Robert Alftanin toimittama Aseveljet on suorastaan merkillinen teos, kun ottaa julkaisuajankohdan huomioon. Aiemmin oli melko tavallista, lähinnä ennen viime sotia, että asiakirjojen pohjalla julkaistiin populaareja kuvauksia tapahtumista, jotka kuvaukset oli rakennettu ”tavalliselle kansalle käsitettäväksi toimitettujen” aitojen asiakirjojen varaan. Alftan jatkaa tätä perinnettä, syistä, jotka eivät teoksesta ilmene.

Jatkosodan päätyttyä suomalaiset alkoivat tuhota arkaluontoisina pitämiään arkistoja, ja tämä ”rikos historiantutkimusta vastaan” -operaatio aiheutti sen, että mm. Päämajan valvontaosaston arkistot tuhottiin. Korvaamatonta aineistoa joutui hukkaan. Osa asiakirjoista kuitenkin säästyi tältä vandalismilta, ja se on saatu nyt tallennetuksi Sota-arkiston kokoelmiin. Näistä rippeistä on sitten koottu käsillä oleva teos.

Aseveljet -kirja ei kuitenkaan, kuten sanottu, ole lähdeteos. Paitsi, että se on valikoitu kokoelma niistä, jotka tekijä on itse pitänyt tärkeimpinä tai kuvaavimpina, asiakirjoja on lyhennelty ja editoitu. Tämä käy selvästi esiin jopa itse kirjasta; lukujen välilehtenä on käytetty asiakirjojen negatiivikopioita, ja kuin sattumalta, osa näistä alkuperäisistä on julkaistu kirjassa editoituina, sanoisin jopa sensuroituina, versioina. Hyvän esimerkin antaa sivun 262 välilehti ja siitä tehty ”toimitettu” versio sivuilla 266-267. Toinen suuri ongelma on, että suuri osa ”tekstinäytteistä” on vailla päiväystä, joten on osin arvailujen varassa, miten ja mihin ne liittyvät.

Teos on kuitenkin mukavaa luettavaa, ja antaa virikkeitä varsinaiselle tutkimukselle. Alkuperäiset asiakirjat ovat siis luettavissa, ja oikeastaan ne pitäisikin mielestäni mitä pikimmin julkaista. Itse kiinnostuin sivun 167 maininnasta WSOY:n ”Das ist Suomi, Finnland in Wort und Bild” (oik. …Bild und Wort) teoksessa, julk. 1942, esitetystä kuvasta, jossa on venäjänkielinen iskulause Seikun Sahan tehdassalissa. Itselläni on teos hyllyssä, enkä etsimälläkään moista löydä, joten täytynee kaivella muita versioita yliopiston vapaakappalekokoelmista, jos sellaisia on.

Teoksen parasta antia on yleiskuva. Sitä olisi kuitenkin selvästi parantanut saksalaisten sijoittumista Suomeen kuvaava kartta. Olihan heitä maassa sodan lopulla 1944 jopa noin 200.000. Samoin saksalaisten toimintaa Suomessa ja heidän armeijansa iskukykyä arvioivat raportit ovat mielenkiintoista luettavaa, vaikkei niissä varsinaisesti mitään uutta olekaan. Uutuus on lähinnä henkilökohtaisen otteen esiintyminen – henkilöt mainitaan nimeltä, ja nykyinen, jo naurettavuuksiin mennyt ”henkilönsuoja” on tuntematonta. Toimijat ovat oikeita ihmisiä, eivät tilastoja tai hallinnollisia ”laatikoita nuolineen”.

Siviilien ja sotilaiden suhteita käsitellään laajasti, ja myös rikoksiin syyllistyneet ovat ihmisiä, joilla on oikea nimi. Jatkuvasti pinnalla oleva saksalaisten sotilaiden ja suomalaisten naisten suhde tuodaan esiin mielenkiintoisella tavalla aikalaisnäkökulmasta. Rikoksista ehkä eniten näin jälkeenpäin huvittuneisuutta herättää jättivarkaus, jossa saksalaiset varastivat kokonaisen kylän – kun asukkaat saapuivat poissaolon jälkeen paikalle, rakennuksista oli jäljellä vain perustukset. Toki, on positiivista, että myös suomalaisten rikoksia on käsitelty, eikä ole otettu ”me hyvät – ne pahat” näkökulmaa.

Ei-ammattilaiselle lukijalle, jolle teos ilmeisimmin on suunnattu, on helpottavaa, että aineistoa ei ole esitetty kronologisesti tai alueellisesti, vaan se on ryhmitelty toimittajan laatimiin aihepiireihin. Tällaisessa ”tunnelmapalakuvauksessa” moinen on oikea ratkaisu. Kirjan painotuksista voi olla tietysti montaakin mieltä, mutta vajaa lähdemateriaali on mitä ilmeisimmin asettanut rajoituksia, joille tekijä ei ole voinut mitään. Myös Markku Jokisipilän asiantunteva johdanto ja valaisevat viitteet helpottavat kokonaisuuden käsittelyä.

Alftanin toimittama teos kuuluu ehdottomasti sekä sota- että kulttuurihistoriastamme kiinnostuneen asianharrastajan luettaviin teoksiin. Oikeastaan ainoa varsinainen parannus, mikä kirjaan sen nykymuodon säilyttäen olisi voinut tehdä, olisi ollut kuvamateriaalin painottaminen enemmän Pohjois-Suomen sodanaikaisiin ja ehkä enemmän asiaan liittyviin kuvauksiin rauhan vuosien kuvien kustannuksella. Mutta se on vain kauneusvirhe.