Alkoholia ja perheväkivaltaa, elämää äidin varjossa

Laulaja Milana Misic kasvoi alkoholinhuuruisessa, perheväkivallan varjostamassa ympäristössä. Uran alkuaikoina häntä vertailtiin jatkuvasti kuuluisaan äitiinsä. Nyt, miltei viisikymppisenä, hän uskaltaa vihdoin sanoa itseään selviytyjäksi – ja kertoa traagisen tarinansa. Ehkä se rohkaisee muita samaa kokeneita?

Asikainen, Merja : Milana. Elämäni Laila Kinnusen tyttärenä. Like, 2018. 223 sivua. ISBN 978-952-01-1715-3.

Laila Kinnunen oli 1960-luvulla Suomen tunnetuimpia iskelmälaulajia. Hänestä tuli ensimmäinen euroviisuedustajamme 1961, ja edellisen vuosikymmenen puolivälissä alkanut ura tuotti jatkuvasti uusia hittejä. Yleisönsuosion vastapainona oli yksityiselämän repaleisuus. Mikään kolmesta avioliitosta ei kestänyt muutamaa vuotta kauempaa, ja tolkuton alkoholinkäyttö teki työnteon mahdottomaksi. Melko pian ainoan lapsensa Milana Misicin syntymän jälkeen laulaja vetäytyi julkisuudesta, erakoitui ja kuoli 60-vuotiaana – iässä, jossa moni poptähti painaa täyttä vauhtia konserttisaleissa, tanssilavoilla ja levytysstudioissa.

Laila Kinnusesta kirjoitettiin heti hänen kuolemansa jälkeen, 2000-luvun alkuvuosina, parikin elämäkertaa. Nyt on siis käsillä hänen tyttärensä tarina, jossa siinäkin äidillä on keskeinen rooli, vaikka hän on ollut läsnä Milanan elämässä hätkähdyttävän vähän.

Kirja on kirjoitettu minämuotoon ja se jakautuu kuuteen osaan: Äiti, Mummila, Isä, Musiikki, Rakkaus ja Minä. Lisäksi teoksessa on Milanan diskografia, kuvia kesäteatterijulisteista ja 24-sivuinen kuvaliite. Sen kuvat on poimittu perhealbumin sivuilta eikä niitä siis juuri ole nähty aikaisemmin. Milana – laulajana hän näyttää käyttävän pelkkää etunimeään – on tosin puhunut julkisesti äitinsä alkoholiongelmasta ja traagisesta kohtalosta lähes yhtä kauan kuin häntä on lehdissä haastateltu. Kertomansa mukaan hän ei olisi halunnut sitä tehdä, mutta tiukkoihin ja tungetteleviin kysymyksiin oli kuitenkin pakko vastata.

Tyttärenkin tarina on täynnä tragiikkaa heti ensi hetkistä lähtien. 28-vuotiaan laulajatähden ja häntä kahdeksan vuotta nuoremman jugoslavialaismuusikon Milan Misicin romanssi oli jonkinasteinen skandaali; Laila Kinnusen avioero näyttelijä Ville-Veikko Salmisesta tuli voimaan vain pari kuukautta ennen vauvan syntymää. Kun muuan aikakauslehti vuotta myöhemmin järjesti ja maksoi Kinnusen ja Misicin häät miehen kotimaassa, Kinnunen oli lentokentälle lähtiessään niin päissään että hänen äitinsä kielsi ottamasta lasta mukaan, vaikka tälle oli hommattu oma passi matkaa varten. Tekemättä jäänyt matka harmittaa edelleen; vaikka siitä ei mitään muistaisikaan, olisi ainakin valokuvia sellaisten sukulaisten kanssa, joita Milana ei myöhemmin enää päässyt näkemään.

Episodi oli vasta alkusoittoa alkoholinhuuruiseen lapsuuteen. Milana asui pääasiassa mumminsa Kertun luona. Laila-äidin välit uuteen aviomieheen menivät poikki melkein heti häiden jälkeen, kun alkoholismi paljastui. Isä sai tavata tytärtään äärimmäisen harvoin, sillä mummi ei sietänyt tätä. Äiti puolestaan ei välittänyt tuon taivaallista; riipaisevalta tuntuu kun Milana kertoo miten hän istui ikkunalaudalla odottamassa, mutta äiti ei tullut vaikka oli luvannut. Ja jos tuli, oli humalassa.

Perheessä oli muitakin alkoholisteja: Milanan molemmat enot olivat juovuksissa väkivaltaisia. Ainoastaan Kerttu-mummin tarmo ja lämmin sydän pitivät pienen tytön maailman kasassa.

Kirja on tunteisiin vetoava ja tunteita nostattava. Milana kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan yksinkertaisin lausein, paisuttelematta, vain asioiden kulun ja niiden seuraukset todeten. Välillä hän pysähtyy miettimään syitä tai kyselee, miten olisi jos toisin olisi ollut.

Samaa pohtii myös lukija: miksi Laila Kinnunen jäi kerta toisensa jälkeen kiinni epäterveisiin, väkivaltaisiin miessuhteisiin ja alkoholiin? Ennen muuta alkoholiin – näyttää siltä, että hän ei edes yrittänyt irrottautua. Mummin ja Milanan suhde oli läheinen, vaarikin oli turvallinen hahmo, mutta suku eristi lapsen isästään lähes täydellisesti, koska pelkäsi tämän sieppaavan lapsen. Myöhemmin Milan Misic ja hänen uusi perheensä nousi tärkeäksi tyttären elämässä, ei vähiten siksi että isänsä mukaan nimensä saanut tytär valitsi saman alan eli musiikin. (Tosin hänellä on myös optikon koulutus ja hän on työskennellyt useita vuosia tässä ammatissa.) Viranomaisten toimintaa ei voi moittia: nämä olivat hyvin perillä pikku-Milanan tilanteesta. Äiti-Lailallehan ei tahdonvastaista hoitoa voitu antaa eikä kai kukaan edes yrittänyt. Milanan päiväkirjan otteet ja lastensuojeluviranomaisten raportit kertovat omaa todistusvoimaista kieltään.

Traagista on, että juuri kun äidin ja tyttären välit olivat alkaneet muuttua edes hivenen lämpimämmiksi ja läheisemmiksi, Laila Kinnusen miesystävä esti yhteydenpidon. Ja se, että kun Milana ryhtyi laulamaan, olivat ennakkoluulot ja vertailut jatkuvasti artistin taakkana.

Kirjassa Milana Misic kertoo avoimesti myös omasta eroon päättyneestä avioliitostaan ja siitä, millainen tragedia lapsettomuus on hänelle ollut. Näyttää siltä, että kun laulaja on lopulta päättänyt puhua, hän ei kaihda mitään keskustelunaihetta.

Kirjaa tuskin olisi julkaistu, jos se kertoisi julkisuudesta tuntemattoman naisen elämästä. Pelkäksi tirkistelyksi se ei silti jää. Keskeisimmäksi teemaksi nousee rikkinäinen lapsuus – ja se, miten karmeidenkin kokemusten jälkeen ihmisellä on mahdollisuus selviytyä tasapainoiseen nykyhetkeen ja tulevaisuuteen.

Kirjaprosessin aikana Milana Misicille syntyi ajatus tehdä myös laulu äidilleen Laila Kinnuselle. Kappale sai nimekseen Aikoja sitten. Sen sävellyksestä vastaavat Antti Karisalmi & Lasse Väyrynen ja sanoituksesta Sanna Korkee.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *