Tätä on odotettu pitkään! Arkeologisen inventoinnin monipuolinen ja Suomen oloihin tehty opaskirja on loistanut poissaolollaan. Kokonaiset arkeologisukupolvet ovat kentälle lähtiessään päntänneet Matti Huurteen sinänsä ansiokasta artikkelia vuodelta 1973.

Inventointioppaan juuret juontavat vuoden 1997 Agricolan päivään, jolloin vietettiin Museoviraston, Helsingin yliopiston ja Tampereen museoiden organisoimaa inventointipäivää. Tuolloin syntyneen keskustelun tuloksena päätettiin seminaariesitelmät julkaista opiksi ja hyödyksi muillekin. Toimitustyön aikana päätettiin laatia seminaariraporttia laajempi ja monisyisempi opaskirja, johon tilattiin lisää asiantuntija-artikkeleita. Tämä oli ehdottomasti oikea ratkaisu. Julkaisun ovat toimittaneet Päivi Maaranen Museovirastosta ja Tuija Kirkinen Helsingin yliopistosta.

Opas on jaettu neljään osaan. Alussa pohditaan inventoinnin lähtökohtia. Johdatuksena aiheeseen toimii Mirja Miettisen muinaisjäännöksen määrittelyä maastossa käsittelevä artikkeli. Syvällisemmin aiheeseen pureutuu Mika Lavento. Hänen katsauksensa esittelee seikkaperäisesti kohdennetun inventoinnin muotoja. Kohdennetulla inventoinnilla tarkoitetaan tieteellisen kysymyksenasettelun pohjalta tehtyä tutkimusta erotuksena hallinnollisista toimeksiannoista tai maankäytöstä johtuviin inventointeihin. Tapani Tuovinen taas lähestyy aihetta teoreettisemmasta näkökulmasta. Hän pohtii muinaisjäännöskäsitettä ja muinaisjäännösten määrittämisongelmia. Tuovinen keskittyy myös muinaisjäännösten löytymisprosessin analysointiin.

Sitten perehdytään suunnitteluun ja esitöihin. Lyhyeksi jäävässä artikkelissa Nina Strandberg kertoo perusinventoinnin, eli kokonaisen kunnan inventoinnin, valmistelusta. Erityisen ilahduttavia ovat Marianna Niukkasen ja Leena Lehtisen toisiaan tukevat artikkelit vanhojen karttojen käytöstä inventoinnissa. Niukkanen sivuaa myös muita historiallisen ajan lähteitä, joista ainakin paikannimistä olisin toivonut omaa artikkelia. Lehtinen rajaa artikkelinsa vain karttamateriaaliin ja käsittelee aihetta perinpohjaisesti. Artikkelin lopussa on vielä liiteosana vanhojen karttojen kopioimisessa käytettävät merkit.

Tuija Kirkinen ja Minna Lönnqvist esittelevät vastapainoksi uudempia kartta-aineistoja ja niiden analysointimenetelmiä. Kirkinen havainnollistaa paikkatietojärjestelmien (GIS) etuja inventoinnin suunnittelussa. Lönnqvist taas valottaa Suomessa vähän käytettyjen satelliittikuvien käytön mahdollisuuksia sekä antaa ohjeita satelliittikuvien hankinnasta.

Seuraava osio käsittelee dokumentointia ja raportointia. Alussa Tuula Heikkurinen-Montell ja Marianne Schauman-Lönnqvist evästävät inventoijaa raportointiohjeilla. Raportointiin liittyvät kiinteästi myös Helena Taskisen ohjeistus maiseman ja ympäristön kuvauksesta sekä Jukka Moisasen Museoviraston muinaisjäännösrekisterin esittely. Dokumentointiin keskittyvät Petri Halinen kartoitusohjeineen sekä Panu Nykänen, joka kertoo inventoinnissa tarvittavasta kuvauskalustosta, kuvaamisesta ja kuvien käsittelystä.

Teknisistä uutuuksista saavat palstatilaa GPS-laitteet ja digitaalikamerat. Simo Vanhatalo esittelee GPS- eli satelliittipaikannus-laitteiden käyttöä inventoinnin apuvälineenä. GPS on yhä varteenotettavampi työkalu maastoon nyt kun USA on lopettanut mittaustarkkuuteen vaikuttavan häirintäsignaalin lähettämisen. Vanhatalo käy tiiviisti läpi keskeiset käsitteet ja käyttömahdollisuudet. Digikameran käyttömahdollisuuksia ja hankinnassa huomioitavia seikkoja pohtii Tuija Kirkinen.

Kolme ensimmäistä osiota muodostavat tavallaan oman kokonaisuutensa. Osioiden artikkelit ovat tiiviitä käytännön läheisiä katsauksia kulloiseenkin aiheeseen. Inventoijan käyttämistä tekninsistä vimpaimista olisin mielelläni lukenut artikkelin metallinilmaisimesta. Kiistellyn apparaatin käytön pelisäännöistä olisi syytä keskustella ja tässä olisi ollut hyvä paikka käydä läpi niin metodisia, teknisiä kuin eettisiäkin näkökohtia.

Neljäs kokonaisuus esittelee eri näkökulmia maastotyöskentelyyn. Erilaisia inventointiongelmia lähestytään tapauskohtaisten esimerkkien avulla. Tämä on sinänsä havainnollista, mutta toisaalta esimerkit painottuvat, niin aiheellisesti kuin maantieteellisestikin, turhan sattumanvaraisesti. Se ei tietenkään vähennä yksittäisten artikkelien arvoa, mutta kokonaisuus on hieman rönsyilevä eikä yhtä harkittu kuin kirjan opasmaisempi alkupuolisko. Jää vaikutelma että neljäs osio perustuu vahvasti inventointipäivän esitelmiin, joita ei liene alunperinkään laadittu opaskirjaa ajatellen.

Jyri Saukkonen aloittaa perehdyttämällä lukijan perinpohjaisesti rannikon pyyntikulttuurin asuinpaikkojen inventointiin. Artikkelissa selvitetään rannansiirtymiskronologian perusteita ja hyödyntämistä asuinpaikkojen ajoituksessa ja/tai etsinnässä. Esimerkit painottuvat luonnollisesti Pohjanmaalle, jossa matala topografia ja nopea maankohoaminen yhdistyvät. Saukkonen neuvoo myös kartta-analyysissä ja pohtii irtolöytöihin liittyvää problematiikkaa. Saukkonen on ryydittänyt artikkelinsa erittäin seikkaperäisin kirjallisuusvinkein.

Pohjois-Pohjanmaan muinaisjäännöstyyppeihin ja alueen erityispiirteisiin pureudutaan kahden artikkelin voimin. Mika Sarkkinen ja Markku Mäkivuoti luovat alueeseen yleiskatsauksen, joka kattaa yleisimmät muinaisjäännöstyypit ja myös alueen tutkimushistorian pähkinänkuoressa. Markku Torvinen sen sijaan keskittyy lähinnä asuinpaikkoihin.

Pohjois-Pohjanmaalta onkin luontevaa siirtyä Lappiin ja saamelaisperäisten muinaisjäännösten pariin. Pirjo Hamarin ja Petri Halisen artikkeli on kaksiosainen. Alussa käydään läpi tutkimushistoriaa ja pohditaan saamelaisten ja Lapin esihistoriallisten muinaisjäännösten suhdetta toisiinsa. Toisessa osassa esitellään itse muinaisjäännöksiä tyypeittäin ja aikatasoittain. Esittelyt ovat perusteellisia. Lopuksi summataan vielä alueen erityispiirteitä.

Timo Sepänmaa ja Hannu Poutiainen ovat kirjoittaneet yhden osion käytännön läheisimmistä artikkeleista. He opastavat tiiviisti ja monipuolisesti kalliomaalausten inventointiin. Huomion arvoiset asiat maalausten sijainnista, tunnistamisesta, otollisista sääoloista, tarvittavista varusteista, dokumentoinnista ja raportoinnista selvitetään ilman turhia jorinoita.

Röykkiöiden inventoinnille on omistettu kaksi artikkelia. Juha-Matti Vuorinen kertoo röykkiöiden inventoinnista Lounais-Suomessa. Artikkelista saa hyvän kuvan alueen (hauta)röykkiöistä ja se toimii myös muistilistana siitä mitkä tiedot jokaisesta röykkiöstä vähintään on inventoitaessa rekisteröitävä. Päivi Maaranen taas esittelee Etelä-Saimaan alueen ja Uudenmaan röykkiötyyppejä. Hän sivuaa hautaröykkiöiden ohella myös viljelysröykköitä ja talonpoikaiseen kivenkeräämiseen liittyviä röykkiöitä. Maaranen antaa myös ohjeita röykkiökohteen kairauksesta ja kartta-analyysistä.

Sirkka Seppälän artikkeli sopisi mainiosti johdannoksi rautakautisten kohteiden inventoinnin osiolle. Ulla Lähdesmäen artikkeli puoltaisi paikkaansa oivana tapaustutkimuksena kyseisessä osiossa. Seppälä teoretisoi rautakauden kohteisiin liittyviä funktion, ajoituksen ja sijainnin ongelmia. Hän esittää myös mielenkiintoisia ajatuksia maisematila-analyysin käytöstä inventoinnissa. Lähdesmäki taas havainnollistaa mitä kohdennetulla inventoinnlla voidaan saada aikaan esimerkkinään tutkimukset Liedon Vanhalinnassa. Vuosikymmeniä tutkimuksen kohteena olleen Vanhalinnan asutuskuva tarkentui huomattavasti kun 1990-luvulla alettiin intensiivisesti tutkia linnavuoren sijaan sen välitöntä lähiympäristöä.

Valitettavasti rautakauden kohteiden inventointi jää lähes yksinomaan edellisten artikkelien varaan. Jyri Saukkosen kirjoituksen kaltaiselle kokoavalle ja järeälle artikkelille rautakautisista asuinpaikoista olisi todella käyttöä. Toki hajanainen ja osin kiistanalainenkin asuinpaikka-aineisto on hankalasti lähestyttävä aihe, mutta tämä seikka vain korostaa tarvetta yhteenvedolle. Samoin nyt maininnan asteelle jäävät polttokenttäkalmistot ansaitsisivat oman analyyttisen inventoinnin lähtökohtiin perustuvan artikkelinsa.

Rautakaudesta siirrytään historialliseen aikaan, jota on sivuttu jonkin verran muutamassa osion aiemmassakin artikkelissa. Marianna Niukkanen sen sijaan pitäytyy ainoana vain historiallisen ajan kohteissa. Hän kuvailee asutus- ja elinkeinohistoriallisia muinaisjäännöksiä tyypeittäin. Hyvin jäsennetyn artikkelin kuvaukset ovat nasevia ja muutamalla keskeisellä viitteellä varustettuja. Laajentamalla muinaisjäännöskuvaukset perusteellisiksi artikkeleiksi saataisiin valmis pohja historiallisen ajan kohteiden inventointioppaalle!

Kaksi viimeistä artikkelia käsittelevät arkeologien ja harrastaja-arkeologien välistä yhteistyötä. Jukka Luoto ja Matti Siiropää näkevät yheistyön voimavarana. Hyvin organisoitu tiimityöskentely karsii päällekkäisyyksiä ja mahdollistaa sellaisten kohteiden tutkimisen, jotka muuten saattaisivat jäädä tutkimuksen ulkopuolelle. Luonnollisesti sieltä missä on aktiivisia harrastaja-arkeologeja, tulee myös useammin ilmoituksia irtolöydöistä jan muinaisjäännöksistä. Esimerkkinä on käytetty pienen luumäkeläisen harrastusryhmän, Selänalan, saavuttamia tuloksia, jotka todella puhuvat puolestaan. Päivi Maaranen ja Tuija Kirkinen ovat samoilla linjoilla, mutta heidän puheenvuoronsa on suunnattu selkeästi harrastajille. Maaranen ja Kirkinen antavat käytännön vinkkejä tiedonhausta ja harrastajan roolista inventoinnissa. Kirjan lopussa on vielä liitteinä muinaismuistolaki ja alustava ohjeisto inventoinnin raportoinnille.

Kuten toimittajat itsekin toteavat, jäi monia tärkeitä asioita vielä oppaan ulkopuolelle. Jo mainitsemieni lisäksi mm. vedenalaiset kohteet, saaristo ja sotahistorialliset kohteet jäivät vaille käsittelyä. Kaiken kaikkiaan Arkeologinen inventointi on kuitenkin monipuolinen ja havainnollinen kirja, joka kuuluu jokaisen arkeologin ja arkeologian harrastajan peruskirjastoon. Teos on onnistunut myös ulkoasultaan.Se on miellyttävä ja selkeä. Toivottavasti kirja saa jatkoa lähitulevaisuudessa.