Sunnuntaina 10.10. Helsingin sanomien ulkomaiden uutisten sivuilla mainittiin muutamalla rivillä filosofi Jacques Derridan kuolemasta. Jutussa todettiin Derridan olleen "dekonstruktionismin" perustaja ja mainittiin arvostelijoiden moittineen Derridan ajatuksia "hämäriksi ja nihilistisiksi". (HS 10.10.2004, s. A15.) Tämän kaltaiset heitot Derridan filosofian käsittämättömyydestä ovat varsin yleisiä niin akateemisessa maailmassa kuin sen ulkopuolellakin. Monesti tulee olo, että Derridan filosofiaa ei ole edes vaivauduttu lukemaan, vaan se on jo ennalta tuomittu hankalaksi ja mahdottomaksi ymmärtää. Suomessa tilannetta ei ainakaan ole helpottanut se, että ainoa Derridalta suomennettu teos oli pitkään Positioita. Kyseinen teos muodostuu kolmesta keskustelusta, joissa pohditaan joitain Derridan keskeisiä käsitteitä, mutta jos lukija ei ole Derridan muuhun tuotantoon tutustunut, jäävät keskustelut irrallisiksi ja niitä on vaikea ymmärtää.

Viime vuonna julkaistu artikkelikokoelma "Platonin apteekki ja muita kirjoituksia" parantaa osaltaan Derridan filosofian tunnetuksi tekemistä. Siihen on koottu Derridan tekstejä hänen tuotantonsa alkupuolelta, vuosilta 1967-1972. Näissä teksteissä Derrida pohtii muun muassa Platonin, Jean-Jacques Rousseaun, Sigmund Freudin sekä Martin Heideggerin käsityksiä kielestä ja kirjoittamisesta. On kuitenkin heti todettava, että Derrida ei jää tulkinnoissaan pelkän kommentaarin tasolle: tekstin klassinen kommentointi tarkoittaa Derridan mukaan tekstin "kahdentamista"; siinä tulkinta ainoastaan toistaa tulkittavan tekstin jo toteamat seikat. Se, mitä Derrida luennallaan tekstille tekee on kuitenkin jotain muuta. Hän pyrkii tuomaan esille tutkittavan tekstin rakentumisen mahdollisuuden ehtoja. Tämä tarkoittaa sitä, että hän pyrkii osoittamaan esimerkiksi Rousseaun kirjoituskäsityksen perustuvan tietynlaisiin ennakko-oletuksiin, jotka ovat tietylle ajalle ja tilanteelle ominaisia. Nämä ennakko-oletukset ovat osittain Rousseaun hallitsemattomissa. Derridan tarkoituksena on näyttää, miten Rousseaun intentionaalisesti tekstilleen antamat merkitykset eivät ole yhteneviä hänen kirjoittamansa tekstin kanssa.

Derrida pyrkii dekonstruktiivisella lukemisen tavallaan eroon niin tekstin toistavasta lukemisesta kuin toisaalta myös pyrkimyksistä jonkin tekstin merkityksen ylittävän tekijän sijoittamisesta tekstiin. Esimerkiksi Rousseaun tekstien tulkinnassa hän ei ole ensisijaisesti kiinnostunut Jean-Jacquesin elämästä sinänsä. Häntä kiinnostaa vain se, mitä teksti tuo siitä esiin. Rousseaun kirjoituskäsitystä tutkivassa kirjoituksessaan "Vaarallinen täydennys" Derrida esittää kiistellyn väitteensä "tekstille-ulkoista ei ole" ("Il n’y a pas de hors-texte"), joka on antanut joillekin kriitikoille aiheen syyttää Derridaa nihilistiksi, joka kieltää kielen ulkoisen todellisuuden ja kuvittelee kaiken olevan vain kieltä. Kontekstistaan irrotettuna heittona lausuma saattaa kuulostaa omituiselta, mutta Rousseau-tekstin yhteydessä se tulee ymmärrettäväksi. Derrida tarkoittaa tässä kohden sitä, että Rousseaun tekstejä tulee tulkita tekstien itsensä kautta eikä pyrkiä liittämään tulkintaan esimerkiksi siihen kuulumattomia tietoja Rousseaun rakkaussuhteista tai elämäntavoista. Derrida mainitsee esimerkkinä tekstin ulkopuolelle pyrkivistä tulkinnoista psykoanalyyttiset tutkielmat, joissa tulkitsijat ylittävät tulkitsemansa tekstin täysin pyrkiessään paljastamaan tekstin kirjoittajan "psykologis-elämäkerrallisen merkityn". Psykoanalyyttiset tulkinnat eivät näin perehdy itse tekstiin vaan ovat jo ennen tekstin tulkintaa olettaneet tekstin paljastavan kirjailijan sisimpiä tuntoja, ja pyrkivät löytämään näitä tekstin merkkien takaa.

"Platonin apteekin" toimittajat Teemu Ikonen ja Janne Porttikivi korostavat johdannossa Derridan pyrkimystä pohtia länsimaisen ajattelun rajoja. Tämä teema onkin keskeinen ja läpi Derridan tuotannon toistuva. Kyseessä on edellä hahmottelemani pyrkimys selvittää tekstien rakenteiden mahdollistavia ehtoja. Derrida on toisaalla todennut dekonstruktiivisen lukutapansa olevan "uutta valistusta" ("une nouvelle Aufklärung"), millä hän tarkoittaa tietynlaista kriittistä asennetta. Kaikki käsitykset on voitava tämän uuden valistuksen periaatteiden mukaan asettaa kriittisen reflektion alaisiksi. Ei ole mitään perustaa, jota ei voitaisi kyseenalaistaa. Kriittisyys tarkoittaa Derridalla juuri käsitysten ja tulkintojen taustalla olevien mahdollisuuden ehtojen selvittämistä. Tekstien voidaan kriittisen tulkinnan kautta osoittaa olevan sidottuja tietyn ajan laajempiin mahdollisuuden ehtoihin, eikä mikään teoreettinen käsitystapa voi täten vaatia hegemonista asemaa muiden kustannuksella kaikkien teorioiden ollessa kontingentteja, tietyn ajan tuotteita. Derridan dekonstruktiivinen lukutapa on mielestäni ensisijaisesti eettisyyteen pyrkivää tekstien tulkintaa: tiettyjen teorioiden hegemonisen aseman kritisoinnin ohella dekonstruktion avulla voidaan myös esittää perinteisille tulkinnoille vaihtoehtoisia tulkintatapoja. Vaihtoehtoisia klassikkojen tulkintoja Derrida tuo esille omassa tuotannossaan.

Yleinen käsitys Derridasta nihilistinä tai relativistina on mielestäni täysin virheellinen. Derrida ei väitä, että kaikki tulkinnat olisivat samanarvoisia, vaan hän esittää oman käsityksensä oikeasta tulkintatavasta dekonstruktiivisena tulkintana. Kuten todettu, kyseenalaistaa dekonstruktio tekijän intention sekä perinteisen tulkintatradition käsitykset tekstien merkityksistä ja tuo esille vaihtoehtoisia tapoja tulkita tekstejä. Myös käsitys Derridasta "dekonstruktionismin" perustajana on vähintäänkin kyseenalainen: Derridan dekonstruktiivinen lukutapa ei tarkoita mitään tarkkaa metodia, jota voitaisiin suoraan soveltaa teksteihin. Se on pikemminkin tulkitsijaa ohjaava eettinen velvoite jatkuvaan uudelleen tulkintaan. Mikään tulkinta ei voi vaatia totuuden asemaa eikä mikään tulkinta koskaan ole valmis.

Platonin apteekki on oivallinen avaus Derridan tuotannon varhaisvaiheeseen. Tekstit ovat hyvin valittuja ja niiden kautta piirtyy kuva Derridan keskeisistä väitteistä ja käsitteistä. On selvää, että Derridan kirjoitukset eivät ole kääntäjälle helposti lähestyttäviä. Mielestäni käännökset ovat kuitenkin yleisesti onnistuneita, mitä nyt jotkin suomennokset särähtävät korvaan. Esimerkiksi "Freud ja kirjoituksen näyttämö" -tekstissä on muutamia kohtia, joiden suomennoksessa olisi voitu reilusti jakaa Derridan suosimia pitkiä lauseita lyhyemmiksi ja muuttaa ranskan kielelle tyypillisiä sanontatapoja sujuvalle suomen kielelle. Derridan tyyli on vaikea, eivätkä suomennoksen ranskankielistä ilmaisua matkivat sanontatavat ainakaan helpota ymmärtämistä.

Derrida on myöhemmässä tuotannossaan puuttunut varsin laajalti yhteiskunnallisiin epäkohtiin ja hänen dekonstruktiivisen lukutapansa eettiset painotukset ovat korostuneet. Olisi toivottavaa, että näitä myöhempiäkin kirjoituksia suomennettaisiin kokoelmateoksena. Tällöin myös ranskaa taitamattomat saisivat kosketuksen hieman selkeämpään ja kantaa ottavampaan Derridaan kuin mitä varhaiset Derridan kirjoitukset antavat ymmärtää.

Toivoa sopii myös, että Helsingin sanomissa ilmestyy lähipäivinä kunnollinen muistokirjoitus eräästä aikamme merkittävimmästä ajattelijasta.