Arjen ja naisten rajatutkimusta

Olli Löytyn toimittama Rajanylityksiä jakautuu löyhästi kahteen osaan. Toisaalta sen artikkeleissa keskitytään perinteisempään maantieteelliseen toiseus- ja rajaproblematiikkaan ja toisaalta ihmissuhteita määrittävien rajallisuuksien ja rajojen ylittämisen problematiikkaan. Anu Hirsiahon, Mari Korpelan ja Liisa Rantalaihon yhteistyönä syntynyt Kohtaamisia rajoilla on hieman laajempi teos ja siinä rajat limittyvät iloisessa sekamelskassa ja moniulotteisessa tutkimuskentässä vielä enemmän.

Löytty, Olli (toim.): Rajanylityksiä. Tutkimusreittejä toiseuden tuolle puolen. Gaudeamus, 2005. 224 sivua. ISBN 951-662-950-4.

Hirsiaho, Anu & Korpela, Mari & Rantalaiho, Liisa (toim.): Kohtaamisia rajoilla. SKS, 2005. 318 sivua. ISBN 951-746-756-7.

Rajaproblematiikka, sanahirviön laajimmassa merkityksessä, on ollut eri tieteenaloilla miltei muoti-ilmiö ainakin vuosikymmenen verran. Alussa rajatutkimus oli pääosin maantieteellistä – ja miehistä. Mutta hyvin pian kaikkia mahdollisia rajoja tuli tutkia, rikkoa ja ylittää. Tänään mikään ei ole pyhää eikä mikään lähestymistapa poissuljettu. Joskus jopa tuntuu, että nämä ”ylitykset” alkavat olla rasite ja jotkut tutkimuskohteet ja -ongelmat hakemalla haettuja.

Pääsääntöisesti perinteiden rikkominen erilaisten rajojen tutkimuksessa ja tutkimusmetodeissakin on ollut silti myönteistä, usein ihmismieltä avartavaa ja tutkijalle itselleenkin antoisaa. Ja vielä: juuri näillä tutkimustuloksilla on oma merkityksensä, varsinkin popularisoinnin kautta, suvaitsevaisuutta lisäävänä elementtinä erilaisissa ihmisten ja kansojenkin välisissä suhteissa.

Naisten rajatutkimus?

Olli Löytyn toimittama Rajanylityksiä jakautuu löyhästi kahteen osaan. Toisaalta sen artikkeleissa keskitytään perinteisempään maantieteelliseen toiseus- ja rajaproblematiikkaan ja toisaalta ihmissuhteita määrittävien rajallisuuksien ja rajojen ylittämisen problematiikkaan. Anu Hirsiahon, Mari Korpelan ja Liisa Rantalaihon yhteistyönä syntynyt Kohtaamisia rajoilla on hieman laajempi teos ja siinä rajat limittyvät iloisessa sekamelskassa ja moniulotteisessa tutkimuskentässä vielä enemmän. Jotakin jakoa artikkelien suhteen on silti yritetty vetää linjalla Rajaneuvotteluja–Rajojen politiikka–Tutkimuksen rajat. En ole ihan varma ovatko nämä rajalinjat artikkelien sisällön suhteen oikeastaan kummassakaan kirjassa perusteltuja, mutta ”joku raja” johonkin on aina vedettävä niin kuin naistutkimuksessakin. Mielenkiintoinen huomio: molempien raja-kirjojen artikkelikirjoittajista huomattava enemmistö on naisia. Kenties myös juuri siksi sisältö on enemmän tai vähemmän arkipäivän rajapinnoilla liikkuvaa, valtavirran suhteen marginaalista ja jutut konkreettisia, osin erittäin lukijaystävällisiä case study-artikkeleita.

Rajanylityksiä-kirjan johdanto, Olli Löytyn Toiseuttamista ja tilakurittomuutta tutkailee aluksi myös karttapalloa ja Yrjö Varpion Suomi keskustana ja periferiana pohtii heti jatkossa Suomen asemaa ja syrjäseutuja matkakirjallisuuden kautta. Mikä on itää, mikä länttä? Missä periferia, missä keskus? (Näitä asioitahan on pohdittu pitkään myös Joensuun yliopistossa, jossa maantieteilijä-rehtori Perttu Vartiainen on selvästi suosinut juuri rajatutkimusta – ehkä joidenkin mielestä liikaakin.) Kuten kirjoittajat toteavat, kyseessä on aina myös kokijan asema tai näkökulma: maapallon meridiaaneillahan koko Eurooppa on pitkälti itää, Suomesta puhumattakaan. Kohtaamisia rajoilla -kokoelman johdannossa ollaan astetta teoreettisempia, mutta myös mielenkiintoisella tavalla. Professori Ulla Vuorelan 60-vuotispäivälle omistettu teos lähtee liikkeelle Vuorelan termistä ”ylirajaisuus” ja sen merkityksestä maapalloistuvalla, kutistuvalla planeetalla. Kirjan feministinen ote alleviivaa johdannosta lähtien näkemystä, että ylirajaisuus on enemmän kuin globaali kansainvälisyys: lähempänä arjen rajanylityksiä ihmissuhteissa kuin pääoman, rekkojen tai turistien liikkumisia yli rajojen.

Koska tilaa on vähän ja kirjoja kaksi, pitänee rajata myös tätä arvionäkökulmaa. Jatkossa esitän muutaman huomion oudoimmilta tuntuvista tarinoista, joiden lukeminen vaati yleishumanistilta tavallista enemmän – ja tietenkin myös niistä artikkeleista, jotka ovat lähellä omia harrastuksiani.

Virkistävää olla pihalla

Susanne Dahlgrenin Naisia rajalla avaa Kohtaamisia rajoilla -kokoelman artikkeliosuuden. Pääsen seuraamaan Jemenin Adenissa asuvan Amila-nimisen nuoren naisen häitä. Hänen kauttaan Dahlgren esittelee naisen asemaa ja sukupuolten välisiä suhteita kaukana Arabian niemimaan eteläkärjessä – osin modernia islamilaisuuttakin (minusta) eriskummallisine flirtteineen. Pakko myöntää: maailmankuva avartuu heti! Tuntuu kuin olisi taas jossakin Kaukasuksella tai Ranskan Auvergnen vuoristokylässä nimeltä Condat – joihin liittyvät jyrkimmät oman ”rajallisuuteni” kokemukset. Kaikki ympärillä on outoa, kieltä ja kulttuuria, kohteliaisuuksia ja pöytätapoja myöten – ihmisetkin tummia, lyhyitä, jänteviä, pistäväkatseisia… Ja silti: kuinka virkistävää on olla ihan pihalla, ainakin luotettavassa seurassa.

Ehkä eniten pihalla näiden kahden artikkelikokoelman kanssa olin Sanna Rojalan robottiruumiiden ja naisandroidien parissa, kirjassa Rajanylityksiä. Rojalan tekstiä piti lukea hitaasti enkä sittenkään tainnut ihan kaikkea ymmärtää. Selvä sukupolvikysymys, olen väärällä puolen ikärajaa – ja kuitenkin tajuan hyvin että maskuliinisen ja feminiinisen teknologian, sen vastaanoton ja käytön välillä on eroja. Rojalan esimerkit Kraftwerk-yhtyeestä, Donna Summerista sekä Metropolis-elokuvasta tuovat jo tuttuutta juttuun – onneksi! Samasta kirjasta löytyy eksotiikkaa ja elokuvallista lähtökohtaa lähempääkin: Veli-Pekka Lehtola liikkuu kolttasaamelaisten mailla. Hän tekee mielenkiintoisia havaintoja Tapio Suomisen elokuvan Mosku – lajinsa viimeinen innoittamana. Lehtolan Mielikuvien rajasota on katsaus unohdettuun saamelaishistoriaan, vuoden 1919 kolttaretkeen, jossa Mosku tai majuri Wallenius eivät tainneet olla niin kovin positiivisia sankareita. Eivät ainakaan suhteessa punapakolaisiin tai heidän kanssaan liittoutuneisiin kolttasaamelaisiin toisella puolen rajaa. Näin Suomessa ”unohdettua” saamelaishistoriaa paljon tutkinut Lehtola tulee kolkutelleeksi moninaisia rajoja: luokkarajoja, valtakunnan rajoja – tieteen, taiteen ja kansanperinteen luomia rajalinjoja.

Nuorten ja vanhojen naisten rajanylitykset

Rajanylityksiä-kirjasta löytyy myös monia rajoja rikkova mielenkiintoinen ihmissuhdehistoria. Seija Jalaginin Japanilais-suomalainen rakkaustarina – etnisyyden rajankäyntiä lähetystyössä tuo esiin sadan vuoden takaiset ennakkoluulot, mitkä liittyvät osin japanilaisen miehen ja suomalaisen naisen suhteeseen, osin lähetystyön tasa-arvoproblematiikkaan muutenkin. Japanilainen mies, koulutettuna ja kielitaitoisenakaan, ei helposti pääse suomalaisen kollegansa rinnalle lähetystyön arvomaailmassa.

Sukupuolella on vankka merkityksensä kulttuurirajoja koettelevassa lähetys- ja kehitysyhteistyössä edelleen. Kohtaamisia rajoilla -kirjan artikkelissa Kehitysyhteistyön sukupuoli Juhani Koponen erittelee gender-näkökulmaa sekä yhteistyön tekijöiden että ”kohteen” suhteen. Tansanialaisen aktivistin ja gender-verkoston johtajan, Marjorie Mbilinyin Aktivismia Tansaniassa sivuaa samaa aihetta ja nousee voimakkaaksi tasa-arvopuheenvuoroksi globaalia markkinaliberalismia ja sen seurannaisvaikutuksia vastaan Afrikassa. Kirjan erikoisin artikkeli on purettuun haastattelumuotoon kirjoitettu Matkalla Euroopan linnoitukseen. Siinä Marko Juntunen liikkuu mediasta hyvin tutun aiheen parissa, marokkolaisten ”laittomien” siirtolaisten ongelmissa heidän pyrkiessään huterilla salakuljettajien veneillä Espanjan työmarkkinoille. Tekijä ei haastatteluaan kommentoi, mutta tekstin tarina puhuukin puolestaan. Se on samalla osoitus osaavan – ja osallistuvan – haastattelututkimuksen voimasta.

Vanhat naiset omaperäisinä subjekteina, miksei rajanrikkojinakin, ovat esillä Kohtaamisia rajoilla -kirjan kahdessa Venäjään liittyvässä artikkelissa. Kaija Heikkinen on tehnyt 1970-luvulta lähtien kymmeniä haastattelumatkoja venäläis- ja vepsäläiskylissä Luoteis-Venäjällä. Vieras vai oma – kenttätöiden vanha nainen on paljolti pohdintaa siitä, miksi kenttätutkimuksen ja erityisesti folkloren keruussa perinteentaitajat ovat niin korostetusti vanhempia naisia. Vielä tärkeämpää kysymyksenasettelussa on naiseuden ja toiseuden erittely: babushkat ovat tutkijan kannalta usein vain se ”hyvä muisti”, jota hyödynnetään – muisti, joka säilöö ja välittää kylissä miesten urotyöt. Heikkisen taito paikantaa itsensä ja oma rajallinen roolinsa venäläiskylän raitilla on opettavaista luettavaa aikana, jolloin Venäjä-tutkimus on yhä edelleen suurelta osin pelkkää Moskova-keskeistä ”kremlnologiaa”.

Venäläistutkija Irina Novikovan artikkeli Riian ”mummokerhot” – ikä ja valta venäjänkielisessä translokaalissa ympäristössä on kaikessa tieteellisyydessään peräti riemukas tarina niistä naisryhmistä, joita näkee ”entisen Itä-Euroopan” (huom. lainausmerkit – P.S.) maiden kylien ja kaupunkien turuilla ja toreilla. Kuten tekijä huomauttaa, kysymyksessä eivät aina ole pelkät ”eläkeläismummokerhot” (vaikka siltä ensi katsomalta näyttäisikin), vaan paljon laajempi naisvaltainen, mutta myös sosiaalinen ilmiö. Novikovan huumoria herskyvän arkitarinan sisällä ja varsinkin sen loppupuolella tulevat esiin jälleen kerran paitsi ”mummokerhon” omat sisäiset säännöt, myös maantieteelliset ”erottavat rajat”. Venäjänkielisen vähemmistön asema Latviassa kertoo osuvasti uuden Euroopan uusista rajalinjoista, joiden vetämisessä maantieteellä on yhä suuri merkityksensä.

Kirja-arvostelu on aiemmin ilmestynyt Kulttuurintutkimus-lehdessä numero 2/2008.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *