Auschwitzin ihmiskokeet uhrien näkökulmasta

Keskitysleireillä tehdyt ihmiskokeet kuuluvat kolmannen valtakunnan historian pahamaineisimpiin episodeihin. Silti niistä on julkaistu tutkimusta yllättävän vähän, ja erityisesti suomeksi saatavilla ei tutkimusta juuri ole. Tavallaan ihmiskokeet ovat jääneet kaasukammioiden varjoon yhtenä huonosti tunnettuna vaikkakin usein viitattuna esimerkkinä natsien barbaarisuudesta. Hans-Joachim Langin teos valottaa ihmiskokeita monipuolisesti sekä tekijöiden että uhrien näkökulmasta.

Lang, Hans-Joachim: Parakki 10 - Naiset Auschwitzin koe-eläiminä [Die Frauen von Block 10 - Medizinische Versuche in Auschwitz]. Käännös: Soro, Maikki. Minerva, 2013. 259 sivua. ISBN 9789524927116.

Parakki 10 Auschwitzin keskitysleirillä, sen niin kutsutulla pääleirillä, oli lukuisiin ihmiskokeisiin osallistumaan joutuneiden naisten sijoituspaikka vuoden 1943 keväästä seuraavan vuoden kesään. Kyseessä on eräänlainen Auschwitzin mikrohistoria, jossa kuvataan lähietäisyydeltä yhden parakin ja sen vankien historiaa leirille saapumisesta aina vapautukseen ja sen jälkeisiin tapahtumiin asti. Saksalainen journalisti ja tutkija Hans-Joachim Lang on teostaan varten käyttänyt laajalti uhrien kertomuksia ja haastatellut heitä, mutta hyödyntää myös muun muassa oikeudenkäyntien asiakirjoja ja leirin arkistoja. Kuvasta muodostuu vivahteikas ja monipuolinen kuva leirin ja sen vankien elämästä.

Teoksessa käsiteltyjen ihmiskokeiden uhrit olivat pääasiassa juutalaisia, ja kokeet liittyivät sterilisaatioon ja kohdunkaulan syöpään. Lisäksi kokeiden uhreilta otettiin verta tutkimuksia varten, ja heille tehtiin erilaisia leikkauksia kehnoissa hygieenisissä oloissa ja huonosti nukutettuna tai puudutettuna. Heidät jotka eivät kokeisiin suostuneet lähetettiin Birkenaun leirille pakkotyöhön tai suoraan kaasukammioon.

Kokeita koeasemalla, parakissa 10, suoritti pääasiassa kaksi sterilisaatiota tutkivaa lääkäriä: Carl Clauberg ja Horst Schumann. Parakin vankeja käyttivät kokeisiinsa myös Eduard Wirths ja Hans Münch. Parakista koottiin lisäksi vankeja ”antropologisiin” tarkoituksiin; Strassbourgin yliopiston anatomian professori August Hirt halusi yliopiston kokoelmiin juutalaisia luurankoja, ja tätä varten Auschwitzista lähetettiin joukko vankeja kaasutettavaksi Natzweilerin leirille, josta ruumiit vietiin yliopistolle. Natzweilerin tapahtumia Lang on tutkinut aiemmin teoksessaan Die Namen der Nummern(2004).

Auschwitzin parakissa 10 suoritettujen kokeiden seurauksena useimmat uhreista menettivät lopullisesti kykynsä saada lapsia, kärsivät loppuikänsä erilaisista kivuista ja saivat vakavia psyykkisiä oireita. Osa uhreista myös kuoli kokeiden ja leikkausten vuoksi jo Auschwitzissa. Toisaalta, kuten esimerkiksi kokeita suorittanut lääkäri Carl Clauberg väitti, koeasemalle valitut säästyivät vielä pahemmalta kohtalolta. Tämä voi osassa tapauksia pitää jopa paikkansakin; elinajanodote pakkotyössä Birkenaussa saattoi olla pahimmillaan vain muutamia viikkoja. Se ei silti muuta kokeiden rikollista laatua, ja sitä että uhrit oli pakotettu lääkäreitten koekaniineiksi.

Kuvaus Claubergin toimien mahdollisista positiivisista vaikutuksista sen suhteen, että tällä keinoin myös jotkut pelastuivat tuholta, kuuluu Primo Levin tunnetuksi tekemään holokaustin ”harmaaseen alueeseen”. Tällä tarkoitetaan sitä, ettei ole olemassa mitään yksiselitteisen pahaa, vaan että sekä vankien että vangitsijoiden joukosta löytyy sekä hyviä että pahoja, ja erityisesti sitä, että yksittäisen toimijankaan kohdalla on mahdoton kaikissa tapauksissa tuomita tekoja selkeästi hyvän tai pahan kategoriaan kuuluviksi. Myös vankien toiminnassa, tilanteissa joissa he sinällään oikeutetustikin pyrkivät pelastautumaan vangitsijoiden mielivallalta, voidaan nähdä muita vankeja vahingoittavaa yhteistoimintaa vangitsijoiden kanssa. Tästä Langin teoksesta on keskeisenä esimerkkinä vangittujen puolalaislääkäreitten avunanto muun muassa leikkauksissa ja ihmiskokeissa.

image

Langin kuvaus koeaseman toiminnasta on tasapainoinen, ja sisältää kokeiden kuvausten ohella laajalti tietoja myös parakin arjesta. Henkireikänä Auschwitzin oloissa toimivat muun muassa erilaiset kulttuuriharrastukset sekä suhteet ympäröivän leirin miehiin, ja myös toisiin parakin naisiin. Useimmat parakin vangeista olivat menettäneet lähes koko perheensä, mutta totuus tästä paljastui kaikessa laajuudessaan heille vasta sodan jälkeen. Koeasemalla moni unelmoikin paluusta tavalliseen perhe-elämään ja lastensa näkemisestä.

Vangit joutuivat myös kilpailemaan toisiaan vastaan: erityisesti taistelu ruoka-annoksista oli ankaraa. Vankien välistä kommunikaatiota vaikeutti se, että vankeja oli lukuisista eri maista ja ainoa kaikkia yhdistävä kieli oli vangitsijoiden käyttämä saksa. Eri puolilta läntistä Eurooppaa tulleet juutalaiset saattoivat myös suhtautua alentuvasti sivistymättöminä pitämiinsä itäisen Euroopan juutalaisiin. Toisaalta joissain tapauksissa esimerkiksi puolalaiset pitivät läntisen Euroopan juutalaisia heikkoina ja sinisilmäisinä.

Lääkärit edistivät uraansa

Koeaseman lääkäreistä pääasiassa vankien kuvausten perusteella laadittu esitys jättää etäisemmän kuvan, sillä lääkärit pitivät tarkoituksella etäisyyttä vankeihinsa. Lääkäreitten sielunmaisemaa valottavatkin paremmin heidän työhistoriansa, perhe-elämänsä, sekä se mitä he kertoivat sodan jälkeen kuulusteluissa. Erityisesti Lang kiinnittää huomiota Carl Claubergin uraan ja elämään, todeten komennuksen Auschwitziin tulleen hänelle erinomaisena mahdollisuutena paikallaan polkevan urakehityksen edistämiselle. Auschwitz oli muillekin lääkäreille pikemmin mahdollisuus kuin ei toivottu tai pelätty sijoituspaikka. Materiaalia ihmiskokeisiin oli jatkuvasti saatavilla, ja kokeiden uhrien kärsimyksistä ei tarvinnut välittää.

Seuratessaan parakkiin numero 10 päätyneitten kohtaloita Lang kiinnittää myös huomiota siihen, miten Saksan valtio sodan jälkeen teki kaikkensa välttyäkseen maksamasta korvauksia valtion edustajien uhreille. Lang näkee erityisesti lääkärikunnan asenteissa samankaltaisuutta sodanaikaisen ja myöhemmän toimijakaartin välillä. Myöskään virkamiesten toiminta ei kestä aina päivänvaloa. Uhreja jopa vakoiltiin sen selvittämiseksi miten hädänalaisessa asemassa nämä olivat, ja virkamiehet käyttivät kaikki mahdolliset lakitekniset kikat korvausten saamisen epäämiseksi tai ainakin maksamisen viivästyttämiseksi. Ihmisoikeuksien loukkaukset eivät siten loppuneet vapautukseen keskitysleiriltä.

Koeaseman lääkärit onnistuivat eri tavoin pakenemaan vastuutaan: Wirths ja Hirt tekivät itsemurhan vuonna 1945; Schumann toimi ensin vapaasti Saksassa ja pakeni myöhemmin ulkomaille päätyäkseen vasta 1970 oikeuden eteen, jolloin hänet vapautettiin terveydellisistä syistä; Münch sai vapauttavan tuomion puolalaisessa oikeusistuimessa 1947; Clauberg kuoli sydänkohtaukseen ennen häntä vastaan nostetun oikeusjutun käsittelyn alkamista vuonna 1957.

 

Uhrien tarinat ovat tärkeitä

Keskeistä Langin teoksessa on – hänen aiemman Natzweileria koskevan tutkimuksensa tapaan – uhrien nimeäminen ja heidän tarinoidensa kertominen. Tällä tavoin Lang tuo esille uhrien nimet, elämän ja persoonan ja pyrkii pelastamaan heidät unohdukselta. Holokaustin tutkimuksessa, joka usein on nojannut pelkästään saksalaisiin dokumenttitodisteisiin ja tekijöiden kertomuksiin, jäävät uhrit ja heidän elämänsä sivurooliin.

Kuten Lang teoksen lopussa korostaa, on päästävä irti siitä ajatuksesta, että holokausti oli niin käsittämätön tapahtuma, ettei sitä voi kukaan muu ymmärtää kuin sen itse kokenut. Tarinoiden kautta se on tehtävissä ymmärrettäväksi, ja tämä on myös välttämätöntä viimeistenkin tapahtumat omakohtaisesti kokeneiden vähitellen poistuessa keskuudestamme.

image

Parakki 10 Auschwitz, kuva: Wikipedia

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *