Amos Andersonin taidemuseo on lähtenyt ilahduttavasti mukaan ”kirjoittamaan” Suomen taidehistoriaa uudelleen. Vai pitäisikö sanoa ”täydentämään” sitä. Aiemmin tuntemattomien naistaiteilijoiden esittelyssä on kunnostautunut myös Hämeenlinnan taidemuseo. Naistaiteilijoiden arvostuksen vähäisyys miehiin verrattuna on ollut surullista, mutta 2000-luvulla taidehistorian kaanoniin on nostettu nainen toisensa jälkeen täydentämään taiteemme historian kulkua. Yleisön tietoon on nostettu ennen huonosti tunnettuja tai lähes tuntemattomaksi jääneitä naistaiteilijoita toinen toisensa perään ja näin kuva taiteiden kehityksestä on ilahduttavasti täydentynyt. Sadan vuoden hiljaisuuden jälkeen saamme oikeutta näille rohkeille uraauurtaville naisille, jotka uhmasivat aikansa ahtaita rajoja ja sopivaisuussäännöksiä.

Kuva: Beda Stjernschantz ateljeessaan 1893.

He jaksoivat yrittää lyttäävästä kritiikistä ja arvostuksen puutteesta huolimatta ja unelmoida taiteilijan ammatista. Nyt saamme nähdä heidän töitään ja antaa heille se paikka, joka näille sinnikkäille naisille taidehistoriassa kuuluu.

Beda Stjernschantz pyrki määrätietoisesti taiteilijan uralle ja sai siihen koulutusta niin Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, Gunnar Berndtsonin yksityisakatemiassa kuin  ulkomaillakin mm. Académie Colarossissa. Hän myös matkusti paljon työskennelläkseen kansainvälisessä ilmapiirissä.

Jo ensimmäisten matkojensa myötä hän omaksui syntetistisen maalaustavan. Häntä voi hyvällä syyllä kutsua yhdeksi ensimmäisistä suomalaisista symbolisteista. Hänen taiteellisen tuotantonsa merkittävyys on löydetty vasta viimeaikoina, vaikkakin jotkut teokset ovat olleet kohtuullisen tunnettuja, kuten esim. Kaikkialla ääni kaikuu… ja Pastoraali.

Näyttelyluettelo kertoo paitsi koskettavan taiteilijatarinan myös avaa taiteilijan tuotantoa useilla artikkeleilla. Kirjaan on koottu paljon perustietoa kuten taiteilijan teokset, näyttelyt, joihin hän on ottanut osaa sekä elämäkertatiedot.

Kuva:Beda Stjernschantz,Kaikkialla ääni kaikuu… 1895 (Suomen Kansallisgalleria).

Taiteilijan lähettämät kirjeet perheenjäsenille ja taiteilijaystäville ovat tuoneet ratkaisevan lisän tämän taiteilijan henkilökuvaan ja ajatusmaailmaan. Onneksi näyttelyluettelon kirjoittajat ovat innolla etsineet materiaalia artikkeleidensa taustaksi ja nähneet vaivaa kokonaiskuvan rakentamiseksi.

Kuva: Beda Stjernschantz Pastoraali 1897 (K.H. Renlundin museo).

Artikkelit valottavat taiteilijan saamia vaikutteita, avaavat yksittäisiä teoksia, kertovat opintomatkoista, mutta pohtivat myös ajassa vaikuttaneita ilmiöitä, joilla on ollut vaikutusta Beda Stjernschantzin taiteelliseen ilmaisuun. Artikkelit on jaettu neljään ryhmään; Identiteetti, Mystiikka, Mielen maisemat sekä Herbaariot & koristeellisuus. Kaikkiaan 11 artikkelin kirjoittajaa takaa monipuolisen näkemyksen Stjernschantzin taiteeseen. Lukukokemuksen vuodenajan vuoksi viehätyin erityisesti luontoon ja kasviaiheisiin liittyvistä teksteistä. Kasviaiheiden ja erilaisten ornamenttien tutkimuksella olisi itse asiassa enempikin sarkaa suomalaistaiteilijoiden tuotannossa. Esim. kasvisymboliikan tietous on unohtunut kokonaan tavalliselta taiteen katsojalta ja toissijainen kohde se lie taiteen tuntijallekin.

Taidekirjat ovat haastava painotuote. Taideteosten valokuvat näyttävät paremmilta ja yksityiskohtien tarkastelu on helpompaa isokokoisina kuvina hyvälle paperille painettuina. Tämä lisää kuitenkin myös kirjan painoa ja ulkoisia mittoja. Toivottavasti kirjojen koko ei tästä enää kasva, sillä tätäkin kirjaa oli vaikea lukea eikä sitä voi kuvitellakaan ottavansa mukaan matkalukemiseksi. Lukukokemus oli silti miellyttävä, informatiivinen ja viihdyttävä.

Kuva: Beda Stjernschantz, Maija 1891.