Druidit ennen ja nyt

Druideja on eri aikoina ja eri yhteyksissä pidetty mm. ikiaikaisen viisauden säilyttäjinä, filosofeina, puiden palvojina ja suojelijoina, alkukristittyinä ja veristen rituaalien pappeina. Varmoja tietoja druideista ja heidän toiminnastaan ei kovin paljon ole. Tutkija Tom Sjöblom on kerännyt yhteen sen, mitä eri aikoina druideista on kerrottu.

Sjöblom, Tom: Druidit. Tietäjiä, pappeja, samaaneja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. 243 sivua. ISBN 951-746-842-3.

Druideja on eri aikoina ja eri yhteyksissä pidetty mm. ikiaikaisen viisauden säilyttäjinä, filosofeina, puiden palvojina ja suojelijoina, alkukristittyinä ja veristen rituaalien pappeina. Varmoja tietoja druideista ja heidän toiminnastaan ei kovin paljon ole. Tutkija Tom Sjöblom on kerännyt yhteen sen, mitä eri aikoina druideista on kerrottu. Hän tarkastelee eri lähteiden tarjoamia druidi-kuvia ja kokoaa yhteen tämänhetkisen tietämyksen druideista. Teoksen viimeinen luku käsittelee nykypäivän druideja ja druidiseurojen toimintaa.

Kelttiläinen maailma ja varhaiset historiankirjoittajat

Druidit liittyvät kelttiläiseen kulttuuripiiriin, joka jo sinänsä on monitulkintainen käsite. Kelteillä voidaan tarkoittaa joko rautakautisen Keski-Euroopan kansoja, ns. kelttiläisiä kieliä puhuvia ryhmiä tai ylipäänsä sellaisia ihmisryhmiä, jotka itse nimittävät itseään kelteiksi. Kelttiläinen kulttuuri merkitsee arkeologille tietynlaista rautakautista esinekulttuuria ja taiteentutkijalle tiettyä taidehistoriallista tyyliä. Varhaiskeskiaikaista irlantilaista kulttuuria kutsutaan myös kelttiläiseksi. Kelttiläisyydellä voidaan viitata myös kelttikuvausten mentaliteettiin tai eetokseen, ja nykykulttuurissa kelttiläisyydellä tarkoitetaan yleisesti sellaista, joka johonkin edellä mainittuun liittyen voidaan mieltää kuuluvaksi kelttiläiseen kulttuuriperintöön.

Kelttiläinen kulttuuri on muodostunut vaihtelevan kokoisista heimoyhteisöistä, joilla ei ole koskaan ollut yhteistä hallintoa eikä todennäköisesti myöskään mitään yhtenäistä kelttiläistä identiteettiä. Ilmeisesti myös kelttiläiset jumalat, joita tunnetaan nimeltä lähes neljäsataa, ovat olleet lähinnä paikallisia heimojumaluuksia eivätkä ole muodostaneet yhtä suurta jumalperhettä.

Kelttiläisestä kulttuurista ja myös druideista on saatu tietoja arkeologisista lähteistä, mutta myös kirjallista aineistoa on olemassa. Druideista kerrotaan sekä antiikin kirjoituksissa että keskiaikaisissa kertomuksissa. Antiikin teksteissä kirjoittajina olivat kreikkalaiset tai roomalaiset, joille keltit ovat muukalaisia, joiden outoja tapoja teksteissä kuvaillaan. Roomalaiset valloittajat levittivät kristinuskoa, muuta muihin uskontoihin ei silti välttämättä suhtauduttu kovin vihamielisesti. Druidien toiminta kuitenkin jostain syystä kiellettiin. Kristinusko syrjäytti Euroopasta vähitellen muut uskonnot. Viimeistään ensimmäisen kristillisen vuosituhannen lopulla druidit olivat hävinneet.

Druidit esiintyvät myös joissakin keskiaikaisissa lähteissä. Irlantilaisissa sankaritarinoissa kerrotaan tapahtumista, joissa toisinaan on osallisena myös druideja, mutta varsinaisia erillisiä druidien kuvauksia niissä ei ole. Cú Chulainnin ja muiden sankarien toimintaa kuvaavista kertomuksista saa kuitenkin myös tietoja druidien roolista yhteiskunnassa. Toisentyyppisen druideista kertova lähdeaineiston muodostavat varhaiset pyhimyselämäkerrat, joissa pyhimyksen vastustajaksi kuvattiin usein druidi. Molemmat saattoivat tarinoiden mukaan saada aikaan ihmeellisiä asioita, mutta druidi pystyi vain pahaan, kun taas pyhimys teki Jumalan avulla hyvää ja korjasi druidin aiheuttaman pahan.

Kuvitelmia ja todellisuutta

Kuva muinaisista druideista ja heidän toiminnastaan jää lähteiden vähyyden vuoksi vielä melko aukkoiseksi. Druideilla kuitenkin epäilemättä oli mahtavuutensa aikoina runsaasti yhteiskunnallista vaikutusvaltaa ja arvostettua uskonnollista tietämystä. Heidän toimintansa yksityiskohdat jäävät kuitenkin edelleen osittain hämärän peittoon. Joitakin druideihin liittyviä uskomuksia Sjöblom asettaa kyseenalaisiksi tai kumoaa. Esimerkiksi 1700-luvulla oli tehty rohkea olettamus, jonka mukaan Stonehengen kivikehä olisi ollut druidien rakentama temppelirakennus. Nykyisen tiedon mukaan rakennelma on vielä vanhempi ja ilmeisesti jäänyt jo pois käytöstä niihin aikoihin, kun keltit asettuivat asumaan alueelle. Toisaalta druidien on pitkään oletettu suorittaneen rituaalejaan metsissä tai pyhissä lehdoissa avoimen taivaan alla, mutta arkeologiset löydöt ovat osoittaneet heillä olleen myös rakennettuja temppeleitä.

Eräs romanttinen uskomus on ollut se, että kuningas Arthurin tarinoihin kuuluva Merlin olisi ollut mahtava druidi. Sjöblomin mukaan Merlinillä ja muilla keskiaikaisten oppineiden luomuksina syntyneillä hahmoilla ei selkeää yhteyttä druidismiin, vaikka joitakin yhtymäkohtia saattaa olla. Kiinnostavaa on, että Sjöblom nostaa myös esille naispuolisten druidien mahdollisuuden, vaikka druidit on tavallisesti kuvattu vahvasti miesten hallitsemana ryhmänä. On olemassa useita lähteitä, jotka näyttäisivät viittaavaan naisdruidien olemassaoloon, mutta varmuudella asiasta ei tiedetä.

Druidi-sanan alkuperästäkään ei ole varmaa tietoa. Se on pitkään liitetty tammea merkitsevään sanaan, sillä tammen on tiedetty olleen yksi kelttien pyhistä puista. Mahdollinen olisi myös yhteys yleensä suurikokoiseen puuhun, ei nimenomaan tammeen. Toisaalta nimityksen taustalla voisi olla myös tietämistä merkitsevä sana, minkä puolesta voisi puhua myös se, että druidia ja tietäjää on toisinaan käytetty synonyymeina. Myös uskomista merkitsevää sanaa on ehdotettu druidi-nimityksen lähteeksi, mutta tämä näyttäisi kuitenkin Sjöblomin mukaan kielitieteellisten seikkojen valossa melko epätodennäköiseltä.

Uusi kiinnostus druideihin

Keskiajan kuluessa druidit jäivät melko tavalla unohduksiin, mutta renessanssiaikana alettiin taas kiinnostua menneisyydestä. Monissa Euroopan maissa haluttiin löytää oman maan historiasta kiinnostavia kansallisia erityispiirteitä, joihin kelttiläisillä alueilla kuuluivat tietenkin myös druidit. 1700-luvulla Britanniassa perustettiin ensimmäiset druidiseurat, joiden piirissä historian harrastajat kehittelivät melko mielikuvituksellisiakin teorioita druidien ympärille. Erityisen innostunut druidismista oli englantilainen lääkäri ja pappi, William Stukley, joka julistautui myös itse druidien perinteiden jatkajaksi. Hänen jälkeensä druidiseurojen jäsenet alkoivat yhä useammin pitää itseään uusina druideina paremminkin kuin druidien tutkijoina.

Sjöblom kuvaa, miten varhaisimmissa druidiseuroissa druidit tulkittiin jonkinlaisiksi alkukristityiksi. Kuitenkin jo 1800-luvun alussa alettiin esittää ajatuksia druidismista vahvana esikristillisenä uskontona. Druideihin liitettiin luonnonmystiikkaa ja käsitys muinaisen viisauden ja salaisuuksien tuntemisesta. Nämä ajatukset ovat siirtyneet myös nykyisiin druidiryhmiin, joita on syntynyt 1960-luvulta lähtien. Ryhmissä painotetaan panteistista luontokäsitystä sekä henkistä yhteyttä muinaisten druidien, jumaluuksien ja luonnonhenkien kanssa. Nykypäivän druidit eivät näe välttämättömänä pyrkimystä historiallisen druidismin elvyttämiseen, vaan he usein pitävät tärkeämpänä tulkita ja soveltaa druidioppeja tämän päivän oloihin.

Druideja esiintyy populaarikulttuurin piirissä monissa eri rooleissa, erityisesti fantasian harrastajat tuntevat druidien mahdin. Laajempikin yleisö on päässyt osalliseksi druidien muinaisista salaisuuksista esimerkiksi tutustumalla druidien puuhoroskooppeihin. Yleiset käsitykset druideista ja heidän opeistaan ja käytänteistään perustuvat kuitenkin hyvin pitkälti kuvitelmiin, uskomuksiin ja oletuksiin, eikä suomeksi ole juuri tutkimustietoa ollut saatavillakaan. Sjöblom teos täyttää ansiokkaasti tätä aukkoa. Lopun henkilö- ja asiasanahakemistot vielä lisäävät teoksen käyttöarvoa.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *