Tämän kirjan tekijä, Marianne Blomqvist, on kirjoittanut Huvudstadsbladet-lehteen joka päivälle kyseisen päivän nimipäivistä ja niiden taustoista. Näitä nimipäivätekstejä on julkaistu vuoden ajan (29.1.2001 – 28.1.2002), ja nyt tekijä on koonnut ne yhdeksi kirjaksi ja liittänyt alkuun pienen katsauksen nimipäiväalmanakan historiaan. Marianne Blomqvist on aikaisemmin toimittanut suomenruotsalaista nimistöä, nimistöntutkimusta, kalentereita ja juhlaperinnettä kuvaavan teoksen nimeltä Från Adam till My: ett färggrant knippe namn (1999).

Nimipäivien vietto on meille suomalaisille hyvin tuttu tapa, emmekä aina tule ajatelleeksi, etteivät nimipäivät kuulu kaikkien maitten perinteeseen. Nimipäiväkalenterit ovat saaneet alkunsa almanakkoihin merkityistä pyhimysten nimikkopäivistä. Uskonpuhdistuksen jälkeen pyhimysnimet jätettiin varsin pian pois almanakoista muissa protestanttisissa maissa paitsi Suomessa ja Ruotsissa. Kalenterin päiviin merkityt nimet muuttuivat vähitellen pyhimysten muistopäivistä samannimisten henkilöiden merkkipäiviksi.

Ensimmäinen suomalainen almanakantekijä oli Tammisaaren kirkkoherra Sigfrid Aronus Forsius, jonka laatima ruotsinkielinen almanakka painettiin Tukholmassa vuonna 1585 koko valtakunnan tarpeisiin, Suomihan kuului tällöin osaksi Ruotsia. Suomen ensimmäiset omat almanakat olivat ruotsinkielisiä, ensimmäinen suomenkielinen almanakka ilmestyi kuitenkin jo vuonna 1705 toimittajanaan Turun Akatemian professori Laurentius Tammelin. Ensimmäinen nimenomaan suomenruotsalaiseen käyttöön tarkoitettu almanakka ilmestyi vuonna 1810.

Aluksi kalenterissa ei ollut nimiä joka päivälle, vaan tyhjiä päiviä oli paljon. Jo 1600-luvulta lähtien ruotsinkielisessä almanakassa oli pyhimysnimien lisäksi mukana raamatullisia nimiä kuten Abram, Adam, Eva, Rebecca ja Sara. Kun almanakkaa alettiin todella käyttää nimipäiväkalenterina, mukaan tulivat myös kuningas- ja keisarihuoneiden jäsenten nimet, ja lopulta myös muita ”muotinimiä”, joista osa oli perinteeseen liittyviä nimiä, osa muualta kulkeutuneita ja suosioon päässeitä nimiä. Vuonna 1901 ruotsalaisesta almanakasta siivottiin pois runsaasti sellaisia katolisia pyhimysnimiä, joita ei juuri käytetty henkilöiden niminä, ja tilalle sijoitettiin maallisempia etunimiä. Tämän jälkeen Ruotsin almanakan nimistö säilytettiin muuttamattomana vuoteen 1986. Suomessa vuonna 1908 sekä suomen- että ruotsinkielinen almanakka uudistettiin perusteellisesti. Tämän jälkeen Suomessa on almanakkojen nimipäiväosuuksia tarkastettu useita kertoja. Tarkastuksissa poistetaan varovasti joitakin vanhentuneita, käytöstä jääneitä nimiä, ja uusia lisätään.

On kiinnostavaa seurata etunimistön muuttumista. Esimerkiksi kesäkuun kolmantenatoista päivänä ovat nimipäiviään viettäneet aluksi Aqvilina ja Aquilina, vuodesta 1823 Edla, vuoden 1950 uudistuksessa Åsa, jonka rinnalle nousi 1995 Aslög. Vastaavasti lokakuun 30. päivä on vuodesta 1810 ollut Zenobian nimipäivä muuttuen 1827 Gustafwan, Gustawan ja Gustavan päiväksi. Vuonna 1908 päivän kohdalle jäi vain kirjoitusasultaan vakiintunut Gustava, mutta jo vuonna 1929 päivän valtasi Ada joutuen vuoden 2000 nimipäiväuudistuksessa väistymään uuden tulokkaan, Jenniferin, tieltä. Jotkut nimet ovat säilyttäneet asemansa kautta vuosien, kuten esimerkiksi Gunilla tammikuun kolmantenakymmenentenä, vuonna 1929 sen rinnakkaisnimeksi nousi Gunnel. Toisinaan vanhat nimet voivat palata takaisin almanakkaan, esimerkiksi vuonna 1877 marraskuun 20. päivältä Hjalmarin tieltä poistettu Pontus palasi Hjalmarin rinnalle vuonna 1995.

Kirjan tekstissä kerrotaan nimipäivien lisäksi myös muista merkkipäivistä ja niiden taustasta. Suomalaisella nimellä ajateltuna unikeonpäivällä ei tunnu oikein olevan yhteyttä alkuperäiseen muistamisen kohteeseen. Merkkipäivä on peräisin keskiajalta, ja se on vakiintunut nykyiselle paikalleen jo 1700-luvulla. Päivään liittyy legenda keisari Deciuksen aikana vainotusta seitsemästä efesolaisesta kristitystä, nimiltään Johannes, Constantinus, Maximianus, Malchus, Martianius, Dionysius ja Serapion. Heidät suljettiin luolaan, jossa he nukkuivat 251 vuotta ja heräsivät luolan avautuessa vuonna 447. Sjusovardagen tai ”7sofvare” ei ollut almanakan mukaan kenenkään nimipäivä ennen kuin päivälle vuonna 1973 sijoitettiin saksalaisesta Adelheid-nimestä lyhennetty Heidi, joka oli tullut tunnetuksi erityisesti sveitsiläisen Johanna Spyrin tyttökirjojen sankarittarena.

Suomenruotsalainen nimipäiväkalenteri eroaa sekä suomenkielisestä että ruotsalaisesta nimipäiväalmanakoista. Suomenkieliselle lukijalle tämä kirja antaa paljon uutta tietoa suomenruotsalaisesta nimipäiväperinteestä sekä nimien ja muitten merkkipäivien taustoista ja nimistön muutoksista. Suomenruotsalaisten lukijoiden osalta teos täyttää sitä kirjallista aukkoa, johon suomenkielisten etunimien osalta sijoittuvat esimerkiksi Kustaa Vilkunan Etunimet (1977) ja Eero Kiviniemen Rakkaan lapsen monet nimet (1982). Kirjan lopussa on vielä kätevästi tiivistettynä kullekin päivälle eri aikoina osuneet nimipäivät ja niiden muutokset ajalla 1810-2000 sekä aakkosellisen nimiluettelo nykyisine ja entisine merkkipäivineen.