Arkinen ja verinen Helsinki 1918

Sari Näreen uusi tutkimus Helsinki veressä valottaa uudella tavalla naisten ja nuorten kohtaloita Suomen kansalaissodassa 1918, siihen johtaneissa tapahtumissa ja myös jälkiselvittelyissä suomalaisine keskitysleireineen. Tutkija onnistuu pyrkimyksessään kuvata sekä siviiliväestöä että aktiivisia naisosallistujia niin punaisten kuin valkoistenkin taustajoukoissa, myös punakaartissa. Helsinki on harvemmin ollut näin laajasti ja monipuolisesti esillä vuoden 1918 tapahtumien keskuspaikkana.

Näre, Sari: Helsinki veressä. Naiset, lapset ja nuoret vuoden 1918 sodassa. Tammi, 2018. 391 sivua. ISBN 978-951-31-9509-0.

Helsinki veressä -teoksen kirjoittaja Sari Näre on tullut tunnetuksi tuotteliaana nuoriso- ja sukupuolikulttuurin tutkijana sekä kantaaottavana keskustelijana. Näreen edellinen tutkimus Sota ja seksi (2016) käsitteli rintamalla taistelleiden seksuaalikerrontaa.

Helsinki veressä valottaa vähemmälle huomiolle jääneiden naisten ja nuorten osuutta kansalaissotaan. Samalla myös siviiliväestön ja marginaaliryhmien arkinen Helsinki nousee keskiöön paitsi sotatapahtumissa keväällä 1918, myös ennen varsinaisia ratkaisutaisteluja ja sodan jälkiselvittelyissä.

Tutkimuksen alaotsikko Naiset, lapset ja nuoret vuoden 1918 sodassa viitannee siihen, että Näre tarkoituksellisesti jättää ottamatta kantaa vuoden 1918 tapahtumiin, kun ei käytä esimerkiksi termejä “kansalaissota”, “sisällissota”, “kapina” tai “vapaussota”. Lukija saa tehdä omat johtopäätöksensä. Toisaalta Näre selvästi pyrkii kuvaamaan naisia, lapsia ja nuoria toiminnallisesti niin punaisten kuin valkoistenkin näkökannalta; toisaalta huomattavalta osin tutkimus paneutuu juuri punaisen puolen arkeen, kärsimyksiin ja osallisuuteen taistelutapahtumiin, mikä on hyvin ymmärrettävää. Silti nimenomaan siviiliväestön kokemusten suhteen Näre onnistuu hyvin pyrkimyksissään tasapuolisuuteen.

Punainen lapsisotilas. Kuva: Museokeskus Vapriikki.

Ehkäpä taustalla häilyy myös tietoisuus omien sukulaisten osallistumisesta eri puolilla vuoden 1918 kärsimysnäytelmään. Subjektiiviset kokemukset, kertomukset ja muistitieto vaikuttanee historiantutkijoihinkin enemmän kuin useinkaan halutaan myöntää (?).

Helsinki veressä lähtee liikkeelle arkisista tapahtumista jo paljon ennen sodan puhkeamista. Näre kuvaa hyvin, miten yhteiskunnalliset olot, lakkoilu, puute, sorto ja nuorison kiivas asennoituminen puolin ja toisin vie punaisten ja valkoisten kaartien syntymiseen. Mielenkiintoista on tekijän “nuorisokulttuurinen” lähtökohta myös kapinointiin, mistä todella harva tutkija on kirjoittanut yhtikäs mitään, vaikka niin sanotut “sakilaiset” ja muut “huligaanit” on usein nähty juuri punaisen kapinoinnin elementteinä. Naisten militarisoituminen ja liittyminen sittemmin punakaarteihin oli tavallaan myös haaste tasa-arvon puolesta, ja tietenkin bolshevikkien polkkatukat ja housupuvut innoittivat nuoria naisia ja tyttöjäkin.

Samoin myös katuelämä ja arkinen Helsinki avautuu naisten ja perhe-elämän näkökulmasta uudella tavalla. Tavallaan valkoisella puolella naiset ottivat paljon perinteisemmän roolin miestaistelijoiden huolto- ja taustajoukoissa “kotikaarteina”– kun taas punaiset naiset ja varsinkin alle 20-vuotiaat tytöt pyrkivät myös taistelijoiden rinnalle, ase kädessä. Juuri isoissa teollistuneissa kaupungeissa, Helsingissä, Viipurissa ja Tampereella punaisten naiskaartit olivat vahvoilla.

Saksalaisten maihinnousu Hangossa ja Helsingin valtaus huhtikuussa 1918 saa paljon palstatilaa. Tämäkin on perusteltua, sillä esimerkiksi katutaistelujen etenemisestä Helsingin eri kaupunginosissa ja siviiliväestön suhtautumisesta saksalaisjoukkoihin on hyvin harvoin kirjoitettu mitään näin valaisevaa; vielä vähemmän naisten, lasten, nuorten ja muiden marginaalien näkökulmasta. Haavoittuneiden hoito ja ruumiiden tunnistaminen ja kerääminen kaduilta jäi usein naisten tehtäväksi ja jätti taatusti myös karmaisevan jälkensä ihmismieleen. Voi vain kuvitella, miten alaikäiset lapset selvisivät silminnäkijöinä tässä historian verisessä lihamyllyssä.

Vangittuja punakaartiin kuuluneita naisia Suomenlinnan vankileirillä, kuva julkaistu numeroimattomalla sivulla Harald Natvigin teoksessa ”Fra den finske frihedskrig 1918 vestarméen”. Elfelt Kgl. Hoffotograf, reprokuvaaja Natvig Harald, kuvaaja. Museovirasto, Historian kuvakokoelmat.

Vielä hurjempi tarina liittyy naisten ja nuorten kärsimyksiin kevään ja kesän 1918 jälkiselvittelyissä. Koston kierre vei vankileireille paitsi kymmeniä tuhansia miehiä, myös tuhansia aivan nuoria naisia ja lapsiakin, joukossa taistelutoimiin osallistumattomia punakaartilaisten läheisiä. Joukkotuhoaminen, nälkäännäännyttäminen ja naisten dehumanisointi ja demonisointi olivat arkipäivää, ja aivan oikeutetusti Sari Näre myös vetää yhteyksiä 1930-luvulla rakennettuihin saksalaisten keskitysleireihin. Samoja periaatteita ja menetelmiä käytettiin tuhoamistarkoituksissa myös Hennalassa, Tammisaaressa ja Santahaminassa keväällä ja kesällä 1918 kuin sittemmin Natsi-Saksassa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *