Baldwin, Michelle: Burleskin paluu [Burlesque and the New Bump-n-Grind]. Käännös: Tytti Heikkilä. Like Kustannus Oy, 2010. 168 sivua. ISBN 978-952-01-0420-7.
Olin katsomassa vuoden 2009 Helsinki Burlesque festivaalia kulttuurikeskus Gloriassa itsekin korkokenkiin ja saumasukkahousuihin sonnustautuneena, kun hurahdin burleskin maailmaan. Yleisö kiljui ihastuksesta ja kannustuksesta, kun rehevä höyheniin ja paljetteihin sonnustautunut nainen tanssi musiikin tahtiin ja ryhtyi hiljalleen vähentämään jo entuudestaan niukkaa asustustaan. Vaateliikkeiden mainoksissa keikistelevät poikamaisen laihat mallit olivat kaukana tuona iltana, kun burleskin ammattilaiset astuivat lavalle viihdyttämään yleisöä humoristisilla ja emansipatorisilla esityksillään. ”Kaikki vain poseeraili siellä”, seuralaiseni totesi illan päätteeksi sarkastisesti hymähtäen, mutta minä olin myyty. Can can -estetiikkaa noudattelevat viekoittelevat ja humoristiset esitykset rikkovat naisellisuuden rajoja tyylillään ja asenteellaan. Kaikenmuotoiset ja kaikennäköiset naiset voivat olla upeita, hehkeitä ja valloittavia.
Michelle Baldwinin teoksessa burleskin kiemuroita käsitellään aina sen alkuajoista tähän päivään saakka eri tyylisuuntia ja artisteja esitellen. Tietokirjailija Tiia Aarnipuu valottaa esipuheessaan myös viihdemuodon eurooppalaisia juuria sekä suomalaista kenttää, joka on 2000-luvun lopulla saanut esille valtavasti uusia alan harrastajia. Teoksen suomenkielinen nimi “Burleskin paluu” viittaa burleskiviihteen hiipumiseen 1980-1990-luvuilla, jonka jälkeen ilmiö on hiljalleen noussut uuteen kukoistukseen.
Teos aloittaa burleskin historiasta ja alkuvuosista ensin Dixie Evansin ja Michelle Baldwinin – niin ikään burleski-esiintyjien – alkusanoilla ja johdannolla. Kahden esipuheen ja johdannon vuoksi teos alkaa hitaasti ja lukijalle tulee kuva, että teos käsittelee yksittäisiä burleskitähtiä luku kerrallaan. Johdannon jälkeen seuraavissa luvuissa tutustutaan kiusoittelun historiaan ja sen uudelleen nousuun, tyylisuuntiin, esityksissä käytettyyn musiikkiin sekä yleisön näkökulmaan.
Vau, mitä vaudevillea!
Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja niin myös burleskilla, jonka juuret juontavat kabareeseen, revyy-, vaudeville- ja music hall -perinteeseen aina 1500-luvulle saakka. Nykymuotoisen burleskin juuret ovat muun muassa ranskalaisessa kabaree-viihteessä, joista kuuluisin kahvila Le Chat Noir avasi ovensa vuonna 1881. Lavalle nousi koomikoita, taikureita, muusikoita ja tanssijoita. 1800-luvun burleski ei suinkaan ollut nykyisenlaista riisuutumista, vaan ajan hengen mukaisesti eroottisen latauksen sai aikaan sopimattoman lyhyet hameet, viekoitteleva tanssi sekä ihonväriset sukkahousut.
Seksuaalisuutta ja sukupuolen esittämisen rajoja rikottiin myös varhaisessa burleskissa, jossa naiset saattoivat pukeutua miehiksi ja flirttailla naisyleisön kanssa. Monet nykyisistä drag-taiteilijoista pitävätkin esikuvinaan burleski-esiintyjiä. Naisen rooli lavalla on pitkään ollut stereotyyppinen hepsankeikka, jolloin älykäs huumori ja jopa poliittisesti kantaaottavat esitykset rikkoivat tuota vanhaa käsitystä naiseuden esittämisen tavoista.
Suomeenkin rantautunut burleski-ilmiö on saanut alkunsa amerikkalaisesta perinteestä, joka on hyödyntänyt 1900-luvun aikana erilaisia kauneus- ja siveyskäsityksiä, murtanut niitä esityksissään ja saanut aikaan myös eräänlaista kokeilevaa teatteria. Esitysten tarinallisuudessa on käytetty hyväksy pulp fictionia, elokuvia, musiikkia, kansantarinoita ja muita kulttuurisesti tuttuja kuvastoja, jotka saavat mielikuvituksen laukkaamaan ja yleisön innostumaan.
”Siveetöntä!”
Seksuaalisuuden ja naisellisuuden sääteleminen kulttuurisena normina on yksi yleisimmistä tavoista hallita ja pitää yllä yhteisön koheesiota. Etenkin naisen seksuaalisuus on nähty useissa kulttuureissa kautta aikojen vaarallisena, hyökkävänä ja jopa eläimellisenä. Lapsiaan suojelevaa äitiä on usein verrattu jopa naarasleijonaan.
Myös burleskia yritettiin hillitä ja jopa hävittää kokonaan. Ennen 1940-lukua esimerkiksi New Yorkissa yritettiin sinnikkäästi saada burleski loppumaan erilaisilla säännöillä ja asetuksilla, kuten esimerkiksi ”burleski” sanan kieltämisellä. Tämä sai New Yorkin esiintyjät siirtymään muualle maahan tai muihin töihin, jolloin New Yorkin burleski kuihtui joksikin aikaa täysin kokoon.
1960-luvulla burleski muuttui hetkeksi go-go -tanssijoiksi, jolloin tytöt tanssivat klubeilla erilaisilla lavoilla ja häkeissä ns. esitanssijoina, mutta ilman varsinaista strippausta. Esitykset olivat suhteellisen siveellisiä, jolloin esiintyjien piti keksiä erilaisia tapoja pitää yleisö hereillä, kuten esimerkiksi Satan’s Angel, joka käytti esityksessään tulielementtejä, kuten liekehtiviä tasseleita (tasseli = pyöreä nännin peittävä koriste, jossa roikkuu heilutettava tupsu). 1960- ja 1970-luvun seksuaalivallankumouksen myötä siveellisyyssäännöt löystyivät, jolloin esityksissä pystyttiin käyttämään yhä uskaliaampia elementtejä. Osa esiintyjistä saattoi siirtyä myös pornoteollisuuden puoleen, kuten edellä mainittu Satan’s Angel.
Burleski on ollut myös keino ottaa kantaa ajan ilmiöihin, epätasa-arvoisuuteen ja ennakkoluuloihin. 1990-luvun neoburleskissa on haluttu välittää vakavampiakin sanomia esimerkiksi parisuhdeväkivallasta, jolloin Miss Indigo Bluen sanoin: ”Kuluttavan yleisön on paljon helpompi sulattaa huumorilla höystettyjä kuvia. Erotiikka ryömii heihin salaa, vaivihkaa, huumorin tarinan ja pitkin lavaa heiteltyjen vaatteiden myötä”.
Kaikille kaikkea
Nykyisessä burleskiyhteisössä nähdään alkuvuosia värikkäämpiä esiintyjiä, jotka hyödyntävät punk- ja goottimuotia, fiftareiden tyyliä sekä retroilijoita. Runsaat tatuoinnit ja lävistykset kuuluvat joillain esiintyjillä myös tyyliin, mutta tämä saattaa herättää yleisössä myös vastustusta. Toisaalta, alkuvuosina jo pelkkä reiden vilauttaminen oli kohahduttavaa.
Baldwinin teos kattaa burleskin koko kirjon runsailla kuvituksilla ja haastatteluilla, mutta teoksen taitto tuottaa pettymyksen. Pehmeät kannet ja neliskanttinen ulkoasu saa sivut vääntymään ja heijastamaan valoa, eikä taitto tee oikeutta upeille kuville. Aiheen monimuotoisuuden olisi suonut saaman ympärilleen kirjaimellisesti ”kovemmat puitteet”. Burleskin maailman kattava käsittely tyylisuuntineen, musiikkeineen ja faneineen antaa kuitenkin teokselle oman antinsa niin alan harrastajille kuin kenelle tahansa kiinnostuneelle.