Elokuva muiden taiteiden rinnalla

Elokuvataide on koko olemassaolonsa ajan elänyt aktiivisessa vuorovaikutuksessa muiden taiteiden kanssa. Alkuaikoina sen status taiteiden kentässä oli varsin kehno, joten elokuvalle pyrittiin hakemaan taiteellista prestiisiä määrittelemällä sen suhdetta muihin taiteisiin. Välillä tämä tarkoitti elokuvan rinnastamista ”arvokkaampiin taiteisiin”, välillä taas sen erottamista muista taiteista korostaakseen sen omaa itsenäistä luonnetta. Elokuvan taidestatuksen vakiinnuttua on elokuvan ja muiden taiteiden suhde muuttunut luontevammaksi kanssakäymiseksi ja vaikutteiden vaihdoksi.

Bacon, Henry: Seitsemäs taide. Elokuva ja muut taiteet.. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura / SEA, 2005. 448 sivua. ISBN 951-746-514-9.

Elokuvataide on koko olemassaolonsa ajan elänyt aktiivisessa vuorovaikutuksessa muiden taiteiden kanssa. Alkuaikoina sen status taiteiden kentässä oli varsin kehno, joten elokuvalle pyrittiin hakemaan taiteellista prestiisiä määrittelemällä sen suhdetta muihin taiteisiin. Välillä tämä tarkoitti elokuvan rinnastamista ”arvokkaampiin taiteisiin”, välillä taas sen erottamista muista taiteista korostaakseen sen omaa itsenäistä luonnetta. Elokuvan taidestatuksen vakiinnuttua on elokuvan ja muiden taiteiden suhde muuttunut luontevammaksi kanssakäymiseksi ja vaikutteiden vaihdoksi.

Muun muassa näihin asioihin paneutuu Helsingin yliopiston elokuva- ja televisiotutkimuksen professori Henry Bacon uudessa kirjassaan ”Seitsemäs taide”, joka käsittelee elokuvan asemaa taiteiden kokonaiskentässä eri aikoina.

Henry Bacon on jo pitkään tutkinut elokuvan suhdetta muihin taiteisiin ja pitänyt aiheesta myös monta luentosarjaa. Hän jos kuka on siis oikea ihminen kirjoittamaan tämän kirjan. Baconin kiistaton asiantuntevuus antaa odottaa tutkimukselta paljon. Eikä kirja pettymystä tuotakaan.

Baconin tutkimuskohde ja näkökulma ovat uusia ja raikkaita. Ainakaan itse en ole kuullut samaa aihetta käsittelevästä laajasta tutkimuksesta edes englanninkielisenä. Täytyy tosin myöntää, ettei ole tosin tullut sellaista juuri etsittyäkään. Aihe on kuitenkin hyvin merkittävä ja Baconin tutkimus täten erittäin uraauurtava. Elokuvan historian ymmärtämiseksi on nimittäin välttämätöntä ymmärtää myös sen suhdetta muihin taiteisiin eri aikakausina.
Bacon jakaa tutkimuksensa kahteentoista lukuun, jotka on jaoteltu pääosin taiteidenlajien mukaisesti tyyliin ”Teatterin keinot elokuvassa” ja ”Elokuva ja arkkitehtuuri”. Oman lukunsa saavat lisäksi ”Elokuvan mallit mykkäelokuvan kaudella”, ”Shakespeare valkokankaalla” ja ”Elokuvan avantgarde”. Hieman yllättäviäkin käänteitä kirjasta löytyy. Esimerkiksi varsin pitkä luku nimeltään ”Elokuva ja sarjakuva” haiskahtaa aluksi hieman tikusta asiaa -aiheelta, mutta Baconin syvällisen ja innovatiivisen analyysin kautta tämäkin näkökulma osoittautuu hedelmälliseksi, ja näiden kahden taidemuodon vuorovaikutus yllättävän vilkkaaksi.

Henry Bacon selvittää tutkimuksessaan hyvin kattavasti myös erilaisia odotuksia, joita elokuvalle on eri aikakausina asetettu. Yli sadan vuoden aikana on tehty hyvin monenlaisia elokuvia sekä valtavirran että avantgarden puolella, mutta yksi Baconin keskeinen argumentti on, että moninaisuudesta ja uusista innovaatiosta huolimatta aiemmat elokuvakerronnan muodot tuskin tulevat koskaan kuolemaan. Niiden rinnalle voi kyllä kehittyä kaikkea uutta mielenkiintoista. Bacon kirjoittaa: ”Kuolleisuusluvut taidemuotojen joukossa ovat hyvin lähellä nollaa. Elokuva elää ja voi hyvin. Sen teknologinen pohja saattaa muuttua, mutta ei ole mitään syytä, että se muuttuisi ilmaisullisesti joksikin muuksi.” Edelleen hän lisää, että ”vaikka avantgarde on elokuvassa ja sittemmin yhä enemmän videossa luonut omat mestariteoksensa – – väite siitä, että fiktio, draama ja realismi olisivat tulleet tiensä loppuun, on naiivi.”
Elokuvan ja muiden taiteiden suhde on monimutkainen asia. Onhan täysin mahdotonta tyhjentävästi selvittää taiteenlajista toiseen virranneiden vaikutusten olemusta ja kulkua. Päteväkin tutkija pystyy varmoina esimerkkeinä nostamaan esille vain kaikkein ilmeisimmät tapaukset, kaiken muun jäädessä vain valistuneiden arvailujen tasolle. Onneksi Bacon ei kuitenkaan tyydy vain esittelemään itsestäänselvyyksiä, vaan rohkenee esittää myös näitä ”valistuneita arvailuja”. Schjerfbeckin maalausten ja Hitchcockin Linnut-elokuvan yhteys lienee meille suomalaisille jo tuttu juttu, mutta esimerkiksi Francis Baconin taiteen mahdollinen yhteys Alien-elokuviin oli ainakin minulle uutta.

Yhtä näkökulmaa jäin teoksesta kaipaamaan. Muiden taiteiden vaikutus elokuviin on kyllä hyvin kattavasti selvitetty, mutta toisensuuntaisen vaikutussuhteen analyysi jää huomattavasti ohuemmaksi. Varsinkin 1960-luvun jälkeen on elokuvan vaikutus varmasti näkynyt selvästi myös muissa taiteissa, ja tämän näkökohdan tiiviimpi tutkimus olisi syventänyt kokonaisuutta entisestään. Ei Bacon täysin ole tätä ajatusta unohtanut, mutta analyysi jää tältä osin hieman pinnalliseksi. Tämä on kuitenkin pieni puute teoksen kaikkien vahvuuksien rinnalla, ja täytyy muistaa, että Bacon liikkuu tässä tutkimuksessaan monelta osin vaikealla koskemattomalla maaperällä.

Enemmän kritisoitavaa löytyy kuitenkin kustantajan suuntaan, koskien laitoksen teknistä puolta. Ensinnäkin tietoteoksessa viitteet tulisi ehdottomasti sijoittaa alaviitteiksi sivujen alareunaan. Tässä kirjassa ne on koottu kirjan loppuun, mikä tekee välillä lukukokemuksesta tuskastuttavaa. Esimerkiksi selittävissä viitteissä on tutkimuksen kannalta oleellista informaatiota, mutta sen etsiminen kirjan loppupäästä on lukijan kannalta pidemmän päälle hyvin rasittavaa.
Toinen kritiikkini kohde ulkoasussa on kuvien laatu. Monien elokuvista otettujen kuvien taso on erittäin huono. Osa on selvästi otettu TV:stä tallennetuilta VHS-nauhoilta, sillä niiden yläreunassa näkyy välillä jopa televisiokanavan logo. Toisaalta paha on lähteä tekijöitä moittimaan, mikäli kyse on olosuhteiden pakosta, kuten tekijänoikeuksista tai kuvien rajallisesta saatavuudesta. Tämä puute ei myöskään vaikuta juuri informaation välittymiseen lukijalle. Silti se antaa muuten hyvin tyylikkäälle painokselle hieman viimeistelemättömän sävyn.

Tärkein esille nostamisen arvoinen meriitti Baconin tutkimuksessa on sen laajuus, jonka ansiosta koko aihe on voitu käsitellä kattavasti yksien kansien välissä. Tällä tavoin eri taiteiden suhteita elokuvaan käsittelevät luvut muodostavat yhdessä mielekkään kokonaisuuden, jonka ansiosta lukija saa aiheesta kattavan kokonaiskuvan. Esimerkiksi pelkästään musiikin tai teatterin suhdetta elokuvaan käsittelevät pienemmät tutkimukset olisivat varmasti olleet huomattavasti helpompia ja turvallisempia valintoja tutkijan kannalta. Tällöin kuitenkin vaikeat, mutta tieteen kannalta arvokkaat suuremman linjan johtopäätökset olisivat jääneet tekemättä. Kaiken kaikkiaan Bacon on onnistunut erinomaisesti kunnianhimoisessa tavoitteessaan käsitellä elokuvan osuutta taiteiden kentässä kokonaisvaltaisesti ja uraauurtavasti.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *