Ensimmäinen Gadd-biografia

Turun akatemian aikaisen oppihistorian tutkimuksessa on yllättävän suuria aukkoja. Tieteenalakohtaisia kokonaisesityksiä on olemassa, mutta nekin ovat sata vuotta vanhoja. Tietyistä merkittävimmistä professoreista ja muista tutkijoista on tehty biografioita tai suppeampia erityistutkimuksia. Ne eivät kuitenkaan mitenkään kata koko kenttää.

Niemelä, Jari: Vain hyödynkö tähden? Valistuksen ajan hyötyajattelun, luonnontieteen ja talouspolitiikan suhde Pehr Adrian Gaddin elämäntyön kautta tarkasteltuna.. Suomen Historiallinen Seura, 1998. 368 sivua. ISBN 951-710-088-4.

Turun akatemian aikaisen oppihistorian tutkimuksessa on yllättävän suuria aukkoja. Tieteenalakohtaisia kokonaisesityksiä on olemassa, mutta nekin ovat sata vuotta vanhoja. Tietyistä merkittävimmistä professoreista ja muista tutkijoista on tehty biografioita tai suppeampia erityistutkimuksia. Ne eivät kuitenkaan mitenkään kata koko kenttää. 1700-luvun ajalta on olemassa kokonaisvaltaiset elämäkerrat vain puolesta kymmenestä tutkijasta. Ehkä suurin puute on ollut kunnollisen tutkimuksen puuttuminen ensimmäisestä kemian professorista, Pehr Adrian Gaddista. Oikeastaan ainoat tutkimukset Gaddista ovat Eero Tommilan muutamat artikkelit hänestä kemistinä. Muutoin häntä on sivuttu Pehr Kalmin yhteydessä tai laajemmissa yleisesityksissä. Nyt Jari Niemelä on tutkimuksellaan ansiokkaasti täyttänyt tämän aukon.

Tutkimuksessaan Niemelä tarkastelee yhteiskunnan ja tieteen välistä vuorovaikutusta ja erityisesti kysymystä, millaisessa suhteessa suomalainen luonnontiede oli hallituksen talouspolitiikkaan. Tämän hän toteuttaa yhden yksilön, Pehr Adrian Gaddin toiminnan ja tuotannon tarkastelun kautta. Tutkimus jakautuu käytännössä neljään laajaan osaan: luonnon rikkauksien etsiminen ja soveltaminen käytäntöön, tutkimusmatkailu ja valtakunnan olojen kuvailu, maatalouden kehittäminen sekä kemiallinen tutkimus. Jokainen näistä osista sisältää laajahkon katsauksen alan yleiseen tutkimustilanteeseen sekä Ruotsin valtakunnassa että myös kansainvälisesti. Ansiokasta on se, että Niemelä on kartoittanut ne vaikutuskanavat, joiden kautta turkulaiset tutkijat, erityisesti Gadd, saivat opilliset virikkeensä sortumatta kuitenkaan liian tiukkaan esikuvan etsintään. Tiettyjen tuolloin yleisesti hyväksyttyjen käsitysten esittely auttaa ymmärtämään useita sellaisia seikkoja, jotka muutoin hämmentävät nykypäivän lukijaa. Esimerkiksi ajatus siitä, että maan muokkaamisella viljelykelpoiseksi voitiin parantaa ilmastoa leudommaksi, selittää osittain ne optimistiset odotukset, joita asetettiin uusien, usein melko eksoottisten kasvien viljelylle maassamme.

Gaddin toiminta kasvinistutuksessa, silkinviljelyssä ja salpietarituotannon kehittämisessä on aikaisemmasta tutkimuksesta melko hyvin tunnettuja, mutta aikaisemmin hänen toimintaansa on tarkasteltu pitkälti Pehr Kalmin taustalla. Nyt Niemelä luo kuvan Gaddista itsenäisenä tutkijana ja virkamiehenä. Gadd harjoitti laajaa kasvien viljelykokeilua, joka on täysin verrattavissa Kalmin toimintaan. Ehkä erona voisi pitää sitä, että Gadd keskittyi enemmän teollisuuskasvien, kuten värikasvien viljelyyn. Lisäksi hän toimi opetusvirkansa ohessa lääninlampurina ja salpietarikeittämöjen tarkastajana. Varsinkin viimeksimainitussa toimessa hänen ansionsa olivat merkittävät. Hän kehitteli entistä tehokkaampia salpietarin valmistusmenetelmiä ja tällä oli suora vaikutus salpietarin tuotantoon maassamme.

Laajin osa Niemelän tutkimuksessa on selvitys Gaddin toiminnasta maatalouden kehittämisessä. Tämä onkin tarpeen, sillä tämä osa-alue on vähiten tutkittu. Niemelä käy yksityiskohtaisesti läpi Gaddin tutkielmia aiheesta ja varsinkin hänen 3-osaista maatalouden käsikirjaansa, joka on hänen tunnetuin teoksensa, vaikka silti sitä ei ole juurikaan tutkittu. Gadd ei varsinaisesti tuonut kirjassaan esille mitään omia uusia näkemyksiä eikä keksintöjä, vaan esitti eräänlaisen synteesin tuon ajan eurooppalaisesta maataloustieteellisestä tietämyksestä. Gadd tarkasteli kaikkia maanviljelyn osa-alueita. Hallaa ja sen torjumista hän käsitteli useissa kirjoituksissaan tuoden esille omia havaintojaan. Hallan estämiseksi hän esitti toisaalta ojittamista, toisaalta asutuksen ohjaamista sellaisille alueille, jotka eivät olleet hallanarkoja. Myös valitsemalla viljeltäviksi hallaa kestäviä kasveja voitiin tuhoja välttää. Erityistä huomiota hän kiinnitti lannoitukseen, joka olikin alan keskeisimpiä kysymyksiä tuolloin. Myös vuoroviljely, kaskiviljelyn vahingollisuuden osoittaminen, suoviljely ja erilaiset viljelytekniikat kuuluivat Gaddin käsittelemiin asioihin.

Gadd toimi varsinaisesti kemian professorina Turun akatemiassa. Kuitenkaan tällä alalla hän ei, ehkä salpietarin valmistusmenetelmien kehittelyä ja lannoituskokeita lukuunottamatta, saanut aikaan mitään omaperäistä. Kuitenkin hän pysyi kemian kansainvälisen kehityksen mukana ja välitti uusia ajatuksia opiskelijoille. Tämä on tuotu kirjassa hyvin esille. Ehkä täydellisyyden vuoksi Niemelä on käsitellyt kirjansa lopussa lyhyesti myös Gaddin käsityksiä suomalaisesta kansanrunoudesta ja historiasta. Tämä osuus jää kuitenkin auttamattoman pinnalliseksi. Johtuneeko se materiaalin vähäisyydestä, sillä näitä käsiteltiin vain muutamassa Gaddin alaisuudessa julkaistussa väitöksessä ja yhdessä Gaddin laatimassa muistiossa. Olisi ollut erittäin mielenkiintoista saada tietää, miksi Gadd esimerkiksi kysymyksessä suomalaisten ja suomen kielen alkuperästä omaksui sellaisia vanhoja käsityksiä, jotka oli jo yleisesti hylätty akateemisissa piireissä.

Kirjan lopussa Niemelä esittää mielenkiintoisen uuden tulkinnan J.G. Geitelin maalaamasta turkulaisen professorin muotokuvasta. Aikaisemmin Kalmin elämäkerran kirjoittaja Martti Kerkkonen on todistanut, että maalaus kuvaa juuri Kalmia. Perusteluna hän on esittänyt niitä tietoja, joita on olemassa maalauksen esittämien mahdollisten henkilöiden luonteenpiirteistä ja päätynyt siihen, että maalauksen henkilöstä heijastuva olemus sopii parhaiten Kalmin luonteeseen. Niemelä puolestaan on verrannut Geitelin maalausta säilyneeseen piirrokseen vanhasta Gaddista ja päätynyt siihen, että kuvat esittävät samaa henkilöä. Todistelu vaikuttaa uskottavalta, joskaan ei täysin tyhjentävältä.

Kaiken kaikkiaan Niemelä tutkimus Pehr Adrian Gaddista on ansiokas perusteos, joka laajenee pelkästä henkilöhistoriasta hyödyn ajan yhteiskunnan ja tieteiden välisten suhteiden kokonaisesitykseksi. Se lisää suuresti 1700-luvun aate- ja oppihistorian tietämystä. Kuitenkin jo pelkästään henkilöhistorioiden kohdalle jää vielä paljon aukkoja. Sellaisten merkittävien 1700-luvun suomalaisten oppineiden kuten esimerkiksi Henrik Hasselin, Herman Spöringin, Johan Bilmarkin ja Anders Planmanin toiminta ja ajattelu ovat vielä täysin tutkimatta. Joten työsarkaa riittää.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *