Veera Nuutisen toimittaman teoksen pääpaino on uuden yhteiskunnan rakentamisessa, ei vanhan psykoottisessa tuhoamisessa erilaisten populismivirtausten tapaan. Varsinaista poliittista agendaa kirja ei esittele, mutta selvää on, että yhteistyössä Vasemmistofoorumin  kanssa julkaistu teos saattaisi sellaisesta alkusysäyksen omaisesti käydä. Tässä rakennetaan hyvin mielekkäällä tavalla uusia askelmerkkejä uuden ajan työväestön järjestäytymisen ja itseymmärryksen suhteen.

Kirja pyörii pääosin prekariaatin käsitteen ympärillä. Prekariaatilla tarkoitetaan uutta työväestöä, jonka työtä ja toimeentuloa määrittelevät radikaalilla tavalla muuttuneet yhteiskunnalliset olosuhteet. Globalisaatio on iso peluri työmarkkinoillakin. Lisäksi työehtosopimuksiin kohdistuu valtava paine useammaltakin taholta. Työntekijän oletetaan olevan enenevissä määrin yrittäjä sekä työvoimapoliittiselta statukseltaan että mielenmaisemaltaan. Samaan aikaan kuitenkaan asiaa koskeva lainsäädäntö ei ole ehtinyt mukaan yhteiskuntia globaalitasollakin muuttaneisiin virtauksiin.

Turvattomuus ja huoli toimeentulosta

Syntyy uutta turvattomuutta sekä uutta huolta toimeentulosta. Huonoimmillaan muutosprosessista yhtälailla ulos jäänyt media painostaa työttömiä ja keikkatyöläisiä Suomessakin ”ideologisen työttömyyden” kaltaisten arvolatautuneiden meemien kautta. On selvää, että tällaisessa ristipaineessa prekariaatin on löydettävä yhteinen sävel jonkinlaisen uuden ajan työväestön yhteisliikehdinnän kautta. Tai ainakin alettava keskustelemaan tulevaisuudesta nopeasti kuten tässä teoksessa hyvin perustellusti tehdään.

Nuutinen ja yhdeksän muuta kirjassa esiintyvää tutkijaa lähestyvät vaikeaa aihetta hyvin mielekkäällä tavalla. ”Vanhan vasemmiston” edunvalvonnalliset puutteet tulevat esseissä selkeästi esille. Sekä vasemmistopuolueet että niitä lähellä oleva ay-liike näyttäisivät unohtuneen puolustamaan jäseniensä etuja teollistumisen ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen aikakauden ehdoilla. Mutta jos nyt eletään aikaa teollistumisen jälkeen ja ajan ”default” on pikemminkin deindustrialisaatio ja hyvinvointimallin radikaali uudelleenmuotoilu, miten olisikaan mahdollista, että vanhat opit voisivat 2020-luvun lähestyessä toimia?

Nuoret tutkijat hakevat uusia ratkaisumalleja varsin rakentavasti erilaisia vaihtoehtoisia skenaarioita tutkien. Populistiseen mediapuheeseen ay-liikkeen merkityksen romahtamisesta ja mahdollisimman nopeasta alasajosta he eivät suoralta kädeltä usko. Ay-liikkeen on kuitenkin muututtava, jotta se löytäisi uutta jäsenpohjaa tulevaisuuden operaatioilleen. Kirjan esimerkkien valossa esimerkkejä on helppo löytää. Jos Über ja Amazon esimerkiksi pyrkivät suhteellisen avoimesti riistämään ”keikkatalouden” työntekijöitään, miten on edes mahdollista, että perinteinen ay-liike ei pääosin ole ollut erityisen halukasta puhaltamaan peliä poikki? Pelkästään keikkatyöläisyyteen liittyvä työnjohto-oikeuden puute on päivänselvä kehityskohde asiassa.

Ulkoistukset ja alustayritykset

Uudistumisnäköalaa kaivataan myös työntekijöiden yksilötason organisoitumisen suhteen. Miten järjestetään esimerkiksi sivutoimisen yrittäjyyden ja työosakuntien juridiset asiat niin, että kysymys toimeentulosta ei vaarantuisi vanhentuneen lainsäädännön vuoksi. Puhumattakaan yrittäjäajattelun suhteesta globaaliyritysten taipumukseen ulkoistaa toimintansa riskit keikkatyöntekijöilleen. Tai niin sanottujen alustayritysten taipumukseen kilpailuttaa työtä ja polkea työn hintaa työnhakijoiden omalla riskillä. Jos tällaisten vanhankin työväenliikkeen historiasta tuttujen solmukohtien avaamiseen ei tulevaisuuden yhteiskunnissa tarvita vähintäänkin jonkinlaista ay-liikettä (tai uutta verkostomuotoista edunvalvontaosuuskuntaa tmv.) niin mihin sitten tarvitaan? Viimeinen tehtaanpiippu viheltää kohta, eivätkä vanhat mallit enää sellaisinaan toimi.

Hienoin puoli Uuden työväen annissa on sen rakentavassa otteessa muuttuvaa maailmaa ja yhteiskuntaa kohtaan. Nuoret tutkijat eivät sylje yrittäjyysjattelun päälle mutta he eivät myöskään osta startup-maailmasta tulleita ”kaiken vanhan murskaamisen” kliseitä sellaisenaan. Myöskään vanhaa aatteellisuutta he eivät näyttäisi hylkäävän myöhäiselle 2010-luvulle tyypikkään ”vasemmisto petti meidät” -populismin hengessä, vaikka uudessa ajassa mahdollisen prekariaattiliikkeen sijainti poliittisella värikartalla onkin väistämättä epäselvä.

Tässä luodaan ajatuksia kohti tulevaisuutta ja on helppo uskoa, että ajatusten päälle on myös syntymässä uusia, positiivisia ja kestäviä toimintarakenteita, jotka eivät välttämättä vielä ole kenellekään meistä näkyvissä. Aika näyttää mitä tällaisesta liikehdinnästä on syntyäkseen, jos on syntyäkseen. Suosittelen kirjaa kaikille muuttuneen yhteiskunnan problematiikan ystäville suurimmin mahdollisin suosituksin.