E= mc² ja muita teorioita tumpeloiden iloksi

Brittiläisen tiedetoimittaja Paul Parsons on toimittanut epäilyttävältä kuulostavan nimen suojiin kätketyn kirjan Tiede haltuun puolessa minuutissa. Suorastaan hauskaksi paljastuvassa teoksessa tiivistetään 50 maailmaa muuttanutta tieteellistä teoriaa hetkessä omaksuttavaan muotoon. Teorioita löytyy niin fysiikan ja evoluutiobiologian kuin lääketieteen ja geologian alueilta. Tämän kirjan ansiosta voi humanistikin esiintyä kuin tietäisi ja ymmärtäisi jotakin kovistakin tieteistä.

Parsons, Paul (toim.): Tiede haltuun puolessa minuutissa: Viisikymmentä maailmaa muuttanutta ajattelumallia [30-second theories]. Käännös: Antti Immonen. Atena, Jyväskylä, 2012. 160 sivua. ISBN 978-951-796-821-8.

Tieteen tekemisen ja popularisoinnin taitajat asialla

Turkulaisen Linna-teatterin esitykset Raamatun historia kahdessa tunnissa ja Turun historia kahdessa tunnissa tulivat heti mieleeni, kun sain käteeni Paul Parsonsin toimittaman kirjan Tiede haltuun puolessa minuutissa. Kirja on hauska ja luistavasti käännetty, mutta onneksi siinä ei meno käy aivan yhtä hulvattomaksi kuin teatterin näyttämöllä. Entisenä BCC:n tiede- ja teknologia-aiheisen Focus-lehden päätoimittajana Parsons hallitsee popularisoinnin keinot. Hän on yleistajuistanut tiedettä muihinkin julkaisuihin ja kirjoittanut hullunhauskoja teoksia kuten Science in 100 Key Breakthroughs (2010), How to Destroy the Universe and 34 Other Really Interesting Uses of Physics (2011) ja 3-Minute Einstein (2011).

Alkujaan bittiläisen Ivy Pressin vuonna 2009 ideoimassa ja tuottamassa kirja-hankkeessa 30-second Theories on Parsonsin lisäksi mukana yhdeksän alansa arvostettua asiantuntijaa, yliopisto-opettajaa, tutkijaa ja tiedetoimittajaa. Esimerkiksi teoksen esipuheen kirjoittaja on ”kuninkaallinen tähtitieteilijä”, Royal Societyn puheenjohtaja, Trinity Collegen rehtori ja Cambridgen yliopiston kosmologian ja astrofysiikan professori Martin Rees.

Kirjan tekijöiden esittelystä ilmenee, että muutkin kirjoittajat – Jim Al-Khalili, Susan Blackmore, Michael Brooks, John Gribbin, Christian Jarrett, Robert Matthews, Bill McGuire ja Mark Ridley – hallitsevat tutkimuksen ohella myös eri tiedotusvälineissä esiintymisen ja tieteen popularisoinnin; heidän teoksiaan löytyy meidänkin kirjastoistamme jopa suomennettuina. Erityisesti minua alkoivat kiinnostaa Al-Khalilin Mustia aukkoja, madonreikiä ja aikakoneita (2001) ja John Gribbinin Syvä yksinkertaisuus: kaaos, kompleksisuus ja elämän synty (2005). Toimittajan tavoin kaikki kirjoittajat ovat saaneet koulutuksensa ja pääasiassa toimineetkin Britanniassa. Sukupuolten tasa-arvon kannattajien kauhistukseksi joukossa on vain yksi nainen, psykologian tohtori, vapaa kirjoittaja, televisioesiintyjä ja Plymouthin yliopiston vieraileva professori Susan Blackmore. Hänen teoksensa Meemit – kulttuurigeenit (2000) on ilmestynyt myös suomeksi.

Kirjan esipuheessa Rees muistuttaa lukijaa siitä, että olemme kaikki vastuussa tieteen soveltamisesta. Tärkeitä valintoja ei tulisikaan jättää vain tieteenharjoittajien harteille, vaan niiden tulisi perustua laajaan julkiseen keskusteluun. Jotta tällaista keskustelua voitaisiin käydä, meillä kaikilla – siis myös humanisteilla ja ennen kaikkea poliitikoilla – pitäisi olla käsitys tieteen perusteista. Tällaista teorioiden pikakirjaa tarvitaan myös siksi, että joku haluaisi tietää teorioista pelkästä tietämisen ja ymmärtämisen ilosta.

Seitsemän lukua ja 50 teoriaa

Mikä erottaa maallikon MUTU-teorian ja tutkijoiden rakentaman teoreettisen mallin toisistaan? Tieteellinen teoria, malli tai hypoteesi ei välttämättä edusta ehdotonta totuutta, mutta se on todistusvoimainen ja looginen ja nojautuu tarkimpiin kokeellisiin havaintoihin ja parhaaseen ymmärrykseen maailman toiminnasta. Teoria voi olla vain kulloisenkin tietämyksemme mittainen, ja jokin uusi tiedon murunen voi osoittaa sen vääräksi ja pakottaa tutkijat parantamaan sitä. Tiede kehittyy, kun uudet ja paremmat teoriat korvaavat vanhat toimimattomat.

Parsonin kirjassa teoriat on ryhmitetty aihepiireittäin seitsemään päälukuun, joissa kussakin on seitsemän teoriaa, paitsi maailmankaikkeutta käsittelevässä luvussa kahdeksan. Aihepiirit ovat makrokosmos ja mikrokosmos, ihmisen evoluutio, mieli & ruumis, planeetta Maa ja universumi sekä hännän huippuna tieto. Kussakin luvussa esitellään myös yksi alan suuri nimi yhdellä aukeamalla. Lähes jokaiselle ovat tuttuja ainakin Albert Einstein, Charles Darwin, Sigmund Freud ja Stephen Hawking, mutta James Lovelock, Richard Feynman ja John Nash saattavat tulla ainakin humanistilukijaa vastaan ihan ensimmäistä kertaa. Heihinkin on kiva tutustua. Henkilökuvien kirjoittajaa ei mainita, mutta todennäköisesti se on toimittaja Parsons. Historioitsijan kannalta on erityisen kiinnostavaa katsoa, millaisia asioita ”raskaan sarjan älyköistä” kerrotaan.

Makrokosmos-luku käsittelee arkitodellisuutta suuren mittakaavan fysiikan avulla. Siinä selviävät mm. mekaniikan peruslait, painovoima ja sähkö. Mikrokosmos puolestaan keskittyy atomien ja atomia pienempien luonnollisten hiukkasten kvanttimaailmaan. Ihmisen evoluutiossa kerrotaan elämän, ihmisten ja inhimillisten piirteiden synnystä, luonnonvalinnasta ja sosiobiologiasta. Mieli & ruumis kartoittaa sekä ihmismielen teorioita psykoanalyysista behaviorismiin ja kognitiiviseen psykologiaan että lääketieteen teorioita geeniterapiasta plasebovaikutukseen.

Planeetta Maa -luvussa avautuvat teoriat oman planeettamme ja sen ilmaston toimintatavoista. Universumi-luvun teoriat kertovat maailmankaikkeuden alkuperästä, kehityksestä ja lopullisesta kohtalosta. On aika lohdullista tietää, että menee vielä 100 000 000 000 vuotta, ennen kuin voimat, jotka synnyttivät universumin, hajottavat sen takaisin alkutekijöihinsä. Tieteen kasvuun liittyvät teoriat päättävät teoksen luvulla Tieto, jossa esitellään tieteen kasvuun liittyviä teorioita ja kaikkien teorioiden perusteita. Juuri tässä luvussa on yksi vanhimmista, edelleen pätevistä teorioista, Occamin partaveitsi 1300-luvulta – yksinkertaiset, elegantit selitykset ovat luultavammin oikeampia kuin mutkikkaat ja sekavat. Kaikkein varhaisimmat teorioiden kehittäjät löytyvät kuitenkin antiikista: Demokritos kehitteli jo noin 400 vuotta ennen ajanlaskumme alkua atomiteoriaa ja Platon esitti samoihin aikoihin ajatuksia hankittujen ominaisuuksien periytymisestä.

Aukeama tiedon mittana

Kriittistä humanistia ilahduttaa jokaisen luvun alkuun sijoitettu aukeaman laajuinen sanasto. Näissä selitettyjen sanojen määrä vaihtelee 12:sta 21:een. Muutamia käsitteitä määritellään eri aihepiirien yhteydessä: esimerkiksi atomi ja säteily ovat sekä makrokosmoksen että universumin sanastossa, kvantti ja ydin puolestaan sekä mikrokosmoksen että universumin sanastossa. Samankaan käsitteen määritelmät eivät ole välttämättä identtisiä.

Kirjan teoriaesittelyt ovat tiiviitä, vain aukeaman laajuisia, ja tästäkin toisen sivun vie teoriaan liittyvä kuva. Tekstit on kirjoitettu selvästi ja yleistajuisin termein. Varsinaisen puolen minuutin tiivistelmän lisäksi jokaiseen esittelyyn kuuluu yhden lauseen kiteytys. Esimerkiksi suhteellisuusteoria on tiivistetty näin: ”Jos haluat pysyä nuorena, sinun on paras pysyä liikkeessä.”

Lukijalle hyödyllistä lisätietoa ja ymmärrystä antaa myös muutaman virkkeen mittainen selostus siitä, mitä et ehkä vielä tiennyt. Kiintoisaa on myös lukea, millaisia sukulaisteorioita kullakin teorialla on ja ketkä ovat ajatuksia kehitelleet. Esimerkiksi alkuräjähdysteorian sukulaisteorioina luetellaan suhteellisuusteoria, kosminen inflaatio, universumin kohtalo ja ekpyroottinen teoria. Itse alkuräjähdys-teorian kehittäjiksi mainitaan Georges Lemaître, Alexander Friedman, Eddwin Hubble ja George Gamow. Eräiden teorioiden kehittäjiä on vain yksi, kuten sosiobiologian ”isä” E. O. Wilson. Myös kunkin teoriapaketin kirjoittajan nimi on tietenkin mainittu. – Hyvistä yrityksistä huolimatta ihan kaikki teoriat eivät selviä humanistille ihan puolessa minuutissa, mutta kannatta yrittää.

Tiede haltuun puolessa minuutissa ei suomalaisten tieteentekijöiden harmiksi sisällä yhtään suomalaista, mutta ruotsalaisia mainitaan kaksi, Svante Arrhenius (1859–1927) peräti kaksi kertaa – panspermian ja ilmaston lämpenemisen yhteydessä – sekä Emmanuel Svedenborg (1688–1772) kerran – planeettakuntien syntyteorian yhteydessä. – Humanistia ei tämä asia harmita; onpahan vain kiintoisa seikka, joka kertonee jotakin suomalaisesta (luonnon)tieteestä. 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *