Avain Suomen keskiaikaan ja määritysopas kulttuurimaisemaan

Keskiajalta peräisin olevat kirkot muodostavat Suomessa ainutlaatuisen laajan kokonaisuuden. Niiden kautta on mahdollista tutkia monipuolisesti keskiajan ja uuden ajan alun Suomea, niin kulttuurihistoriaa, taloushistoriaa, yhteyksiä muuhun maailmaan kuin mentaliteettejakin. Toistaiseksi on kuitenkin puuttunut modernia tutkimusperinnettä edustava ja esittelevä teos, jonka kautta eri teemoja olisi mahdollista lähestyä kokonaisvaltaisesti. Suomalaisessa kulttuurimaisemassa keskiaikaiset kivikirkot edustavat lähes ainoaa selkeästi reflektoitavissa olevaa sidettä pitkiin historiallisiin jatkumoihin, niin satunnaiselle turistille kuin identiteettiään etsivälle kulkijallekin.

Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. 650 sivua. ISBN 978-951-746-861-9.

Keskiajalta peräisin olevat kirkot muodostavat Suomessa ainutlaatuisen laajan kokonaisuuden. Niiden kautta on mahdollista tutkia monipuolisesti keskiajan ja uuden ajan alun Suomea, niin kulttuurihistoriaa, taloushistoriaa, yhteyksiä muuhun maailmaan kuin mentaliteettejakin. Toistaiseksi on kuitenkin puuttunut modernia tutkimusperinnettä edustava ja esittelevä teos, jonka kautta eri teemoja olisi mahdollista lähestyä kokonaisvaltaisesti.

Suomalaisessa kulttuurimaisemassa keskiaikaiset kivikirkot edustavat lähes ainoaa selkeästi reflektoitavissa olevaa sidettä pitkiin historiallisiin jatkumoihin, niin satunnaiselle turistille kuin identiteettiään etsivälle kulkijallekin. Toisin kuin muualla Euroopassa, Suomessa ei ole säilynyt keskiaikaisia asuintaloja tai kaupunkimiljöitä. Ei siis ihme, että lukuisille suomalaisille keskiaikaiset kirkot ovat pakollisia matkakohteita ja bongauksen aiheita. Tähänkään tarpeeseen ei ole ollut teosta, jossa esiteltäisiin keskiaikaiset kirkkomme, puhumattakaan siitä, että ne asetettaisiin historialliseen kontekstiinsa. Mikä kussakin kirkossa on ainutlaatuista, mikä tyypillistä?

Markus Hiekkasen uusi kirja vastaa näihin kumpaankin tarpeeseen suvereenisti. ”Suomen keskiajan kivikirkot” toimii kriittisenä johdattajana rikkaaseen keskiaikaiseen materiaaliin, itse kirkkorakennuksiin, niiden irtaimistoon, niissä säilyneisiin maalauksiin sekä niistä kertoviin arkeologisiin ja kirjallisiin lähteisiin. Samalla se on helppokäyttöinen käsikirja kotimaan matkailijoille.

Kirja alkaa noin 50 sivun johdannolla, jossa käydään läpi aikakauden ja kirkkojen kehityslinjoja ja yleisiä piirteitä. Tämä osa on olennaisilta osiltaan tiivistelmä Hiekkasen edellisen kirjan, ”Suomen kivikirkot keskiajalla”, keskeisimmistä tulkinnoista. Kuten Hiekkanen itsekin toteaa, tämä kirja ei oikeastaan ole erotettavissa tästä vuonna 2003 ilmestyneestä edeltäjästään: ”Suomen keskiajan kivikirkot” esittelee sen aineiston, johon edellisen kirjan johtopäätökset perustuvat. Hieman jääkin ihmettelemään kirjojen nimivalintoja, jotka ovat lähinnä omiaan aiheuttamaan sekaannusta. Jos tämän käsikirjaosan ilmestyminen oli selvää jo 2003, miksi ei voitaisi puhua saman teoksen ensimmäisestä ja toisesta osasta – josta joka tapauksessa asiallisesti on kyse.

Kirjan pääosan muodostavat maakunnittain aakkosjärjestykseen järjestetyt keskiajalla aloitettujen kivikirkonrakennusprojektien kuvaukset, joita on yhteensä 104. Kaikissa näissä esittelyissä on yhteinen rakenne, joka tekee kirjasta hyvin helppokäyttöisen: Ensiksi esitellään historiallinen konteksti sekä seurakunnallinen rakennustoiminta ennen kivikirkkoa, eli lähinnä muut kirkonpaikat ja mahdolliset aiemmat puukirkot. Sitten esitellään itse kivikirkko eri osien kuvauksineen sekä ajoituksineen. Kolmas osio käsittelee maalaukset, neljäs sisustuksen keskiaikaiset piirteet ja nykyisin paikalla olevat yksityiskohdat. Esittely loppuu uuden ajan alussa kirkolle tapahtuneiden muutosten pohdintaan. Teksti on analyyttisen täsmällistä kaikissa osioissa. Jokaisen kirkkoesittelyn yhteydessä on myös kirkon pohjakaava, sekä yleensä useita havainnollisia kuvia. Kirjan lopussa on lähes sadan sivun (pienellä fontilla) painettu viite- ja kirjallisuusluettelo-osuus, tutkijan aarreaitta. Lopusta löytyvät vielä lyhenneluettelo, sanasto ja hakemisto.

Hyväänkään kirjaan ei kaikki ole mahtunut. Hiekkanen itsekin valittelee, ettei tila riittänyt kattavaan luetteloon kalkkimaalausten kuva-aiheista. Itse ihmettelen, miksi maakunnalliset esittelyt aloittava kartta on niin summittainen ja pienimittakaavainen. Tässä on säästetty väärässä kohdassa. Kaiken kaikkiaan kuitenkin kustantaja ansaitsee kiitokset siitä, ettei kirkkojen kuvista, pohjakaavoista eikä lähdeviitteistä ole tarvinnut tinkiä.

Yksittäisenä menetelmällisenä kritiikkinä haluan nostaa esiin kivikirkkoprojektia edeltäneiden puukirkkosukupolvien määrän: on aivan oikeutettua vetää koko aineistosta yhteen, että harva suomalainen seurakunta on selvinnyt yhdellä puukirkkosukupolvella sen jakson, mikä on edeltänyt puukirkon rakentamista, eli päättelemällä yksittäistapauksista yleiseen. (s.18) Ellei mitään viitteitä puukirkon tai -kirkkojen palosta ole, käsikirjaksi tarkoitetussa teoksessa on kuitenkin verrattain vaarallista esittää oletuksia puukirkkosukupolvien määrästä yksittäisten seurakuntien kohdalla (ks. esim. s. 55, 68, 70, 76). Arjessa tällaiset oletukset muuttuvat tekstiyhteydestään irrotettuna helposti ”varmaksi tiedoksi”.

Hiekkasen näkemä vaiva kirjansa eteen on mykistävä. Pelkästään kuvalähteiden luettelo on karuudessaan kunnioitusta herättävä – kehotan kaikkia lukijoita vilkaisemaan sivulle 642. Komea kirja kiehtoo mielikuvitusta, kannustaa kotimaanmatkailuun, toimii käsikirjana historian tutkijoille sekä herättää kysymyksiä uudelle tutkimukselle. Hanki se!

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *