Eikä yksikään pelastunut

Valtamerilaiva Titanicin uppoaminen Atlantilla on yksi aikamme tunnetuimmista merionnettomuuksista. Titanicista on muodostunut moderni myytti, jonka kautta voi kertoa ihmishenkinä maksetusta kapitalistisesta voitontavoittelusta tai teknologian haavoittuvuudesta luonnonvoimien edessä. Olavi Koivukankaan kirjassa Titanicin kolmas luokka valtamerialus ilmentää kaikkea tätä, mutta ennen muuta se on tarinaa motivoiva kehys. Teoksen keskiössä on onnettomuudessa menehtynyt todellinen ylihärmäläinen Panulan perhe, joka varhemmin matkustanutta isää lukuun ottamatta vajosi syvyyksiin.

Koivukangas, Olavi: Titanicin kolmas luokka. OK-kirja, 2015. 165 sivua. ISBN 978-952-67997-2-8.

Olavi Koivukangas on siirtolaisuuden historian tutkija ja entinen Siirtolaisinstituutin johtaja. Kirjailijalla on tiedollista osaamista kertoa myös kaunokirjallisin keinoin suomalaisen siirtolaisperheen kohtalosta. Teosta taustoittavassa johdannossa hän hahmottelee kirjoittamisen motiiveja, jotka kumpuavat yhtäältä tutkimustyöstä ja toisaalta henkilökohtaisesta järkytyksestä äidin ja viiden lapsen hukkumisesta Atlantin aaltoihin. Toki myös tämä tarina tuli tietoon tutkimuksen kautta. Koivukangas muistuttaa laajasta ja monialaisesta Titaniciin kohdistuneesta mielenkiinnosta. Tarinoita on laadittu paljon, suomalaisista vähemmän, vaikka juuri Panulan perheestä kirjailija tietää kirjoitetun aiemmin.

image

Kuva: Emma, Juho, Maria, Jaakko ja Ernesti Panula. Kansallisarkiston verkkonäyttely Titanicin suomalaiset muistot.

Onnettomana huhtikuun yönä vuonna 1912 Titanicin katastrofissa menehtyi 1 517 ihmistä, vain 706 pelastui. Laivalla oli 63 suomalaista, joista 20 selvisi hengissä. Kaikkiaan kaksi kolmasosaa matkustajista menehtyi, ja kolmanteen luokkaan sijoitetuilla selviytymismahdollisuudet olivat huonoimmat. Siinä missä ensimmäisen luokan matkustajista eloon jäi 60 prosenttia, kolmannen luokan lipun lunastaneista pelastui vain neljäsosa.

image

Kuva: Juho Panulan julkaisema kuolinilmoitusNew Yorkin uutiset, 4.5.1912.

Tämä on Olavi Koivukangasta koskettanut lähtöasetelma. Sivulle 150 on painettu Yhdysvalloissa perhettään odottaneen isän, Juho Panulan, New Yorkin Uutisiin jättämä kuolinilmoitus, jossa hän ilmoittaa menettäneensä perheensä kapitalismin uhrina. Ilmaisu on voimakas. Se sisältää syytöksen talouden vääjäämättömyydeksi ymmärrettyä mahtia kohtaan. Leski soimaa voimia, jotka jakoivat hyvää epätasaisesti ja pistivät ihmisjoukot etsimään parempaa toimeentuloa. Mutta Panuloiden rauhattomassa reissukuumeessa saattoi oirehtia muutakin, jota kuolinilmoitus ei ilmaise.

Kirjan Panulat lähtevät Pohjanmaalta Amerikkaan leveämmän leivän perässä, mutta samalla määrittelemätön levottomuus, sopeutumattomuus tai seikkailunhalu perheenpäitä myös liikutti. Ensimmäisen kerran kului kymmenen vuotta Michiganissa, josta viisihenkiseksi kasvanut perhe palasi vaimon koti-ikävän myötä Lapualle ja hankki oman maatilan.

Itse asiassa kohtalokkaana keväänä perhe oli lähdössä meriteitse länteen jo kolmatta kertaa. Näille siirtymille kirjailija ei kuitenkaan halua rakentaa vahvoja erillisiä motiiveja, vaan hän hahmottelee yksilöiden kautta sosiaalidraamaa realismin keinoin. Siinä perheen laittoi matkaan havainto, että suomalainen pieneläjä hankki vakaamman toimeentulon yhdysvaltalaisena kaivostyöläisenä kuin Pohjanmaalla pientilan isäntänä. Naiselle arki oli Panulan perheen äidin mukaan helpompaa valtameren takana. Hieman alleviivaten Koivukangas esittelee lukijalle tavaraniukkuutta ja aikalaistapoja. Hitusen perheen rauhattomuutta selittää sivuteemaksi nouseva äitiä kaihertava suru esikoistyttären hukkumiskuoleman takia.

Pohjois-Amerikkaan muutti Suomesta 400 000 siirtolaista

Koivukankaan mukaan vuosina 1865–1930 lähes 400 000 suomalaista meni siirtolaisiksi Pohjois-Amerikkaan. Heistä puolet oli kotoisin Pohjanmaalta. Toimeentulon niukkuus pisti liikkeelle, mutta samalla oli kyse modernisaation ja teknologisen kehityksen mukanaan tuomasta dynamiikasta. Yleistyvä sanomalehdistö välitti tietoa ja loi mielikuvia palkkatyöläisten auvoisista Amerikan oloista. Kotimaassa kehittyvä raideliikenne saattoi siirtää ihmisiä kohti satamaa, josta höyrylaivat pystyivät kuljettamaan massiivisesti työvoimaa Yhdysvaltain talouden palvelukseen. Laivayhtiöiden keskinäisen kilpailun myötä matkalippujen hinnat halpenivat.

Hanko oli alun pitäen Suomen ainoa talvisatama, josta oli vuodesta 1891 lähtien säännöllinen viikkoliikenne Kööpenhaminan kautta Englannin itärannikolla sijaitsevaan Hulliin, Pohjois-Amerikkaan tähtäävien siirtolaisten välietappiin. Hankoon saapui myös Panuloiden seitsenhenkinen ryhmä, sillä mukana oli 20-vuotias lastenhoitajaksi lähtenyt Sanna Riihivuori.

image

Kuva: Willy Stöwer: Der Untergang der Titanic, 1912.

Yksikään heistä ei pelastunut. Leskeksi jäänyt Juho Panula sai sadan punnan suuruisen korvauksen, joka ei vastannut alkuunkaan pyyntöä. Hän palasi toviksi Suomeen, avioitui uudelleen ja matkusti takaisin Yhdysvaltoihin. Myöhemmin suomalainen vaimo tuli perässä.

Kirjan epilogissa Koivukangas kertoo, että jo onnettomuusvuonna laulettiin Suomen suuriruhtinaskunnassa ensimmäiset arkkiviisut tapahtumasta:

image

Katastrofi alkoi muuttua populaarikulttuuriksi, Titanicin legendaksi.

Kaikkiaan Olavi Koivukangas onnistuu kertomaan Panulan perheen vaiheista koskettavasti. Kirja antaa myös muutamille muille matkalle lähteneille kasvot ja tekee kunniaa heidän muistolleen. Samalla se toimii tietokirjan tavoin ja valaisee, millaisin toivein ja unelmin ihmisiä suuntasi Yhdysvaltoihin. Ihmiset puhuvat kotiseutujensa puheenpartta. Se välittää uskottavasti tunnun siitä, että matkaan lähdettiin Pohjanmaan lisäksi myös muualta.

Tekijä jakaa lopussa kiitoksia muun muassa tutkimustyössä ja tekstin toimittamisessa auttaneille henkilöille ja tahoille. Pienestä sivumäärästä huolimatta tulee tuntu laajaan tutkimustyöhön perustuvasta tulkinnasta.

 

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *