872 kärsimyksen päivää

Leningradin piirityksen alkamisesta on tullut kuluneeksi melko tarkalleen 70 vuotta. Kaksi ja puoli vuotta, eli 872 päivää kestänyt Pietarin saarto oli toisen maailmansodan traagisimpia murhenäytelmiä: sen aikana kuoli nälkään ja kylmään ainakin 600 000 kaupunkilaista.

Ginzburg, Lidia: Leningradin piirityksen päiväkirja [Zapiski blokadnogo tsheloveka]. Käännös: Kirsti Era. Into Kustannus Oy, 2011. 221 sivua. ISBN 978-952-264-067-3.

Leningradin piirityksestä on kirjoitettu paljon. Neuvostoliiton virallinen historiankirjoitus teki siitä sankarinäytelmän, kohtalonsinfonian. Piiritys sementoi sankarillisen neuvostokanslaisen, joka kesti epäinhimillisissä oloissa ja lopulta osottautui moraalisesti natsisaksalaista hyökkääjää vahvemmaksi.

Ei ole syytä väheksyä eikä aliarvioida sitä miten piiritetyssä kaupungissa kestettiin lähes 900 päivää –  ja mikä merkitys tapahtumilla oli ns. Suuren Isänmaallisen sodan lopputulokseen. Silti myös kärsimykset olivat hirvittävät ja niiden todellisuudesta vaiettiin pitkään.

Monet saksalaisjoukkojen saartamaan ja pommittamaan kaupunkiin jääneet intelligentit ja tavallisetkin ihmiset pitivät henkilökohtaista päiväkirjaa. Niin kauan kuin jaksoivat. Tarinat vain olivat usein liian karmeita julkaistaviksi neuvostoaikana. Venäjänjuutalainen esseisti ja kirjallisuudentutkija Lidia Ginzburg (1902-1990) eli sen verran pitkään, että sai päiväkirjansa julki, osittain jo 1960-luvulla, mutta lopullisesti vasta 1984.

Leningradin piirityksen päiväkirja on poikkeuksellisen koskettava ja iholle tunkeva ”epätieteellinen analyysi” ihmisen oudoista tunnoista kun häntä vaivaa jatkuva nälkä, kylmä ja pelko. Odotettavissakin on vain tilanteen paheneminen – jatkuva kärsimys ja lopulta kuolema. Ginzburgin muistiinmerkinnät kanssaihmisistä ja keskusteluista tai ”puhekulttuurista” piirityksen sisällä ovat aikalaishavaintoja, joita tosin on ilmeisesti kaunokirjallisesti hieman muokattu myöhemmin. Mutta tuskin paljon. Tekijä tuottaa niin erilaista ja kumman älyllistä proosaa kaupungin katastrofista, että sen syntyminenkin on ollut mahdollista vain äärioloissa!

Into Kustannus on tehnyt kulttuuriteon ja suomentaja Kirsti Era päässyt hienoviritteisesti sisälle Ginzburgin välillä aivan eriskummalliseen kirjoitustyyliin ja ajatuskuvioihin. Pari vuotta sitten suomennettu edellinen päiväkirjamerkintöihin perustuva ”saartokirja” – Ales Adamovitshin ja Daniil Graninin toimittama Leningradin piiritys saa nyt rinnalleen arvoisensa subjektiivisen kohtalonsinfonian.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *