Salaperäisestä tiedustelu-upseerista, Aladár Paasosesta on ilmestynyt viime vuonna kaksikin elämäkertatutkimusta: Petri Nevalaisen Marskin tiedustelija ja Martti Turtolan Mannerheimin ristiriitainen upseeri. Keskityn jatkossa vain Turtolan tekstiin, koska Nevalaisen Marskin tiedustelija on vielä lukematta.

Unkarilaisen aatelisnaisen ja suomalaisen kielitieteilijän poika sai ilmeisen hyvät geenit ja monta etunimeä: Aladár Antero Zoltan Bela Gyula Arpad Paasonen. Hän osasi liikkua liukkaasti eri kulttuureissa, puhui kahdeksaa kieltä ja toimi aikuisiässä monessa maassa tiedustelijana. Venäjää osaavana hän työskenteli myös ennen sotaa Moskovassa sotilasasiamiehenä, joten puna-armeijan taktiikat ja strategiat, plussat ja miinukset olivat kansainväliselle vakoilumestarille hyvin tuttuja. Ei ihme, että Mannerheim tunsi sympatiaa Paasosen suuntaan ja kuunteli tätä.

Paasosesta lienee nykytiedon ja lähteiden valossa mahdotonta laatia kattavaa elämäkertaa. Pitää odotella, kunnes CIA:n arkistot avautuvat. Martti Turtolakin keskittyy Paasosen urakehityksen selvitettyään ja 1930-luvun poliittista tilannetta käsiteltyään lähinnä sota-aikaan. Sotavuodet Mannerheimin tiedustelijana ovatkin Suomen kannalta merkittävin siivu Paasosen värikkäistä elämänvaiheista. Tuosta ajasta Turtola tuottaa mielenkiintoista dokumenttitietoa. Johtopäätös on, että paljolti tuntematon marskin tiedustelija olikin aivan keskeinen tietolähde, jota monet Mannerheimin läheiset jopa kadehtivat. Taustalla oli myös Paasosen persoona: tämä oli sivistynyt kulttuurimies, maailmankansalainen, joka osasi käyttäytyä. Mannerheimille nämä piirteet merkitsivät paljon.

Jatkosodan päätösvaiheessa Aladár Paasosella oli tärkeä osuutensa niin sanotussa Stella Polaris -jutussa. ”Pohjantähti” oli peiteoperaatio, jolla salakuljetettiin laatikoittain vaarallisia ja salaisia asiakirjoja ensin Ruotsiin ja sitten ties minne. Siinä sivussa suunniteltiin myös monen sadan tiedustelijan pakotie Suomesta länteen. Monen matka vei muiden maiden ”salaiseen palvelukseen”. Venäjä-asiantuntijat ja venäjää osaavat olivat kysyttyjä. Stella Polaris -asiakirjat ovat yhä teillä tietymättömillä … tai sitten eivät… (?).

Myös Paasonen pakeni Suomesta – eikä koskaan palannut. Hän oli vainoharhaisen varma pidätyksestä ja epäili myös, että hänet kaapattaisiin Neuvostoliittoon. Marskin sisäpiirin huippuvakoilija päätyi aluksi Ranskan tiedustelupalveluun, mistä siirtyi Sveitsiin. Siellä hän avusti entistä esimiestään Mannerheimia tämän muistelmien ylöskirjaamisessa. Ne ovatkin paljolti Paasosen käsialaa.

Martti Turtolan elämäkerta päättyy vuoteen 1952. Silloin, syksyllä 1952 Aladár Paasonen lensi perheineen Yhdysvaltoihin ja pestautui tai pestattiin pian CIA:n agentiksi. Tähän loppuvat elämäkerralliset lähteet. Paasosen loppuelämän 22 vuotta on CIA-hämärän peitossa. Tosin tiedetään, että entinen marsalkan tiedustelija toimi 1950-60-luvulla ainakin Länsi-Saksassa – kuulustellen ja värväten Itä-Euroopasta länteen paenneita loikkareita ”uusien isänmaiden palvelukseen”.

Paasoselta ei jäänyt merkittäviä muistelmia. CIA-kaudestaan hän ei kertonut eikä kirjoittanut koskaan juuri mitään. Hän oli mies, joka tiesi liikaa, mutta vaikeni viisaasti kaikesta.

PS. Hannu Raittilan fiktiivisessä Marsalkka-romaanissa Aladár Paasosella on upea rooli. Raittila onnistuu hahmottamaan salaperäisestä vakoilijasta miltei inhimillisen persoonan. Mannerheimin ja Paasosen suhde, vaikka fiktiivinenkin, on ehdottomasti lukemisen väärti kuten Raittilan koko romaani, vanhenevan marskin kärttyisä muotokuva.