Cum panis – leipää ja ystävyyttä

Yleisen kirkkohistorian dosentti Maiju Lehmijoki-Gardner lähestyy uskontoa syömisen näkökulmasta. Askeettien pidot tarkastelee ruokatalouden näkökulmasta uskonnollisten traditioiden ja Raamatun tulkintaa ja nostaa esiin oivaltavia ajatuksia uskontojen historiallisista ja nykyisistä käytännöistä. Ruoan ja syömisen jokapäiväisyyden suhteen teoksessa käsiteltävä juutalais-kristillinen uskonnollisuus avautuu havainnollisesti: ”Ruoka on pienoistodellisuus, jonka valossa voi tarkastella uskontojen maailmankatsomusten käytännöllisiä seurauksia.”

Lehmijoki-Gardner, Maiju: Askeettien pidot. Uskonnot ja syömisen etiikka.. Kirjapaja, 2009. 244 sivua. ISBN 978-951-607-924-3.

Teoksen ensimmäiset pääluvut keskittyvät juutalaisuuden ja kristinuskon ruokasuhteeseen. Etenkin juutalaisuutta ja vanhaa testamenttia käsittelevä luku on hyvin laaja ja seikkaperäinen. Se pohjustaa uuteen testamenttiin ja tulkintatavan muutokseen siirtymistä. Kirjassa käsitellään laajemmin myös islamia. Aasian uskonnoista hindulaisuutta, buddhalaisuutta ja taolaisuutta esitellään lyhyesti uskontotieteellisesti juutalaisuuteen ja kristinuskoon vertaillen. Suurin ero ”idän panteististen” ja ”lännen monoteististen uskontojen” välillä on eettinen jännite elämän ylläpitämisestä toisen elollisen tuhoamisen kustannuksella: ”- – juutalaisen, kristityn tai muslimin lautasella ei ole taivaallista potentiaalia tai pelastusta kohti matkaavaa elämää.” Monoteististen uskontojenkaan käsitys ei ole ollut yksinkertainen, vaan ruokailu on nähty jumalalta lainaamiseksi. Eläimistä vuodatettu veri on koettu elämän vertauskuvaksi. ”Etenkin vuosituhansia vanhassa juutalaisuudessa ja siihen ruoka-ajattelunsa suhteen tukeutuvassa islamissa veren vuodattaminen on tarkoittanut sekä vaaralliseksi että pyhäksi koettua suoraa yhteyttä lahjaksi saatuun elämän henkeen.” (s. 14) Kristinuskon ihmiskeskeisessä teologiassa syömisen aiheuttama moraalinen painolasti on ollut muita uskontoja kevyempi.

Antiikin vaikutus varhaiskristilliseen elämään ja uuden testamentin uusiin tulkintoihin oli suuri. Jeesuksen opetukset sapattina syömisestä ja toimeliaisuudesta, sekä ihmisen arvostelukykyä ja järkeä korostava irtautuminen ruoka- ja puhtaussäännöistä olivat radikaaleja muutoksia juutalaisuuden sääntöihin. Jeesuksen mukaan ihmistä ei voi saastuttaa mikään ulkoapäin tuleva, vain se, mikä tulee sisältä ulos. Ajatukset, sanat ja teot ovat ruokasäädöksiä tärkeämpiä. Lisäksi vatsaan menevän ruoan valinta ei ole ratkaisevaa, koska tunteet ja ajatukset eivät paikannu vatsaan, kuten juutalainen perinne oletti. Lehmijoki-Gardnerin mukaan Jeesus kannattaa kreikkalaisen lääketieteen ja filosofian käsitystä sydämestä tunteiden ja ajatusten ruumiillisena paikkana. (s. 111) Jeesuksen vapaamielisyys ylsi myös ateriayhteyteen: pöytäseurueissa istuivat niin halveksitut, syntiset kuin naiset. (118)

”Syökää mitä teille tarjotaan” -luku on kirjan mielenkiintoisin raikkaine tulkintoineen. Esimerkiksi Johannes Kastajan askeettinen elämä erämaassa näyttäytyy paitsi uskonnollisena kilvoitteluna myös ruumiin kautta tapahtuvana puhdistautumisena ja valmistautumisena uuden ajan edellä. Juutalaisuutta ei ruoan erottelusta ja luokittelusäännöistä huolimatta voida pitää järin askeettisena uskontona. Lehmijoki-Gardner kuvaa Johanneksen kuitenkin saaneen vaikutteita elämäntapaansa juutalaisista kieltäymykselle ja jumalan palvelemiselle omistautuneilta ryhmiltä sekä kreikkalais-roomalaisen filosofian käsityksistä henkisestä vapaudesta ja puhtaudesta. Omia erämaapaastojaan lukuun ottamatta Jeesus edusti ja julisti ruokailun sosiaalista ja nälkää poistavaa funktiota. ”Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja ihmiset sanovat: ’Hänessä on paha henki’. Ihmisen poika tuli, hän syö ja juo, ja ihmiset sanovat: ’Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä!’ Mutta viisauden teoista Viisaus tunnetaan!” (Matt. 11:18–19.) (117)

Jeesus opetti kieltäymyksen olevan vain kilvoittelun keino. Kohtuullisuus ruoan ja juoman nautinnoissa tulee olla arkisen elämän peruskivi. Hän itse taisi pöytäetiketin (joka usein oli sosiaalisen kanssakäymisen ehto) niin juhlapidoissa kuin vaatimattomissakin ateriayhteyksissä. Ruoan ja juoman tarve korostivat Jeesuksen ihmisyyttä. Ihmisyyttä ja ruumiillisuutta korostivat myös viimeinen ateria ja sen symboloituminen kirkossa nautittavaksi ehtoolliseksi. Johanneksen evankeliumissa esiintyvä elämänleipä (esimerkiksi ”Minä olen elämänleipä” Joh. 6:35) on hyvä esimerkki ruokaan rinnastuvasta monimerkityksisestä opetuksesta ja uskonnollisesta kokemuksesta: elämän leipää nauttiva on pysyvästi kylläinen ja Jeesuksen viitoittamalla tiellä iankaikkiseen elämään. (124)

Ruoan valtiaat -luku kokoaa yhteen askeettiseen harjoitukseen pohjaavan kristillisyyden taustat. Ruumiillisen kieltäymyksen harjoitteita katsottiin tarvittavan itsehillinnän ja älyllisyyden kehittämisessä. (156) Kristillisten askeettien ankarimmissa käsityksissä kieltäymyksen eri muodot olivat Jeesuksen kärsimyksiin samastumista, ruumiin tasolla todeksi elettyä hengellistä kokemusta. Erakkohengellistä askeesia esiintyi myös varhaisen kirkon naisten parissa, joista Maria Magdalena lienee tunnetuin. Hän toi esiin naisten askeesille tyypillisen seksuaalisen katumuksen. (164)

Sydän- ja myöhäiskeskiajan  kaupungissa asuvien maallikkonaisten usko on mielenkiintoisessa yhteydessä varhaisten luostarien erakkohengelliselle paastolle. Maallikkonaisille tärkein uskonnollisen ilmauksen väline oli oma ruumis. Ruumiillisten kokemustensa avulla he saattoivat osallistua sananjulistamiseen, sillä naisina ja lisäksi usein luku- ja kirjoitustaidottomina heillä ei ollut julistus- tai opetusoikeutta. (179) Rudolph Bell on esittänyt naismystikkojen kärsineen nykyisin anoreksiaksi luokiteltavasta syömishäiriöstä. Syömishäiriöitä ja terveyskäyttäytymistä tutkinut Anne Puuronen muistuttaa kuitenkin, ettei anorektisen henkilön motivaatiopohja ole uskonnollinen eikä anorektisuus rakennu suhteessa yliluonnolliseen (Puuronen 2009, 4).

Yhdeksi tapausesimerkiksi Lehmijoki-Gardner on nostanut Katariina Sienalaisen, joka jätti 15-vuotiaasta alkaen eri ruoka-aineita pois ruokavaliostaan. 23-vuotiaana hän nautti pieniä määriä raakoja kasviksia ja satunnaisia kulauksia vettä. Askeesin keinoin Katariina erottautui maailmallisesta ympäristöstä, vaikka asuikin kodissaan. Kieltäymyksen avulla päivittäinen ateriointivelvoite muuttui hengelliseksi mahdollisuudeksi. Ehtoollista Katariina nautti kuitenkin lähes päivittäin saaden siitä kokonaisvaltaisen ruumiin ja hengen ravitsemuksen. (182) Varhaiskristillinen ja keskiaikainen paastokulttuuri elävät nykyisin vahvimmin ortodoksisuudessa.

Luvun kevyempää käsittelyä edustavat hauskat detaljit esimerkiksi luostaritavoista. Keskiajalla munkkien aterian tärkein laji oli leipä. ”Leivän merkityksestä kertoo latinan kumppanuuteen viittaava sana – cum panis. Ystäviä olivat he, jotka jakoivat leivän keskenään.” (170) Luostareissa ruokailtiin hiljaa. Pyytäessään pöydän antimia, ruokailijan tuli äännähtää tai tehdä yksinkertainen ele. Syonin luostarin birgittalaisnunnien ruokailuun liittyvien viittomien käsikirjassa ”maitoa haluavan tuli nykiä vasenta pikkusormeaan lypsämistä muistuttavalla tavalla ja sinappia halutessaan nunnan tuli puolestaan hieroa oikealla nyrkillä nenäänsä.” (172)

Eettinen pohdinta kulkee mukana ja nousee vahvemmin keskiöön vasta jälkisanoissa sovituksen, itsehillinnän, vapauden, osallisuuden ja juhlan käsittein. Käsitteillä ankkuroidutaan nykypäivään ja ”vihreään teologiaan”, eettiset periaatteet kulutuksessa huomioonottavaan elämään. Loppuessee jää kuitenkin irralliseksi ongelmien luettelemiseksi. Aiheesta olisi ollut kiintoisaa lukea hieman laajempi katsaus, joka olisi kiinteämmin sidoksissa teoksen sisältöön.

Jokaista kirjan päälukua edeltää käsiteltävään tematiikkaan tavalla tai toisella liittyvä kuva. Jälkisanoja lukuun ottamatta lukuja höystävät myös ”sivupolkulaatikot”, joissa on kerrottuna jokin yksityiskohta tai juonne käsillä olevan pääluvun aihepiiristä. Askeettien pidot muistuttaakin samaan tapaan toteutetusta, joskin täysin eri aiheesta kirjoitetusta Eeva Rouffin teoksesta Tuoksujen puutarha, jossa tiede- ja taidekirjan yhdistelmässä painottuu taide kun Lehmijoki-Gardnerilla painottuu tiede.

Johdannossa Lehmijoki-Gardner lupaa teoksen keskittyvän juutalaisuuden ja kristillisten kirkkojen ruokaa koskevien käytäntöjen taustalla vaikuttaviin teologisiin ja eettisiin katsomuksiin. Tätä kirja myös tarjoaa ja antaa kannustavan esimerkin Raamatun filosofiselle tutkiskelulle ennakkoluulottomasti ja uusista näkökulmista. Jatkossa olisi kiinnostavaa lukea myös uususkonnollisten ja uushenkisten ruokakäsityksistä traditionaalisten uskontojen rinnalla.

Kirjallisuus:

Puuronen, Anne (2009) Moderni ruoka-askeesi ajan terveyseetosta rakentamassa. Elore, vol. 16 – 2/2009. Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry. [http://www.elore.fi/arkisto/2_09/katsart_puuronen_2_09.pdf]
Rouff, Eeva (2003) Tuoksujen puutarha. Otava: Helsinki.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *