
K. J. Stahlberg oli valittu Suomen ensimmäiseksi presidentiksi, mikä sekin
oli aiheuttanut katkeruutta aktivistipiireissä.
Hallitus oli talvella 1922 suostunut neuvostovenäläisten vaatimukseen riisua Itä- Karjalasta Suomeen pakenevat taistelijat aseista.
Sisäministeri Ritavuori määräsi kaikki taistelijat vangittaviksi heti rajalla,
riisuttaviksi aseista ja kuljetettaviksi vankikyydillä raja- alueelta pois.
Ritavuori oli myös ajanut Venäjän vallankumousten välisenä aikana
syntyneiden (järjestyksenvalvonta)suojeluskuntain alistamista tiukasti presidentin ja hallituksen valvottaviksi, mikä oli kuumentanut oikeistoaktivistien tunteita sekin.
Ritavuori oli lisännyt suuttumusta esittämällä Etsivän keskuspoliisin tehtävien osittaista siirtoa paikallispoliisille, sekä syyttänyt
monarkistista oikeistoa (mm. Paasikivi) yrityksistä kumota väkivaltaisesti
valtiosääntö.
Aktivistit sitoutuivat itsenäisyyteen ja tasavaltaan, eikä 1920- luvun alun
jälkeen ollut enää Itä- Karjalan heimosotaretkiä kannattavia.
Toisin oli Venäjälle paenneiden punaisten laita, Moskovassa perustetun
Suomen kommunistipuolueen väkivaltalinjasta ei ollut epätietoisuutta.
Äärivasemmisto muodosti Suomessa Sosialistisen työväenpuolueen, mikä lakkautettiin maanpetoksellisena 1924.
Työläisten ja pienviljelijäin vaaliliiton nimellä SKP yritti jatkaa, mutta
ns. kommunistilait muuttivat SKP:n toiminnan illegaaliseksi 1930- luvun alussa.
Heimoaatteet jäivät aktivisteilta toissijaisiksi sisäistä vihollista vastaan toimittaessa.
Veikko Palvo
14. 2. 1922 välitön syy oli hallituksen kieltäytyminen Ritavuoren vaatimuksesta millään tavoin avustaa vuoden 1921 Aunuksen- retkelle lähtijöitä.
Tarton rauha oli solmittu 1920 ja osa aktivisteista nimitti sitä
"häpeärauhaksi".
Ritavuori kuului tasavaltaisen edistyspuolueen vasemmistosiipeen ja
hänen toimensa olivat herättäneet heimoaktivisteissa suurta tyytymättömyyttä.
K. J. Stahlberg oli valittu Suomen ensimmäiseksi presidentiksi, mikä sekin
oli aiheuttanut katkeruutta aktivistipiireissä.
Hallitus oli talvella 1922 suostunut neuvostovenäläisten vaatimukseen riisua Itä- Karjalasta Suomeen pakenevat taistelijat aseista.
Sisäministeri Ritavuori määräsi kaikki taistelijat vangittaviksi heti rajalla,
riisuttaviksi aseista ja kuljetettaviksi vankikyydillä raja- alueelta pois.
Ritavuori oli myös ajanut Venäjän vallankumousten välisenä aikana
syntyneiden (järjestyksenvalvonta)suojeluskuntain alistamista tiukasti presidentin ja hallituksen valvottaviksi, mikä oli kuumentanut oikeistoaktivistien tunteita sekin.
Ritavuori oli lisännyt suuttumusta esittämällä Etsivän keskuspoliisin tehtävien osittaista siirtoa paikallispoliisille, sekä syyttänyt
monarkistista oikeistoa (mm. Paasikivi) yrityksistä kumota väkivaltaisesti
valtiosääntö.
Aktivistit sitoutuivat itsenäisyyteen ja tasavaltaan, eikä 1920- luvun alun
jälkeen ollut enää Itä- Karjalan heimosotaretkiä kannattavia.
Toisin oli Venäjälle paenneiden punaisten laita, Moskovassa perustetun
Suomen kommunistipuolueen väkivaltalinjasta ei ollut epätietoisuutta.
Äärivasemmisto muodosti Suomessa Sosialistisen työväenpuolueen, mikä lakkautettiin maanpetoksellisena 1924.
Työläisten ja pienviljelijäin vaaliliiton nimellä SKP yritti jatkaa, mutta
ns. kommunistilait muuttivat SKP:n toiminnan illegaaliseksi 1930- luvun alussa.
Heimoaatteet jäivät aktivisteilta toissijaisiksi sisäistä vihollista vastaan toimittaessa.
Veikko Palvo