Matkakertomukset on koottu kronologiseen järjestykseen alkaen 1700-luvun viimeisestä neljänneksestä noin 1800-luvun puoliväliin sakka. Suurin osa kirjoittajista on luultavimmin brittejä, minkä lisäksi joukossa on ainakin muutama amerikkalainen. Kokoelmaan valitut Suomen kuvaukset ovat osia laajemmista, usein Pohjois-Eurooppaan tai Venäjälle suuntautuneista matkakertomuksista. Kertomukset päättyvätkin juuri ennen kuin saavutaan joko Tukholmaan tai Pietariin. Niissä matkataan reitin Tukholma, Ahvenanmaa, Turun saaristo, Turku, Helsinki, Loviisa, Hamina, Viipuri ja Pietari välillä.

Kokoelmaa kannattelee meillä aina niin suosittu teema ”mitä muut meistä suomalaisista ajattelevat”. Suomi-kuvaa niistä löytyykin yllin kyllin. Ulkoministeri Stubb silti tuskin riemastuisi jos ne koskisivat nyky-Suomea, sillä huomiot Suomesta ja suomalaisista ovat usein vähemmän mairittelevia. Esimerkiksi Nathaniel William Wraxallin vuoden 1774 kokemusten mukaan Abo (Turku) on viheliäinen barbaarisen provinssin pääkaupunki, suomen kieli on käsittämätöntä mongerrusta ja karjalaiset luonteeltaan nöyristeleviä.  Jatkuvan huomioinnin kohteena ovat aikakauden tyylin mukaan väestön ulkonäkö ja rodullisten piirteet.  Silloiset suomalaiset ja heidän elinolonsa näyttäytyvätkin eräänlaisen antropologisen tarkastelun kohteena. Suomalaisten ulkonäköä ja käytöstapoja luokitellaan suhteessa venäläisiin tai ruotsalaisiin. Esimerkiksi William Coxe korostaa vuoden 1779 kertomuksessaan suomalaisten poikkeavan venäläisistä ulkonäkönsä ja vaatetuksen puolesta.  Coxe kertoo suomalaisten olevan usein vaaleaihoisia, punatukkaisia (!), parrattomia ja suosivan keskipään jakausta pitkissä hiuksissaan. Charles Boileau Elliot taas vertaa viisikymmentä vuotta myöhemmin suomalaisia aasialaisiin ja kertoo hiusten likaisuuden olevan tunnusomaisin piirre suomalaisten miesten ulkonäölle.

Kertomusten tyyli on yhtenevä ja niissä kiinnitetään huomiota hyvin samantyyppisiin asioihin. Tämä ei ole sattumaa, sillä matkakertomukset olivat 1700- ja 1800-luvuilla hyvin suosittua lukemistoa ja tarkan kaavan mukaan kirjoitettuja. Mitään absoluuttisen totuudenmukaista kuvaa sen ajan Suomesta ei kertomuksista tietystikään kannata hakea, vaan ne kuvaavat yhtä paljon oman aikansa ajattelutapoja kuin varsinaista matkakohdettaan. Käsitys jostain tietystä paikkakunnasta on usein matkantekijöiden kulloistenkin oikkujen ja satunnaisten sattumien varassa. Sateisena päivänä kaupungin ankeus korostuu tai yksittäisen majatalonpitäjän ystävällisyydessä nähdään suomalaisen kansanluonteen kehittyneisyys. Kehittynyttä vai ei, se onkin matkakertomusten suuri kysymys, jota raportoijat arvioivat tarkalla silmällä. Kehittyneisyyden astetta mitataan muun muassa analysoimalla asuinrakennusten alkeellisuutta (puu- vai kivitaloja), tapojen hienostuneisuutta, tarjottujen ruokalajien runsautta, viinin saatavuutta ja laatua tai pukujen materiaalia. Subjektiivisten arvioiden vuoksi näkemykset vaihtelevat runsaasti; esimerkiksi Turun tuomiokirkko kuvataan ankeana ja mitättömänä vuonna 1774 ja vuonna 1824 jo loisteliaana ja juhlavana. Tosin välissä ollut restauraatioprojekti on varmasti vaikuttanut rakennuksen todelliseen ulkomuotoon.

Kertomuksissa on runsaasti kiinnostavaa Ahvenanmaan ja Turun saariston elinolojen kuvausta. Matkakertomusten kautta lukijalle aukeaa kuva saariston elämän karuudesta ja elannon eteen tehtävän työn moninaisuudesta. Tukholmaan kulkevan reitin varrella asuneet harvat perheet saivat kalastuksen oheen sivutuloja matkalaisten majoittamisesta. Usein ainoana lisähuoneena ollut kamari olikin varattu matkailijoille isäntäväen nukkuessa tuvassa. Matka Turusta Tukholmaan pienillä veneillä saarten välistä puikkelehtien kesti useampia päiviä ja pahimmassa tapauksessa kelirikon aikaan saaristossa jouduttiin odottelemaan useita viikkoja, kuten George Greenille kävi vuonna 1805. Greenin matka Pietarista Tukholmaan kesti saaristoon juuttumisen takia yli kuukauden, mistä hän saikin erityisen runsaasti valituksen aihetta alkaen iljettävästä oluesta ja pahasta suolakalasta saariston naisten maskuliiniseen ulkomuotoon.

Kokoelman kertomusten kautta lukijalle näyttäytyy Helsingin kasvu pienestä muutaman tuhannen asukkaan varuskuntakaupungista autonomisen Suomen pääkaupungiksi ja Suomen merkittävimmäksi kaupungiksi. Ensimmäisessä kertomuksessa vuodelta 1774 Helsinki mainitaan lähinnä sivulauseessa matkailijan keskittyessä sen edustan saarella olevaan linnoitukseen. Aikalaisten silmien kautta saakin kuvan siitä, miten nopeasti Venäjän vallan alaisuuteen siirtymisen jälkeen kaupunkia kasvatettiin. Jo vuonna 1830 Charles Colville Frankland ylistää Helsinkiä ”kauneimmaksi ja mielenkiintoisemmaksi uudeksi kaupungiksi minkä tuntee”. Helsingin kasvua seuratessa aukeaa kääntöpuolena myös Turun nopea vajoaminen maan johtavasta kaupungista provinssiin. S.S. Hill kommentoi Turkua 1850-luvulla jo lohduttomana ja autiona kaupunkina, jossa observatoriokin oli enää jälkeenjäänyt tyhjä kuori entisen kaupunkielämän paettua Helsinkiin.

Kokoelma tarjoaa erittäin hauskan lukukokemuksen. Ei ole myöskään ihme että matkakertomukset ovat tutkijoiden usein käyttämää lähdemateriaalia, sillä sen lisäksi että ne kertovat aikakaudestaan kirjoittajiensa maailmanhahmotuksen kautta, niissä esitellään pikkutarkasti esimerkiksi ruoka- ja esinekulttuuria. Kaisa Kyläkoski on tehnyt suuren työn valitsemalla kertomukset ja keräämällä ne yksiin kansiin. Silti on pakko todeta että edes vähäisellä toimitustyöllä kokoelmasta olisi saanut huomattavan paljon enemmän irti. Paikannimien suomentaminen ja muuttaminen nykylukijalle tunnistettavaksi ei olisi ollut kovin suuri työ ja ehdottoman tarpeellista. Entä keitä matkaajat olivat? Edes lyhyet esittelyt heistä olisivat olleet paikallaan. Kirjoittajista ei anneta muuta tietoa kuin nimet ja joidenkin kohdalla julkaisun nimi, jossa kertomus on alun perin julkaistu. Samoin matkakertomusperinnettä avaava johdanto olisi ollut hyödyllinen kertomusten ymmärtämiselle. Kokoelmassa on yhteensä vain muutama alaviite, nekin kirjoittajien itsensä tekemiä, joilla asioita selitetään aikalaislukijoille. Lukija 2000-luvulla jää kuitenkin usein ymmälleen ja kaipaamaan lisävalaistusta. Kokoelma sopiikin erityisen hyvin heille, joilla on intoa ja taitoa itse ottaa selville puuttuvat tiedot.