Olin kirjoittamassa arvostelua eräästä aikuisten tietokirjasta, kun sain käsiini kaksi ulkoasultaan vaatimattoman näköistä lasten tietokirjaa, jotka on kirjoittanut Jyväskylän yliopiston biokemian emeritusprofessori Matti Vuento. Aioin vain vilkaista niitä, mutta silmäiltyäni hetken Pientä bakteerikirjaa en voinut jättää sitä kesken. Tekijän toisen kirjan, Odottamaton retki: Soluseikkailu, onnistuin ”rautaisella tahdolla” jättämään iltalukemiseksi. Luulen, että myös luonnosta ja ihmisruumiista kiinnostuneet lapset ahmivat kirjat, joita elävöittää Liis Muurin hauska lapsenomainen kuvitus.

Bakteerikirja

Milla ja Pöpö: Pieni bakteerikirja ei ole tarkoitettu vain tytöille, vaikka sen 7-vuotias päähenkilö sattuu olemaan Milla; lapsi voisi yhtä hyvin olla Mikko – tai Lumi tai Pyry. Naapurin Katalla on vikkelä koiranpentu Hoppu, ja koiran Millakin haluaisi. Mutta Millalla on bakteerikammoinen himosiivooja-äiti, joka ei suostu antamaan tytölle koiraa, koska se olisi kauhea bakteeripesä ja kantaisi jatkuvasti pöpöjä kotiin. Millalla on sentään yksi näkymätön kaveri – lapsethan näkevät usein sellaista, mitä aikuiset eivät näe – ja yllättäen hän saa toisenkin.

Milla on juuri tekemässä laskutehtäviä, kun pöydän alta ilmestyy Pöpö, tarkemmin sanottuna Germen Pöpö, aivan vaaraton lactobacillus. Vain Millan takia se on muuttunut niin isoksi, että tyttö voi hänet hyvin nähdä. Pöpö alkaa keskustella Millan kanssa ja kertoa kaltaisistaan mikroskooppisen pienistä otuksista, joita on tuhat miljoonaa eri lajia. Näitä bakteereja on kaikkialla: sisällä, ulkona, maan alla, eläimissä ja ihmisissä niin iholla kuin suolistossakin.

Pöpö vierailee Millan luona yhä uudelleen ja kertoo joka käynnillään lisää kiehtovia asioita kollegoistaan, muun muassa iästä ja muodoista, liikkumisesta ja lisääntymisestä, viestimisestä ja tekemisistä. Keskusteluissa Pöpön kanssa Milla saa tietää sekä hyvistä että pahoista bakteereista ja erilaisista tapahtumista, joissa bakteerit ovat mukana. Niinpä hänelle selviää muun muassa, mikä heikentää ja mikä vahvistaa elimistön vastustuskykyä, miten jätteet ”häviävät”, miten sairaalabakteerit kehittyvät tai miten yhdet bakteerit auttavat kasveja kasvamaan tai miten toiset bakteerit aiheuttavat ikäviä sairauksia. Uusia asioita opittuaan Milla kyselee samoista seikoista vähän isältäkin paljastamatta kuitenkaan, mistä hänen tietonsa ovat peräisin, joten isä arvelee tytön saaneen ne koulusta.

Millan äidin siivousvimma käy kohtalokkaaksi Pöpölle, mutta onneksi tämä ehtii jakautua juuri ennen kuin menehtyy. Samaa sukua ja perhettä oleva Kleim Pöpö jatkaa Millan valistamista. Kaikki hienot sanat eivät vaan tahdo tarttua tytön päähän; nitrogenaasi muuttuu hänen suussaan nitroaasiksi ja jäykkäkouristus kuristukseksi. Vuennolla on ilmeisesti lapsenlapsia, joilla hän on voinut testata, millaiset kielen kiemurat huvittavat koulualokkaita ja vähän vanhempiakin. Hän lienee myös huomannut, että riimit vetoavat lapsiin, sillä välistä hän panee Pöpönsä runoilemaan:

Juustot ja jukurtit

Niitä tekee bakteerit

Ei tuu juustoon reikiä

Eikä kunnon leipiä

Jos ei oo töissä meikäläisiä.

Meret, järvet, musta multa

Bakteerien on valtakunta

Puhtaana ne kaiken pitää

Muistakaakin kiittää niitä…

Niin kuin hyvään tarinaan kuuluu, Pöpö-kirjassa on sekä pieniä että isoja jännittäviä käänteitä. Näistä järkyttävin on vähän ennen kirjan loppua. Äiti on kuullut useita kertoja Millan puhuvan itsekseen ja pelkää tämän seonneen ja tarvitsevan hoitoa. Kun hän sitten kerran – kuultuaan taas ääniä Millan huoneesta – astuu sinne koputtamatta, tyttö tunnustaa puhuvansa Pöpön kanssa. Mutta kun Pöpö näyttäytyy äidille, siitä ei hyvä seuraa.

Pöpön esittäydyttyä äiti ei saa suustaan järkevää sanaa. Isä tulkitsee hänen pöpötyksensä sairauskohtauksen oireeksi. Niinpä valkotakkiset miehet kiidättävät äidin ambulanssilla sairaalaan. Tarina ei olisi täydellinen, ellei äiti paranisi siivousvimmastaan, pääsisi kotiin ja lupaisi Millalle koiranpentua. Mutta tärkeintä tietenkin on, että hän on sairaalassa päätynyt siivousasioissa Pöpön linjoille: siivous kerran viikossa riittää, eikä kylpyhuonetta tarvitse lainkaan puhdistaa kloorilla, etteivät hyvät bakteerit kuolisi. Isä ja Milla ihmettelevät, mitähän lääkettä äidille on annettu. Kun asiat ovat ratkenneet, Pöpö lentää tuulen mukana pölyhiukkasen selässä uusiin maisemiin. Sekin paljastuu, mistä Milla on oikeasti saanut päähänsä kaikki nuo tiedot, jotka Pöpö hänelle kertoo, mutta minä en sitä teille paljasta. Lukekaa itse kirja.

Soluseikkailu

Matti Vuennon toinen kirja, Odottamaton retki: Soluseikkailu, alkaa siitä, kun Milla on sairas. Hänellä on huono olo. Nenä vuotaa ja iho kutisee. Vatsakin valittaa. Hän ei voi lähteä toisten lasten kanssa pelaamaan pihalätkää, vaan hänen on mentävä pitkäkseen. Hän torkahtaa vain sekunniksi, kun joku tulee häntä herättelemään. Tuo joku ei ole äiti vaan oudon näköinen tyyppi, joka sanoo olevansa Julius, opas mahdollisen ja mahdottoman rajalla. Julius on lymfosyytti eli valkea verisolu, joka osallistuu kollegoineen infektioiden ja kasvainten torjuntaan. Julius patistaa Millaa ottamaan selvää, mistä tämän huono olo johtuu. Kirja tuo etsimättä mieleen Lewis Carrolin Liisan seikkailut ihmemaassa, mutta onneksi Milla ja Liisa seikkailevat tyystin erilaisissa maailmoissa. Ja mikä parasta, retkensä päätteeksi Milla saa selville, mikä häntä vaivaa.

Theofrastos-salasanalla Julius saa auki Millan sisäiseen solujen ihmemaailmaan johtavan oven. Ilmeisenä filosofian ystävänä Vuento on valinnut salasanaksi 372–287 eaa. eläneen kreikkalaisen filosofin ja luonnontieteilijän nimen. Theofrastos kirjoitti useita perustavia luonnontieteellisiä teoksia, muun muassa systemaattisen kasvitieteen esityksen. Oven takana vartijasolut, dendrosyytit, yrittävät estää tulijoiden etenemisen. Talon väkeen kuuluvan Juliuksen ne hyväksyvät, mutta Millaa ne ihmettelevät, kun hän näyttää olevan juuri se ihminen, jonka soluja he itse ovat. Dendrosyyttit jäävät pohtimaan, mitä pitäisi tehdä. Samassa Julius ja Milla livahtavat tiehensä erään solujoukon ryhtyessä runoilemaan:

Urhokas lähti Julius

yksin lähti kaksi palasi

etsi tytön portin takaa

Haki ihmisen ilmoilta

kulkeakseen kantaaksensa

taudin tuhman turusille

pahalaisen palkisille

keinon kumman keksiäkseen

nuolen tarkan takoakseen

pahan päiviltä panoksi

kelvottoman kaatamiseks’

Pöpö-kirjassa Vuento panee Pöpön runoilemaan; solu-kirjassa hän antaa runoilijan tehtävän erilaisille soluille. Näitä on ihmisruumiissa biljoonia, siis enemmän kuin Linnunradassa on tähtiä. Jokainen solu on erikoistunut johonkin tehtävään, ja solun sisällä jokaisella osalla on oma tehtävänsä. Jotkut solut ovat pitkiä ja hoikkia lihassoluja, toiset paksuja ja hyvin syöneen näköisiä rasvasoluja. On myös hermosoluja, syöjäsoluja, muistisoluja ja verisoluja. Sydämessä ja maksassakin on omanlaisiaan soluja. Useimmat solut ovat aitotumallisia eli niillä on keskus eli tuma, jossa yksilön perimä on tallella, ja ne pystyvät jakautumaan; vain punasolut ovat tumattomia eivätkä ne voi jakautua.

Millan elimistö on huomannut, että sitä uhkaa vaara; lihassolut saavat kramppeja ja elohiiriä; hermosolut ovat havainneet, että elimistössä on liikkeellä epätavallisia kemikaaleja, jotka herkistävät tuntohermoja; viestejä tulee sekä iholta että vatsasta. Solujen kokous päättää lähettää retkikunnan selvittämään, mistä on kyse. Julius ja Milla, jotka sattuvat sopivasti kokoukseen, ilmoittautuvat tutkimusretkelle. Heidän mukanaan matkaan lähtee muutama muukin solu. Taas kuuluu solukuoron yhdestä suusta:

Oudoille seuduille nyt lähtevät sankarit pelotta mielin
Kummia kuulla ne saavat vieraita näkyjä nähdä

Milla ja Julius joutuvat retkellään todella outoihin ja vaarallisiin maisemiin, missä vasta-aineet, makrofaagit eli syöjäsolut ja elimistön siivoojasolut heitä uhkaavat. Verisuonen, imusuonen, ihokarvan ja ihon kautta kuljettuaan he päätyvät iholle, mistä löytyykin punotusta. Mutta Millan vaivojen syyn selvittämiseksi on vielä jatkettava tutkimusretkeä suuhun saakka. Siellä Millan vaivojen arvoitus ratkeaa syöttösolun avulla. Millan oppima morsetus osoittautuu matkan aikana ratkaisevan tärkeäksi taidoksi. Toisaalta Juliuksen filosofointi valaa uskoa ja rohkeutta pelästyneeseen ja väsähtäneeseen Millaan. Lukijankin kannattaa painaa mieleensä nämä: Mikään ole mahdotonta sille, joka haluaa yrittää. Pelkuri kokee tuhat kuolemaa, mutta urhea maistaa kuolemaa vain kerran.

Ystävysten tutkimusretki-tarinan rinnalla kulkee laatikkoteksteissä toinen pikku tarina; se kertoo lymfosyyttien partiosta, jonka elimistö on lähettänyt Millan ja Juliuksen perään. Siivoojiksi naamioituneina ne pyrkivät eliminoimaan epäilyttävät tunkeilijat. Kertojakin ottaa kerran puheenvuoron juuri ennen tarinan painavaa loppuosaa, mutta hänkään ei paljasta, miten käy, kun siivouspartio kohtaa Millan ja Juliuksen…

Matti Vuento on keksinyt, että tietokirjojen laatiminen on eläkkeelle siirtyneelle tiedemiehelle oiva harrastus. Vuodesta 2013 lähtien hän on julkaissut kaikkiaan viisi lasten tietokirjaa ja kaksi aikuisten tietokirjaa. Virukset – näkymättömät viholliset (2016) ja Myrkkyjen maailma – Nuolimyrkystä sariiniin (2017) vievät humanistinkin mennessään.